About time

– ja beanie -voittaja!

Eilen kävin tyttöjen kanssa elokuvissa katsomassa About Timen. Jatketaan siis (elokuva)teatteriasuilla, kauniilla paidoilla ja romantiikalla tänäänkin :))

Oletteko nähneet leffan? Halusin nähdä se oikeastaan siksi, että rakastan (rakastan, rakastan) naispääosaa näyttelevää Rachel McAdamsia ja siksi, että me (tytöt) pidetään noista romanttisista komedioista. Naureskeltiin leffan jälkeen, että miehet olisivat haukotelleet leffan aikana aika monta kertaa. Tai no, eihän ne edes lähteneet mukaan, kai sekin jotain kertoo. No, mun makuun leffa oli ihku, hauska ja koskettava ja siellä me nyyhkittiin ihan yhtä paljon kuin naurettiinkin :’)

Leffa-asun kauniin kevyesti samettisen, paljetein kirjotun paidan olen vastikään saanut ChillNorwaylta; tää oli yksi niitä musteja, joita en syysmallistosta voinut vastustaa. Rakastan paidan väriä ja pehmeyttä ja sekä paljettien luomaa kevyesti metallinhotoista kontrastia; ja tottakai hauskaa selkää. Niin muuten se pipoarvontapostauksen jakunkin (yritän vähän tsempata näiden merkkimainintojen kera taas, sorry )) on Chillnorwaylta saatu ja tän syksyn herkkupaloja.

(housut Pieces ja pumpsit Ecco)

Pipoarvontapostauksesta puheenollen… Voittaja on arvottu! 

Here you go, lucky winner 🙂

Tosi, tosi ihanan näköinen pipo 🙂 Olisin ikionnellinen, jos arpaonni osuisi kohdalle.

Ihanaa ja pirteää syksyä!

-Hanne-

Laitathan Hanne mulle s-postia: kalastajanvaimo@yahoo.com niin saat pian angorabeanien. Muille kovasti onnea neulomiseen :)) Bongasin sieltä ainakin sellaisen kysymyksen, että neuloinko pipon tasona vai suljettuna neuleena; vastaus on tasona. 

Loistavaa lauantaita! ❤

62 vastausta artikkeliin “About time

  1. Täytyy käydä katsomassa. olinkin ajatellut mennä. 🙂
    IHANA pusero. Täytyy tsekata kuuluuko valkoinen takaosa paljettipuseroon vai onko sulla siellä alla joku toinen pusero?
    Voi vitsi kun meni PIPO ohi!!  :/
    Rentouttavaa viikonloppua koko perheelle.
    P.S.  Hlauatko sen LATELAMMAS  rivistön, olisi upea teillä?

    Tykkää

    1. Moikka 🙂 Joo valkoinen takaosa kuuluu paitaan 🙂
      Ainiin, Late Lammas, voikun unohtui vastata, juu lapset tykkäisi siitä, kirjotellaan s-postia :))
      Ja mene ihmeessä katsomaan About Time ❤

      Tykkää

  2. Ethän unohda kirjoittaa vaatemerkkejä. Tuosta edellisestäkin postauksesta puuttuu…ja sitä edellisestä….
    Eli: Mistä housut, kengät ym ym ym?
    Harmittavaa.

    Tykkää

    1. Sorry (punastus) -lisäsin nyt tähän ja LUPAAN tsempata tulevissa posteissa :)) Vastailinkin just ed. postin kysymyksiin ja sielläkin sanoin, että nää on munkin mielestä niin olennaisia juttuja, että tosiaan pitäisi aina olla mukana. Tsemppaan 🙂

      Tykkää

  3. Vierailija
    12.10.2013 klo 11:47

    Ethän unohda kirjoittaa vaatemerkkejä. Tuosta edellisestäkin postauksesta puuttuu…ja sitä edellisestä….
    Eli: Mistä housut, kengät ym ym ym?
    Harmittavaa.

     
    Kiva, että näet asian samoin. Ja kiitti!

    Tykkää

  4. Ihana pusero. Mistähän tuon voisi tilata, en googlettamalla löytänyt yhdestäkään Chilliä myyvästä putiikista (suomi, norja, tanska)
    -mari-

    Tykkää

    1. vähän sama juttu, en löytänyt mistään… laitoin s-postilla kyselyä ja palaan joko seuraavassa postauksessa tai sitä ennen tähän kommenttiin!

      Tykkää

  5. Tuleeko lukijoiden neuleita vielä? :/
    Muistaakseni sanoit tuossa viimeisimmässä, että tulee vielä yksi.
    – Sini

    Tykkää

  6. Mikähän tuo leffan nimi on Suomessa? Ei ainakaa äkkiä katsottuna ollut Finnkinossa.
    Voi kun noita romanttisia komedioita on niin harvoin,ihan liian harvoin leffassa ja just niitä kaipaisi. Täällä on ihan liian usein väkivaltaa, yliluonnollisia elokuvia,jotka eivät kiinnosta ainakaan minua. Täytyy itse luoda romantiikkaa tähän iltaan!
    Sipu

    Tykkää

  7. Me käytin kattomassa toi pari viikkoa sitten kavereiden kanssa (asun briteissä ja olin odottanut tota viimeiset 4 kk joten ensi-iltaa seuraavana päivänä juostiin leffaan :D) ja kyllähän se viimenen tunti oli pelkkkää pillitystä 😀 kun kuulin kaverin nyyhkäisevän ei enää pystynyt pidättelemään kyyneleitä! paras leffa pitkään aikaan omasta mielestäni 🙂

    Tykkää

    1. Joo yllätti kyllä positiivisesti olemalla just sellainen romanttinen komedia kuin toivoinkin plus vähän parempi :)))

      Tykkää

  8. Mielettömän tyylikäs paitis, voisitko vinkata mistä voisin ostaa, nyt juuri olisi tarvetta tuollaiseen kaunokaiseen : ) kiitos ja reipasta lokakuuta!

    Tykkää

  9. Vierailija
    12.10.2013 klo 06:01

    Mikähän tuo leffan nimi on Suomessa? Ei ainakaa äkkiä katsottuna ollut Finnkinossa.
    Voi kun noita romanttisia komedioita on niin harvoin,ihan liian harvoin leffassa ja just niitä kaipaisi. Täällä on ihan liian usein väkivaltaa, yliluonnollisia elokuvia,jotka eivät kiinnosta ainakaan minua. Täytyy itse luoda romantiikkaa tähän iltaan!
    Sipu

    Eikös se ole tuo Oli aikakin niminen leffa? Pyörii parhaillaan leffateattereissa.
     

    Tykkää

    1. Heisann, just nää mun korvissa roikkuvat on täältä yhdestä lifestyle putiikista, kahdet muut Accessorizelta -niillä on paljon hyviä korvoksia mun mielestä… Sellaisia kauniin siroja ja vähän paremmannäköisiä halpiskoruja… 🙂

      Tykkää

    1. Oo kiitti tosta biisilinkistä…. Pitäis melkein linkata se tänne blogiin…. Ihana kappale ja tosi kaunis filmi

      Tykkää

  10. Hei Johanna,
     
    Mulla olisi blogissani sulle vaatteiden käyttöön ja kierrätykseen liittyvä haaste. Olisi kiva, jos ehtisit sen jossain välissä toteuttaa. 🙂

    Tykkää

  11. Se Beanie-postauksen ChillNorway jakku on kyllä niin kaunis. Osaatko sanoa jakun mallinimeä, helpottaisi sen tiedustelua suomalaisilta jälleenmyyjiltä 🙂
    Oma Beanie-projekti on valmiina alkamaan. Varmistaisin vielä, että neuloit siis pipon pyöröpuikoilla sileää neuletta tasona ( eli yksi rivi oikein yksi nurin?) kyselee amatööri neuloja 🙂
     

    Tykkää

  12. Täytyy käydä katsomassa. olinkin ajatellut mennä. 🙂
    IHANA pusero. Täytyy tsekata kuuluuko valkoinen takaosa paljettipuseroon vai onko sulla siellä alla joku toinen pusero?
    Voi vitsi kun meni PIPO ohi!!  :/
    Rentouttavaa viikonloppua koko perheelle.
    P.S.  Hlauatko sen LATELAMMAS  rivistön, olisi upea teillä?

    Tykkää

    1. Moikka 🙂 Joo valkoinen takaosa kuuluu paitaan 🙂
      Ainiin, Late Lammas, voikun unohtui vastata, juu lapset tykkäisi siitä, kirjotellaan s-postia :))
      Ja mene ihmeessä katsomaan About Time ❤

      Tykkää

  13. Ethän unohda kirjoittaa vaatemerkkejä. Tuosta edellisestäkin postauksesta puuttuu…ja sitä edellisestä….
    Eli: Mistä housut, kengät ym ym ym?
    Harmittavaa.

    Tykkää

    1. Sorry (punastus) -lisäsin nyt tähän ja LUPAAN tsempata tulevissa posteissa :)) Vastailinkin just ed. postin kysymyksiin ja sielläkin sanoin, että nää on munkin mielestä niin olennaisia juttuja, että tosiaan pitäisi aina olla mukana. Tsemppaan 🙂

      Tykkää

  14. Vierailija
    12.10.2013 klo 11:47

    Ethän unohda kirjoittaa vaatemerkkejä. Tuosta edellisestäkin postauksesta puuttuu…ja sitä edellisestä….
    Eli: Mistä housut, kengät ym ym ym?
    Harmittavaa.

     
    Kiva, että näet asian samoin. Ja kiitti!

    Tykkää

  15. Ihana pusero. Mistähän tuon voisi tilata, en googlettamalla löytänyt yhdestäkään Chilliä myyvästä putiikista (suomi, norja, tanska)
    -mari-

    Tykkää

    1. vähän sama juttu, en löytänyt mistään… laitoin s-postilla kyselyä ja palaan joko seuraavassa postauksessa tai sitä ennen tähän kommenttiin!

      Tykkää

  16. Tuleeko lukijoiden neuleita vielä? :/
    Muistaakseni sanoit tuossa viimeisimmässä, että tulee vielä yksi.
    – Sini

    Tykkää

  17. Mikähän tuo leffan nimi on Suomessa? Ei ainakaa äkkiä katsottuna ollut Finnkinossa.
    Voi kun noita romanttisia komedioita on niin harvoin,ihan liian harvoin leffassa ja just niitä kaipaisi. Täällä on ihan liian usein väkivaltaa, yliluonnollisia elokuvia,jotka eivät kiinnosta ainakaan minua. Täytyy itse luoda romantiikkaa tähän iltaan!
    Sipu

    Tykkää

  18. Me käytin kattomassa toi pari viikkoa sitten kavereiden kanssa (asun briteissä ja olin odottanut tota viimeiset 4 kk joten ensi-iltaa seuraavana päivänä juostiin leffaan :D) ja kyllähän se viimenen tunti oli pelkkkää pillitystä 😀 kun kuulin kaverin nyyhkäisevän ei enää pystynyt pidättelemään kyyneleitä! paras leffa pitkään aikaan omasta mielestäni 🙂

    Tykkää

    1. Joo yllätti kyllä positiivisesti olemalla just sellainen romanttinen komedia kuin toivoinkin plus vähän parempi :)))

      Tykkää

  19. Mielettömän tyylikäs paitis, voisitko vinkata mistä voisin ostaa, nyt juuri olisi tarvetta tuollaiseen kaunokaiseen : ) kiitos ja reipasta lokakuuta!

    Tykkää

  20. Vierailija
    12.10.2013 klo 06:01

    Mikähän tuo leffan nimi on Suomessa? Ei ainakaa äkkiä katsottuna ollut Finnkinossa.
    Voi kun noita romanttisia komedioita on niin harvoin,ihan liian harvoin leffassa ja just niitä kaipaisi. Täällä on ihan liian usein väkivaltaa, yliluonnollisia elokuvia,jotka eivät kiinnosta ainakaan minua. Täytyy itse luoda romantiikkaa tähän iltaan!
    Sipu

    Eikös se ole tuo Oli aikakin niminen leffa? Pyörii parhaillaan leffateattereissa.
     

    Tykkää

    1. Heisann, just nää mun korvissa roikkuvat on täältä yhdestä lifestyle putiikista, kahdet muut Accessorizelta -niillä on paljon hyviä korvoksia mun mielestä… Sellaisia kauniin siroja ja vähän paremmannäköisiä halpiskoruja… 🙂

      Tykkää

    1. Oo kiitti tosta biisilinkistä…. Pitäis melkein linkata se tänne blogiin…. Ihana kappale ja tosi kaunis filmi

      Tykkää

  21. Hei Johanna,
     
    Mulla olisi blogissani sulle vaatteiden käyttöön ja kierrätykseen liittyvä haaste. Olisi kiva, jos ehtisit sen jossain välissä toteuttaa. 🙂

    Tykkää

  22. Se Beanie-postauksen ChillNorway jakku on kyllä niin kaunis. Osaatko sanoa jakun mallinimeä, helpottaisi sen tiedustelua suomalaisilta jälleenmyyjiltä 🙂
    Oma Beanie-projekti on valmiina alkamaan. Varmistaisin vielä, että neuloit siis pipon pyöröpuikoilla sileää neuletta tasona ( eli yksi rivi oikein yksi nurin?) kyselee amatööri neuloja 🙂
     

    Tykkää

Jätä kommentti