Kotiruokailua

Tiedättekö mikä on onnea? Se on puhdas keittiö ja hiljainen, rauhoittava tiskikoneen hurina 🙂 Juu, mun mielestä astianpesukone pitää niin ihanaa ääntä. Oikeesti rauhoittavaa ja sellasta, et nyt asiat on järjestyksessä. Ja silloin on erityisen mukavaa tehdä ruokaa.

Rakastan muuten keittoja. Jauhelihakeitto on yksi mun suosikkiruoistani -sekä maun että helppouden puolesta. Sitä meillä on tänään tehty, astianpesukoneen rauhallisessa hurinassa 😉

Jauhelihakeittoon voi laittaa ylläolevien herkkujen lisäksi vähän mitä vaan ja esimerkiksi lanttua meillä ei tänään ollutkaan. Sit vaikka yksi lihaliemikuutio ja kuivattua basilikaa tai ruohosipulia ja koko homma valmistuu melkein itsestään 😛 Huomaatte muuten, että tykkään sipuleista 😉 Kaikenlaisista.

Oman maan porkkanat on nyt ihan hirmu isoja! Saa hyvät keitot.

Nyt kun ruokahommista on kyse ja koska  te kyselitte meidän perjantai-illan tarjoiluista, niin kerronpa nopeasti että me nautiskeltiin tapaksilla ja sangrialla eli sellainen espanjalainen teemasaunailtahan se oli 😉 Ehkä muistattekin mun olleen Indiedaysin ja Rantapallon järjestämällä reissulla Madridissa alkuvuodesta ja siellä muun muassa tapas-kurssilla. Pääsin nyt siis vihdoin hyödyntämään oppeja :))

Tässä on kyllä niin täydellinen ateria^ 😛 Paljon voita tietysti ja täysmaitoa, mmm. Älkääkä naurako, pikku Teema-kulhoon mahtuu yllättävän paljon keittoa!

Jälkkäriksi kahvit ❤

Hyviä kotiruokailuja!

70 vastausta artikkeliin “Kotiruokailua

  1. Nam. Jauhelihakeitto on niin hyvää. Meinaa hyvät perusruoat unohtua, kun on niin paljon kaikkia uusia tuulia ruokamarkkinoilla tällä hetkellä. Kuitenkin aina perinteisimpiä ruokia syödessään tulee niin ihanan kotoinen ja terveellinenkin olo 🙂
    Ihanaa arkea sinne! Tosi kivoja postauksia sulla ollut viime aikoina
    – Aino Helsingistä

    Tykkää

  2. Mun alkoi nyt tekee kauheasti mieli kotitekoista Jauhelihakeittoa. Se on niin hyvää. Ehkä joudun tekemään sitä nyt joku päivä 🙂

    Tykkää

  3. Keitot ovat kyllä hyviä. Itse tykkään sosekeitoista. Toki kermaista lohikeittoa parempaa on vaikea keksiä.
    Tässä muuten kuva Gantin mekosta mun päällä. Lintsi-postauksessa sulla oli päällä vaaleansinen Gantin mekko, multa löytyy sama pinkkinä.
    http://meanwhileinlongfield.wordpress.com/2011/08/30/brunssi-salutorget-
    Kiitokset siis vinkistä, että mekkoa voi pitää päällä myös ihan tavallisena päivänä, itse olin jo alkanut säästämään sitä juhliin.

    Tykkää

  4. Olen jo pidemmän aikaa lukenut blogiasi otsa kurtussa ja kateellisena ajatellen, ettei voi olla noin täydellistä (kuten blogien kohdalla usein ajatellaan)! MUTTA tänään lukiessani uusimpia päivityksiäsi suuni levisi hymyyn ja myönsin itselleni, että blogisi on piristävä ja todella inspiroiva niin sisustuksen, vaatteiden, kuin arkiaskareidenkin osalta! 🙂 Tästä lähin heitän kateuden roskapönttöön ja nautin muiden oivalluksista ja hyvästä elämästä (niin omakin elämä alkaa huomaamatta näyttää vähän valoisammalta :D)

    Tykkää

  5. Oi, ihan arjen näköistä puuhaa 🙂 Ja sekös se vasta onkin mukavaa. Ihanaa syksyn jatkoa sinulle!

    Tykkää

  6. voi nam! Me tykätään justiinsa samasta ruoasta. Jälkkärit vielä. Ja, voi… mä niin odotan tyttöjen iltoja… sangriaa ja tapaksia. ❤

    Tykkää

  7. Parhaita ruokia sadepäiviin on kyllä keitot! Ihanan reipas sinä, joka jaksat keiton noin alusta väkertää 🙂
    Itse yleensä nopeasti töiden jälkeen heitän pussillisen keittoperunoita, pussillisen keittojuureksia ja vaikkapa sitten jauhelihan paistettuna kattilaan. Keitto alusta loppuun alle 10 min. Nopeaa, mutta ei varmaan puoliksikaan yhtä herkullista kun omasi!
    Lempparikeitto on ehdottomasti kesäkeitto ?

    Tykkää

  8. Keitot ovat hyviä kotiruokia! Teen aina ison kattilallisen, jotta ruokaa jää seuraavaksikin päiväksi. Itse en syö lihaa, mutta jauhelihakeittoa valmistan perheen miesväelle. Siskonmakkarakeitto on heidän suosikkinsa 🙂 Sosekeitot ovat koko perheen mieleen. Koskenlaskija-juusto ja bataatti ovat herkullisessa sosekeitossa ehdottomat. Ja valmiin keiton päälle itsevalmistettuja krutonkeja, nam.

    Tykkää

  9. Mä olen aivan samaa mieltä sun kanssa: puhdas keittiö ja astianpesukone käynnissä saa niin hyvälle mielelle. Oikea arkipäivän pieni onnenhetki! 🙂
    Ja jauhelihakeitto nams! Meillä on tänään siskonmakkarakeittoa, sekin on aivan huippuhyvää.

    Tykkää

  10. oi miten ihanan näköistä jauheliha keittoa!! nami! kiitos sun kivasta blogisa ja inspiroivista kuvista ja jutuista! 😉 lämmintä syksy Norjaan!
    ps. puetat muuten lapsesikin ihanasti, jotenkin ”raikkaasti”… =)

    Tykkää

  11. Täällä myös yksi keitontekijä. 🙂 Helppoa, hyvää ja lapsillekin maistuu. Minä myös tarjoan keiton Teema-kulhoistamme. Mieheni tosin tykkäisi vissiin jostain isommasta, ettei tarvitse olla koko aikaa santsaamassa. 😉 Kivoja kotiruokakuvia!

    Tykkää

  12. Mä olen sitten aivan henkeen ja vereen keittohullu.
    Teen sitä todella usein, onneksi lapsetkin tykkäävät.
    Mun keittonautinnon kruunaa raejuusto,ah taivas,ootko kokeillu?
    Sit mun pitää vähän heittää valkosipulijauhetta sekaan (siinä vaiheessa kun keitto on lautasella) ja maitoa ja ruisleipää niin NaNaNam!
    Heippa vaan, aina yhtä söpö Kalastajan vaimo. 🙂

    Tykkää

  13. Hyvännäköistä keittoa, tuli vesi kielelle 😛
    Hatunnosto sinulle, että julkisesti ilmoitat syöttäväsi lapsille voita ja juottavasi täysmaitoa! Kauhistuttaa, kun lapsille juotetaan muka-terveellistä rasvatonta maitoa ja mitä-lie tapettiliisterin näköistä ja makuista ”margariinia”. Lapset ei siitä liho, jos syövät kunnon kotiruokaa, vaan siitä kaikesta muusta kuten roskaruoasta ja napostelemisesta.
    Mukavia syyspäivä teille sinne Norjaan!!

    Tykkää

  14. Minä ❤ astianpesukoneen hurina.
    Olen aina pitänyt sitä kodikkaana ja turvallisena äänenä myös:) Mutta keitoista en niinkään välitä, paitsi että sinun kuvasi jauhelihakeitosta melkein sai veden kielelle. Melkein 😉

    Tykkää

  15. Keitot on myös ehdotonta suosikkiruokaa myös meillä. Jos meiltä ei löydy vihanneksia, niin heitän joukkoon Kirkas Juureskeitto-pussi. Ne ”uppoaa” meillä lapsiin paremmin, kuin isot porkkanan palat 😉

    Tykkää

  16. Blenderistä on kyllä muodostunut paras ystäväni kasvissosekeiton suhteen, keitetyt kasvikset+nesteet vaan töötätään sisään ja hetken huristelun jälkeen onkin safkat valmiina! Vielä nökönen raejuustoa päälle niin avot!
    Tuo astianpesukoneen jurnutus on kyllä terapeuttista, ite tykkään vielä enemmän pesukoneen myllerryksestä ❤ Vanhempien luona asuessani menin usein hengailemaan kylpyhuoneeseen äidin pyörittäessä kuivausrummussa pyykkiä, siitä levisi ihana lämmin pyykintuoksu kylppäriin 😀

    Tykkää

  17. Joo kyllä ja aamen! Mä juon pelkästään täysmaitoa (tai kevyttä luomuna) ja syön vain oikeaa voita, enkä jaksaisi enää kuunnella sitä kauhistelua. Oikeesti, jossain Flora-paketissa lukee että ”sisältää lapsellesi välttämättömiä rasvahappoja” ja millään muulla muka ei ole mitään väliä?? Margariinien tuoteseloste on pitkä kuin nälkävuosi mutta se on nyt sitten sitä jumalten ruokaa jota ilman lapsesi muuttuvat valaiksi… Nou tänks. Saranoiden rasvaukseen se sopii. Ehkä ;).

    Tykkää

  18. olen 16-vee erittäin innokkaasti kokkaileva tyttö, jonka yksi lemppariruuista (vaikka ruokaa rakastavana täytyy sanoa että niitä on lähempänä 20 :D) on ihan ehdottomasti jauhelihakeitto ! voittaa kaikki yhtäänkin hienommat ruuat . ja noista sipuleista . . kun alottelin kokkailemaan pari vuotta sitten, en käyttäny sipulia lainkaan . nyt jokaikiseen ruokaan menee vähintään kaksi + sitten ne pakolliset pari valkosipulinkynttä JA ruohosipulia koristeeksi 😀

    Tykkää

  19. Tuli ihan kotoisa olo 🙂 Meillä on välillä ruokana erilaisia kasvissosekeittoja, kun kuopus on vegaani, niin ei jauhelihakeitot uppoa 😛 Mutta aika harvakseltaan keittoja tehdään.
    Millaisia tapaksia oli muuten tarjolla? Näin Espanjassa asuvana kiinnostaa 🙂

    Tykkää

  20. Olipa hyvä postaus. Helppoa arkiruokaa kannattaa aina muistaa mainostaa. Nekin, jotka käyttävät eineksiä, voivat innostua terveellisestä kotiruuasta!

    Tykkää

  21. Mäkin tykkään kovasti tiskikoneen hurinasta… Öisinkin nukahdan huomattavasti paremmin, jos taustalla (naapurihuoneessa) hurisee tiskikone…

    Tykkää

  22. Hei, onpa jännä kuulla että on muitakin jotka tykkää astianpesukoneen ja pyykinpesukoneen hurinasta! 😀 Siitä tulee vaan jotenkin niin turvallinen ja kotoisa olo. Blogisi on kyllä tosi suloista ja inspiroivaa luettavaa, kiitos siitä 🙂

    Tykkää

  23. Kotiruoka kunniaan! Mä keittelen aina kerralla sen seitsemän litraa soppaa, saa pakastimeen hyviä lounas/hätävara-annoksia samalla. Eikä kyllä oo helppoudessaan/edullisuudessaan/maukkaudessaan keiton voittanutta. Nam! 🙂

    Tykkää

  24. Hei, asiasta poiketen;
    pystytkö kurkaamaan vielä tuonne ’Käsityöt’ puolellesi ja vastaamaan tuohon 19.10.2010 päivättyyn ’eilisen neuleen ohjeeseen’, laitoin siitä kysymyksen vielä sivuillesi?

    Tykkää

  25. Olen nii-in samaa mieltä tuosta astianpesukoneen hurinasta! Ei ole mitään parempaa kuin siisti keittiö ja astianpesukoneen hurina. Tai ehkä se että koko koti on puhdas ja pyykkikone hurisee myös. 😀
    Pienet on ilot kahden pienen lapsen äitinä. 🙂

    Tykkää

  26. Sinä sait tavallisen jauhelihakeiton kuulostamaan ja näyttämään niin juhlavalta! Namskis!
    Taidanpa kokeilla ja laittaa astianpesukoneen hurisemaan..

    Tykkää

  27. Keitot on ihan parhautta tänkin neitosen mielestä, sopii niin syksyyn nuo lämpimät sopat!! ja uuden astianpesukoneen hiljaista hurinaa kuuntelen kans mieluusti:)

    Tykkää

  28. Mua kiinnostais yks juttu. Sulla kun on aika usein noita munkkeja, makeita piirakoita tms. näissä ruokajutuissa mukana, niin tuli mieleen, syötkö sä päivittäin/viikottain jotain tuollaisia herkkuja.
    Mun mielestä sulla on ainakin tän blogin perusteella tosi ihana suhtautuminen ruokaan ja herkutteluunkin. Näitä on aina piristävä lukea, kun ei oo kaloritaulukkoa tekstin sivussa huutamassa tai valitusta siitä, että pitäis nyt hillomunkin kalorit saada jollain ihme konstilla kulutettua…:D Tästä päästäänkin aasinsiltana toiseen kysymykseeni:
    Kun oot sanonut, että kävelet aina joka paikkaan, niin paljonko sulle suurin piirtein kertyy tavallisena päivänä kävelykilometrejä. Alkoi vaan kiinnostamaan, kun itse olen miettinyt sitä, että varmaankin monella painonsa kanssa kamppailevalla (joilla palvelut kohtuullisen matkan päässä) saattaisi olla hyvinkin ratkaiseva tekijä juuri toi hyötyliikunnan lisääminen. Että auton tai bussin sijasta meniskin kävellen.
    Tämmösiä pohdintoja…:D

    Tykkää

  29. Omaan makuuni jauhelihakeitto on vähän turhan arkista ja kulunutta ruokaa. Tuo liian vahvasti 70-luvun mieleen. Vuohenjuustokeitto on mun ehdoton suosikki:) nam! Mitä muuta ruokaa teet perheellesi arkisin?

    Tykkää

  30. Jauhelihakeitot pisteltiin taalla asken poskeen ja nyt hurisee asitanpesukone:-) Kiitos kun puit sanoiks sen miks tykkaan siita aanesta!! Toihan se on! Ja soppaa tehtiin lasten toiveesta, maistuu tosin aikuisillekin.
    Kiitos ilahduttavasta blogista!

    Tykkää

  31. No kun oliskin se tiskikone 😉
    Mekin käytetään täysmaitoo, ei ne muut mitään maitoja olekkaan. Jauhelihakeitto on meiänkin suosikki, paistatko vai keitätkö lihan sekaan?

    Tykkää

  32. Kaikki kotoiset keitot on kyllä ihan parhaita. 🙂 Suosikkini on myös jauhelihakeitto. Keitoissa on se paras puoli, että niistä voi tehdä monipuolisia ja kyllästymään ei pääse, kun vaihtelee välillä aineksia 🙂

    Tykkää

  33. Näyttää herkulliselta, teen itsekin paljon keittoja ja tykkään siedä noista pikkukupeista! Onko Norjassa muuten samanlaisia lihaliemikuutioita kuin Suomessa? Itse olen jättänyt ne lähes kokonaan lisäaineita sisältävät pois ja ostanut luomulaatuisia, lähinnä kuivatuista yrteistä valmistettua kasvisliemijauhetta, josta saa tosi hyvää keittoa:) Kiva, että teette lapsille ruuat lähes alusta alkaen itse!

    Tykkää

  34. Hei
    Mistä löysit tukevan ja modernin leikkuualustan? Olen koittanut etsiä kaikkialta, mutta Suomessa myydään vain kohtuuhintaisina pieniä littanoita lautoja. Se ärsyttää tätä kotikokkia, jolle ruokailu on intohimo.

    Tykkää

  35. I want to finish piecing the top of my granny square quilt. Only 1 thing?!? So hard…I have a million things, but I won’t mention the hst that I want to finish also. 😉

    Tykkää

  36. I don’t want the author or date to show up under my post headings. How can I remove this. I’m using the GRAND CleanStyle 1.4 template.

    Tykkää

  37. A large percentage of of whatever you claim is supprisingly appropriate and it makes me wonder the reason why I hadn’t looked at this in this light before. Your article really did switch the light on for me as far as this topic goes. Nonetheless there is just one issue I am not really too comfortable with so whilst I attempt to reconcile that with the core idea of your issue, let me see just what the rest of your visitors have to point out.Very well done.

    Tykkää

  38. excellent points altogether, you simply gained a new
    reader. What could you suggest about your post that you made some days ago?
    Any certain?

    Tykkää

  39. Hi, We have paid for 2 months of letters and have not received any yet. How do I get that fixed?
    thanks

    Tykkää

  40. Thanks for expressing your ideas with this blog. In addition, a fantasy regarding the finance institutions intentions whenever talking about property foreclosure is that the traditional bank will not getreceive my repayments. There is a certain quantity of time that the bank requires payments in some places. If you are too deep inside the hole, they may commonly require that you pay the payment in whole. However, that doesn’t mean that they will not take any sort of repayments at all. Should you and the bank can seem to work some thing out, this foreclosure approach may stop. However, if you ever continue to miss out on payments in the new system, the property foreclosure process can pick up from where it left off.

    Tykkää

Jätä kommentti