
Heissan, onpas ollut taas kiva viikonloppu! (-Teilläkin?) Remppa etenee uskomatonta vauhtia ja itse olen pääsyt juoksentelemaan parit lenkitkin -kymppikilsaa ihan nautiskellen.
Fårikålia syöty ja karkkia kans 😛

Remppamiehet ovat saaneet uuden järjestyksen aikaan meidän autotallissa^. Mut on ne huikean nopeita. Aloittivat keskiviikkona ja nyt on jo vaikka mitä valmiina. Ne on niitä ”ulkomaalaisia” (hihi paraskin sanomaan), puolalaisia siis ja mulla on välillä ihan orjaleirin johtaja-fiilis. Tai mikä pahempaa, orjaleirin johtajan vaimo -fiilis. Tai jos vielä pahemmaksi voi mennä, niin sellanen korkokengissä sipsutteleva, muiden työntekoa arvosteleva Hollywood-vaimo –olo ;D
Ne tekee töitä aamukahdeksasta iltakahdeksaan. Aina samat kaverit. Seitsemän päivää viikossa. Ihan törkeän matalalla tuntiliksalla mun mielestä. Vaikka siis noh.. halvaksihan tämä(kään) lysti ei pääse tulemaan, mutta norjalainen vastaava veloittais kolminkertaisesti. Ja pitäis taukoja myös kolminkertaisesti.
Buukkasin jo itselleni leipomispäivan tiistaiksi ja vien niille sitten oikein tuoretta, lämmintä pullaa. Vai mitä puolalaiset (työmiehet) syö? 😉

Kovasti on jo panelia niin katossa kuin niissä seinäplänteissäkin, joille sitä on suunniteltu. Kyllä se kuulkaas..!

Loppuunsa vielä viikonlopun asu pikkupaloina (niille, jotka eivät jaksa remonttiasioista kiinnostua ;))
Leppoisaa sunnuntai-iltaa ystävät!
🙂
super tyylikäs asu! ihanan tyttömäinenkin..oi että kun itsekin joskus osaisi näyttää noin hyvältä 🙂
TykkääTykkää
Eiköhän puolalaisille työmiehille maistu pulla oikein hyvin 😀
lakritsista ja salmiakista eivät niin välitä että sitä ei kannata yrittää…
Ja jos jokin on mielestäsi hyvin voit sanoa dobra (=hyvä) tai cinque (kiitos). Noi ei ole oikeat kirjoitus asut, mutta kirjoitin kuten lausutaan – oltiin juuri ystävien häissä Puolassa ja meno on mieletöntä.
Paljon perinteisiä leikkejä, tansseja, lauluja ja kaikki ikäpolvet mukana. Ruoka oli hyvää ja sitä oli kylläkin liikaa…samoin vodkaa. Hurjan hauskat häät jotka kesti aamu 5. Seuraavana päivänä oli pienet puutarhajuhlat ja viimeisenä iltaja pippalot kavereille. Nautimma oikein paljon. Puolalaiset ovat erittäin vieraanvaraisia. Hauskimmat häät joissa len koskaan ollut!
TykkääTykkää
Puolalaisten työolot on kyllä tosi hurjia. Mitä kautta ne on teille päätyneet töihin? Mulla ei ehkä antaisi sisu periksi palkata ihmisiä, joiden työoloista ja -ajoista ei pidetä lainmukaisesti kiinni.
Kiva kuitenkin, että remontti etenee.
TykkääTykkää
ihana kuulla, että remppa edistyy. Ja millä vauhdilla! Eikä hyvää jälkeä voi odottaa, jos ei ole kunnollista työnjohtoa. Ja varsinkin työnjohdolla kunnollista vaimoa 😀
Pulla maistuu varmasti melko universaalisti remppamiehillekin!
TykkääTykkää
Tosi kiva bleiseri! Mistä mahtaa löytyä? 😉 Muutenkin todella onnistunut asu, jälleen kerran, ruskean eri sävyt ja roosa ovat todella kauniit yhdessä.
Tsemppiä remonttiin! Toivottavasti puolalaiset remppamiehet saavat kodin nopeasti kuntoon. Ja eiköhän pulla maita 😉
TykkääTykkää
Kiitosta Heidi ❤
TykkääTykkää
Kiito vinkeistä, dobra, cinque, dobra, cinque…… 🙂 Pullaa sitten! :))
TykkääTykkää
Hihi:] Tosi kiva kuulla, että remppa edistyy! Yleensä kuulee vaan niitä surullisia päinvastaisia kuulumisia – työmiehet ei tule silloin kuin lupaavat ja kaikki vaan venyy ja venyy… En ole itse asiassa koskaan kuullut, että joku sanoisi rempan etenevän ”uskomatonta vauhtia” :D! ❤ Ja oletpas kiva, kun viet pullaa<3 Miehet varmasti ilahtuvat^^!
Kun me muutimme Itä-Suomesta tänne länsirannikolle, oli meidänkin muuttomiehenämme ulkomaalainen, vähän tummempi-ihoinen ja hoonoa soomea puhuva mies, mutta se oli kyllä niin hemmetin innokas ja ketterä, että kyllä saisvat suomalaiset ottaa mallia!!
Ja asusikin on ihan tosi kiva!! Tyttömäinen, mutta silti tyylikäs :))
Ihanaa ja rentouttavaa sunnuntai-iltaa sinnekin sekä tosi kivaa uutta viikkoa!^^ Mä lähden kohta bodypumppiin…
TykkääTykkää
Voi kauhea tyttism, ei meillä sentään mitään oikeaa orjaleiriä ole! 😀 Siis ne on ihan laillisen norjassa rekisteröityneen firman poikia ja ihan lainmukaisesti töissä 😀 Kyllä ne varmasti pitää vapaapäiviäkin, mutta veikkaan, että vähän sillä mentaliteetilla tullut, että nyt tienataan vuoden palkka tekemällä kovasti toitä pari kuukautta… Ei kamala, ei kai mekään nyt ketään laittomasti ois palkattu. Ihan kunnon palkankin saavat, mutta halvemmalla tekevät kuin norjalaiset (ilmeisesti joitain kuluja ja kustannuksia vähemmän palkkioissa). Ihan asiallinen firma se on ja tekee paljon rakennuskeikkoja aluella. Huih mun käy nyt jo valmiiksi sääliksi kun joutuvat mun takia noin kovasti rehkimään saati sitten jos siellä vielä ihan epäinhimillisesti ja laittomasti olisivat 😀
TykkääTykkää
Ne tekee tosi hyvää jälkeä kyllä ja -hihih- ei taida olla työnjohdolla siinä kauheasti osaa eikä arpaa ;D
TykkääTykkää
Kiitti Laila, bleiseri on hmmm… about 8 vuotta vanha 😀 Se on merkkiä Jackpot, mutta veikkaan, ettei enää saa mistään 😀
TykkääTykkää
Niin, sepäs juuri näissä työmiehissä on uskomatonta. Ne on niin ahkeria, ettei moista oo nähty. Siksikin tulee ihan huono omatunto, että vielä halvemmalla tekevät kuin norjalaiset! Tulevat säännöllisesti aamuisin eikä mikään todellakaan veny. Pakko ainakin pullaa viedä 😀
Kiitos Heinis ja olen vähän kade bodypumpista, nauti! :)))
TykkääTykkää
Meillä vähän samat fiilikset kun omakotitaloa rakennetaan, kun välillä käyn viemässä raksalle pullaa tulee ihan nolo ja ylipukeutunut olo kun on puhtaat vaatteet päällä ja tukka laitettuna!! 🙂 Että taas sitä sipsutetaan tarkistamaan työn laatua ja sit taas liihotellaan pois- kauheeta! Ja tuskin ne mitään sellasta edes ajattelee, mutta minkäs sitä omille ajatuksilleen voi. Enemmän mä siellä saisin tuhoa aikaan ja olisin tiellä jos menisin sekaan sähläämään 😉
Tsemppiä remppaan, se osaa olla aika hermoja ja kärsivällisyyttä koettelevaa aikaa….
Kiitos kivasta blogista!
TykkääTykkää
Hei Johanna,
Mielenkiinnolla seuraan tuota teidän remppaa. Kuulostaa ihanalta suunnitelmalta minkä olet talolle tehnyt!! 🙂 Ja eiköhän niille puolalaisille remppamiehille lämmin pulla kelpaa… 😉 Teetättekö kaiken ulkopuolisilla, vai teettekö itse jotain (kysyy remppa-asioissa peukalo keskellä kämmentä oleva – ja sen mies kans)?
Päivänasuista… Kyselit joskus, että halutaanko tietää vaatteiden merkit ja minä ainakin kyllä. Olen bongannut monta kivaa vaatetta sinun blogistasi, mitkä olisivat muuten jääneet kaupassa huomaamatta, samoin laukkuja kanssa!! Nytkin tuo tämän päivänasun paita kiinnostaa… On söde!!
Mukavia remppoja!! Milloin muuten pääsette muuttamaan?
TykkääTykkää
Hienoa, että remppa edistyy! Puolalaisista rakennusmiehistä tuli mieleen elokuva Toscanan auringon alla, jossa oli ahkeria ja halpoja puolalaisia raksamiehiä ja tää elokuvan päähenkilö aina kokkasi heille. 🙂 Kannattaa katsoa jos et ole nähnyt, on aivan ihana leffa!
TykkääTykkää
Leivotko sellaista norjalaista vai suomalaista pullaa? Minusta niissä on aika selvä ero. Kun mies ekan kerran leipoi pullaa, luulin niitä sämpylöiksi. Mutta yleensä norjalaiset bollet rusinoilla tai suklaapläjäyksillä on kyllä aivan ihania, pyydän niitä joskus tuliaisiksikin. Kiva, että remppa edistyy ja päivänasukin on ihq!
TykkääTykkää
Kyllä ne remppareiskat varmaan pullasta tykkäävät:) Puolalaiset ovat ahkeria työntekijöitä ja yleensä heitä käyttävät firmat maksavat heille vähemmän kuin laki sallii samoin kuin virolaisille. Mutta he tarvitsevat senkin rahan ja heille se on paljon. Kiva että remppa edistyy:)
TykkääTykkää
Heippa!
En ole tainnut ennen kommentoida blogiasi, vaikka täällä ihan vakituisesti kyyläilenki:) Nää remppahommat vaan on niin kiehtovia, kiva nähä miten hommat edistyy!
Tarviiko teidän tehdä taloon isompaa remppaa ollenkaan, vai selviättekö pelkällä pintarempalla?
TykkääTykkää
Kaunis asu sinulla :). En ole ennen kommentoinut, mutta halusin vain sanoa vielä sanasen tästä muutostasi Indiedaysiin. Nimittäin vasta tämän muutoksen myötä olen lukenut blogiasi säännöllisesti. Aiemminkin olin kyllä blogissasi vieraillut (luultavasti Liloun linkkilistan kautta), mutta jostain kummasta syystä vain hyvin satunnaisesti. Siksi olen hyvin iloinen, että päätit muuttaa ID:n alle.
Vaikka oma elämäntilanteeni on aivan erilainen, niin silti blogiasi on kiva lukea. Postauksesi ovat niin positiivisia ja lisäksi niissä on todella kauniita kuvia. Kiitos siis hienosta blogistasi :).
TykkääTykkää
Ovat kyllä remppamiehet nopeita ja ihan varmasti pullat maistuu raskaantyön raatajille 🙂 Mukavaa sunnuntaita sinullekkin, oma sunnuntai on aina sambaa täynä.
TykkääTykkää
Hihi, repesin ihan totaalisesti tälle ”korkokengissä sipsutteleva, muiden työntekoa arvosteleva Hollywood-vaimo -olo ;D” Aika hyvin ilmastu 😀 En usko että kuitenkaan ihan sellanen olet.
Asu on taas supertyylikäs. oot vaan niin ihana!
TykkääTykkää
Heipsan!
Meillä kans remppa etenee, mut paljon on viel tehtävääkin….ulkoa talo alkaa näyttää valmiilta pian mut sisähommissa ollaan alussa vasta…seinii on vähän kaatunut, lattioita piikattu ja tietty muutama yllätyskin kohdattu!!!
Kiva kuulla että teilläkin mennään eteen päin ja valmista tulee 🙂 Luulen että pulla on sellainen kansainvälinen leipomus eiköhän se maistu kenelle tahansa. Mä tein viime sunnuntaina neljä pellillistä pizzaa, tänään leivoin omppupiirakkaa ja muutama viikko sitten 2litran taikinan korvapuusteja juuri meen remppamiehille et saavat vähän kaffetauoille purtavaa!
Remppailu intoa teillekin! 🙂
TykkääTykkää
Ihailen luontaista taitoasi viritää mielenkiintoisia keskusteluja.
Tärkeä aihe, hiukan provoillen, waves ;)))
T. Jumppis-Tiina
TykkääTykkää
Lisää vaan remonttijuttuja, kun mekin ollaan ostamassa taloa! Toivottavasti ne puolalaiset tekee myös hyvää jälkeä, mutta kai se siitä, kun on itse valvomassa. Suomessa on aika paljon virolaisia raksamiehiä ja joukkoon mahtuu myös hämäräporukoita. Mutta pääasiassa tekevät kai hyvää jälkeä. Enemmän ne suomalaiset taitaa virheitä tehdä…
TykkääTykkää
Työnjohdon vaimon roolia ei kannata väheksyä! Pullalla ja mukavalla asenteella voi olla suurempi vaikutus kuin millään muulla 🙂 Hyvä kiertää niin sanotusti. Tai ainakin se on kiva ajatus.
TykkääTykkää
Mulla ei ole mennyt vkl mitenkään kauhean kivasti, mut ei se mitää välil tulee vähä huonompia viikonloppuja.
Varmasti tulee kiva talo teille! 🙂 oi mä niin toivon että musta tulee yhtä onnellinen aikuisena, ainaki tosi onnelliselta näytät näissä(kin) kuvissa 🙂
TykkääTykkää
Vähän sama homma meidän raksaprojektissa: olishan se kiva ollut palkata Suomalaisia mutta kun ovat moninkertaisesti kalliimpia eikä jälki ole parempaa….joten Virolaisia, osaavia ja ahkeria palkattiin moneenkin hommaan.
Remppaintoa sinne teille!
TykkääTykkää
nyt meni kyllä aamukahvit väärään kurkkuun…olen lukenut nyt blogiasi hetken aikaa ja tykkännyt kovasti ja tykkään edelleenkin, mutta pakko kommentoida tuota remonttireiska- asiaa. ok, reiskat varmasti ovat teillä töissä ihan kaikkien lakien ja säädösten mukaisesti, mutta oletko tullut ajatelleeksi, että suosimalla halvempaa ”ulkomaista” työvoimaa edesautat ns. kaksien työmarkkinoiden muodostumista ja epätasa-arvon kasvua erilaisten yhteiskuntaryhmien välillä? siinä ei paljon pulla lämmitä.
pahoittelen, että viestini on varmasti mielestäsi kovinkin jyrkkäsanainen, mutta tämä kirjoiteuksesi riipaisi minua ja syvältä. me joilla on oikeasti vara maksaa, niin eikö silloin pitäisi huomioida muutakin kuin maksimaalinen oma taloudellinen hyöty? ok, on inhimillistä, että palkkaa halvemman (paremman?) työläisen niin kauan kuin se on laillista,mutta onko se oikein?
TykkääTykkää
Hei, ajattelinkin että jotenkin näin tämä varmaan on 🙂 luulen, että niillä on joku sellainen vuokrafirma-tyylinen systeemi kuin Suomessakin Staffpointit sun muut, joissa otetaan vastaan yksittäisiä vuoroja, jolloin esim. työaikakuvioita on mahdollista kiertää. Ehkä ne pitää sit eri työmaiden ja urakoiden välillä taukoja. 🙂
TykkääTykkää
Olen samaa mieltä mannan kanssa. Tätä asiaa sinun ei olisi kannattanut ottaa esille blogissasi. Olkoonkin, että remppamiehesi ovat varmasti ”laillisesti” töissä, he tuskin osaavat/voivat pitää kiinni samoista oikeuksista kuin norjalaiset kollegansa. Ja esim. ylitöistä heille tuskin maksetaan samalla prosentilla kuin norjalaisille.
Tämä kirjoitus vaan viiltää ainakin minua, kun samalla sivulla esittelet kalliita vaatteitasi ja jo samassa ”vitsailet” orjaleiristä. Olkoonkin, että nämä puolalaiset kirvesmiehet ovat varmasti omasta halustaan ulkomailla tienaamassa heille paremmin kuin kotimaassaan, niin tuskin suhtaudut yhtä kevyesti mm. ilotyttöihin, joista monet ovat ulkomailla aivan samoin omasta halustaan tienaamassa parissa kuukaudessa vuoden palkkaa. Tietenkään tämä epäkohta ei ole yksin sinun vikasi (sillä jokainen meistä voi vaikuttaa oikeasti), mutta kuten jo sanoin, mielestäni sinun ei olisi kannattanut mainostaa tätä.
TykkääTykkää
Kyllähän Suomessakin tehdään ihan laillisesti töitä tyyliin 12 tuntia päivässä, 7 päivää viikossa ja esim. kuukausi putkeen. Sitten vastaavasti lomaillaan ”urakalla”. Eli ei tuossa tosiaankaan ole mitää laitonta Suomessa(kaan) 🙂
TykkääTykkää
Remppajuuttuja kehiin vaan! Tykkään niistä kuin puolalainen raksamiäs pullasta! 😀
TykkääTykkää
No minun mielestä sinun ja mannan ei pitäisi tulla tänne kommentoimaan ja arvostelemaan, että millä perusteella he ovat remppa-firman palkanneet. Aika säälittävää..
TykkääTykkää
Mullakin jäi vähän ikävä maku tästä kirjoituksesta. Nämä ulkomaalaista halpatyövoimaa käyttävät firmat jättävät usein pakollisia maksuja ja veroja maksamatta ja työmiehet eivät oikeasti saa edes sitä minimiä. Viranomaiset eivät pysy näiden perässä koska firmoja on niin paljon ja tarpeen tullen firma lopetetaan ja perustetaan heti uusi uudella nimellä. Tutkija Anna Kontula on seurannut puolalaisten rakentajien elämää:
http://www.tamperelainen.fi/Uutiset/Paivan-puheenaihe/Kontulan-Guantanam…
”Tutkijan mukaan lakien ja sopimusten rikkomista suurempi tragedia on nuorten perheiden hajottaminen. Koti-ikävää parakeissa podettiin yleisesti.
? Jos miehille maksettaisiin työehtosopimusten mukaista palkkaa, he voisivat tuoda perheen mukanaan tai heillä olisi varaa vierailla kotona useammin. Tapasin miehiä, jotka eivät olleet nähneet yli vuoteen perhettään.”
TykkääTykkää
Varmaan loistava tunne, kun näkee omin silmin että hommat etenevät!
Vinkkinä teille: käykää raksalla mahdollisimman usein ja ottakaa joka välissä remontista valokuvia ja tallentakaa omalle koneelle aikajärjestyksessä. Ideaalisti saisi joka työvaiheesta tarkat kuvat talteen. Tämä siis siksi, että jos myöhemmin tulee epäselvyyttä / mahdollisia ongelmia, pystytte palaamaan step-by-step taaksepäin ja näkemään onko kaikki työvaiheet / yksityiskohdat tehty oikein ja oikeassa järjestyksessä. Erityisesti kannattaa kuvata kaikki eristykset ja märkätilojen rempat. En halua olla pessimisti, mutta nämä kuvat voivat olla kova juttu, jos sattuisi jotain niin ikävää kuin kosteusvaurioita tms, niin teillä on todisteet, että mitä kukakin on oikeasti tehnyt. Nimimerkillä ”Been there, done that…”
Tsemppiä remonttiin! Ja pullaa pojille ehdottomasti! 😉
TykkääTykkää
Olen jonkin aikaa seurannut blogiasi ja pidän siitä ja tyylistäsi kirjoittaa. Se on kuin raikas tuuli. Tämä kirjoitus kuitenkin särähti ja pahasti. Puolalaisita ja muistakin ulkomaalaisista raksamiehistä on puhuttu paljon Suomessa. On todella väärin, että jollekin ryhmälle maksetaan samasta työstä vähemmän kuin muille siitä syystä että ovat ulkomaalaisia tai siitä, että he eivät tietämättömyyttään ja mahdollisesti kieltaidottomuuttaan osaa vaatia tai tiedä että oikeastaan heille kuuluisi maksaa enemmän. Tuollainen luo kahdet työmarkkinat on se halvempi porukka ja sitten ne kalliimmat työmiehet. Pitemmällä aikavälillä kehitys voi johtaa siihen että kaikkien oikeuksia poljetaan kun kallispalkkaisetkin rakasmiehet joutuvat tinkimään palkasta jos toinen vaihtoehto on potkut ja työttömyys.
Tällaisten puolalaisten työntekijöiden laillisuuskin on vähän niin ja näin. Työluvat saattaa ehkä olla kunnossa. En tunne norjalaista työlainsäädäntöä, mutta uskoisin että työnantajamaksujen maksamatta jättäminen tai palkattomien ylitöiden teettäminen tai muu työnantajakuluissa ”säästäminen” on lainvastaista myös Norjassakin. En teitä tässä roistoiksi leimaa tai syyttele, vaan roistohan on se rakennusfirma, joka työnantajana näin työntekijöitään kohtelee. Ihan sama oli firma miten tunnettu ja suuri. Kuitenkin asiaan pystyy vaikuttamaan myös remontin teettäjä. Asunnon osto ja remontointi on kallista lystiä, mutta tulisi katsoa vähän muitakin asioita kuin hintalappua.
No, pullien lisäksi tarjotkaa joku päivä työmiehille edes kunnon ruuat.
TykkääTykkää
Just noin, paljon kivempi on käydä siellä kun ei itse oo hyvin pukeutunut 😀 Niin eihän ne varmasti niin ajattele eikä tosiaan varmasti edes halua meikäläistä sinne ”auttelemaan” ;))
Tsemppia teillekin!
TykkääTykkää
Meillä on kanssa niin peukalo keskellä kämmentä että menee muilla teetettäväksi kaikki.
Kiitos Melike, mun asun paita Saint Tropez -merkkinen, kesällä ostettu (sain synttärilahjaksi)
Me aletaan muuttamaan lokakuun alussa, 15.10. on pakko olla nyk. asunto luovutuskunnossa, hui!
TykkääTykkää
Oi no se ois ihan mulle! Täytyy vissiin alkaa tekemään niille ruokaa useamminkin, kuulosti niin ihanalta hih 😉
TykkääTykkää
Heh, varmaan suomalaista 🙂 Tykkään kyllä kanssa norjalaisista, paitsi en suklaajutuista. Mut norjalaiset pullat on kyllä hyviä!
TykkääTykkää
Niin minäkin vähän ajattelen… että siis he omaan puolalaiseen tasoonsa nähden tienaavat hyvin ja ovat tyytyväisiä. Enpä säälittele yhtään itseänikään, joka on toiseen maahan lähtenyt ja saanut paremman palkan ja työolot 😉 Ei nyt ihan verrattavissa, mutta vähän näin ajattelen. Ovat kyllä todella ahkeria!
TykkääTykkää
Kiva kun kommentoit! 🙂 Ei meillä mitään kovin isoa taida olla.. aikalailla pintaremppaa, onneksi 🙂
TykkääTykkää
Vau, kiitoksia ja kiva kuulla!! Tervetuloa siis vähän useamminkin ;)))
TykkääTykkää
Oi sambaa ❤ mulla oli tänään zumbaa 😛
TykkääTykkää
Kiitos Reetta ❤ En oikein edes uskalla käydä siellä ettei ne luule et kyttään ja arvostelen 😛
TykkääTykkää
Vautsi, teille tulossa melkoisesti perusteellisempi remppa kuin meille, huh. Mut hei sitäkin ihanampaa kun se sitten valmistuu ❤ Intoa ja jaksuja!!
Voi ei tosta sun leipomsinnosta mun täytyy _todella_ ottaa mallia :S Onnenpekkoja remppamiehiä!
TykkääTykkää
Heh, joskus taidan ihan pikkasen kerjätä verta nenästäni näillä jutuillani -oihan tänkin voinut jättää mainitsematta. Mutta tärkeä aihe kuten sanoit, ei kiinnosta jättää kirjottamatta vain jotta säästyisin vastareaktioilta… Kiitti kommentista 🙂
TykkääTykkää
Me palkattiin tämä firma itseasiassa hyvän ystäväpariskunnan suositusten perusteella -olivat juuri rempanneet koko talon ja jälki oli ihan huippua. Varmasti on myös ”hämäräporukoita”, mutta tähän firmaan me voitiin -ja ollaan voitu luottaa ihan sataprosenttisesti. ”Valvomassa” en tosiaan oo käynyt kuin aloituspäivänä ja nyt eilen 😀
TykkääTykkää
Näin on!!! Mun täytyy alkaa leipomaan niille enemmänkin. Niinkun toi yks joka oli pitsaakin tehnyt… ja kun luulin olevani oikein superkiva kun kerran pullaa leivon :S
TykkääTykkää
Voi Laura ❤ Toivottavasti ei mitään kovin kurjaa. Kiitos Laura, uskon että sinusta tulee onnellinen aikuinen hih :)))
TykkääTykkää