ja kaksi norjalaista poikaa.
Heisan… Tällaiset pojat tänään blogin alkuun :)) Nää on näitä loistavia norjalaisia mainoksia, itseasiassa aika vanha mainos jo, mutta tuli vastaan työkuvioissa ja ajattelin ottaa asian puheeksi.
Se oli sellainen kampanja, jossa muistutettiin että joka kolmas norjalainen kärsii psyykkisistä ongelmista tai ainakin on henkisesti väsynyt tai jotain; en nyt vanno muistavani mitään oikeita lukuja tähän. Tai no sen tiedän, että suunnilleen puolet kaikista ihmisistä kärsii jonkinlaisista vakavista psyykkisistä ongelmista elämänsä aikana. Elämä nyt kulkee tietenkin vähän mäkistä polkua ja kaikilla on joskus vaikeaa. Jokainen kokee joskus olevansa allapäin, epäonnistunut, peloissaan, surullinen tai vihainen ja joillakin tällaiset tunteet valtaavat kokonaan. Eikä näistä ihan kauheasti puhuta.
Mietin tässä yhtenä päivänä just tätä asiaa. Kun Suomi-ikävissäni mietin voiko elämä jatkua Suomen ulkopuolella 😉 Mietin, että psyykkisesti kärsii just tällaiset ihmiset, joista sitä ei koskaan uskoisi. Että se voisin yhtä hyvin olla minä. Ulkoisesti hyvinvoivannäkoinen nuori äiti ja vaimo, jolla on hyvät työt, harrastuksia, ystäviä jne., mutta sisäisesti kauhea koti-ikävä. Se voisi olla. Kaipuu, joka voisi pienestä ikäväntunteesta ja möykystä kasvaa ihan kauheaksi lumipalloksi.
Mutta näille pienille negatiivisille tunteille voi ihan oikeasti tehdä vielä jotain itse. Voi ottaa itseään niskasta kiinni ja yrittää keskittyä niihin asioihin, jotka elämässä on hyvin. Voi uskoa itseensä ja omiin kykyihinsä selvitä ongelmista. Omaan haluunsa elää hyvää elämää ja hallita sitä. Tiedostaa se, että negatiiviset tunteet, epäonnistumiset ja pikkuvirheet kuuluvat elämään ja muokkaavat sinusta Sinut.
Parasta treeniä silloin kun henkinen kunto on huono, on puhuminen jollekin heti! 🙂
Eikä noin niinkuin noi pojat tossa mainoksessa…
Tänään olin sitten yhden psykologin luennolla, joka totesi meidän ihmisten kohtaloksi jonkinlaisen ainaisen kaipuuntunteen. Ihmisellä kuuluu olla haaveita ja unelmia ja kaipuunkohteita. Kaikilla. Vaikka ihan hämäriäkin. Pelkkä tunne siitä, että haluaisit jotain muuta. Se on ihan ok. Ihan koko ajan elämässä ei tarvitse olla superhypertyytyväinen ja -kiitollinen kaikesta. Ei voi olla.
Luento käsitteli perheensisäistä väkivaltaa. Luennoitsija puhui ensisijaisesti pahoinpideltyjen lasten kaipuusta tulla hyväksytyiksi ja rakastetuiksi.
Mietin silloin, että mun kaipuu on pelkästään hyvä, ihana hedelmällinen tunne. Olen hankkinut sen ihan itse. Kaipuu, joka herää varmasti eloon missä tahansa. Se on osa minua, mun onnellista elämääni.
Mutta ajattelin silti kirjoittaa tästä. Että mullakin on joskus vaikeaa. Että kaikilla on. Kenellä mistäkin syystä. Jos jonkun kevätväsymystä tai -masennusta vaikka vähän ehkäisisi tai ainakin helpottaisi 🙂 Näistä jutuista pitäisi puhua niin paljon enemmän avoimesti. Jo se auttaisi.
Isot halaukset ❤
kalastajanvaimo.com 
Olen pari kuukautta sitten muuttanut perheeni kanssa Saksaan. Poden ajoittain kovaa koti-ikävää. Ristiriitaisia tunteita paljon. Meillä asuminen täällä ei ole ” pakollista ” jos meistä siltä tuntuu niin kotiinpaluu on mahdollista. Mutta syy miksi kirjoitan niin oli tuo sinun toiseksi viimeinen kappale…kaipuu on hyvä, ihana hedelmällinen tunne. Se on niin totta. Huomasin itsessäni uuden piirteen, kun äitini oli kyläillyt täällä. Kun hän lähti niin ikävä ja haikeaolo tuli heti. Muutama tunnin itkeskelyn jälkeen totesin, että on ihanaa kun on noin rakas ja tärkeä ihminen kuka herättää näin suuria tunteita. Sitten tulikin jo paljon parempi mieli. Joskus ikävät asiat kantavat sisällään myös positiivisiakin asioita, niitä ei usein vain huomaa.
TykkääTykkää
Ihanasti kirjoitettu 🙂
TykkääTykkää
Miten tärkeää onkaan pukea tällaisia asioita sanoiksi! Kiitos! Ja vielä kerran kiitos!
TykkääTykkää
Ole hyvä! 🙂
TykkääTykkää
juurikin näin asia pitäisi nähdä,tai olisi toivottua jokaisen näkevän se näin,että kaipuustakin voi nauttia.ikävä ei ole aina paha asia.tekeehän se kipeää ja omasta puolestani syksy ja talvi ei mitään parasta laatua ollut.Rakkaanikanssa eripaikkakunnilla töidentakia asuminen on vain niin sitä ikävää,kaipuuta ja suruakin.mutta ajateltuna tänään ja tässä,jotenkin kun aurinkokin otti vallan päivistä ja antoi valoa,se onkin lämmittävä ajatus se ikävä,se jälleen näkeminen on ihanaa ja kun taas erotaan se ikävä on valtavan paha,suuri möykky sisällä joka puurkaantuu itkuna.Mutta tämän kaiken tajuttuani olenkin onnellinen siitä pahasta olosta.Läpi kyynelten voin hymyillä ja olla onnellinen siitä kuinka paljon kumppania rakastan 🙂
TykkääTykkää
Ikävä voi mun mielestä missä vain suhteessa olla positiivinen, yhteensitova voima. Etenkin parisuhteessa se ainakin mun kohdallani on jopa välttämättömyys… Omia tunteita ja koko sihdetta tulee ajateltua ihan eri tavalla erossa.
TykkääTykkää
Tykkään sun blogistasi ihan tosi paljon! Sopivassa suhteessa kauniita kuvia, vaatteita ja sit näitä syvällisempiäkin ajatuksia! Kiitos! Huomion kiinnitti kaunis eteisen (?) paneeliseinänne. Onko se talon vanhaa seinää maalattuna vai laitoitteko rempassa itse? Kiinnostais kovasti tietää, onko se mdf:ää vai oikeaa puuta? hyvän näköinen on! aurinkoista kevättä!
TykkääTykkää
Moi moi 🙂 Paneliseinän laittoi remppamiehet ja se on sellaista valmista mdf -levyä. Oli jopa ihan valmiiksi maalattuakin eli hyvin simppeli juttu 🙂 Aurinkoista kevättä 🙂
TykkääTykkää
voi masennus 😦 niin surullinen ja niin vakava sairaus ja sitä on vielä aivan liian monella… huomenna on raskas ja surullinen päivä kun menemme saattamaan viimeiselle iäisyysmatkalle ystävän, joka ei jaksanut masennuksensa kanssa….
http://www.youtube.com/watch?v=0N0-9VwSEjA
TykkääTykkää
Oih 😦
TykkääTykkää
Tämä blogin aihe kyllä osui ja upposi.. Paljon pohdittavaa ja uutta näkökulmaa tuli tälle päivälle, kiitos! 🙂
TykkääTykkää
Hyvä kuulla! Ole hyvä 🙂
TykkääTykkää
Hyviä aiheita taas! Aihe koskettaa, olen itsekin ulkosuomalainen. Etenkin se Suomesta lähtö ja rakkaiden hyvästely kesäisin on ihan kamalaa. Me käydään vaan kerran vuodessa kun asutaan aika kaukana. Haikailu menee muutenkin aaltoina, välillä sitä kaipaa kamalasti läheisiä ja sitte taas oon aivan tosi onnellinen täällä nykyisessä maassa. Kai se haikeus on merkki siitä että on läheisiä joita rakastaa kamalasti vaikkei koko ajan nähdäkään.
No, menipäs vähän aiheen vierestä. Joka tapauksessa, ihana blogi sulla, kiitos!
TykkääTykkää
Niinpä, se on merkki just siitä ❤
TykkääTykkää
Taas osoitit miten hieno ihminen olet. Tuo juttu teki sinut vielä/taas/vaihteeksi inhimillisemmäksi. Kaikilla on kaipuuta/murhetta/vaikeaa, mutta ei siihin saa/ kannata jäädä kiinni. Oliko se Tahkokallio joka jossain kirjassaan sanoo että pitää olla 6 päivää tylsää ja yhtenä päivänä huippu kivaa, että se on oikea suhde. Sopii tämän ajan ihmisille joilla monilla sellainen luulo, että koko ajan pitää tapahtua jotain ekstra kivaa.
Toinen puoli asiaan taas on se, että jokaisesta päivästä löytyy kivaa, kun osaa kääntää aivonsa oikealle taajuudelle, sinä osaat 🙂
t.kirsi
TykkääTykkää
Apua 6 päivaä tylsää 😀 No, ymmärrän mitä tarkoitat. Ei voi olettaa elämän olevan jatkuvaa juhlaa tai että kukaan voisi valita vain elämän ilot ja parhaat palat elättäväksi. Täytyy vain osata olla tyytyväinen vähän yksinkertaisemmista jutuista vaikka tää maailma nykyään onkin täynnä mielikuvia paratiisilomista ja glamourtyöpaikoista… Ne ovat usein vain mielikuvia ja oikea elämä vaatii työtä ja tylsyyttä ;D
TykkääTykkää
Samaistun tosi kovasti noihin sinun tunteisiisi. Vaikka itse en olekaan ulkosuomalainen, niin olen elämässäni tehnyt kodin ja muodostanut ystäväpiirejä niin eri kaupungeissa Suomessa kuin ulkomaillakin. Kaipaan jatkuvasti omaan kotikaupunkiini Itä-Suomeen, jossa kaikki muut lapsuudenperheeni jäsenet ja monet sukulaiset asuvat ja pitävät tiiviisti yhtä ja olen melkeinpä kateellinen siskolleni, jolla on samanikäiset lapset, kun he voivat lähes päivittäin käydä mummilla ja papalla ja lastenhoito on aina itsestäänselvyys kun he miehensä kanssa haluavat tehdä jotain kaksin. Kaipaan myös Englantiin, jossa vaihtoaikaisista ystävistäni tuli minulle kuin oma perhe. Sama juttu suomalaisten opiskelukavereiden kanssa, puhumattakaan niistä lapsuudenystävistä jotka nyt asuvat ympäri Suomea. Kaikki minun aiemmista elämäntilanteistani asuvat muualla kuin täällä ja vaikka minulla onkin täällä maailman ihanin perhe, kaikki hyvin ja kivat sukulaisetkin miehen puolelta, niin en voi sille mitään että onneani varjostaa aina tämä kaipuu. Onneksi mies kestää hyvin sen, että välillä itken ikävääni ja puran hänelle näitä tunteitani. Se helpottaa ja pitää minut ”pinnalla” niin etten huku synkkyyksiin. Myös skype ja Facebook ovat tulleet kovinkin tärkeiksi 😉
Aurinkoista kevättä teille sinne! 🙂
TykkääTykkää
Ymmärrän myös ton kateuden tosi hyvin, se on niiiin sallittu tunne tässä tilanteessa 😉
TykkääTykkää
Ihana juttu… Ja just näin. Itse asun 500 km kotiseudulta pohjoiseen päin. Ja ikävä on aina vanhempia, isompia lapsia, jotka asuvat jo omillaan, pientä lastenlasta. Mutta sitten kun lähden sinne synnyinseudulle, niin ikävä on taas tähän uudempaan kotiseutuun ja kotiin. Niin kauan on varmaan ihan hyvä, kun nauttii siitä hetkestä, kun näkee ne kaipaamansa rakkaat, eikä murhedi etukäteen taas sitä tulevaa ikävää…
Kaipaus on kuitenkin rakkautta ❤
Topukka
TykkääTykkää
Nimenomaan, kaipaus on rakkautta ja kaivatakin saa kunhan se ei mene liiallisuuksiin ja suremiseen… Pakko nähdä elämassa ne positiiviset puolet ja miettiä että onko se kaipaus sittenkään niiiiin paha 🙂 Ei aina 🙂
TykkääTykkää
Aivan totta, mitä kirjoitit. Olen myös itse jo 15 vuotta ollut ulkosuomalainen, kaipuusta on tullut ns. ”vakiotila” :). Vaikka tuntuu, että muuten koti on täällä, on ikävä Suomessa olevaa perhettä kohtaan vaan kasvanut ja jotenkin viime aikoina pahentunut siinä mielessä, että siihen lisäksi on tullut huoli. Kun vanhemmat vanhenevat, on sairauksia, huoli on kamala, kun asuu kaukana. Kaipuu oli siis vielä positiivinen asia, mutta tämä huoli ei, vaikea löytää mitään positiivistä siitä. Ja kun on asunut toisessa maassa niin kauan, elämä on täällä, ei Suomeen takaisin muuttokaan tule oikein kysymykseen…vaikeaa!
TykkääTykkää
Voi kauhea sitten kun se huoli tulee
En edes halua miettiä. kaipuu on tosiaan positiivinen juttu etenkin huolen rinnalla.
TykkääTykkää
Ihana teksti Johanna! Just oon ollut samoissa filiksissä.
TykkääTykkää
❤
TykkääTykkää
Rohkeaa mutta erittäin kannustavaa että kerrot itsellesi vaikeasta asiasta. Niistä kun ei ole kenenkään helppoa puhua, kokemukseni mukaan, mutta näytät erittäin hienoa esimerkkiä. Mun nimimerkki varmaan alkaa olla täällä häätperuttu-tyyppi 🙂 ja kiitänkin kovasti sinun ja muiden lukijoiden tsempeistä. Kyllä tämä tästä. Näitten oravien ansiosta 😉 Mutta mikä ihana takki sulla on päällä kuvassa?
TykkääTykkää
Takki on vanha Benettonin villakangastakki 🙂
TykkääTykkää
Olipas se kaunis kirjoitus. 🙂 Kiitos. 🙂
Mun oma henkilökohtainen teoriani on se, että se kaikissa asuva kaipuu on kaipuuta Jumalan puoleen. 🙂 Johtuu siitä, että olen uskovainen, ja se pistää minut ajattelemaan seuraavasti: maanpäällisen elämän jälkeen voidaan mennä taivaaseen uskomalla Jeesukseen, ja sitä taivasta (täydellistä olotilaa lähellä Jumalaa) me kaivataan jo täällä, vaikkei sitä hoksatakaan.
Tää on mun uskovainen näkemykseni, mut kaipuuseen on varmasti monta muutakin selitystä. Mut siitä tyhjästä kolosta sisällä (vaikka kaikki onkin hyvin ja on onnellinen) on hyvä puhua, joten kiva kun ”tartuit kynään” (tai näppäimistöön)! 🙂 Kun kaikilla se ei ole sellanen pieni tunne, vaan suuri ahdistus. 😦
TykkääTykkää
Hyvä ja asiallinen ajatus ja näkökulma tähän…. ymmärrän oikein hyvin…
TykkääTykkää
Muistakaa todella ihmiset puhua! Sitä pahaa oloa ei kukaan välttämättä näe ulospäin, kukaan ei ole ajatustenlukija.
Minua on eniten satuttanut erään pitkäaikaisen ystäväni kommentti kun ilmoitin, että minulla on diagnosoitu vakava masennus. ”Et näytä kyllä yhtään masentuneelta” hän ilmoitti, hyvin töksähtäen ja asiasta ei keskusteltu sen enempää, en saanut tukea.
Ei se, että voi huonosti, tarkoita että ihminen makaisi koko ajan neljän seinän sisällä itkeskellen tai olisi hyvin epäsiisti ja suupielet kokoajan alaspäin. On tärkeää, että ihmiset ottaisivat toistensa alakulot tosissaan, eikä vähäteltäisi. Tai uskota, että tollahan menee ihan hyvin, mitä se valittaa, ei se voi olla masentunut. Aitoa ja vilpitöntä välittämistä mahtuu tähän maailmaan aina 🙂
TykkääTykkää
Hyvä kommentti… Niinpä… eikä mitään psyykkistä sairautta turhaan diagnosoida, kyllä siinä on tosi kyseessä.
Ja niin totta sekin, ettei välittämistä ja positiivisuutta ole koskaan liikaa.
TykkääTykkää
Pitkään minulla oli seinällä teksti: Det var något hon skulle ha levt, något annat än detta. Det går en stig någonstans som hon inte hittar; det är och det är inte hennes eget fel.
Yhtenä kauniina päivänä, monien mutkien ja mäkien jälkeen, totesin että tuo lause ei pidä enää paikkaansa. Olin päätynyt omalle, kivalle polulle, ja epämääräinen kaipauksen tunne vain jäi pois. Vaati tarkkoja korvia kuulla, mikä on omaa unelmaa ja mikä jostain ulkoa päin tulevaa ”vaatimusta elää näin”. Ja ehkä myös neljänkympin rajapyykillä oli osuutensa asiaan ;).
TykkääTykkää
Niin, monia asioita täytyy miettiä aika tarkasti ja ajan kanssa… Ja tosissaan kuunnella mistä ja miksi mitkäkin haaveet ja kaipuut tulevat.
TykkääTykkää
Hienoa Johanna, kiitos jälleen… Olen asunnut oaljon työni puolesta ulkomailla, mutta niin pieniä jaksoja vuoden pisimmillään jne. Joten minun kaipuuni on toisinpäin, kaipaan usein takaisin niihin maihin. Minulla on niin, että tunnen olevani enemmän oma itseni ulkomailla, en tiedä mistä se johtuu. Täällä Suomessa kaikki hyivn, mutta olen vahvempi ja rohkeampi ulkomailla…
Itselllani on tapa jolla saan välillä esille tulevan masennuksen laantumaan, mietin jotain asiaa joka on aina edessäpäin. pieniä mutta tärkeitä, ja saan niistä voimaa taas jaksaa.
Esim tänään illalla on sauna, sunnuntaina hyvä ruoka ja ulkoilu, jotain jota odottaa… ja kun se on tälläinen asia, se usein toteutuu, ja se auttaa jaksamaan..
TykkääTykkää
Kiva kommentti ja kiva osoitus siitä, miten ihan yksinkertaiset arjen pikku asiat voivat olla niitä parhaita, elämän pieniä kohokohtia ❤
TykkääTykkää
Kiitos ajatuksistasi. Yritän pitää omassa mielessäni sen, että ihmiskunta aikanaan kadotettiin Paratiisista, uskoi siihen tai ei. Eli ei ole mahdollista saavuttaa sitä ”paratiisillistä” olotilaa muuten kuin pieninä hetkinä – oman vauvan ensimmäinen hymy – joskus rakastuessaan (mitä tilaa tosin sanotaan hetkittäiseksi mielisairaudeksi:-), ihana tunne yhteenkuuluvaisuudesta rakkaansa kanssa esimerkiksi saunan jälkeen kesäillassa – (oman) suvun kokoontuessa juhlimaan jotain tärkeää – omien lasten saavutukset tai onnistuneet tutkinnot, talvinen tähtitaivas, you name it. Sitä onnentunnetta ei tavoita etsien ja kaivaten – se tulee ihan odottamatta ja tähtihetki on käsillä.
TykkääTykkää
Totta, hyvä kommentti! 🙂
TykkääTykkää
Loistava mainos, ihanasti toteutettu! Asun etelä-euroopassa ja taloudellisten epävarmuuksien takia olen perheeni kanssa palaamassa vuoden miettimisen jälkeen suomeen ja nyt jo iski kauhea kaipuu tänne nykyiseen maahan vaikka olemme vielä täällä. Lentolippujen osto vain sai olon kauhean surulliseksi. Ja tiedän että tämä päätös on ainoa oikea meille tällä hetkellä. Varmasti tämä kaipuu tulee jatkumaan suomessa, mutta se tarkoittaa minulle että olen elänyt! Se jättää jälkensä ja sen kuuluukin jättää. Menin täällä naimisiin ja pieni poikani syntyi täällä, ne tulevat tekemään tästä maasta ja kaupungista aina paikan jota muistelen kaipuulla 😀 Ihanaa kevättä Johanna!
TykkääTykkää
Oih, tsemppiä muuttoon! Ymmärrän hyvin, tääkin olisi varmasti tuhat asiaa joita jäisin kaipaamaan…
TykkääTykkää
Tärkeästä asiasta kirjoitit. Kiitos:) Ja tuo koti-ikävä on niin tuttu tunne. Ja nyt ollaan päätetty, että palataan Suomeen:) 3v pohjois-Norjaa oli riittävästi tällä erää.
Mutta tiedän jo, että siellä tulen kaipaamaan tätä aikaa ja tätä paikkaa:) Sellaista se elämä on.
Tsemppiä noiden koti-ikävä kausien kanssa. Voi kun elämä olisi sellaista, että matkan varrelta voisi ottaa kaiken hyvän mukaan ja jatkaa matkaa.. sinä voisi ottaa kivan työpaikkasi, miehesi, nätit maisemat matkalaukkuun ja muuttaa Suomeen. Mutta kun näin ei ole. Valintoja on tehtävä ja tämä kaipuu kestettävä.
Jatkan blogisi lukemista ja tätä kautta kuulen norjalaisia ”uutisia”:) t. http://www.kalamuija.blogspot.com
TykkääTykkää
OI ❤ Onnelliset 🙂 Ihana kuulla vaikka varmasti vähän haikealla mielellä olettekin… Mut mun silmissä ihan täydellistä 😉 Tuu joo slti käymään täällä ja bloggaa miten muutto sujuu!! Tsemppiä, toivottavasti kaikki menee näppärästi!!
TykkääTykkää
Ihana uusi oivallus kaipuu-asiaan: ”Hyvä ja hedelmällinen kaipuu, joka asuu meissä”. Eikä siis ainoastaan musta kärsimystä kasvattava mörkö, josta on päästävä eroon. Hieno muistutus. Lohdutti omiakin, tämän talven teemaksi nousseita kaipuu-ajatuksia. Kiitos.
Iloa.
TykkääTykkää
Kiitos 🙂 Iloa
TykkääTykkää
Ihanaa että uskallat täällä blogissa puhua näitä juttuja myös! Juuri siksi seuraankin tätä sun blogia, kun tuot välillä esiin asioita, jotka ei ookaan niin helppoja, vaan jopa kipeitä. Monet muut seuraamani blogit on vaan sellasta pelkkää vaaleanpunaista höttöä. Ei elämä ole aina niin ruusuista. Ja vaikka asiat ois hyvinkin, niin silti monenlaisia tunteita on, niitä ikäviäkin! Ne kuuluu elämään, tunteet ei kysy lupaa, ne tulee kun on tullakseen ja ovat mitä ovat. Ja niiden kannattaakin antaa vaan tulla ja antaa niille lupa tulla. Lupa surra ja olla vaikka iloton ja surullinen jos siltä tuntuu, vaikka kaikki ympärillä sanois että siihen ei ole mitään aihetta. Kyllä saa silti niin tuntea!
Tsemppiä!
TykkääTykkää
Niinpä, kaikki ottaa asiat niin eri tavalla eikä surullisille tunteille aina edes ole mitään konkreettista syytä… Tosi kiva ja fiksu kommentti! 🙂
TykkääTykkää
Olet todella empaattinen ihminen. Kiitos tästäkin jutusta, josta moni saa voimia. Ihmiset jätetään liian usein yksin ongelmineen tai sitten ei vain uskalleta puhua omista asioista. Pitäisi puhua niistä ikävistäkin jutuista avoimesti. Itse olen oppinut puhumaan avoimesti ja se on auttanut vaikeina aikoina, joita niitäkin on tullut elämssä vastaan.
TykkääTykkää
Puhuminen auttaa aina… jo se, että saa sanottua ongelman ääneen. Ensin vaikka vain itselleen ja sitten se on helpompi sanoa jollekulle muullekin!
TykkääTykkää
Kyllä kaipuussa on hyvätkin puolensa tosiaan! Ehkä sitä on aina jossain määrin kaipuuta, paikasta riippumatta. Hieno kirjoitus, ja kauniit kuvat 🙂
TykkääTykkää
Mulla olisi varmasti aina jonkin verran kaipuuta, missä tahansa. Joskus enemmän ja joskus vähemmän!
TykkääTykkää
Luin tämän juttusi aamulla matkalla töihin ja päätin että tulen tänne kiittämään. Hieno aihe ja monilta osin osui ja upposi.
Itselläni on kaikki mitä olen ikinä toivonut; kaunis koti, ihana aviomies ja ihanat lapset. On hyvä työ ja voin elää aika mukavasti. Silti tunnen välillä kaipuuta toisenlaiseen elämään ja ajattelen että olenpa itsekäs ja kiittämätön. Mutta olen myös tullut siihen lopputulokseen että aina sitä kaipaa jotakin mitä ei ole ja se on ihan ok. Haaveita pitää olla, ne pitää sut elossa ja matkalla eteenpäin. Aina välillä on hyvä voida paeta jonnekin ajatuksissaan. Vaikka se oma elämä on se rakas ja turvallinen.
Sä osaat hyvin puhua asioista. Ja olet ennen kaikkea rohkea ❤
TykkääTykkää
Niinpä… eikä se ole itsekkyyttä tai kiittämättömyyttä vaan ihan luonnollista, kaikki haaveilee ja kaipaa joskus jotain. Ja ehkä vähän enemmänkin, mitä konkreettisempia ja mahdollisempia haaveet ovat… Kaikki eivät varmaan edes voi myöntää kaipaavansa jotain epämääräistä; sehän voi vaikuttaa vähän turhanpäiväiseltä haaveilulta ja kiittämättömyydeltä. Mut ei se oo. Ihan luonnollista vain 🙂
TykkääTykkää
Ihanaa että avauduit tästä koska tuo kaipuun tunne niin tuttua… Usein mietin onko se kateutta tavoitella samaa kuin toisella… mitä kaikkea elämässä tulisi saada… Ehkä ihminen vaan on… luotu kaipaamaan ja silti voi olla onnellinen 🙂 Minua kannattelee Sinikka Svärdin runo joka alkaa ” Jonkun jokapäiväisyys on toisen toteutumaton haave”…. Eli hyviä kaipuita Sinulle 🙂 Se on merkki että elää… tuntee…
* Vanamo*
TykkääTykkää
Hyvältä kuulosti runo… täytyy etsiä se kokoneisuudessaan!
TykkääTykkää
Kiitos tästä kirjoituksestasi. Et arvaakaan kuinka paljon se auttoi päivääni. ❤
TykkääTykkää
❤
TykkääTykkää
Ihana Johanna!!! Niin kauniita sanoja ja ajatuksia elämästä ja ihmisistä. Ihan liikutuin sanoistasi! 🙂 Olet ihan mielettömän upea, vahva ja kaunis nainen! Kiitos myös ihanasta blogista jota on AINA kivaa lukea!! Paljon kauniita kuvia ja asioita, jotka tuovat pientä piristystä ainakin omaan arkeen joka tuntuu välillä niin harmaalta 🙂 ❤
TykkääTykkää
Syvä huokaus ja kiitos ❤
TykkääTykkää
Kiitos koskettavasta tekstistäsi ❤ Kaikkea hyvää sinulle!
*Tiikerikakku
TykkääTykkää
Olen lukenut blogiasi jo useamman kuukauden ja pidan tavastasi kirjoittaa. Olet kaunis nainen jolla on kauniita ajatuksia ja varsinkin tama uusin kirjoituksesi on niin kaunista luettavaa, kiitos sinulle!!!!!
TykkääTykkää
Kiitos sulle ❤
TykkääTykkää
Voi kun tulin hyvälle mielelle tosta postauksestasi 🙂 On joku ihme kevätmasennus iskenyt vaikka en yleensä semmosia podekaan. Voin myös samaistua tuohon Suomen ja perheen kaipuuseen, kun olen asunut useita vuosia ulkomailla ja potenut sitä samaa aina ajoittain.
TykkääTykkää
No, tästä me ponnistetaan entistä parempaan kesään 😉
TykkääTykkää
Oho, tämä postaus ei olisi voinut tulla parempaan aikaan! Mulla on tällä hetkellä juuri tuollainen olo: multa puuttuu jotain ja musta tuntuu, että sitä ei ainakaan täältä löydy. Kaipaan koko ajan pois kotoani, ja mulla ei vaan ole yhtään hyvä fiilis.
Ja toi on niin totta, että sitä ei huomaa ulkoa päin. Olen kaikkien mielestä varmaan tavallinen nuori tyttö, jolla on hyvä perhe, kiitettävät koulunumerot ja paljon kavereita. Sisältä olen kuitenkin ihan kamaliakin asioita pohdiskeleva ahdistunut tyttö, joka toivoo sitä ”pelastavaa köyttä” jostakin. Mutta onneksi mulla on kuitenkin rakkaita ihmisiä ympärillä<3 niin, onneksi. Pian on taas kesä, ja toivottavasti ajatukset muuttuvat valoisimmiksi:) voimia sulle Johanna, ja kiitos piristävästä postauksesta!!<3
-J
TykkääTykkää
Varmasti ajatukset muuttuvat valoisemmiksi, kesä ja uudet kuviot saavat ajatukset taas lentämään ihan muualle 🙂 Toivotaan 🙂
TykkääTykkää
Sait kyyneleet silmiini kun luin kirjoitustasi, ajatelin että tämä koskettaa monia. Kaipuuhan kertoo siitä että välittää ja ihmiset ympärillä ja kauempanakin ovat silloin tärkeitä. Osaisimmepa nauttia siitä kaipuun tunteesta, koska kaipuu kertoo sittä että olemme ”tuntevia” ihmisiä tässä kaiken hyvinvoinnin, kiireen ja tavarapaljouden keskellä. Aurinkoista kevättä ja ihania kaipuun fiiliksiä!
TykkääTykkää
Ihana kommentti, ajattelen ihan samoin 🙂
TykkääTykkää
Kiitos, tämä oli tärkeä asia otettavaksi esiin! Nostatti itselläkin ajatuksia. Olen nyt kymmenen vuoden unelmoinnin jälkeen saanut muutettua paikkakunnalle jolle olen pienestä pitäen halunnut muuttaa, mies sitten vain löytyi aivan toiselta suunnalta ja elämä vei muualle. Kymmenessä vuodessa kaipuu yltyi välillä sietämättömäksi, mietin jopa välillä onko se ihan normaalia. Viestisi laittoi asian mukavasti mittasuhteisiin. Nyt olen niin onnellinen kun olemme vihdoin täällä. Mitähän kaipaisin seuraavaksi? 🙂
TykkääTykkää
Voi, onnekas, mun haaveeni 😉 Aina on hyvä olla haaveita, kyllä sulle pian jotain tulee ;))
TykkääTykkää
Hei ja kiitos koskettavasta kirjoituksesta. Kaipuu ja kaipaus on niin vahva ja usein kipeäkin tunne. Oma tyttäreni muutti kolmisen vuotta sitten ulkomaille, ja siitä lähtien oma kaipuuni on ollut jatkuvaa. Ihana on aina nähdä, kun vieraillaan puolin ja toisin, mutta ne eron hetket ovat sietämättömiä. En tiedä miten lieventäisin kaipuutani?
Ainainen ikävä
TykkääTykkää
Niinpä… No, aina voi ajatella että teillä on ainakin hyvät välit ja kaikki hyvin. Voisitte asua samalla paikkakunnalla ja olla ihan riidoissa… jos yhtään lohduttaa 😉 Tiedän niin hyvin mistä puhut…
TykkääTykkää
Voi että, sinulla on kyllä tosi upean tuuheat hiukset ❤ Oletko koskaan kärsinyt hiustenlähdöstä? Esim. stressin aikaan? Minulla on jo pari vuotta lähtenyt tosi paljon hiuksia, se on sääli, koska joskus minulla oli lähes jopa paksu tukka! Lisäksi – mitä ihaninta ja aurinkoisinta viikonloppua!
❤ heinis
TykkääTykkää
Moi Heinis multa lähti raskauksien jälkeen ihan kauheasti hiuksia!! Varmaan puolet ;D Mut ne on kai sitten kasvamassa taas takaisin 🙂 Muulloin en ole oikeastaan huomannut minkäänlaista hiustenlähtöä… edes stressaillessa 😉
Kiitti, aurinkoista viikonlopun jatkoa ❤
TykkääTykkää
Koskettava, avoin ja rohke kirjoitus. Kiitos siitä. Sait hetkeksi pysähtymään tässä päätteen äärellä.
Omassa työssäni olen joutunut ja päässyt kohtaamaan ihmisiä, jotka ovat syystä tai toisesta ”menneet rikki”. Niitä menestyneitä ja sitten vähemmän menestyneitä. Kohtaamisissa on tajunnut toisen ihmisen ja läsnäolon merkityksen. Että edes joku olisi oikeassa kohdassa kuuntelemassa, kohtaamassa, tsemppaamassa, kysymässä.
Itse putosin mustaan pian lapsen syntymän jälkeen. Luojan kiitos läheisille, jotka uskalsivat nähdä, asettaa kysymyksiä ja olla läsnä.
Aurinkoista ja lempeää viikonloppua niin blogistille kuin kommentoijillekin ❤
t. Madicken
TykkääTykkää
Nimenomaan, kiitos kommentoinneille, täällä on taas ihania kertomuksia, kokemuksia ja ajatuksia ❤
TykkääTykkää
Kiitos tästä kirjoituksesta, se kosketti minuakin. Itse asun kaukana lapsuudenkodistani, ja ikävä kotiseudulle on välillä tosi kova. Odotan ensimmäistä lastani, ja murehdin välimatkaa vanhempiini jo hänenkin puolestaan. Vielä kun oppisin paremmin avautumaan näistä tunteista 🙂
TykkääTykkää
Jo se auttaa kummasti että saa sanottua kaipuusta ääneen…. Vaikka tiedän ettei toi avautuminen ole ihan yksinkertaista…
TykkääTykkää
Heips!
Eksyin pitkästä aikaa lukemaan blogiasi. Sulla on ihania vaatevinkkejä – tykkään sun tyylistä! 🙂 oliko niin, että oot hoitoalalla töissä? Oon sua nuorempi hoitajatar.. kirjotus oli mielestäni niin hyvä! Kiitos, että otit asian tapetille. 🙂 Mutta haluaisin silti sanoa, että on paljon tilanteita, jolloin ihminen vain ei kykene ottamaan itseään niskasta kiinni, vaikka haluaisi. Aurinkoisia päiviä! 🙂 jään seuraamaan blogiasi!
t.Hoitajatar-84
TykkääTykkää
Juu, olen nyt viimeaikoina ollut terveydenhoitajana niin koulussa kuin lastenneuvolasakin 🙂
Ja totta, psyykkiset sairaudet ovat usein _sairauksia_ eikä niistä parane vain ottamalla niskasta kiinni… mutta jos alakulon huomaa ajoissa, voi sille vielä yrittää tehdä jotain! 🙂
TykkääTykkää
Kiitos kauniista ja meitä kaikkia koskettavasta kirjoituksestasi. Kaikki 3 aikuista lastamme ovat muuttaneet satojen kilometrien päähän lapsuudenkodistaan. Ainoa tyttäremme tyttärineen asuu yli 600 km päässä ja näemme liian harvoin,joka toinen kuukausi tai harvemmin. Jokainen lähtö on vaikeaa, vaikka tiedän, että kaikki on hyvin. Hänellä on hyvä aviomies ja kaksi suloista tytärtä. Poikianikin on ikävä, mutta tyttären ja äidin suhde on eri tavalla läheinen. Mietin usein, miksi elämä heittää kauas rakkaita…Emme kuitenkaan haluaisi sitoa lapsien perheitä meihin liikaa. On tärkeää myös kasvaa vastuuseen omasta perheestä, omista lapsista, mutta haluaisimme auttaa arjessa tarvittaessa enemmän. Nyt se on mahdotonta, kun itsekin olemme vielä työelämässä. Ikävään ei koskaan totu.
TykkääTykkää
Kiva saada näkökulmia sieltäkin suunnasta, siis vanhempien näkökulmasta… Molemmin puolin tunteet ovat varmaan aika samanlaisia, mutta omalta kohdaltani voin sanoa, että vanhemmat, jotka eivät sido eivatkä vaadi kummepia on ihana helpotus… Kaukana asuminen on rankkaa varmasti molemmille, ei siinä oikein auta kuin yrittää olla henkisenä tukena ja tietää, että toinen olemassa jos tarvii ❤
TykkääTykkää
Hienoa, että otit tämän aiheen pohdinnan alle. Olen jo vuosia sairastanut masennusta, josta olen nyt toipumassa. Vaikeuksissa ei auta enää tahdonvoima ja kehoitus ryhdistäytyä. Syyt miksi toiset vaipuvat masennukseen ja toiset eivät, ovat moninaiset.
Minullakin oli liian paljon asioita, joita mieleni ei sitten jaksanut kantaa. Serotoniini katosi aivoista ja mieli täyttyi mustasta. Nyt kun kolme vuotta terapiaa on takana. Olen alkanut nähdä kauneutta ympärilläni, ja ymmärtänyt että minun suojella itseäni, ja ennenkaikkea olla itselleni armollinen. Olen oppinut pitämään puoliani ja olen tullut tunteistani tietoiseksi.
Ehkä sinäkin saat tästä voimia ikävääsi, kun voit jakaa tunteita meidän lukijoiden kanssa. Tämä on myös yksi tapa hoitaa sitä, kun voit huomata ettet ole tilanteessasi yksin. Alakulo kuuluu elämään, mutta terve ihminen ponnistaa aina ylös.
Nähdäkseen sateenkaaren täytyy välillä kestää sadetta.
//Giulietta
TykkääTykkää
Niin nimenomaan sairaudestahan ei tahdonvoimalla parane, mutta alakulossa voi vielä tehdä jotain itse. Kiitos että jaoit sun kokemuksia 🙂
TykkääTykkää
Miten noita vanhempiakirjoituksia pääsee lukemaan järjestyksessä vanhempaan päin? (sellasessa formaatissa kuin nämä viimeiset/uusimmat kirjotukset on luettavissa).
Kun koitan katsoa ”katso vanhempia kirjoituksia”, blogi pompsahtaa johonkin jossa näkyy kuvia ja otsikoita. Järjestelmällinen minäni ei pidä siitä, Haluaisin lukea vanhempia kirjoituksia ”kuten ennenvanhaan” järjestyksessä (olisi helpompi löytää jokin vanha ohje tai paita tai joku muu). Nyt vanhojen juttujen selaaminen on ollu katastrofaalisen hankalaa….
TykkääTykkää
I know… Laitanpa taas toivetta eteenpäin 🙂
TykkääTykkää
Heippa, olen melko uusi blogisi lukija. Sinulla on kiva blogi, jossa on muutakin sisältöä, kuin pelkät vaatteet ja mitä aiot seuraavaksi hankkia. Kuvasi ovat myös tosi ihania, pientä pakoa arjesta. Nyt oli pakko kommentoida, kun lähi piirissä on muutamakin uupumukseen/työuupumukseen sairastunut. Nämä ihmiset ovat tunnollisia, ahkeria ja kilttejä liiankin empaattisia ja uhrautuvIa. Lopputuloksena on sitten ollut loppuun palaminen. Siinä ei enää niskasta kiinni ottaminen auta, se on itseasiassa lähes pahinta mitä uupuneelle ihmiselle voi sanoa. Vakavasta loppuunpalamisesta toipuminen on pitkä useammankin vuoden prosessi. Tärkeää on tehdä niitä asioita, jotka itse kokee tärkeiksi ja mielekkäiksi, eikä huolehtia liiaksi niistä asioista, joihin ei itse voi vaikuttaa tai elää pelkästään toisten toiveiden mukaan tai toisten ”tietä” tasoittaen.
T. Santtu
TykkääTykkää
Niin, tiedän. Mun mies sanoo mulle aina tota. Että lopeta, älä ole noin negatiivinen, ota itseäsi niskasta kiinni. Ja se on aika kamalaa kuulla. Mutta se voi myös ihan oikeasti auttaa, jollei nyt sitten kyse ole sairaudesta vaan tavallisesta alakulosta ja murehtimisesta. Terve ihminen vielä tuntee omat rajansa, mutta sairaalle on tietysti ihan kamalaa sanoa että ota itseasi niskasta kiinni. Eihän kukaan syövästäkään itseään paranna.
TykkääTykkää
Ihan täytyy vain kommentoida, että ihana kirjoitus! ❤ 🙂 osui ja uppos just mun tän hetkiseen tunnetilaan! Hyvää kesän odotusta sinne ja kiitos blogistasi! Tätä on aina mukava käydä lueskelemassa!
TykkääTykkää
❤
TykkääTykkää
Ihana kirjoitus, Johanna!
Sairastin masennusta esikoisen ollesa noin puolivuotias. Vauvan koliikki, loputon itku päivisin ja öisin, mieletön univelka ja huoli omasta jaksamisesta… mielettömän väsymyksen myötä saapui myös masennus. Tunne, että en riitä. Haluaisin elää mutta en jaksa. Sain apua, onneksi. Toipuminen vei aikaa. Pahimmalta kuitenkin siinä tilanteessa tuntui se että lähimmäiseni (perhe, sisarukset, kaverit) eivät uskoneet/halunneet kuulla että meillä on tosi rankkaa. Kehotukset tyyliin että ”kyllä te jaksatte” ja ”onhan vauvat ihaniakin”, ”kyllä se pian helpottuu” tuntuivat tosi pahalta. Ihan kuin sivuutettiin mun ongelma kokonaan. Tuntui, että minulla ei ole oikeutta olla masentunut koska pienen vauvan äidin kuuluu olla onnellinen. Onneksi selvisin ja opin kokemukseni myötä paljon.
TykkääTykkää
Kiitos kommentista… Voi toi on varmaan tosi rankkaa, kun lähimmäiset eivät näe mitä tapahtuu eikä osaa auttaa… Psyykinenkin sairaus on sairaus ja tekee sairastamisesta ihan kamalan rankkaa jollei saa yhtään apua tai edes myötätuntoa lähipiiristä. Toivottavasti oot nyt entistä vahvempi… ettet vain selvinyt vaan myös vahvistuit 🙂
TykkääTykkää
Tuntuu aika ”helpottavalta” lukea näitä äitien masennusjuttuja. En siis ole ainoa. Itse vaivuin jonkinlaiseen synnytyksen jälkeiseen masennukseen esikoisen synnyttyä. Synnytys oli tosi rankka, ja alku muutenkin vähän takkuinen. Ensimmäinen puoli vuotta meni itkien, enkä todellakaan luottanut omiin taitoihini äitinä. Ahdistusta lisäsi myös tosi ”päällekäyvä” anoppi, joka olisi välttämättä halunnut omia vauvan. Sitten mun ihana mieheni raahasi mut ja lapsen reissuun ulkomaille. Jotenkin siellä mun silmät avautui, että ” Hei, mähän osaan tän homman! Mä osaan hoitaa mun lastani kodin ulkopuolella, jopa vieraassa maassa, ja mä pärjään!”
En puhunut masennuksestani oikeastaan kellekään perheen ulkopuoliselle. Nyt tiedän, että olisi pitänyt. Näin jälkikäteen ajatellen selvisin kai aika vähällä tuosta masennuksestani, mutta silloin, juuri sillä hetkellä, koko maailma tuntui kaatuvan. Ja se on inhottava tunne. Ja jotenkin mua ”hävettää” se, että mä en osannut nauttinut siitä vauva-ajasta sen ensimmäisen puolen vuoden aikana.
Aurinkoisia päiviä ihan kaikille! Yritetään nauttia elämästä, eikä vaadita itseltämme liikoja!
TykkääTykkää
Kiitos kommentista ❤ Voikun kaikki tosiaan osaisivat nauttia vauva-ajasta; mullekin se on ollut varmaan elämän ihaninta… Mutta ei se ole itsestä ja omasta osaamisesta kiinni ikävä kyllä, eikä koskaan tiedä kenelle käy mitenkin. Ja ajatella, että ahdistus ja masennus on monelle häpeä, vaikka kyseessä on oikeasti vakava sairastuminen, joka ei kysy lupaa tulla…
TykkääTykkää
Kiva Johanna kun sä pohdit näitä tällasiä syvempiäkin asioita ääneen, kiitos siitä.
Me asutaan jo kolmatta kertaa ulkomailla ja voin samaistua kaipuun tunteeseen hyvin. Nyt on vielä eri asia, koska meillä on lapsia. Se tuntuu pahalta, että isovanhemmat ovat kaukana ja toisaalta heidän ja muiden läheisten puolesta on ”suru” että he eivät nää meidän lasten kasvua läheltä..
Silloin kun on vaikeaa täällä niin huomaan että miettin Suomea ja ikäviöi niitä ihania asioita..Mutta täällä on nyt koti ja ollaan sopeuduttu hyvin, ja niin se tunne sit taas häipyy.. ja jotenkin tämä meidän oma pikkuperhe saa suuremman merkityksen kun kaikki ei ole tuttua ja turvaverkot eivät ole lähellä, ollaan entistä tiiviimpi yksikkö ❤ Ja oikeesti sen olen vuosien varrella huomannut, että kun ei ole Suomessa, niin monet asiat ROMANTISOITUU ja lyhyillä visiiteillä saa vaan sen kerman kakun päältä.. sitten kun taas välillä ollaan asuttu siellä, niin huomaa että ei se ihan ollut niin kuin muistin sitten kuitenkaan..
Siinä on viisautta mitä kirjoitit – että kaipuu on hyvä asia.
TykkääTykkää
Toi on niin hyvä muistaa… että lyhyillä visiiteillä saa tosiaan kerman kakun päältä. Viisas kommentti tämäkin. Kiitti 🙂
TykkääTykkää
Näyttää olevan kaipuuta ilmassa muuallakin expatilla. Luin juuri blogin Chilestä. Hän jopa pyysi lukijoitaan kertomaan, miksi ei kannata asua Suomessa. Vastauksia tuli ja oikein hyviä!
Näin täysin ulkopuolisena ja blogielämääsi seuranneena minusta tuntuu, että elät elämäsi parasta aikaa maassa, joka on rankattu lähes kaikissa asioissa yhdeksi maailman parhaista. Kotikaupunkisi sijainti eteläisessä Norjassa on myös ihanteellinen, samoin kaupungin koko. Sinulla on hyvä ja mieleinen työ, saat jopa olla osa-aikainen. Miehelläsi on Suomen oloja ajatellen aika erikoinen ja vaikeasti toteutettavissa oleva työ – ja täällä tarvitaan suomenkielen osaamista duunissa kuin duunissa. Työttömyys on kovassa kasvussa – miksi tulla tänne! Asuminen pääkaupunkiseudulla on jumalattoman kallista: maksamme kodeistamme jo Monakon hintoja, lehtitietojen mukaan ainakin. Kaikki ruuasta, bensasta jne alkaen maksaa Suomessa huimasti enemmän kuin muissa EU-maissa, eivätkä palkat ole ollenkaan suoraan verrannolliset hintoihin. Päinvastoin.
Sosiaalinen eriarvoisuus on kasvussa. Syrjäytyminen lisääntyy. Avohuolto on päivän sana. Rahasta on tiukkaa niin maan talouden hoidossa kuin monissa perheissä. Erilaisuutta emme hyväksy, emme ainakaan tummahipiäisiä. Kouluissa kiusaaminen tuntuu olevan mahdotonta kitkeä. Jne jne.
Koti on koti ja sinulla se on siellä! Hae positiivisia kauniita asioita sieltä! Sinä valitsit norjalaisen miehen ja halusit elää hänen kanssaan – nauti siitä! Suomi pysyy täällä ja täällä pysyvät vanhempasi, siskoja, ystäväsi. Ihanaa, kun pääset heitä kaikki tapaamaan! Ja näin poimimaan rusinat pullasta, elämään juhlaa. Siis juhlaa ja niitä kultareunaisia pilviä! Kaihoa Suomeen ja itke, ei siinä mitään pahaa ole, päinvastoin! Mutta sitten iloitse siitä, mitä sinulla siellä uudessa kotimaassa on! Sinullahan on kaksi maata ja molemmissa paikka, mutta molemmissa et voi asua. Vain toisessa. Joku expat on joskus sanonut, että hän on onnellisin maitten välissä eli aina toisessa on ikävä toiseen 🙂 Me ihmiset kaipaamme sellaista, mitä meillä ei ole – ja hyvin usein jopa sellaista, mitä ei voi saada.
Minä uskon vakaasti, että sinun paikkasi on siellä. Et sinä nyky-Suomessa viihtyisi yhtä hyvin! Hyvää kevättä sinulle ja look at the bright side!
TykkääTykkää
Psykologin sanat ihmiselle ominaisesta kaipuusta pitävät varmasti paikkansa. Itsellä oli pari vuotta sitten kaikki hyvin, mutta jatkuvasti oli ikävä jotakin. En edes tiennyt ketä. Oli niin ikävä että sattui sydämeen.. Samanlainen ikävä kuin kuollutta/menetettyä ihmistä kohtaan. Oivalsin sen tulevan jostakin aiemmasta elämästä. Muistan elämästäni pätkiä jotka eivät voi olla tästä ajasta eikä nykyisen ruumiini näkemiä/kokemia. Ikävöin sielun kumppaniani. Onneksi tämä vaihe meni ohi. En varsinaisesti usko mihinkään sykliseen aikakäsitykseen, mutta tuolloin se tuntui oikealta vastaukselta.
Hieno kirjoitus muuten. Pelkään itse tulevani joskus ikävöimään vanhoja aikoja (nuoruutta, seurustelun alkuaikoja, huolettomuutta), toisaalta se on juuri ihanaa ikävöintiä, niin täyttä.
Oikeastaan jo nyt on ikävä seurustelun alkuaikoja. Olimme niin huolettomia, ja päivät kuluivat vaan maaten piknikillä 😀 Saatoimme extemporee lähteä Ranskaan matkalle tai hakea skumppaa ja juoda päivähiprakat keskellä kaivopuistoa. Nyt kuitenkin on lanat, asunto, vauva tulossa, säästötili, hankinnat.. Luojan kiitos mies on pysynyt yhtä ihanana kuin alussakin ❤
TykkääTykkää