
Hyvää joulukuista perjantai-iltapäivää (kuulostaa aika ihanalta, eikö?). Olen ollut kiireinen kaikenlaisten joululahjajuttujen kanssa viime päivät -ihan niinkuin varmaan moni teistäkin ja nyt tsadaa onkin teidän vuoronne. Ekaksi meinasin kertoa yhden joululahjavinkin, joka on loistava vähän jokaiselle kauneudenhoidosta välittävälle naiselle ja etenkin tähän kylmään ja pimeään talviaikaan sopiva:
Ostin itselleni tässä tovi sitten ja rakastan tuotetta! Ihan vaan päivettävä kosteusvoide, mutta jotenkin tosi ihana sellainen. Soothing anti-stress tinted moisturising cream spf 15. Se on varmaan toi anti-stress, joka tästä tekee niin ihanan 😉 I know, vähän persoonaton tylsä kosmetiikkalahja, mutta toimii!

Mulla ei (tietenkään) oo kauheasti aavistustakaan mitä olen joululahjaksi saamassa -paitsi että mieheltä toivoin Fjell Rävenin pikkureppua, että se saattaapi tulla. Toivotaan 😉

Sitten te kuulkaas. Yksi teistä, joka tähän postaukseen kommentoi, saa yhden ekstrapaketin kuusen alle. Te voitte vaikka kertoa, minkä tapaisista postauksista tykkäätte eniten. Tai sit ihan vaan huikata osallistuvanne arvontaan. Joululahja on tietenkin pikkasen ylläri, mutta voin kertoa, että pehmeässä paketissa on yhden mun suosikkimerkin 😉 puuvillainen lyhytlihainen kauniisti brodeerattu vaaleasävyinen paita. Koko 2, joka sopii suunnilleen kaikille 36-42 ilmavan ja leveän mallinsa ansiosta. Syksyn 2010 mallistosta, ihan käyttämätön ja uusi luonnollisesti. Iiiiihana 🙂 Arvontaan voipi osallistua maanantaiaamuun asti, jolloin tulen arpomaan voittajan ja toivon mukaan saan pian paketin postiin, jotta se ehtii sinne kuusen alle 🙂 Kommentoimaan siis, heippa! 🙂

Kuulostaapa ihanalta tuo ylläripaketti, osallistun siis arvontaan! Tykkään ihan kaikista jutuista 😀 Mutta sisustus- ja kädentaitopostaukset (käsityö ja etenkin sun piirustus/maalaus/tuunaus -jutut) ovat lemppareitani.
TykkääTykkää
Moi kaunis Johanna,
minakin osallistun arvontaan!
Tykkaan sun blogista sen aitouden vuoksi, joten mika tahansa postaus on mun makuun!
Kiitos!
TykkääTykkää
Tulin vain sanomaan, että terveisiä Ruotsista sulle! 🙂
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa! Ihan kaikenlaiset postaukset ovat kivoja, maltan tuskin koskaan odottaa uusien postausten tuloa 🙂
TykkääTykkää
Minäkin osallistun! Tykkään eniten päivänasuista, niistä kun saa niin hyviä vinkkejä itellekin pukeutumiseen 🙂
TykkääTykkää
Tykkään ihan kaikenlaisista postauksista:D Ihanaa joulun odotusta teille koko perheelle 🙂
TykkääTykkää
Blogisi on ihana!!! Sisustusjutut on kivoja ja enemmän voisit esitellä, mistä kosmetiikkajutuista pidät!!
TykkääTykkää
Varsinkin sinun postauksissa pidän erittäin kauniista maisemista ja rennon oloisista tilannekuvista. Myös päivän tapahtumat ovat mukavaa luettavaa!
TykkääTykkää
Eniten tykkään teidän perheen arjesta kertovista postauksista, ihanilla kuvilla ja päivänasulla höystettynä 🙂
TykkääTykkää
Oi oi arvonta kuulostaa kivalle, mukana!
Musta blogisi on loistava nykyisellaan, etta se sisaltaa ?vahan kaikkea? sisustuksesta paivan asuihin – ja mielellaan seuraan myos lapsiperheen arkea, kun itsella ei perhe ole viela kahta suurempi, mutta toiveissa ehka lahiaikoina lisayskin 🙂 Jumppa ja muu liikkuminen on myos omaa sydanta lahella, niin mielellaan luen siitakin aiheesta silloin talloin!
Hyvaa alkavaa viikonloppua ja ihanaa joulun odotusta teille 🙂
TykkääTykkää
Tilannekuvat, ehdottomasti! Osallistun!
TykkääTykkää
Osallistun ehdottomasti! Kaikista eniten pidän blogissasi kaikista itse tekemistäsi jutuista, esim. neuleista, pullista ja joulukorteista! Myös sisustusjutuista ja maisemakuvista pidän. Ja kaikesta muusta myös… Hyvää joulua!
TykkääTykkää
Mukana 😀
TykkääTykkää
En oikein osaa sanoa, mitä blogi kaipaisi lisää mielestäni, sillä se on jo valmiiksi niin hurjan hyvä! 🙂 Eli jatka vain samaan malliin! Arvontaan haluan silti osallistua… 😉
TykkääTykkää
Arvonnassa mukana! 🙂
TykkääTykkää
Olenko ymmärtänyt oikein, että olet neulojaimmeisiä? Eihän tää nyt ole mikään neulontablogi, mutta kovasti olisin kiinnostunut tekeleistäsi, mistä ohjeet, langat jne. Blogisi on kyllä kaikin puolin hyvä ja kiinnostava!
TykkääTykkää
Osallistunpa minäkin, vaikka tunnetusti oma arpaonneni on aika heikko 😉
Blogisi on tunnelmallinen ja ihanan positiivinen 🙂
Kaikki neulejutut on mahtavia 🙂
Mukavaa joulunodotusta sinulle ja perheellesi 🙂
TykkääTykkää
Osallistun arvontaan.
Tykkään blogistasi suuresti, koska siitä oikein huokuu lämpö ja kodikkuus. 🙂 Ruoka-ja sisustusjutut ovat erityisesti mieleeni. Hyvää joulunodotusta teidän perheelle!
TykkääTykkää
Heips 🙂 ! Kiitos joululahjavinkistä! Tässä samalla ilmoittaudun arvontaan. Kaikki postauksesi ovat huippuja ja kaivattuja, mutta erityisesti pidän postauksista, joissa näkyy kädentaitosi (esim. joulukortit ja neulomukset ym.). Rauhallista joulunodotusta kaikin tavoin kauniille ihmiselle!
TykkääTykkää
Hep, osallistun arvontaan! Tykkään kovasti sisustusjutuista ja ihan tavallisista perhe-elämää ja päivänasuja sisältävistä postauksista 🙂
TykkääTykkää
Heippa kaima!
Pidan sun asupostauksista ja kodin esittelysta, kun tykkaan kovasti sun tyylista. Niin ja neuleideat on myos inspiroivia.
TykkääTykkää
Osallistun arvontaan. Itse pidän eniten käsityöaiheisista postauksista.
TykkääTykkää
Ihanassa arvonnassa mukana! Kiva on lukea ja katsella kaikenlaista arjen askaretta ja eloa ,niinkuin tähänkin asti olet tehnyt 🙂
TykkääTykkää
Mukavan ja hyväntuulisen Blogisi aktiivisena seuraajana en lisäisi mitään, toimii näin oikein hyvin!
Erityisen kiva on lukea elämästäsi siellä suunnalla, myös kauniiseen kotiisi liittyviä postauksia olen ilolla katsellut!
Oikein hyvää ja rauhallista joulunaikaa sinulle.
TykkääTykkää
MUkana, ehdottomasti!! Tykkään arkielämänpostauksistasi, eli melkeimpä jokaisesta! Missä kotia, lapsia, vaatteita, sisustusta….tykkään tyylistäsi kuvissa ja kirjoituksissa. Mukavaa joulunodotusta!
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa! Olen tykännyt kaikista postauksistasi. Jatka vaan samaan malliin!
TykkääTykkää
oon mukana 😀 kaunis blogi sulla, ruokajuttuja ois kiva lisää saada ja vaikka erilaisia reseptejä 🙂
TykkääTykkää
Osallistun tietenkin arvontaan:) Mutta tykkään kaikista sun jutuista: päivän asuista, kauneudenhoidosta, kodin sisustamisesta, käsitöistä ja lapsista noin yleisesti. Hauskoja on myös sun ”valitus” postaukset, kun ne tekee susta kovin inhimillisen. Kiitos blogistasi!
-Josefina
TykkääTykkää
Osallistun myös!:) Blogisi on ihanan tunnelmallinen!
Pidän kaikista postauksistasi, mutta ehkäpä eniten asuista ja sisustuskuvista.
TykkääTykkää
Moiiii! Olisipa kiva saada extra-lahjapaketti kuusen alle 🙂
blogiasi on kiva lukea sen rennon otteen ansiosta!
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa ollaan!
Tää on kyllä tosi kiva blogi, vaikka olemmekin aivan eri ikäisiä ja eri elämänvaiheissa, niin silti kirjoituksesi aina jaksavat kiinnostaa ja koskettaa. 🙂
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa!
Minä ostin pinkin pikku Fjällrävenin pienelle kerhotytölleni joululahjaksi. 🙂
TykkääTykkää
En oo varmaan koskaan kommentoinut vaikka käynkin joka aamu ekana kattoon onko sulle tullut uusia postauksia 🙂 Tykkään blogissasi eniten ihan jokapäiväisen arjen kuvauksista, lasten kanssa touhuilusta jne. Mikä on kyllä vähän hassua, koska itse olen suhteellisen villi sinkkutyttö, ja silti perhearki kolahtaa eniten. Ja tietenkin kauniit asusi! Osallistun tottakai myös arvontaan, koska sun valitsemas vaate ei voi olla kuin ihana 🙂
TykkääTykkää
Arvonnassa mukana! 🙂 Lähes jokainen postauksesi on ollut ihana ja saanut hyvälle tuulelle. Joka päivä käyn tsekkaamassa, että olisiko sinulla tullut uutta postausta. Pidän tyylistäsi kirjoittaa! Lisäinnostusta blogisi lukemiseesi tuo suuri rakkauteni Norjaan ja unelmani asua siellä vielä jonakin päivänä.:) Hyvää joulua teille!
TykkääTykkää
Sulla on ihana blogi, oon nyt syksyn seurannut kirjoituksiasi. Postaukset teidän talosta ja neuleprojekteistasi ovat suosikkejani!
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa myös 🙂 Mukavaa joulunodotusta sinne!!!
TykkääTykkää
Käsityöpostaus olisi pitkästä aikaan kiva! Tykkään ihan älyttömästi dagens-asukuvista ja toivoisin, että niitä olisi useammin. Muuten kai vaan, että keep up the good work! Tykkään kovasti!
TykkääTykkää
Moikka!
Parhaita on ne päivänasupostaukset, joissa on itse kudottuja vaatteita ja mahdollisesti vinkkiä mistä ohjeen tarvitessaan saa. Me asutaan remontin keskellä, jäin kotiin hetkeksi hoitamaan 10 kk vanhaa tytärtäni ja haaveilen siitä päivästä kun mulla on taas aikaa ja energiaa kutoa, jotain muutakin siis kuin sukkia. Tällä hetkellä pikkuneiti tulee riemuissaan pöllyttämään sitä kerää, josta yritän kutoa, joten puikot viuhuu yömyöhällä, kun peipi nukkuu.
Ja remontista on ollut myös kiva lukea ❤
Hauskaa päivää!
TykkääTykkää
Osallistun arvontaan, Lemppipostauksia ovat kyllä ehdottomasti perheeseen liittyvät jutut, teidän yhteiset tekemiset jne. 🙂 Kivaa joulun odotusta!!
TykkääTykkää
Hei Johanna!
Nyt on hyvä tilaisuus kertoa, kuinka blogisi piristää aina päivääni ja on niin kertakaikkisen ihana että pistää aina hymyn huulille! ❤ Tykkään etenkin aina kuvistasi, niistä välittyy aina sellainen hyvä ja levollinen tunnelma…
Myös ne postaukset joissa kerrot elämästäsi nimenomaan suomalaisena siellä norjassa on aina mielenkiintoisia.
Ihanaa joulunaikaa sinulle sinne Norjaan siis!
TykkääTykkää
Moikka! Eniten pidän postauksista, jossa on jotain arkipäiväistä. Kotia, töitä, harrastuksia jne. ja kuvitettuna sinun ”tyylilläsi”. 🙂 Hyvää joulunodotusta!
TykkääTykkää
Ihana blogi, käyn kurkkimassa säännöllisesti!
TykkääTykkää
mukana!:)
TykkääTykkää
Osallistun minäkin 🙂 Sisustusjutuista pidän eniten.
TykkääTykkää
Osallistun mielelläni arvontaan. Pidän kovasti blogistasi, erityisesti sisustukseen ja lapsiin liittyvistä jutuista 🙂
TykkääTykkää
Päivän asuista saa EHDOTTOMASTI vinkkejä itsellekin! Myös sisustusjutut ovat ehdotonta plussaa. Myös se, että laitat keittiöstänne kuvia ”normaalina arkena” jolloin kaikki ei niinkään ole järjestyksessä, tuo iloa blogisi lukuun! 🙂 Kaikkihan olemme vain ihmisiä…
TykkääTykkää
Osallistun! 🙂 ihanan iloinen ja innostava blogi!
TykkääTykkää
Täällä yksi säännöllinen lukija, joka lukenut sun blogia jo tovin. Ja ihaillut ja myötäelänyt ja nauttinut ja ärsyyntynyt. Tämä blogi on niin kaunis piristys arkeen, kuvineen kaikkineen. Olet ihanan aito ja lämmin ihminen. Postauksissa tykkään eniten kuvista, jutuista kauneudenhoidosta ja tavallisesta arjesta.
Ja jotenkin alat jo tuntua niin tutulta, yks päivä huikkasin poikaystävälle että hei tuu kattoo Asgerilla ja Johannalla on uus keittiö! Eli suurkiitos blogista Johanna ja jaksamista sun arkeen! Niin ja osallistuisin arvontaan, opiskelijan kuusen alla on paljon tilaa…
Lämpöistä joulunodotusta!
TykkääTykkää
MOikka!
Kaikki postaukset ovat kivoja ja mieltäpiristäviä, ehkä mieluisimpia kuitenkin sisutusjutut ja käsityöpostaukset.
Jouluterkuin Elli
Ps. Tuleeko teille se Octo? (Pahvillaatikkoleikkiä odotellessa) 😉
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa 🙂
TykkääTykkää