Minkin kanssa katkaravuilla

ja muita aarteita

Näitä eläinkavereita kun tuppaa melkein joka rantareissulla löytymään niin otetaan nyt yksi minkkikin porukkaan. Harvoin sitä tulee naposteltua samoja katkarapuja minkin kanssa. 

Oli muuten ihana ilta, töistä suoraan pikkuiselle rannalle ja kotiin kahdeksalta kun lapset alkoivat nukahtelemaan 🙂 

En nyt oikein tiedä miten tän selittäisin, noita kesämekkoja kun on kai jo ihan ostokieltorajoituksiksi asti. Mutta kun tää oli Indiskassa niin mielettömän kiva. Boheemi, mutta kuitenkin tyylikäs. Tykkään tosi tosi kovasti. Niin tulipa ostettua taas yksi kesämekko. Mitä sitä sen kummemmin selittelemään. 🙂

Hienoa torstaita ❤ Toivottavasti kukaan muu ei oo töissä -hullun hommaa näin heinäkuun lopulla- mutta aurinkoista viikonlopun alkua meille työmyyrillekin :))

13 vastausta artikkeliin “Minkin kanssa katkaravuilla

  1. Ihania kuvia jälleen, leppoisa tunnelma välittyy…teit niin kivan installaation ”rantalöydöistäsi”- kertoo taiteellisesta silmästäsi 🙂 – erityisesti kuva isään turvautuvasta pojasta, ah, niin kaunis…voin vain kuvitella taulua siitä kuvan tunnelmasta ja sävyistä!

    Tykkää

  2. Mekin törmättiin minkkiin juuri viikonloppuna kun oltiin lähdössä veneilemään Porvoosta:) Mut sehän on hirvee peto:) 
    Ihana toi eka kuva. Ihan taulumatskua! t.kalamuija

    Tykkää

  3. Ihania kalliota ja hienoja kuvia. Teki heti mieli päästä itekkiin onkimaan.
    Mutta töissä ollaan joka päivä, myös vkonloppuisin, joten kalastus kallioineen on vain haave.
    Terv. Äityli maalta

    Tykkää

  4. Just mun näköinen mekko, noin niinkuin väreiltään ja kuosiltaan. En yhtään ihmettele, että sorruit. 

    Tykkää

  5. Aivan ihana mekko, Indiskasta tekee aina hyviä löytöjä! Valokuvasi ovat aina todella hyviä ja inspiroivia, (Valokuvausta kun olen opiskellut).
    Terv. Merenrannalla asuva 🙂

    Tykkää

  6. Ihania kuvia jälleen ja toi mekko! Ja hei tollaisesta simpukkakuvasta kannattaisi kyllä tehdä oikein taulu, niin kivat värit ja kaikki! 🙂 Hyvää kesän jatkoa!
    -Ansku

    Tykkää

  7. Minkit on kauheita petoja! Ne tappaa kaikki linnuista pupuihin jne 😦 Teillä on kyllä mahtavat rannat ihan lähellä. Saako miehesi kalaa kun poika leikkii vieressä? Ihana mekko kanssa! En tullut ajatelleeksikaan että pitäisi käydä katsomassa Indiskan tarjonta kun tulen Suomeen 🙂

    Tykkää

  8. Juu, on meitä muitakin töissä heinäkuussa. Itellä ei oo lomaa tänä kesänä ollenkaan. Mutta onneks blogeista voi tsekata muiden lomakuvia…
    Ihana mekko!

    Tykkää

  9. Hoitolapsia koko kesän, eli ei lomaa laisinkaan! 😉 Mutta ei meillä täällä Lapissa enää mikään kesä ees oo, syksyisiä ilmoja on. Mutta minua talvi-ihmistä tämä ei haittaa lainkaan ❤
    Ihana mekko, mä kans haluaisin jonkun kivan pitkän mekon 🙂

    Tykkää

  10. Voi miten upeita kuvia taas – kiitos! Tuo mekko sopii sulle mielettömän hyvin, ihan perfecto väri ja leikkaus, kaikki. Ja miten liikuttava isä-poika -kuva, toinen halaamassa jalkaa 😉 sulla on taito huomata hetken arvo ja vangita se kuviisi. 
    Kyllä varmasti bloggaamisen myötä muutamakin muisto tulee talteen vahvemmin kuin ilman fotoja. Vaikka onhan kaikki silti (äidin) sydämessä tallessa, snif. Mut silti – muisti väkisin pudottaa osan ja kuvista voi hämmästellä vuosia jälkeenpäin detaljeja myöten, että noinko se olikin, lapset tuon- ja tuonkokoisia ja enpäs olisi muistanutkaan tuota hattua tms.
    No joo, taas tätä fiilistelyä fotojesi äärellä, niillä vaan on sellainen vaikutus 😉
    Mukavaa heinäkuista viikonloppua, niin lomalaisille kuin jo töitä paiskiville!
    Krisse
    http://tallessamaailma.blogspot.fi

    Tykkää

  11. Mekko on upea! Ei auttanut kuin klikata suoraan Indiskan sivuille ja tilata kokeiluun samanlainen! 😉

    Tykkää

  12. tuli niin oma norjassa asumamme 1½ vuotta mieleen tuosta ravusta 🙂 meidän pojat olivat silloin 3 ja 6v. ja innokkaita rapujen pyytäjiä. vieläkö siellä pyydystetään niitä pyykkipojan ja sinisimpukan avulla? kaikki päivät meren rannalla kuluivat niitä pyydystäen ja sit lopulta kaikki laskettiin takaisin mereen. oi, se oli ihanaa aikaa 🙂
     

    Tykkää

Jätä kommentti