Rakas puolisoni………..

Dagens: neule Asos pitsiraitatunika H&M Garden Collection ja farkkuleggarit Sisters Point
Me käytiin katsomassa se mun talo tänään, mutta takki on nyt niin tyhjä rakkaan puolisoni kanssa väittelystä, etten oikein jaksa olla innostunut.
Iso, noin 180 neiliönen vanha puutalohan oli täydellisesti; ulkoa ja sisältä, kattoa ja ikkunoita myöten uudistettu parin viimeisen vuoden aikana. Omistajalla (söötti poikamies muuten ;)) on menestyvä rakennusfirma, jonka avulla taloon oli todella käytetty laadukkaita materiaaleja ja ratkaisuja. Alakerta oli yhtä valtavaa keittiötä, ruokailutilaa ja olohuonetta, erityisesti rakastuin valkoisen keittiön sisäänrakennettuihin takkaan ja kahvikoneeseen, vai miksi stä nyt mahdetaan suomeksi kutsua. Plus olohuoneen suuriin, todella kauniisiin lasi-ikkunoihin ja niitä kiertävään suureen terassiin.
Ainoa, mistä en ihan kauheasti pitänyt, oli valtaosaltaan tummiksi petsatut tammilattiat. Vain makuuhuoneissa lattiat oli  maalattu valkoisiksi, joskin tumma petsi sopi loistavasti kaikkialle. Ja se oli ainoa pieni miinus.
Mitäs muuta?
Mainitsemani rakas puoliso ei lämmennyt.
Ei tarpeeksi hyvä merinäkölä.
No ei, myönnetään. Ei juuri lainkaan.
Minä olen silti ihan myyty.
Aivan mahtavan upea talo.
Päivän leggarit on todellakin ihan ohutta trikookangasta, joihin on vain painettu farkkua muistuttava kuosi.
Älymukavat päällä, mutta vaativat kohtuuneutraalin (ja ison) yläosan…
Mennään siis mileuummin asuntojutuista päivän Nuukuusviikon muistiinpanoihin:
Käveltiin asuntonäyttöön, vaikka rakasta puolisoa saikin suorittukseen taivutella…Autohan nyt en itse käytä muutenkaan lainkaan.
En ostanut a) lempparinaistenlehteäni, vaikka siinä olisi tullut kevät-sisustusekstra mukana b) pioneja, vaikka ne oli super ihania c) Ainolle uutta vaatetta, vaikka kaikki vauvajutut alkavat jäämään pieniksi d) mitään turhaa muutenkaan ruokakaupassa.
-Kaivoin Ollin vanhoja vaatteita Ainolle käyttöön.
-Söimme päivälliseksi eilen itse pyydettyä kalaa:
Helppo ja herkullinen tapa valmistaa kalafileitä: Sekoita pussiin (vehnä)jauhoja, suolaa, pippuria ja halutessasi himpan jotain kalamaustetta/yrttejä. Laita fileet pussiin ja ravista niin, että jauho-mausteseos tarttuu fileisiin. Paista pannulla öljyssä tai margariinissa. Naaaaaam ❤
Ps. Mitään ei päätetty. Väittelyt jatkukoon… 🙂

95 vastausta artikkeliin “Rakas puolisoni………..

  1. Tsemppiä neuvotteluhin!
    Pitikin kysyä kun neuvotteluista onkin puhetta että mitä kieltä puhutte miehesi kanssa ja entä mitä lasten kanssa?
    Aurinkoista kevätsäättä sinnekin!
    T. Katriina

    Tykkää

  2. Seurattuani vierestä niin monia tossukkamiehiä, jotka aina hyväksyy mukisematta vaimonsa tai tyttöystävänsä kaikki impulsiiviset päähänpistot, oon ihan fiiliksissä, että puolisosi on edes vähän hangoitellut siellä vastaan 😀 Eikä tää nyt tarkoita sitä, että sun pitäisi luopua vielä taistelusta tuon unelmatalosi kohdalla 🙂
    Toivottavasti se molempia miellyttävä unelmatalo tulisi pian vastaan, jos tää sun ehdokastalo ei sitten uudeksi kodiksenne valikoidukaan.
    Ai niin ja vielä piti sanoa, että toi ruoka-annos näyttää aivan täydelliseltä. Täytyy huomenna hakea torilta kalaa. Höyrytettyä kukkakaalia voi onneksi syödä jo tänään 🙂

    Tykkää

  3. Harmi, kun makunne eivät osuneet yhteen! Juuri oman kodin ostaneena on pakko sanoa, että kyseessä on kuitenkin niin suuri asia, että kummankin on tykättävä talosta. Olisi kamalaa, jos toinen joutuu ostamaan kodin vain toisen osapuolen ”pakottamana”. Meilläkin väännettiin monta kertaa, mutta sitten, kun SE oikea talo osui kohdalle, ei kumpikaan empinyt. Tsemppiä!

    Tykkää

  4. Ihanat päivän vaatteet ja ruoka. Rakastan kalaruokia, joten kiitos tästä mausteseos/pussi-vinkistä.
    Ihanaa päivää! ja tuloksellista väittelyä ?

    Tykkää

  5. Iske siihen ikkunan viereen, josta se merinäköala puuttuu, se inhoamasi laivataulu ja kerro isännälle, että se on siinä 😉
    No joo, en ymmärrä kalastajaa ja merta. Omani on upseeri ja meillä on seinillä kuvia lentokoneista. Ja asutaan kentän vieressä. Ehkä kalasta ja meri olisi ollut parempi valinta 😀

    Tykkää

  6. Onko siellä meren lähellä vapaana tontteja, joihin voisi itse rakentaa? Sittenhän saisi unelmien talon unelmien paikalla 🙂
    Olen kyllä samaa mieltä kun joku aikaisempi kommentoija, että paikka on tosi tärkeä, koska sitä ei voi muuttaa myöhemmin. Sisustuksen taas voi pistää kokonaan uusiksi, jos siltä tuntuu.

    Tykkää

  7. Toivottavasti puolisokin lämpenis talolle… :)Ite taisin katsoa juuri samoja leggareita viikonloppuna!! Ne oli niin ihanan tuntuset, mut jätin ne kuiteskin vielä kauppaan.. Nyt mietin, et tarviinko tosiaan ne.. :DDJa vitsit miten herkuillisen näköistä ruokaa, täytyisi varmaan kokeilla.. Meillä vaan ei tuo kala tahdo tehdä kauppoja, mutta ehkäpä tuossa muodossa.. 🙂

    Tykkää

  8. Ei hitsi! Nyt vasta tajusin että sä vaikutat IHAN siltä tyylitellen elleniltä! Hän esiintyi aina kasvottomana, mutta sinun näköseksi aina kuvittelin… Ei kyllä tainnut asua Norjassa? 😀 Nyt jäi kyllä vaivaamaan, ootko sä se!? 🙂

    Tykkää

  9. Kuulehan, nyt jäitä kauniiseen päähäsi 🙂 Olen ihan varma, että löydätte sellaisen, jonka nähdessänne katsotte toisianne ja ilman sanoja tajuatte kumpikin, tämä on Se, The meidän talo.
    Ymmärrän täysin, että hinku on kova enkä tietysti voi tietää, kuinka paljon siellä on taloja myynnissä. Kun muutto ei ole (käsittääkseni) akuutti, annahan aikaa. Se oikea tulee ihan varmasti vastaan samoin kuten törmäsitte toisiinne molemmat kaukana kotimaastanne 🙂
    Meillä on talonrakennus menossa eikä olla kiirehditty, ei siis sellaista, että kuoppa kaivettu syyskuussa ja jouluksi uuteen kotiin. Ei, ei, emme kumpikaan halunneet kiirehtiä tämän projektin kanssa, koska se on niin iso juttu. Eikä ainakaan haluttu, että menee suhde karille, kuten harmittavan monilla on käynyt.
    Farkkuleggarit ovat muuten tosi muikeat käytössä, ihan jollainlailla keväisen kivat. Minäkin sitten taas jorisen 🙂

    Tykkää

  10. Tuota kalaohjetta täytyykin kokeilla, me on tähän saakka aina paistettu vain suoriltaan uunissa tai laitettu keiton sekaan..
    Ei sulla sattuis olemaan muita hyviä (ja helppoja) tapoja laittaa kalaa? ”Ihan tuosta blogin nimestä arvelisin, että sulta niitä saattais löytyä 😉

    Tykkää

  11. Heippa Johanna,
    Onnea unelmakodin metsästykseen!
    Nuo kengät ovat aivan ihastuttavan ihanat!!Haluaisin tietää tuleeko shopbopista Suomeen tilatessa muita kuluja (esim.tullia, veroja tms)? Osaako kukaan kertoa?
    Kalaohje kuulostaa herkulliselta. Täytyypä pistää testaukseen. NAMI!

    Tykkää

  12. Ai niin ja en oo tyylitellen-Ellen 😛 Jäiköhän muita tähdellisiä kys. vastaamatta? Pahoitteluni niille ❤ Katriina; lapsille puhun suomea, mutta kaikille muille norjaa, myös kotona miehen kanssa.

    Tykkää

  13. Hei, väittäisin kyllä että Shopbopista Suomeen tilatessa tilatessa tulee tullimaksu, jos tilaus on yli 45?… Eikös tuo pulju ole Jenkkilässä? Ei se kuriiri sitä maksua peri pakettia tuodessaan, vaan maksulappu voi tulla postistse parin päivän kuluttua. Mulle on käynyt näin.

    Tykkää

  14. Anonyymille, joka Sisters pointin vaatteista kirjoitti, tiedoksi, että ainakin Aleksi 13:sta on Sisters pointin vaatteita. Ei varmaan kaikkia, mutta joitakin malleja. Samoin sellaisissa ”ketjuihin kuulumattomissa” vaatekaupoissa voi olla.
    Muakin kiinnostaa tuo, että osaako Olli suomea? Kuinka kauan olet nyt asunu Norjassa? Ja oletko koko ajan asunut siellä, tai täällä ;), etelässä?Talo kuulostaa mukavalle, mutta harmi, että se tärkein seikka ei ole kohdallaan. Eikös jossain talonosto-ohjelmassa hoettu, että kaikkeen muuhun voi itse vaikuttaa ja muuttaa mieleisekseen, mutta sijaintiin ei? Location, location, location! :)Toivottavasti pääsette yhteisymmärrykseen!
    Mulla on vaikeuksia saada lohifileen annospalat tasaisesti maustumaan, joten ratkaisin sen leikkaamalla ne annospalat kolmeen osaan (ilman nahkaa) ja leivittämällä jauho+pippuri+suola-seoksella. Tuli mukavan rapeita ja maukkaita ”lohitikkuja”. Ja paistuu kuumalla pannulla tosi nopeasti.
    Mukavaa keväänjatkoa!

    Tykkää

  15. Olli osaa ja etenkin ymmärtää suomea hyvin. Olen asustellut täällä nelisen vuotta, samassa paikassa koko ajan. Harmi vaan kun Asgeirille kelpaavat locationit maksaa yleensä aika reilusti yli sen mitä minua huvittais maksaa ëikä talojen kunto sit oo mitään tohon eiliseen verrattavaa…. 😦

    Tykkää

  16. Moi Johanna!Täällä sinun blogissasi on tosi kivoja,raikkaita kuvia ja mukava positiivinen vire :).Kylläpä vaikuttaa herkulliselta tämä kala-ohje,seuraavan kerran kun kalaruokaa täytyykin testata tätä.Ja antaa tuon taloasian nyt ”rauhassa” muhia mielessä,puntaroi ne positiiviset ja mahd.negatiiviset puolet.On se vaan sen verran iso juttu.Ymmärrän kyllä,kun ”kuume” kova ;D.t.Minna

    Tykkää

  17. Talokuume on mukava seurainen mutta harkiten kannattaa kaupat tehdä 🙂 Niinkuin joku edellä sanoikin että talon kuntoon voi vaikuttaa mutta sijaintiin ei 🙂 Aina uusia seiniä, lattioita yms saa mutta siirrellä sitä ei. Mukavaa viikkoa teille, meillä jo lämmittää mukavasti ja muutamat istutuksetkin sai pihalle tehtyä. Kunhan vaan vielä ruskettuisi.. 🙂

    Tykkää

  18. Tunnet tunteesi taloasiassa, mulla on koko ajan muuttokuuma, ei haittaa että muutin juuri, korkeintaan kaksi voutta ja etsiskelen taas…Ja mies ihan samanlainen, ja ei se haittaakaan. onhan se hyvä, että miettii asioita vähän, ja että on toisenkin mielipide varteenotettavana. Nyt sun tapauksessa voi mies ollakin oikeassa, kun merinäköalaa ei voi jälkikäteen laittaa, mutta remontoida voi muutakin taloa. Ja nyt sitten tää söötti poikamies voikin teillä remontoida merinäköalaisen huonommankuntoisen talon….

    Tykkää

  19. Harmi että ette päässeet yhteisymmärrykseen, mutta jos yhtään lohduttaa: Hyvällä paikalla olevaa taloa voi rempata vaikka loppuelämän ja muuttaa sen sellaiseksi kuin haluaa, mutta jos merinäköalan puute alkaisi harmittaa sinuakin jossain vaiheessa, sille asialle ei ole mitään tekemistä.
    Itse olen myös näitä location, location, location ihmisiä joten ymmärrän kyllä miehesi tunteen hyvin :).

    Tykkää

  20. Asunto kyllä kuulosti todella unelmalta. Kuulostellaan mihin ratkaisuihin siellä päästään. 😉
    Ite oon kans kova kalaruuan ystävä ja meillä syödäänkin paljon erilaisia kaloja. Jauhotettuina myös. Tähän asti olen käyttäny ruisjauhoja, mutta vois kokeilla joskus sinun vinkkien mukaan ja varsinkin pussia käyttäen. Ite olen pyöritelly kaloja jauhotetulla lautasella. Pussissa vois toimia paremmin. Joka tapauksessa herkullisen näköinen annos, ois maistunu mulle myös! Mitä oli jälkkäriksi? =D
    Terkuin, S

    Tykkää

  21. en tiedä mistä sun blogiin löysin mutta onneksi löysin! kirjoitat niin ihanasti ja hauskasti:) mun täytyy kokeilla tuota kalafile ohjetta, juuri sopivan yksinkertainen ohje minulle;) Tsemppiä talojahtiin!! varmasti vielä Se Teille täydellinen löytyy:)

    Tykkää

  22. Moi!Noita legginsejä oli Lempäälän ideaparkin Aleksi 13:ssa. Tai ainakin näyteikkunassa oli, sisältä en niitä löytänyt, olin muksun kanssa liikenteessä joten en pystynyt kovin hyvin kierteleen.

    Tykkää

  23. Thanks for another great post. Where else could anyone get that type of info in such a perfect way of writing? I’ve a presentation next week, and I am on the look for such information.

    Tykkää

  24. My partner and I absolutely love your blog and find the majority of your post’s to be exactly what I’m looking for. can you offer guest writers to write content in your case? I wouldn’t mind composing a post or elaborating on many of the subjects you write concerning here. Again, awesome web log!

    Tykkää

  25. Someone essentially lend a hand to make seriously posts I would state. That is the first time I frequented your web page and to this point? I surprised with the research you made to make this actual put up extraordinary. Magnificent job!

    Tykkää

  26. I’m also writing to let you be aware of of the fabulous encounter my cousin’s child encountered using your site. She figured out a wide variety of things, which include what it’s like to possess an excellent coaching nature to have a number of people really easily thoroughly grasp various tortuous matters. You really surpassed people’s desires. Thank you for giving these precious, healthy, informative not to mention cool thoughts on this topic to Sandra.

    Tykkää

  27. Normally I do not read article on blogs, but I wish to say that this write-up very forced me to try and do so! Your writing style has been amazed me. Thanks, quite nice article.

    Tykkää

  28. Hi there, just become alert to your weblog through Google, and found that it’s truly informative. I am gonna watch out for brussels. I?ll appreciate if you happen to proceed this in future. A lot of folks can be benefited from your writing. Cheers!

    Tykkää

  29. It’s appropriate time to make a few plans for the future and it’s time to be happy. I’ve read this post and if I may just I desire to suggest you few attention-grabbing things or advice. Perhaps you can write next articles referring to this article. I desire to learn even more issues about it!

    Tykkää

  30. Hey there! I just wanted to ask if you ever have any problems with hackers? My last blog (wordpress) was hacked and I ended up losing months of hard work due to no backup. Do you have any methods to prevent hackers?

    Tykkää

  31. Magnificent beat ! I would like to apprentice while you amend your web site, how could i subscribe for a blog site? The account aided me a acceptable deal. I had been a little bit acquainted of this your broadcast offered bright clear idea

    Tykkää

  32. I have been reading out many of your articles and i can state clever stuff. I will definitely bookmark your blog.

    Tykkää

  33. Really Appreciate this post, can you make it so I receive an alert email whenever you publish a new post?

    Tykkää

  34. There are some attention-grabbing closing dates on this article however I don?t know if I see all of them heart to heart. There’s some validity but I’ll take maintain opinion till I look into it further. Good article , thanks and we would like more! Added to FeedBurner as properly

    Tykkää

  35. I like the valuable information you provide in your articles. I will bookmark your blog and check again here regularly. I am quite sure I?ll learn plenty of new stuff right here! Best of luck for the next!

    Tykkää

  36. Terrific post but I was wanting to know if you could write a litte more on this subject? I’d be very grateful if you could elaborate a little bit further. Bless you!

    Tykkää

  37. I haven?t checked in here for some time because I thought it was getting boring, but the last several posts are great quality so I guess I will add you back to my everyday bloglist. You deserve it my friend 🙂

    Tykkää

  38. I carry on listening to the news talk about receiving free online grant applications so I have been looking around for the finest site to get one. Could you tell me please, where could i get some?

    Tykkää

  39. I discovered your blog web site on google and test just a few of your early posts. Continue to keep up the very good operate. I just further up your RSS feed to my MSN News Reader. In search of forward to reading extra from you later on!?

    Tykkää

  40. Great work! This is the kind of info that are meant to be shared across the web. Shame on the search engines for no longer positioning this publish higher! Come on over and discuss with my site . Thanks =)

    Tykkää

  41. I just couldn’t depart your web site prior to suggesting that I actually enjoyed the usual info a person supply on your guests? Is gonna be again regularly to check up on new posts

    Tykkää

Jätä kommentti