



Tykkään kai pioneista niin kovasti, etten raaski heittää edes vanhoja poisvarisseita terälehtiä 😀 Ihan oikeesti. Niitä on tuolla pentikin pallossa^

Ja ne, joista ei terälehdet (ihan vielä) tippuneet, leikkasin ränsistyneeseen hopeamaljaan tv-hyllylle. Vanhat rouvat.


Me oltiin tänäiltana Ollin päiväkodin kesäjuhlassa, kivaa 🙂 Ollin päiväkoti on sellainen (yksityinen) vanha suuri huvila, jonka puitteissa mun mielestä kaikki tuntuu jotenkin ihanalta ja henkilökuntakin yhdeltä suurelta perheeltä. Niillä on tapana tehdä hilloja puutarhan omista antimista syksyisin ja omat mansikantaimetkin kukin lapsi sai tovi sitten kotiin. Päiväkodista kouluun lähtevät lapset saavat perinteisesti ruusupensaat muistoksi ja puutarhassa on oma kasvimaa, paljon hedelmäpuita ja omat pupujussit aitauksessaan!
Hmm. Toivottavasti lapsille jää samanlaiset sadunomaiset mielikuvat päiväkotiajasta kuin äidille ;D Mut ne on oikeesti aivan huippuja!

Päivänasusta vinkkinä sen verran, että hihattoman kesämekon alle voi tosiaan laittaa ohuen paidan -tai kuten mulla tänään; pitkähihaisen mekon. Illalla en olisi tarenut hihattomassa ja muutenkin yhdistelmässä oli kivasti sellanen päiväkotiteemaan sopiva tyttömäinen ”liivimekko” -fiilis hehe 😛

Nyt palaan vastailemaan kaikkiin kommentteihin!
Ruusuisia unia ja kaunista keskiviikkopäivää ❤
Voi saat olla kyllä onnellinen että ootte löytäneet noin kivan päiväkodin 🙂 Ei oo kyllä mikään itsestäänselvyys tässä maailmassa!
TykkääTykkää
Miun on pitänyt jo monta kertaa taas kommentoida, mutta kun ei ole ollut oikein muuta erityistä kommentoitavaa kuin ”aah, ihanaa, jee, huippua”, niin en ole sitten viitsinyt mitään laittaa 😀 Nyt halusin kuitenkin jotain laittaa ❤ Onko teillä kova helle siellä? Täällä huidellaan yli kolmenkymmenen asteen :]] Aika harvinaista Suomen alkukesälle! Terveisiä myös Roomasta ^^! Oltiin tuossa ihanassa rakkauden kaupungissa viikon verran.
– Kuten kaikki ovat kirjoittaneet, päiväkoti kuulostaa yhtä idylliseltä kuin kaikki muukin teidän kotipaikkakunnallanne :)) Myös mekkosi on herkullinen, nuo värit tekee siitä tosiaan namun!
Nyt ruokatunnille, täällä toimistossakin on n. + 30 C sisällä… huuuh!
TykkääTykkää
Moikka moi! Juttu oli sadunomainen! Rakastan myös pioneja. 🙂
Olen lukenut blogiasi n. vuoden verran ja tunnut todella kultaiselle ihmiselle!
Tsemppiä jatkoon ja jos saa pyytää, niin videopostauksia lisää! 🙂
TykkääTykkää
Heippa!
Saanko kysyä, kuinka pitkä olet? 😀 Kommentti liittyy noihin ihaniin korkokenkähankintoihisi, jotka sopii sulle hyvin!! Itse kun tunnen olevani 170-senttisenä liian pitkä korkokenkiin vaikka sellaiset kovin haluaisinkin…:-/
Aurinkoista kesänjatkoa Norjaan!
TykkääTykkää
heippa!
Bee täällä kyselee tuon kauniin korin perään joka on teillä lattialla. MistäMistä hän huutelee…? 😀
Aurinkoa!
Bee
TykkääTykkää
Siis tuon missä teksti SENSE! 😉
TykkääTykkää
Aurinkoa Madicen, täällä paistaa tänään ❤
TykkääTykkää
Taitaa pihojen pionit täälläkin olla vielä nupussa. Juu peltipurkki on Marimekon ja taitaa tosiaan olla Sanna Annukan suunnittelema. Ostin kerran Marimekon liikkeestä alennuksella viidellä eurolla :)))
TykkääTykkää
Aino on joskus eräällä tutulla elakeläisnaisella hoidossa, mutta periaatteessa me pyritään vaihtelemaan niin, että mun mies on kotona kun mulla on töitä… Ei vaan aina onnistu 😉
Juu munkin mielestä on kiva laittaa parempaa jos kerran on juhla, ettei mee ihan välinpitämättömaks tää touhu ;))
Kiitos kommentista Heidi 🙂
TykkääTykkää
Kiva kuulla Emmye, kiitos 🙂
TykkääTykkää
Pionit tosiaan kestää yleensä ihanan pitkään!
TykkääTykkää
Voi että, kukka-allergikko 😦
Mutta lämpöasteet jee 😀 Täällä on ollut tosi vaihtelevaa, sellasta ukkoilmaa, että ensin saattaa olla hiostavaa ja sitten sataa vettä -tai toisinpäin!
TykkääTykkää
Hyvä kuulla, kiitos vinkkauksesta kaffe 🙂
TykkääTykkää
😀 Pitäiskohan harkita ennenkuin istutan meidän pihalle…. meinaan jos muurahaiset viihtyy näissä… meillä on niitä nyt jo ihan tarpeeksi 😉
TykkääTykkää
Kiittis ❤ Juu munkin mielestä alusmekko sopi tosi passelisti!
TykkääTykkää
Moi Eevi, tosi kiva kun jatit kommentin ❤ Mulla on ihan samat lempimerkit :)))
TykkääTykkää
Ihan totta tämäkin; harva kuitenkaan jaksaa alkaa tappelemaan tuulimyllyjä vastaan -kuten sanoit kunnallisella puolella kaikki on niin byrokratiaa. Tarvittaisi asialle omistautuneita yrittäjia… niinkuin meillä on. Tai asialle omistautuneita kunnan päättäjiä! (onko heitä? ;))
TykkääTykkää
Ihana hääkimppu ❤
TykkääTykkää
I know… kuuntelee täällä välillä muiden juttuja :S
TykkääTykkää
Teillä on sit tosi tosi lämmintä Suomessa -taas. Mikä niissä Suomen kesissä oikein on ?? 🙂 Ihanaa! On täälläkin kivat lämpötilat ollut, mutta ukkosta ja vaihtelevaa.
Ja Roomassa? ….Oih, matkakuume herää ihan pikkumaininnoista ❤
TykkääTykkää
Oi kiitos Nelle ❤ Ja toive otettu vastaan :)))
TykkääTykkää
Olen suunnilleen 168… Ymmärrän ton sun tuntosi vaikka se todellakin on vain sun tunto hih;) Monet pitkät naiset korostavat upeuttaan koroilla, don’t be afraid 😀 Tai käytä suht matalia korkoja kuten minä? 🙂 Aurinkoista kesää!
TykkääTykkää
Sense -kori on muistaakseni 99% varmuudella House Doctorin:)
TykkääTykkää
Juu kovat arvot ja lyhytnäköisyys jyrää päätöksenteossa. Mulla alkaa samantien sappi kiehuun ja suusta tulis tunnin paatos, kun ajattelen näitä naisvaltaisia todella tärkeitä aloja, joka siis myös päivähoito on. Ajatelkaa mikä tulevaisuuteen satsaus olisi, jos lapsemme saisivat päiväkodista muutakin, kun paikan jossa he pysyvät hengissä sen aikaa, kun vanhemmat ovat töissä. Enkä missään nimessä tarkoita sitä, että lastenhoitajat yms tekisivät huonoa työtä, vaan isot ryhmät ja muut tekijät pakottavat usein huolehtimaan vain oleellisimmat asiat. Sama juttu on mm. synnytyssairaaloissa. Hoitajat ovat pakotettuja tekemään työnsä kohtuullisesti tai huonosti, koska aikaa työn tekemiseen ei ole tarpeeksi. Jokin testosteronipiikki meille joka eukolle kankkuun ja arkadianmäelle laittamaan asiat oikeaan arvojärkkään!! (Testosteronilla havittelen miehille ominaista itsekkäänpää toimintatapaa :))
Tuossa olisi kans ideaa, että päiväkoti sitoisi vanhempiakin touhuihin mukaan, vaikka jeesimään istutushommiin tai remppaamaan jotain. Siinähän se vanhempien halu vaikuttaa näihin asioihin mitattaisiin.
Meillä lapset oli ennen uudelle paikkakunnalle muuttoa muutaman kuukauden ihanassa pienessä ryhmiksessä, jossa hoitajilla oli enemmän aikaa lapsille. Laitosruoka oli ainoa asia, joka siellä itsellä pisti vastaan. Ollaan sitten otettu kotiin hoitaja ja tehty lapsille seuraavan päivän ruoka. Välillä kotona tuoksuu ruoka keskiyöllä ja kokki on silmät ristissä, mutta parempi tämäkin, kun kasvaville lapsille epämääräisen laitosruoan syöttäminen.
TykkääTykkää
Oi aivan ihania kuvia! 🙂 pionit on mun lempikukkia ❤
TykkääTykkää
Please let me know if you’re looking for a writer for your weblog. You have some really great posts and I think I would be a good asset. If you ever want to take some of the load off, I’d absolutely love to write some articles for your blog in exchange for a link back to mine. Please blast me an e-mail if interested. Kudos!
TykkääTykkää
Thank you for some other informative site. Where else may I get that kind of info written in such a perfect way? I have a project that I’m just now working on, and I’ve been at the look out for such info.
TykkääTykkää
I don?t even know how I ended up right here, however I believed this publish used to be good. I do not understand who you might be but certainly you’re going to a well-known blogger in the event you aren’t already 😉 Cheers!
TykkääTykkää
Your home is valueble for me. Thanks!?
TykkääTykkää
Pretty nice post. I just stumbled upon your blog and wanted to say that I have truly enjoyed surfing around your blog posts. After all I?ll be subscribing to your feed and I hope you write again soon!
TykkääTykkää
I?ll immediately grab your rss feed as I can’t find your e-mail subscription link or e-newsletter service. Do you have any? Please let me know so that I could subscribe. Thanks.
TykkääTykkää
Thank you for the auspicious writeup. It if truth be told was once a enjoyment account it. Look advanced to far introduced agreeable from you! However, how could we keep up a correspondence?
TykkääTykkää
As I web site possessor I believe the content material here is rattling great , appreciate it for your hard work. You should keep it up forever! Good Luck.
TykkääTykkää
The very crux of your writing while appearing agreeable initially, did not settle very well with me after some time. Someplace throughout the paragraphs you actually were able to make me a believer unfortunately only for a very short while. I nevertheless have a problem with your leaps in logic and you would do well to help fill in all those gaps. In the event you can accomplish that, I could definitely end up being fascinated.
TykkääTykkää
Spot on with this write-up, I really assume this web site wants far more consideration. I?ll most likely be once more to learn much more, thanks for that info.
TykkääTykkää
I do agree with all the ideas you have presented in your post. They are very convincing and will definitely work. Still, the posts are very short for novices. Could you please extend them a bit from next time? Thanks for the post.
TykkääTykkää
Wow, awesome blog structure! How long have you ever been running a blog for? you made running a blog glance easy. The overall look of your site is excellent, let alone the content material!
TykkääTykkää
Awesome blog! Do you have any helpful hints for aspiring writers? I’m planning to start my own site soon but I’m a little lost on everything. Would you recommend starting with a free platform like WordPress or go for a paid option? There are so many options out there that I’m totally confused .. Any recommendations? Many thanks!
TykkääTykkää
I don?t even know how I ended up here, but I thought this post was great. I don’t know who you are but certainly you’re going to a famous blogger if you aren’t already 😉 Cheers!
TykkääTykkää
You made some nice points there. I did a search on the subject matter and found the majority of persons will consent with your blog.
TykkääTykkää
It is the best time to make some plans for the longer term and it is time to be happy. I have learn this put up and if I may I want to recommend you some attention-grabbing issues or tips. Perhaps you can write subsequent articles regarding this article. I want to read more things about it!
TykkääTykkää
thanks nice site
TykkääTykkää
Just thought i would comment and say neat design, did you code it yourself? Looks great.
TykkääTykkää
Although, regardless how positive you really are in treating an actual platform, at some point you will find an incident wherever you ought to want to do some individuals regular supervision; and in addition dependant on your real age and in addition wellbeing, and so the body-weight using the caravan itâ??s genuinely a totally hard do physical exercise. caravan touch up paint
TykkääTykkää
come on and get some chevelle merch
TykkääTykkää
Hey this is kinda of off topic but I was wanting to know if blogs use WYSIWYG editors or if you have to manually code with HTML. I’m starting a blog soon but have no coding know-how so I wanted to get advice from someone with experience. Any help would be enormously appreciated!
TykkääTykkää
Oh my goodness! an remarkable write-up dude. Thank you Even so My business is experiencing dilemma with ur rss . Donâ??t know why Unable to subscribe to it. Can there be anyone obtaining identical rss difficulty? Anybody who knows kindly respond. Thnkx
TykkääTykkää
nice blog
TykkääTykkää
It was virtually any exhilaration discovering your site yesterday. I came here today looking new points. I was undoubtedly not frustrated. Your ideas following fresh techniques with this thing happen to be helpful additionally a very good outstanding aid individually. All of us value you leaving out time for you to create these products and also for uncovering your ideas.
TykkääTykkää
Hey there. I want to to ask a bit somethingâ?¦is this a wordpress web log as we are planning to be transferring more than to WP. Additionally did you make this template all by yourself? Many thanks.
TykkääTykkää