
Sit me ollaan taas kotona. Norjassa. Vähän vastointahtoisesti, mutta kuitenkin.
Tajusin (taas) että tää bloggaaminen on kyllä mulle yks selviytymiskeino. Tärkeä kanava Suomeen. Juuri nyt tuntuu, että jos lopettaisin bloggaamisen, katkaisisin monta narua. Menettäisin monta suomalaista kaveria, kokonaisen tuttavapiirin. Jäisin Norjan armoille. Roikun siis teissä niin kauan kuin pystyn. Tarvitsen tätä kanavaa. Tarvitsen päivittäistä yhteyttä Suomeen ja etenkin suomalaisiin.

Jos jotain kivaa pitäis tästä meidän pakollisesta matkustelusta keksiä, olis yks hyvä Köpenhaminan lentokenttä. Hermesit, Burberryt ja Mulberryt ja Ralph Laurenit rivissä tossa. Ei niin, etta mitään olisin ostanut (Hermesiin en kai oo uskaltunut edes sisälle), mutta kiva niitä on katsella.

Niin että täällä taas ollaan. Onneksi on tää kone sentään. Mulla on muutes monta juttuidistä kerrottavana. Oikeesti onkin ollut vähän ikävä omaa rauhallista bloggailua, otetaan vähän kiinni nyt! 🙂

No mä sit roikun sun seurana lukijana niin kauan kun tätä kirjotat 🙂 Miksi lensitte Köpiksen kautta? Näin unta, että tulit opettamaan zumbaa mun paikkakunnalleni ja opin siellä jos vaikka mitä ja sanoin lopuksi sulle ’oot maailman paras zumbaope!’ 😀
TykkääTykkää
ja minä tarvitsen sinua:) äippälomalla on ihana lueskella juttujasi ja saada kipinöitä omaan elämään, omaan ulkonäköön, omaan kotiin jne.
ilmeisesti sulle nyt maksetaan tästä kirjoittamisesta, mikä on loistava juttu. Ei ole itsellä niin syyllinen olo, kun ei oikein jaksa kommentoida kivoja kirjoituksiasi…:)
ihanaa kevään odotusta ja terveiset täältä Turusta vakkarilukijalta, joka aina silloin tällöin miettii, et olis kiva itsekin bloggailla, mut ei todellakaan saa mitään aikaiseksi…
TykkääTykkää
Täällä toinen turkulainen fiksusti muotoilluista ja ajatelluista jutuistasi melkeinpä riippuvainen vanhahko rouvahenkilö.
TykkääTykkää
Myös minä riipun täällä kuin takiainen.
Jään odottelemaan uusia juttuja ;o)
TykkääTykkää
saanko kysyy paria juttua zumbasta yleensä?
onko zumbatunnilla käytettävä varsinaista zumbamusiikkia, siis musiikkia jota zinin kautta saa?
saako ohjaaja vetää tunnin käyttämättä tällaista musiikkia ollenkaan?
tarkoittaako 70% tunnista musiikin suhteen latinalaista musiikkia vai zumbamusiikkia?
jos jaksat vastata, voit vastata myös meiliin, ihan miten vain 🙂
ja kiva kun palaat blogissasi arkeen, olen kaivannut kaikkia niitä sun arkisia ajatuksia/höpötyksiä/tapahtumia 😀
TykkääTykkää
Moi!
Sulla on tosi mahtava ja kiva tää blogi, jatka samaan malliin!
Ajattelin vaan ,että jos voisit tehdä jonkun videon, jossa puhut norjaa, olisi kiva kuulla 🙂
Terkkuja täältä Suomesta! 😀
TykkääTykkää
Heippa Johanna!
Jos ehdit vastata, niin kiitos siitä, minulla olisi pari kysymystä…ehkä voisit auttaa…:-)
Tiedätkö onko Norjassa päiväkoteja, joissa käytetään suomen kieltä? Englantikin sujuisi varmasti minulta, mutta koen, että esim. ruotsilla solkkaaminen tuntuisi vähän liian vaikealta, varsinkin kun koen, että lastentarhaopettajan työ on suomeksikin haastavaa. Syy, miksi kyselen on tämä:
poikaystäväni on ollut jo pariin otteeseen Norjassa töissä ja houkuttelee nyt minua mukaansa…itse olen vähän sellainen arkahiiri, mutta nyt olen tosissani miettinyt, että voisin ehkä joksikin aikaa lähteä, jos kiva työ löytyisi…voisihan se toki olla jotain muutakin työtä kuin lto-hommaa, mutta kun tietäisi, mistä lähteä kyselemään.
Kiitän ja niiaan jo etukäteen, jos vain ehdit vastata.
Kiitokset blogistasi, minulle se on yksi omista naruistani täällä Suomen päässä, ihan mun oma juttu, josta nautin kovasti – toivottavasti siis jatkat vielä pitkään ❤
-Tiia
TykkääTykkää
Blogisi on mukava arjen piristys kauniine kuvineen ja kivoine juttuineen. Voit olla ylpeä itsestäsi! Kiitos!! (:
TykkääTykkää
Ihanat kotivaatteet! Kivasti valko-ruskeat vaatesävyt sopii keskenään tuon tyynyn kanssa yhteen. Upea valinta. Hiuksesi ovat kauniisti laitetut. Kaunis hymy myös. Tyylikästä kirjoittelukuvaa kerrassaan!
TykkääTykkää
…minä puolestani saan voimaa sun kauniista blogistasi 🙂 Tuo Köpiksen kenttä on tosiaan ihana, se oli yksi työmatkailun parhaita puolia, kun usein lensin juuri sinne. Tosin sitten se työpäivä olikin vähän plus miinus nolla (tai oikeastaan varmaan miiiiiiinus), kun siellä vingutteli korttia ;D
TykkääTykkää
Hei Johanna!
Olen seurannut blogiasi ihaillen jo jonkin aikaa, mutta tällä kertaa kirjoituksesi osuu niin omaan tilanteeseeni, että kommentoin ihka ensimmäistä kertaa. Asun myös mieheni kanssa ulkomailla, ja vaikka minulla on nyt opiskelujen takia meneillään hiukan pidempi jakso Suomessa, lähtö tulee eteen taas viimeistään vuoden lopulla. Minulla on ollut suunnitelmissa aloittaa blogi, joka käsittelee elämääni ”expat”:ina suurta intohimoani eli muotia unohtamatta, mutta nyt ensimmäistä kertaa ymmärrän, miten hyvän henkireiän blogista voisin saada, jos kirjoittaisin sitä nimenomaan suomeksi. Ihan mielenkiinnosta kyselen, että käyvätkö suomalaiset ystäväsi ja sukulaisesi paljon seuraamassa blogiasi? Entä oletko kertonut Norjassa ystävillesi pitäväsi blogia? Ovatko norjalaiset ystäväsi koskaan harmissaan siitä, että eivät ymmärrä kirjoituksiasi? 😉
Onnittelut upeasta blogista! 🙂
TykkääTykkää
😀 Hahaa hyvä kuulla 😀
Meidän on aina pakko lentää joko Köpiksen tai Oslon kautta tänne Etelä-Norjaan ja suosin ehdottomasti Köpistä -enkä edes kauppojen takia 😉 vaan siksi, että Oslon kautta lentäessä on Oslossa haettava kaikki matkalaukut ja mentävä taas tullin ja turvacheckin läpi…. vain koska lento muuttuu ulkomaan lennosta kotimaan lennoksi ja tullijutut uusiksi…. Eli Köpis on paljon mukavampi tapa matkustaa, kun lennot ovat ulkomaanlentoja ihan loppuun asti, phuh!
TykkääTykkää
Hih, hyvä jos se helpottaa syyllisyttä, ei semmosta todellakaan tarvitse tuntea :))
TykkääTykkää
Hih kiitti Essi :))))) ”vanhahko rouvahenkilö” 😉
TykkääTykkää
Hyvä kuulla, roikutaan yhdessä 😛
TykkääTykkää
Hei!
Tervetuloa takaisin kotiin 🙂 enpä ole ennen kommentoinut mitään mutta nyt on ollut kirjoituksiasi jo niiiiin ikävä, et on ihan pakko kommentoida että kaivattu sinua on! Toivottavasti otat tauon kiinni ja kirjoitat moooonta ihanaa kirjoitusta ihanin kuvin! Mut kirjoita pian – mun toinen murunen syntyy päivänä ( tai yönä) minä hyvänsä, joten joudun sit ainakin sairaalassaolon ajaksi sun blogipimentoon : D
TykkääTykkää
Juu saapi kysyä 🙂
Juu tunneilla täytyy käyttää jotain ALKUPERÄISTÄ lattarimusiikkia. Eli siis tärkeintä on, ettei se ole valmista tasabiitteihin tehtyä aerobicmusaa ja että se on tosiaan jollain tavalla lattaria. Ei saa vetää käyttämättä tällaista. 70% pitää olla siis lattaria, johon sisältyy kaikki ZIN-/zumbamusat ja se 30% voi olla poppia. Mullakin on tällä hetkellä käytössä yks Bumpy Ride ja olen nähnyt käytettävän jopa Michael Jacksonia, mut aika varovainenhan noissa pitää olla.
Kivaa, arkeen tässä palaillaan taas :))
TykkääTykkää
Kiitti Eerika, mun on niin tehnyt mieli laittaa video, mut en oo vielä osanut (nolooooo). Yritän vielä 🙂 Terkkuja!
TykkääTykkää
Juu kyllä täällä Norjassa on suomenkielisiä päiväkoteja varmasti jokaisessa suuremmassa kaupungissa… Muistaakseni jopa Kristiansandissa on, joka on vain 50 000 asukkaan kaupunki. Riippuu varmaan missä päin kultasi työskentelee, pohjoisessa on varmasti kaikkein eniten suomalaisia ja myös niitä päiväkoteja! 🙂 Lykke til, suosittelen! Täällä on töissä tosi leppoisaa ja sinut otetaan varmasti avosylin vastaan ❤
TykkääTykkää
Oi thanx 🙂
TykkääTykkää
Näin on, tokihan sohvatyynyyn täytyy mätsätä 😉
TykkääTykkää
Hyvä!!!
Ja ihan samoja kokemuksia hih 🙂 Kyllä kentillä aina jotain täytyy shoppailla 😉
TykkääTykkää
Blogi on ollut mulle ihan korvaamaton kanava Suomeen. En varmaan ois järjissäni jaksanut täällä ilman 😉 No ei vais, mutta kyllä se on hyödyllinen ollut.
Kyllä Suomessa kaikki ystävät ja sukulaiset seuraavat (keitä nyt jaksaa kiinostaa ;)). Norjalaisetkin juu, mutta vähän niitä harmittaa kun ei ymmärrä 🙂 Pitäisi kai laittaa sellanen google translator…
Kiitos kovasti ja onnea matkaan 🙂
TykkääTykkää
Oioioi, ihanan jännät paikat ❤ Onneaonneaonnea sunkin matkaan!!!!
TykkääTykkää
Moi,
ja sa oot mun yks kanavista Suomeen, vaikket siella asukkaan. Suomen kieliset blogit on mulle joka paivana tapa helpottaa koti-ikavaa ja pysya karryilla Suomi jutuissa. Kiitos siis siita! 🙂
TykkääTykkää
Riippuvuussuhde on molemmin puolista! Myös minä tarvitsen sinua :). Tätä blogia on ihana lukea! Tsemppiä Norjaan ja kyllä se olo varmasti taas ”tasoittuu” kun arki lähtee rullaamaan. Mukavaa talven jatkoa!
TykkääTykkää
Velkommen hjem:) Munkin piti kysyä, että miksi Köpiksen kautta. Olen aina ajatellut, että asutte niin lähellä Osloa, että menette autolla sinne.. tai olettanut:)
Toi on paha kun pääsee käymään Suomessa. On aina vähän nihkee tulla takaisin. Mutta nopeesti se ohi menee.
Ja kivat bileet teillä ollut!
TykkääTykkää
Hei,
Minäkin olen löytänyt blogisi viehättävän maailman. Tykkään seurata erityisesti sinun ja Kaitaliinan blogeja, koska niissä on muutakin kuin kaupallista tuote-esittelyä. Tuntuu, että todella monet blogit ovat täynnä tätä. Välillä on toki kiva lukea jostain kivasta tuotteesta, mutta siinä on rajansa.. jos blogista tulee liian ”kaupallinen” fiilis, menee helposti maku.
Tärkeintä on kuitenkin aidosti lämmin tunnelma.. se välittyy lukijalle asti, että sinulla on sydän paikallaan.
Kaikkea hyvää sinulle:)
TykkääTykkää
mulle blogien lukeminen taas on yks selviytymiskeino tylsistä arkipäivistä! tää blogi on ehdottomasti yksi niistä parhaista ! 😉 sun blogi on erilainen kun muut ja ehdottomasti hyvä niin ! ❤
TykkääTykkää
Tervetuloa takaisin! Olispa hauska saada joku postaus (unohdan välillä käydä kurkkaamassa, ootko vastannut kommentteihin… äh!) siitä, törmäsitkö lukijoihin Suomessa 🙂
TykkääTykkää
Vastaan tässä Tiialle…ethän pahastu.
Tuttavani työskentelee Norjassa lto:na (kylläkin norjaksi), mutta hänellä on julkinen blogi : Tuulan turinat.
Vastaa varmasti mielellään kysymyksiisi.
Ja kiitos Sinulle jälleen kerran mahtavasta blogistasi. Tähän jää todellakin koukkuun !!!
TykkääTykkää
Ymmärrän hyvin fiilikset blogin tärkeydestä superkanavana Suomeen ja suomalaisuuteen. Ennen ulkomaillemuuttoa ei oikein tuo naamakirja napannut, mutta nyt se on mulle tosi tärkeä paikka pitää yhteyttä entisiin työkavereihin ja jopa hei hei -tuttuihin. Eipä heille tulisi meilailtua tai skypetettyä kuten ystäville:)
TykkääTykkää
Oletko koskaan nähnyt tätä videota? Joku lukija pitää sinusta niin paljon, että on tehnyt puolustusvideon 🙂
http://www.youtube.com/watch?v=I3OxR656FWc
TykkääTykkää
Piiiitkästä aikaa ehdin lukemaan ja/tai kommentoimaan.
Kivoi kuvei, hienot kemut teillä olleet ja mulle niin kotoisen rakkaissa maisemissa! Helsinki ❤
Työelämä vie tämän mamman mennessään, joten silloin tällöin tsekkaan kivat kuulumiset ja ilahduttavat kuvat. Tykkään. Kovasti.
Iloa elämääsi!
TykkääTykkää
Lämmin kiitos vastauksestasi! ❤
TykkääTykkää
Kiitos tuhannesti myös sinulle ❤
TykkääTykkää
Hei!
Päivääni piristi huomata, että olit postannut. Kiva että olette turvallisesti kotona. Lisäpostauksia odotellessa… =)
Mukavaa viikkoa!
TykkääTykkää
Täällä hei myös yksi joka tarvitsee blogiasi! Mukana siis roikutaan. Ja olen muuten tehnyt sellaisen uudenvuodenlupauksen, että kunnostaudun blogien kommentoinnissa. Olen kotiäitiyttä opetteleva pikkuisen pojan äiti. Itse en ole uskaltanut omaa blogia aloittaa, mutta pikkuhiljaa yritän opetella sitäkin. En kuitenkaan uskaltaisi enkä voisi omilla kasvoillani enkä nimelläni esiintyä (mm. työni takia). Arvostankin tosi paljon sitä, miten jaat kuvia ja ajatuksia elämästäsi muiden iloksi. Kiitos!
TykkääTykkää
Mä oon se, joka lukee sun jokaisen postauksen ja kokee lähes poikkeuksetta saavansa jotain niistä. Mä kuvaisin sun blogista mulle välittyvää tunnelmaa ja fiilistä jotenki kotosaks, harmoniseks ja samalla kuitenki niin hienostuneeks. Sun blogista tulee semmonen olo, ettet yritä olla joku sou sou mahtava bloggaaja vaan jaat meille muille semmosia ns. tavallisia mut silti erityisiä asioita. Älä KOSKAAN lopeta bloggaamista, jooko?:) WE NEED YOU! :)) (<- Noi on semmosia kaksoisleukoja, joita esiintyy jos ottaa kuvan alhaalta päin ku toinen nauraa :P)
TykkääTykkää
Huippu video!:D Melkein alko ahdistaa ku noi anonyymit piirritti Vaimon. Just noin tympeitä tyyppejä anonyymit huonoja kommentteja kylvävät on!
TykkääTykkää
Onpa upee toi lentokentän arkkititehtuuri! Wow.
TykkääTykkää
Hihi, näin sitten hassua unta viime yönä. Olit kirjoittanut kirjan! Mutta outoa oli se, ettei kirjan ulkoasu ollut sellainen rennon tyylikäs kuin sinulta olisi voinut odottaa – kirja oli kirkkaankeltainen, ja kansissa oli liimattuna hirveä pehko höyheniä. Huh. Sanoinkuvaamaton uni-näky.
TykkääTykkää
Hei! Kysyn vielä tässä minkä merkkinen on tuo ruskea laukku joka sinulla on kelsiturkin kanssa muutama postaus aiemmin? Se näyttää kivalta 🙂
TykkääTykkää
En tiedä millasella yliherkällä päällä nyt oikeen olen, mutta äsken löysin tämän blogin ja selailin muutaman sivun takaisia postauksia alaspäin ja mulla tuli melkein itku silmään…. Oon nuori tyttö ja jotenkin sulla on juuri sellasia asioita elämässäs mitä ite toivon omaltani sitten joskus tulevaisuudessa! Koti ulkomailla, mies ja suloisia lapsia.. Tää kommentti tuntuu nyt jotenkin vähän hölmöltä mutta mulle ei oo koskaan tullu tällästä tunnetta mitään blogia selatessa.. Muut yleensä olleet vaan pinnallisia haaveita…Vaikutat vielä niin elämäniloiselta ja onnelliselta! Varmasti jään seuraamaan blogia ja kaikkee hyvää sinne!<3
TykkääTykkää
Voi herranjumala! Aivan sairasta meininkiä ja kenkilökulttia! Pelottavaa! Onko kalastajan vaimo Johanna uusi Messias? Onkohan videon tekijällä kotialttari Johannalle? Sairasta…
TykkääTykkää
Sama täällä 🙂 I know what you mean…
TykkääTykkää
:))) Kiitos ❤ Kyllähän tää tästä 🙂
TykkääTykkää
Minäkin aloin kirjoittamaan ekaa blogia kun vietin muutaman vuoden ulkomailla. Se tapa jäi. Apua! Alanko olla addiktoitunut, kun tännekin olen kirjottanut jo muutaman kerran.
TykkääTykkää
Ei ei asuta… liian monta tuntia on välissä 😉 Juu Suomessa käyminen on aina kivaa, paluu tylsää, niin se vaan menee.
TykkääTykkää
Kiitos kauniista sanoistasi, lämmittäa mieltä 🙂 Kaitaliina on aivan ihana ❤
TykkääTykkää