koti lauantai-iltana

-Siltä näyttää meidän koti lauantai-iltana. Kasa erilaisia lasipulloja keskellä ruokapöytää ja iltapalaksi siideriä punaviinilasista 😉 

Noin muuten päätin kuluttaa lauantaipäiväni kurssilla kuuntelemassa erästä norjalaista lääketieteen professoria -ihan pikkasen mietin aamuseitsemältä että oliko järkevä valinta. Oli se.

Luento oli ihan älyttömän mielenkiintoinen ja hauska ja taisin nauraa silmät loistaen koko päivän. Ei mennyt hukkaan lauantaipäivä. Luennolla puhuttiin niistä tärkeistä jutuista; miten olla oman elämänsä pomo ja miten keskittyä positiivisiin asioihin.

Miten suurin osa koko maailman ja elämän asioista ovat sellaisia, joihin itse ei pysty mitenkään vaikuttaa. Kuten kulttuureihin ja uskontoihin liittyvät asiat. Sairaudet ja onnettomuudet. Mitä sulle tulee tapahtumaan. Mitä muille tulee tapahtumaan. 

Ja miten meillä on vain yksi elämä, jonka kanssa tulisi tehdä parhaansa. Professori ei ymmärtänyt ollenkaan miksei täällä yrittäisi tehdä parhaansa ja nauttia elämästä parhaansa mukaan. Miksi käyttää aikaansa ruokkimalla negatiivisia tunteita ja asioita, kun ne voi jättää varaston hyllylle täysin huomiotta ja käyttää energiansa saadakseen jotain hyvää aikaan. Ja miten negatiivisista jutuista kannattaa aina miettiä että onko tää mun elämääni vaikuttava ongelma vai vain mitätön pikkuseikka. Pikkuseikat heitetään tietysti suoraan kellariin. Kulkukissalle ei anneta hellyttä, humiota ja maitoa jollei sen toivota palaavan 😉

Ja tunteista puhuttiin. Iloista ja suruista ja peloista ja mustasukkaisuuksista ja rakastumisista. Rakastuminen ei professorin mielestä ollut ollenkaan vain positiivinen tunne. Se oli iloinen tunne, mutta myös aika vaikea ja pelottava tunne. Kun sitä nyt kuitenkin on naimisissa. Hehe. Sillä oli hauskoja kommentteja.

Voikun osaisinkin välittää koko luennon teille niin tekisin sen heti. Teillä olisi ihan päällikkö-olo että niin olenkin oman elämäni pomo (jollei jo ole). Olen aikuinen ja päätän ihan tasan itse mitä elämälläni teen. En voi syyttää ketään muuta epäonnistumisistani enkä halua jäädä uhrin rooliin.

Ja ennen kaikkea –miten elämäni koen. Kaikki on oikeastaan kiinni omasta asenteesta. Miten oman elämäsi ja ihmiset ympärilläsi koet. Aivot, tunteet ja kropan tuntemukset voivat huijata meitä ihan täysin; luulemaan olevamme sairaita tai muuten vain muita huonompia. Asennemuutos tarvitsee usein jonkin verran treeniä, mutta kannattaa 🙂 Haluan olla tyytyväinen elämääni ja hyvä tyyppi 🙂 Jep.

Hyvää viikonlopun jatkoa! 🙂

90 vastausta artikkeliin “koti lauantai-iltana

  1. Elämässä on tärkeää olla tyytyväinen siihen mitä on. Ja jos ei ole, miettiä sitten haluaako ja onko valmis tekemään tyytymättömyyttä aiheuttaville asioille jotain. Ja olisi hyvä olla rohkea ja päättää itse, millainen elämä on hyvää itselle. Ei ole pakko sisustaa, jos se ei tunnu omalta jutulta. Ei ole pakko matkustaa, jos siitä ei erityisemmin nauti. Ei ole pakko treenata salilla, jos se tuntuu pakkopullalta. Jokaisen on tärkeää miettiä niitä asioita, mistä nauttii ja mitkä ovat tärkeitä itselle ja muodostaa oma hyvä elämänsä niiden pohjalta eikä ulkoisten odotusten ja normien perusteella.

    Tykkää

  2. Joskus kulkukissa kannattaa pyytää takaisin. Silloin sille voi antaa ruoan lisäksi myös suojan & lääkkeitä 😉 mukavaa viikonloppua.

    Tykkää

  3. Aaaaaaai että! Justiin tämmöistä postausta tarvitsin juuri nyt! Kiitos siitä! 🙂 Tuli kummasti voimaa näinkin pienestä jutusta 😀

    Tykkää

  4. Sattumoisin kirjoittelin samasta aiheesta tänään, elämästä ja onnellisuudesta:) Olisi ollut kiva olla kuulemassa tuota luentoa.
    Nämä sun kuvat ovat aina vaan yhtä ihania. Vuodesta toiseen:) 
     
    Sissi

    Tykkää

  5. Täysin samaa mieltä. Olen töissä opettajana yläasteella ja lukiossa. Aika paljon on omasta asenteesta kiinni, miten ja millä mielin oppilaita kohtaan. Tätä sanomaa tarvittaisiin kouluelämässä.
    Sitten pinnalisempiin asioihin. Laitathan syksyn saapaspostauksia. Pitäisi löytämän kengät. Tarvitsisin vinkkejä.

    Tykkää

  6. Kiitos tästä! Juuri niitä ajatuksia, joita olen mielessäni viimeaikoina, kolmekymppisten lähestyessä, pyöritellyt. Olen aikuinen, vastaan itse omasta onnellisuudestani tekemällä niitä asioita, joista tulen onnelliseksi, tekemällä niitä asioita juuri nyt, enkä huomenna. 
    Paula/ mutsimatskua.blogspot.fi

    Tykkää

  7. Hei Johanna!
    Kiittelen taas aivan superupeasta blogista! Kahdessa työssä on tällä hetkellä aivan mieletön stressi ja kiire ja unet jäävät vähäisiksi. Mutta kun tulen tänne lukemaan positiivisia kirjoituksia ja katselemaan ihania kuvia, alkaa kummasti helpottaa.
    ISO kiitos, että jaksat bloggailla mielenkiintoisista aiheista aina vaan!

    Tykkää

  8. Oikeassa olet tuon hyvään keskittymisen kanssa! Tää on ihan loistava biisi aiheesta: http://www.youtube.com/watch?v=MOiWk-FxTt8 (Jukka-Poika ja Raappana, Kiitollisuutta).
    Narisemiseen syyllistyessäni koetan miettiä tuota biisiä ja sitä että meillä on asiat aika hyvin, pitää olla kiitollisempi! Meidän perhettä on koeteltu vaikeimman kautta lapsen sairastuttua syöpään 7kk ikäisenä vauvana ja hoidot kestivät 2 vuotta, mutta nyt meillä on terve ja ihana uhmaikäinen lapsi (tai siis kolme yhteensä, neljäs syntyy tänä syksynä:)). Kaikkien tarina ei ole yhtä onnellinen kuin meillä. Me oltiin onnekkaita ja niin isoista asioista on kysymys että ei pitäisi siis ihan pikkuasioista narista!! 
    http://mamainprogess.blogspot.fi/

    Tykkää

  9. Hei ja kiitos osuvasta postauksesta!!
    Ehdein juuri kirjoittaa läheiselleni meiliä ja koittaa antaa uskoa omaan itseensä. Sulta tuli taas niin hyvää positiivistä tekstiä, jotta taidan laittaa tästä luettavaa myös hänelle. Varmaan oli hyvä luento.
    Syysterkuin, äitiliini

    Tykkää

  10. Ihana katsella näitä seesteisiä kuvia kauniista kodistanne sateisena maanantaina. Ei sillä että sateisessa päivässä mitään vikaa olisi. Ei ole satanut pitkään aikaan ja puutarha huutaa vettä. Ihana sytyttää kynttiläsohvapöydälle ja lenkin päälle köllähtää sohvalle rentoutumaan 🙂 Iloa ja valoa viikkoosi, Johanna!
     
    Tina’s

    Tykkää

  11. Kiitos Johanna ihanasta blogista 🙂 Niin maanläheistä, mutta kuitenkin asiaa. Ja sisustuksesta, muodista ja väreistä: Jos kaipaa pientä vinkkiä tai täydennystä kotiin tai on jonain hetkenä probleemana mitä päälleen laittaisi/yhdistelisi, tarkistaa vain aina sinun blogista, kun itsellä on samantyyppinen tyylinpoikanen 🙂 🙂 Voi että, tosi kiva palsta!
    Riikka K.

    Tykkää

  12. Tunnelmallisen ja rennon näköistä. Ihania kuvia taas kerran!
    P.S. Sain kuin sainkin Puno -lankaa, anoppi kävi ostamassa Norjasta ja siippa tuo sen seuraavalla työmatkalla kotiin. ❤ Anoppi ihmetteli kovasti, että mitä olen taas keksinyt…
     

    Tykkää

  13. Olet ollut upeella kurssilla! Hienoa, että välitit noin paljon saamastasi myös meille, kiitos! 🙂

    Tykkää

Jätä kommentti