Kuuman päivän työasu

& lettiohje

pellavamekko Sand / kengät Minna Parikka (FABista*)

 

Heip, viime päivät on taas maalattu! Kuten näkyy -vaikka kuinka on yritetty hangata suurimmat läskät näkyviltä pois. Tällä kertaa projekti on jonkin verran taloa ja terassiakin pienempi, mutta sitäkin kinkkisempi, puuh. Astiakaappi. Lasiovilla. 

No, vetimet on ainakin jo hankittu, katsotaan tuleeko maalauksesta valmista. 😉 Laskelmien mukaan näemme lopputuloksen viikonloppuna. 

Viime päivät olen myös kulkenut tässä töihin just sopivan vilpoisessa pellavamekossa; näilla helteillä on hyvä jotain verran löysää, että alle pääsee tuuli. Tällaista simppelin rentoa mekkoa on myös kiva koristaa hauskoilla kengillä. Tai kampauksella. Tai roikkuvilla korviksilla. Tai kaikilla. 😉 

Mutta Teille, jotka ette heti hoksanneet mun kirjallista lettiohjetta, kokeillaan vielä kuvallista! 🙂 Jos osaatte tehdä tavallisen letin -tai ehkä jopa ranskalaisen letin, onnistuu tääkin! Lykkyä tykö!

78 vastausta artikkeliin “Kuuman päivän työasu

  1. Kauniita vetimiä olet löytänyt. Saako kysyä mistä?
    Ja sä se hehkut kauniina myös näillä helteillä 🙂

    Tykkää

    1. 😛 hahaa, meinas tulla ihan kuuma itsellänikin 😀 Mut ei tätäkään nyt ihan pure less oo kun on korvauksia ja kampausta ja pupukenkää 😉

      Tykkää

  2. Tuo letti on normi ranskanletti tehtynä nurinpäin 🙂 tuo on ainoa tapa, jolla saan tehtyä letin itselleni, kun noinpäin tehtynä osiot ei mee sekasin niin helposti, kun toisinpäin tehtynä.
    Kaunis olet!!

    Tykkää

  3. Ihastuttava mekko ja vielä ihanampi kampaus! Fits on you (vai miten se kirjotetaan) :)Tuommosen mekon ehkä tekasisi helposti itsekin? Hmm..onko se niin väljä, ettei tarvii vetskaria/nappia?

    Tykkää

    1. No meillä on onneks töissä useammallakin lyhyttä helmaa niin ei tää varmaan pahemmin pääse silmään pistämään 😛

      Tykkää

  4. Vierailija
    06.08.2014 klo 07:58

    Hei,
    olet aina niin kaunis ja raikas 🙂
     
    t. anne.t.
     
    t. Anne t

    Itse olen samaa mieltä  Annen kanssa!Tuntuu höpöltä itsestäkin  kehuskella mutta ei voi mitään olet niin kaunis ja vieläpä tuntuu että kauniin kuoren alla piilee jalat maassa oleva tyyppi,sempä takia blogia on kiva lukea ei mitään ylilyöntejä kaikki on aina mukavasti klaarattu ..kiitti  helteistä nauttivalta  Etelä-Karjalaiselta lukijalta!

    Tykkää

    1. Voi kiitti, niin kiva kuulla tällaista! Joo  jalat maassa on paras , eihän täällä muuten mitään sais aikaseks 😛

      Tykkää

  5. Heippa, olisi kiva jos viitsisit vastata ed. postauksen kysymykseen mistä aurinkolasit on hankittu? Mä en viitsisi käydä enää kauaa tsekkaamassa kerrotko vai… Kiitos!

    Tykkää

    1. Hei sorry, aurinkolasit on saatu fashionstore.fi:sta ja ovat DolceGabbanan (tää ei hyväksy ja-merkkejä) 😉

      Tykkää

  6. Itse käytän töissä pellavamekkoja, pikkuisen pitempi helma on töihin mielestäni sopivampi. Vapaalla voi käyttää vähän lyhempää helmaa. Lisäksi minulla on mekoissa vähän pitsiä, niin ovat kyllä mukavat käyttää.

    Tykkää

  7. Miksi naisen pitäisi kauniit säärensä piilottaa? No ehkä sitten kun ikää alkaa olla sen yli 50- vuotta.. Muuten tuo mekko on jut passeli kaikkineen.

    Tykkää

    1. Joo olen kanssa tykännyt tästä kovasti 🙂 Ehkä me ollaan totuttu pari senttiä pidempään mittaan… Nyt tulee pakosti mieleen Kuuban lentokenttä, jossa jo heti tullivirkailijoilla oli astetta minimmät ja piukat hameet. Ja pitsisukkikset! 😛

      Tykkää

  8. Sallittakoon muutkin mielipiteet, ei se välttämättä ole mikään ikäkysymys, vaan tilannetajukysymys. Joissakin töissä kun kannattaa ajatella myös työn luonteeseen kuuluvaa pukeutumista.

    Tykkää

    1. Juu sallitaan 🙂 Nulla on nyt ollut vain (kuumia) konttoripäiviä ilman asiakaskohtaisesti niin ei oo pakko olla ihan kaavan mukaan.

      Tykkää

    1. Totta totta, monissa töissä on pakko ajatella työn luonteeseen kuuluvaa pukeutumista! Melkein kaikissa, luulisin…? 

      Tykkää

    1. Noh, luulen, ettei mulla oo koskaan vielä ollut täällä minimittaista mekkoa/hametta, joka ei ois jollain tavalla, jonkun mielestä ollut väärin 😉

      Tykkää

  9. Haloo, olen yli 50 v ja käytän kesällä melko lyhyitä hameita. Tärkeintä on oikeat mittasuhteet vartalossa, olen lyhyt ja mielestäni lähelle polvipituiset hameet ovat liian tätimäisiä. Jos vartalo sen kestää niin miksi pitäisi piilottaa. 
    Täti 51 v.

    Tykkää

    1. Totta, oman vartalotyypin ja omien mieltymysten mukaan kannattaa pukeutua. Töissä tietty pakko noudattaa kaavoja -enemmän tai vähemmän. Joissain töissä sitten kuumimmat hellepäivät eivät ehkä ole niin tarkkoja… Ei meillä ainakaan! 🙂

      Tykkää

  10. Olen myös huomannut, että työpukeutuminen on Norjassa rennompaa kuin Suomessa. Mukaanlukien norjalaisten käyttämät lenkkarit joka paikassa! Et ole ilmeisesti siihen trendiin lähtenyt? 🙂 Mielestäni kuitenkin usein on tärkeä, että itse kokee asun sopivaksi töihin ja kantaa sen arvokkaasti, eikä esimerkiksi joudu nyppimään helmaa alaspäin tai kaula-aukkoa ylemmäs…
    Kauniilta näytät, ihanaa loppukesää!
    t.Lene

    Tykkää

  11. Heippa!
    Mun sisko kertoi, että sun sivuilla oli ollut jonain päivänä aivan ihana neule, oliko se nyt sininen ja siinä oli pieniä pilkkuja valkoisella ja ne pilkut oli neulottu nurjalla silmukalla. Jotain tällaista nyt etsin sun sivuilta, mutta en nyt vaan löydä. 
    Terveisin, neulojamummo

    Tykkää

  12. Joissakin töissä vaan ei ole sopivaa pukeutua liian lyhyeen mekkoon/ hameeseen. Se vaan kannattaa pitää mielessä. Turha siitä on täällä kiistellä, ja joka ei pointtia ymmärrä, ei varmaankaan sellaisissa töissä sitten ole. Rentoutta kaipaisin tänne, turha vänkääminen pois. Ymmärretään erilaisia näkökulmia eikä heti aleta syyttämään tätimäisyydestä jne jos kertoo, että helma on vähän lyhkänen joihinkin töihin. Nautitaan kesästä!

    Tykkää

  13. Kauniita vetimiä olet löytänyt. Saako kysyä mistä?
    Ja sä se hehkut kauniina myös näillä helteillä 🙂

    Tykkää

    1. 😛 hahaa, meinas tulla ihan kuuma itsellänikin 😀 Mut ei tätäkään nyt ihan pure less oo kun on korvauksia ja kampausta ja pupukenkää 😉

      Tykkää

  14. Tuo letti on normi ranskanletti tehtynä nurinpäin 🙂 tuo on ainoa tapa, jolla saan tehtyä letin itselleni, kun noinpäin tehtynä osiot ei mee sekasin niin helposti, kun toisinpäin tehtynä.
    Kaunis olet!!

    Tykkää

  15. Ihastuttava mekko ja vielä ihanampi kampaus! Fits on you (vai miten se kirjotetaan) :)Tuommosen mekon ehkä tekasisi helposti itsekin? Hmm..onko se niin väljä, ettei tarvii vetskaria/nappia?

    Tykkää

    1. No meillä on onneks töissä useammallakin lyhyttä helmaa niin ei tää varmaan pahemmin pääse silmään pistämään 😛

      Tykkää

  16. Vierailija
    06.08.2014 klo 07:58

    Hei,
    olet aina niin kaunis ja raikas 🙂
     
    t. anne.t.
     
    t. Anne t

    Itse olen samaa mieltä  Annen kanssa!Tuntuu höpöltä itsestäkin  kehuskella mutta ei voi mitään olet niin kaunis ja vieläpä tuntuu että kauniin kuoren alla piilee jalat maassa oleva tyyppi,sempä takia blogia on kiva lukea ei mitään ylilyöntejä kaikki on aina mukavasti klaarattu ..kiitti  helteistä nauttivalta  Etelä-Karjalaiselta lukijalta!

    Tykkää

    1. Voi kiitti, niin kiva kuulla tällaista! Joo  jalat maassa on paras , eihän täällä muuten mitään sais aikaseks 😛

      Tykkää

  17. Heippa, olisi kiva jos viitsisit vastata ed. postauksen kysymykseen mistä aurinkolasit on hankittu? Mä en viitsisi käydä enää kauaa tsekkaamassa kerrotko vai… Kiitos!

    Tykkää

    1. Hei sorry, aurinkolasit on saatu fashionstore.fi:sta ja ovat DolceGabbanan (tää ei hyväksy ja-merkkejä) 😉

      Tykkää

  18. Itse käytän töissä pellavamekkoja, pikkuisen pitempi helma on töihin mielestäni sopivampi. Vapaalla voi käyttää vähän lyhempää helmaa. Lisäksi minulla on mekoissa vähän pitsiä, niin ovat kyllä mukavat käyttää.

    Tykkää

  19. Miksi naisen pitäisi kauniit säärensä piilottaa? No ehkä sitten kun ikää alkaa olla sen yli 50- vuotta.. Muuten tuo mekko on jut passeli kaikkineen.

    Tykkää

    1. Joo olen kanssa tykännyt tästä kovasti 🙂 Ehkä me ollaan totuttu pari senttiä pidempään mittaan… Nyt tulee pakosti mieleen Kuuban lentokenttä, jossa jo heti tullivirkailijoilla oli astetta minimmät ja piukat hameet. Ja pitsisukkikset! 😛

      Tykkää

  20. Sallittakoon muutkin mielipiteet, ei se välttämättä ole mikään ikäkysymys, vaan tilannetajukysymys. Joissakin töissä kun kannattaa ajatella myös työn luonteeseen kuuluvaa pukeutumista.

    Tykkää

    1. Juu sallitaan 🙂 Nulla on nyt ollut vain (kuumia) konttoripäiviä ilman asiakaskohtaisesti niin ei oo pakko olla ihan kaavan mukaan.

      Tykkää

    1. Totta totta, monissa töissä on pakko ajatella työn luonteeseen kuuluvaa pukeutumista! Melkein kaikissa, luulisin…? 

      Tykkää

    1. Noh, luulen, ettei mulla oo koskaan vielä ollut täällä minimittaista mekkoa/hametta, joka ei ois jollain tavalla, jonkun mielestä ollut väärin 😉

      Tykkää

  21. Haloo, olen yli 50 v ja käytän kesällä melko lyhyitä hameita. Tärkeintä on oikeat mittasuhteet vartalossa, olen lyhyt ja mielestäni lähelle polvipituiset hameet ovat liian tätimäisiä. Jos vartalo sen kestää niin miksi pitäisi piilottaa. 
    Täti 51 v.

    Tykkää

    1. Totta, oman vartalotyypin ja omien mieltymysten mukaan kannattaa pukeutua. Töissä tietty pakko noudattaa kaavoja -enemmän tai vähemmän. Joissain töissä sitten kuumimmat hellepäivät eivät ehkä ole niin tarkkoja… Ei meillä ainakaan! 🙂

      Tykkää

  22. Olen myös huomannut, että työpukeutuminen on Norjassa rennompaa kuin Suomessa. Mukaanlukien norjalaisten käyttämät lenkkarit joka paikassa! Et ole ilmeisesti siihen trendiin lähtenyt? 🙂 Mielestäni kuitenkin usein on tärkeä, että itse kokee asun sopivaksi töihin ja kantaa sen arvokkaasti, eikä esimerkiksi joudu nyppimään helmaa alaspäin tai kaula-aukkoa ylemmäs…
    Kauniilta näytät, ihanaa loppukesää!
    t.Lene

    Tykkää

  23. Heippa!
    Mun sisko kertoi, että sun sivuilla oli ollut jonain päivänä aivan ihana neule, oliko se nyt sininen ja siinä oli pieniä pilkkuja valkoisella ja ne pilkut oli neulottu nurjalla silmukalla. Jotain tällaista nyt etsin sun sivuilta, mutta en nyt vaan löydä. 
    Terveisin, neulojamummo

    Tykkää

  24. Joissakin töissä vaan ei ole sopivaa pukeutua liian lyhyeen mekkoon/ hameeseen. Se vaan kannattaa pitää mielessä. Turha siitä on täällä kiistellä, ja joka ei pointtia ymmärrä, ei varmaankaan sellaisissa töissä sitten ole. Rentoutta kaipaisin tänne, turha vänkääminen pois. Ymmärretään erilaisia näkökulmia eikä heti aleta syyttämään tätimäisyydestä jne jos kertoo, että helma on vähän lyhkänen joihinkin töihin. Nautitaan kesästä!

    Tykkää

Jätä kommentti