*meistä & muista*
miehen pellavapaita saatu By Pias / Ainon mekko Lidex ja mun Charlie Joe
Pari sanaa parisuhteesta -koska siitä on kyselty ja vähän kai huolestuneitakin oltu… 🙂 Hmm, mut miten tän kaiken sanoisi! Nämä ovat vaikeita asioita. Hyvä vinkki sosiaalisiin medioihin ensinnäkin on mun mielestä muuten se, että kannattaa olla persoonallinen, mutta ei henkilökohtainen. Joskus somea kritisoidaan sen vaaleanpunaisesta yksipuolisuudesta, mutta ei kaikkia henkilökohtaisuuksia vain ole järkevä jakaa…
Parisuhteet voivat kuitenkin olla paitsi hyödyllinen, myös tosi hauska aihe. Vasta nauroin kun eräs vanhempi rouva sanoi 50 avioliittovuoden jälkeen joka päivä epäilevänsä valintansa oikeutta. Ja toinen ”unelmapari” nauraen myönsi kerran repineensä wc:n oven paikoiltaan riidan tiimellyksessä; joutuivat sitten vieraille jälkeenpäin selittämään miksei vessassa ollut ovea…
Joka parisuhteessa on siis omat hankaluutensa. Uskallan myös yleisellä tasolla veikata, että aika moni nykypareista kamppailee näiden samojen haasteiden kanssa kuin mekin; ajankäyttö ja työnjako. Kumpi tekee enemmän. Kumpi antaa enemmän, kumpi saa. Ja ennen kaikkea kommunikatio.
Meidän kohdallamme yksi haaste on tietysti kahden maan välillä; seikka joka helposti tekee minusta, muuttajasta, sen joka on antanut paljon. Toinen haaste on miehen työ ja intohimo, joka vie häntä ympäri maailman, mikä helposti jättää taas mulle sen epäedullisen osuuden ajankäyttöä ja roolijakoa. Ja pakon valita haluanko yrittää rajoittaa miehen vapautta. Etuoikeuden nalkuttamiseen. 😉
Itse henkilökohtaisesti en usko rajoittamisen enkä nalkuttammisen voimaan. Toiset meistä ovat temperamenttisempia ja toiset luonnostaan rauhallisempia hiljaisempia, mutta tuskin kukaan haluaa olla nalkuttava vaimo/mies ja niin vaikeaa kuin se joskus saattaa ollakin (heh), kannattaa yrittää niellä kiukut ja saada kommunikatio toimimaan jollain ihan toisella tavalla. Niele päivän aika kielelle kipuavat solvaukset – lopulta ne lakkaavat tulemasta. Eikä se muuten ole heikkoutta, tyhmyyttä tai alistumista, se on vahvuutta luoda pohjaa hyvälle parisuhteelle, onnellisuudelle. Se on viisautta olla rakentava osapuoli, ei hajottava. Se on tapa kartuttaa arvostusta ja rakkautta. Kaada lasilliset viiniä perjantai-iltana ja aloita keskustelu jollain positiivisella. Sano jotain uutta. Kysy jotain mitä et vielä tiedä.
Tiedän, että etenkin pienten lasten vanhempien välit ovat helposti viileät, jopa kireät. Arjessa ei ehdi eikä jaksa puhua. Saati koskettaa -usein juuri se ainoa, mitä tarvitsemme. Kosketus, hymy, pari yllättävää sanaa. Saattaa tuntua vaikealta; Miksi minä, miksei puoliso? Miksi minun pitäisi jaksaa tehdä aloite? Miksi nöyrtyisin ja alentuisin? En kuitenkaan saa edes vastakaikua. Oletko varma ettei puoliso ajattele juuri samoin? Yritä edes, kokeile mitä tapahtuu. Ole se rakentava osapuoli. Yritä edes! Miksikö? Kommunikaation puute on varmasti kaiken pahan alku ja juuri ja toimiva parisuhde on niin kannattava investointi että sen eteen kannattaa yrittää. Siksi.
Eikä niin että kaikki ajatukset pitäisi niellä ja kaikki kestää hiljaa. Ei tietenkään; pelkkä auringonpaistekin saa aikaan vain autiomaan. Riidat kuuluvat asiaan ja puhdistavat, mutta jokapäiväiset nälväilyt hajottavat pahasti. Riitele vain asiasta, älä turhista pikku jutuista. 😉
Omalla kohdallani paitsi juuri kohteliaisuus ja toisen arvostus, myös ikävöinti on aika suuri positiivinen osa parisuhdetta ja osittain syy myös sen kipinän säilymiseen. Ikävä ja erossaolo kirvoittavat usein uusia tunteita pintaan ja kyllähän sitä toisen olemassaoloa osaa arvostaa kun joutuu välillä olemaan yksin. Ikävöidessä mietin usein, että jes, mulla on kauhea ikävä sitä, mullahan on tosi paljon tunteita sitä kohtaan! 😀
Ja se, että molemmilla on tilaa kasvaa myös yksilönä. Se, että molemmilla saa olla omat harrastuksensa (ilman nalkutusta ;)), se on myös yksi epäitsekäs rakkaudenosoitus, joka palaa bomerangina takaisin palkiten kiitollisuudella, arvostuksella ja rakkaudella. Ja että molemmat kuitenkin odottavat eniten yhteisiä viikonloppuiltoja. Ostavat jonkun herkun toiselle. Kumpi tahansa saattaa ottaa kädestä, missä tahansa. Sanoa että mulla on hyvä olla. Tai pyytää anteeksi ennen nukkumaanmenoa.
Ne on sellaisia arjen tärkeitä pikku juttuja. Jokaisella omansa. Muka helppoja, mutta vaativat jotain kummaa tasapainoa. Jonkinlaista epäitsekkyyttä, sitä että on valmis asettamaan toisen tarpeet omiensa edelle. Parisuhteitahan on miljoonia, eikä kenelläkään voi olla mitään oikeaa kaavaa onnistumiseen. Eikä yksikään parisuhde ole aina hyvä. Joskus kyllästytään, epäillään valinnan oikeutta, petytään, epäillään lisää ja välillä vaivutaan epätoivoon. 😀 Niin se vain on. Ei kannata odottaa pelkkää ruususadetta eikä auringonpaistetta tai tulee pettymään. Tai saamaan vain vain yhden ison autiomaan.
Sellaisia ajatuksia, mutta ei mitään vastauksia. 🙂
Lykkyä tykö siis itse kullekin; pareille, omaansa ikävöiville tai sitä vielä hakeville. Kaunista kevätviikon alkua.
kalastajanvaimo.com 
Koskaan en ole kommentoinut, nyt oli pakko. Kiitos tästä kirjoituksesta! Tämä teksti kannattaa yhden jos toisenkin säästää ja lukea aina silloin tällöin. Minulla on 15 vuotta avioliittoa takana. Näinä vuosina olemme asuneet kolmessa eri maassa miehen työn takia. Minä olen hoitanut kodin, lapset, koirat ja opetellut joka kerta uuden kielen saadakseni töitä sekä hankkiakseni tuttavapiirin. Mutta ikinä koskaan en sanoisi että olen joutunut uhrautumaan tai vain antamaan. Eihän elämä pelkästään helppoa ole, mutta ei siitä ainakaan tekemällä vaikeampaa kannata tehdä. Ei kannata surra sitä mitä ei ole, vaan iloita siitä mitä on.
Oikein hyvää kevättä teille kaikille!
TykkääTykkää
Vautsi, tästä taas näkee, että tollaisella avoimella asenteella on itse paljon tyytyväisempi ja varmasti tekee ihmiset ympärilläkin tyytyväisemmiksi ja onnellisemmiksi. Loistava esimerkki. Ja ihan mieletön asenne! Tosi inspiroivaa lukea. Nimenomaan, elämää ei kannata laskea uhrauksina eikä pelätä työntekoa, niistähän tää koostuu. Kiitti. 🙂
TykkääTykkää
Kyllä se niin paljon omasta käyttäytymisestä on kiinni. Metsä vastaa niin kuin sinne huutaa. Muistan, että jo lapsena ihmettelin vanhempiani, miten he olivat vieraille ihmisille kohteliaita ja empaattisia, mutta kun vieraat häipyi, siihen loppui kohtelias käyttäytyminen ja kaikki lämpö kodistamme.
Muistan tarkkaan jopa sen, että isäni yritti pitkään olla mieliksi, mutta äitini oli päättänyt ettei enää edes joululahjasta kiitä. Samalla meitä lapsia opetettiin kuitenkin aina kiittämään. Vanhemmat asuvat edelleen yhdessä, tosin eivät viimeiseen 20 vuoteen ole juuri puhuneet edes toisilleen, ellei se liity päivän ruokaan tms. Riitelyä ei ole koska se merkitsisi että on edes jotain tunteita toista kohtaan.
Mietin usein, miten joillakin voi olla niin kylmä suhde ja miksi siihen silti pitää jäädä? Jatkuva riitelykin on terveempää kuin täysi välinpitämättömyys toista kohtaan. En tiedä johtuuko kasvuolosuhteistani, ettei minua ole koskaan paljoa kiinnostanut etsiä kumppania, mutta antaa jotain mietittävää kun saa lukea tällaisista tervehenkisistä parisuhteista.
TykkääTykkää
ihana, kiitos! piti tulla ihan toista kertaaa lukemaan tämä tälle päivää. ehkä tulen taas huomenna uudesaan lukemaan tai sitten tulostan tuon yhden kappaleen jääkaapin oveen niin näen sen joka päivä. ja minä niin koitan olla olematta nalkuttava emäntä, oma äitini oli sellainen ja se oli aivan kauheaa. minä en halua olla samanlainen, ja tämä teksti taas muistutti miksi haluan olla jotain muuta.
Kiitos ihana!
terveisin nainen, onnellisesti pian 4kuukautta kihloissa!
TykkääTykkää
Sanoit joissain kommenteissasi, että voisi tuntua ikävältä olla luopunut omasta kotimaastaan ja lähipiirin läheisyydestä jos ei toista kohtaan tuntisi mitään. Itse koen, että pitkässä suhteessa tulee auttamatta hetkiä kun tunteet toista kohtaan muuttuvat,vaihtavat suuntaa ainakin hetkeksi, jäävät hetkeksi ehkä toiselle sijalle tai heikemmälle..
Itsekin kahden maan väliä kulkevana ja miehen vuoksi toisaalle muuttaneeni pelkään niitä hetkiä tulevaisuudessa koska kaukana omista vanhemmistaan ja sisaruksistaan olevana voi kokea niin helposti yksinäisyyttä ja yhteisien vuosien menetystä. Koen myös, että kehen tahansa voi rakastua mutta perhe on ja pysyy, on omaa verta, omat juuret, osa minua ikuisesti. Olenko valmis luopumaan niistä vuosista joiden aikana saisin esimerkiksi vanhempieni seurasta nauttia miehen takia, joka ei välttämättä ole minulle yhtään sen rakkaampi kuin joku toinen voisi olla lähempänä vanhempiani. En ole tullut näissä mietteissäni vielä päätökseen mutta heikkoina hetkinäni pelkään vanhempana katsovani taaksepäin ja katuvani menetettyjä vuosia vanhempieni kanssa.:(
TykkääTykkää
Pyyteettömän rakkauden antajia ei ole. On vain todellisuutta ja ihmisiä.
TykkääTykkää
Koska naiset ottavat ne ruusunpunaiset lasit silmiltään ja lakkaavat olemasta miehen jatkeita ? Sitä hyvää päivää odotellessa.
TykkääTykkää
Sinulla on kauniita ajtuksia ❤ Olen ennenkin huomannut kirjoituksistasi, että sinulla on positiivinen ja maalaisjärkinen asenne elämään. Silloin on helpompi olla onnellinen kuin murehtimalla kaikkea.
Itse pidän siitä, että teemme yhdessä asioita ja olemme yhdessä, mutta se on varmaan yksi syy miksi häneen rakastuin ja häntä rakastan – olemme samaa mieltä siitä miten meillä ollaan. Tämä sopii meille, joku toinen tapa toisille.
Sitä mietin, että miten teillä syvälliset keskustelut kun ei ole yhteistä äidinkieltä? Osaatko ilmaista niitä hankaliakin asioita ja tunteita? Joskus tuntuu jo että suomen murteiden erot saavat kommunikaatiovaikeuksia aikaan 🙂
Aurinkoista kevättä
Sari
TykkääTykkää
Kiitos hienosta tekstistä!
Aikanaan löysin blogisi, kun asuin ulkomailla vuoden (ja mieheni, silloinen poikaystävä, Suomessa). Ja taas vuoden Suomessa asumisen jälkeen muutti hän vuodeksi ulkomaille ja taas blogisi tekstit ikävöinnistä yms kolahtivat ihan uudella tavalla. Noina vuosina opin vasta oikeasti nauttimaan yksinolosta ja antamaan toiselle tilaa ja vapautta.
Mun paras ystävä sanoi joskus oman suhteeni alkuaikoina, että pitää antaa tilaa tehdä ihan omia juttuja, koska silloin kotona on arvostusta ja molemmilla säilyy tietynlainen oma elämä ja ”minuuus”. Nyt taas tämän tekstin myötä ymmärrän tuon paremmin ja aion pitää siitä kiinni. Jotkut kaverit ovat kyllä kommentoineet, että ”tehän olette kuin kaksi sinkkua yhdessä” tarkoittaen juuri tätä muuttolintujen elämäämme ja vapautta tehdä omia juttuja (lähteä reissuun kavereiden kanssa ja viettää joskus aikaa erillään). Se tuntuu taas loukkaavalta, koska kuitenkin ajattelen, että se erillisyys tekee meistä hyvän parin. On me, mutta on vapaus olla myös minä ja sinä.
Kiitos ihanista teksteistä ja julkaisuista muutenkin ja iloista kevättä!
TykkääTykkää
Kiitos todella viisaasta kirjoituksesta! Tämä tuli itselle enemmän kuin tarpeeseen, sillä juuri näiden haasteiden kanssa painimme parhaillaan. Tuli oikein vedet silmiin kun osui ja upposi niin syvälle.
En ole koskaan ennen kommentoinut ihanaa blogiasi, vaikka sen lukemisesta nautin kovasti. Mutta tästä postauksesta haluan vielä erikseen kiittää. Kiitos! Avasi taas silmäni sille että peiliin on tässä elämänvaiheessa itselläni katsominen.
Ihanaa kevättä sinulle Johanna! 🙂
TykkääTykkää
Hei
Pakko on kommentoida ja kiittää kauniista tekstistä. Aihe on herkkä ja niin arkinen. Kuuluu tähän elämään kun eletään parisuhteessa ja perheessä. Missä on yksilöitä ketkä yhdessä polkua kulkevat. Paljon hyviä mietteitä nalkutuksesta, uhrauksesta ja onko tasapuolisesti sitä tehty ja tehdäänkö tasapuolisesti juttui. Olen ollut reilu 18 vuotta naimisissa, meillä 3 lasta ja yhteinen firma missä yhdessä teemme töitä mitä on tehty 10 vuotta. Sitä ennen oli mies ja hänen ura ja minä ja lapset & koti. Aina ei ollut helppoa! Nykyään kuka kerkiää tekee kotitöitä, välillä minä olen pitkää päivää töissä, välillä mieheni. Työmatkoja SAAMME tehdä yhdessä, mutta edelleen myös mies tekee itsekseen. Paljon yhdessä puhutaan ja kalenteriin tarkkaan merkitään kaikkien 5 ihmisen menot yms. Paljon on tullut ei ymmärretä teidän kuvioita( miksi annatte kaiken lapsille että heidän harrastuksille ja työlle) ja varmasti veikkauksia siitä, kauanko yhdessä olemme kun töitäkin tehdään yhdessä;). Hulluiksikin on kehuttu :). Meille se on voimavara ja intohimo. Meidän valinnat, mistä me olemme ylpeitä. Firma, mikä mahdollistaa sen, että lapset voivat harrastaa ja meillä on töitä ja koti että ruokaa. Toisen kunnioittaminen ja hyväksyminen yksilönä on tärkeintä mitä olen oppinut. Puolin ja toisin uhraudutaan, joustetaan ja hyväksytään. Puhuminen niin tärkeää, vaikka se välillä on todella vaikeaa, kun arkirumba kiireineen vie mukanaan. Ja kun on tasapainossa itsensä kanssa, rakastaa itseänsä… on vain niin helpompi rakastaa toistakin ja olla tasapainossa. Itse olen äärettömän kiitollinen näistä yhteisistä 20 vuodesta ja siitä että yhdessä jaksettu taistella heikot hetket ja edelleen kaikkien vuosien jälkeen, on isosti rakkautta ja intohimoa ❤
Ja kyllä kannattaa miettiä kenelle avaa murheensa ja ongelmansa, niin täällä somessa kuin ihan oikeassakin elämässä. Kyllä se vain niin on, että niitä todellisia ja aitoja ihmisiä kenelle oikeasti voi syvimmätkin hetkensä ja juttunsa kertoa, on todella vähän. Mutta he ovatkin sitäkin arvokkaampia 🙂
Pidän todella blogistasi, kuvistasi ja tavastasi kirjoittaa. Sinä tuot auringon keskelle pimeitäkin päiviä ja energian silloin kun tuntuu, että se on todella todella jossain kadoksissa.
Ihanaa kevättä kaikille ja erityisesti sinulle Johanna ja perheellesi :)!
– K
TykkääTykkää
”Nyt taas tämän tekstin myötä ymmärrän tuon paremmin ja aion pitää siitä kiinni. Jotkut kaverit ovat kyllä kommentoineet, että ”tehän olette kuin kaksi sinkkua yhdessä” tarkoittaen juuri tätä muuttolintujen elämäämme ja vapautta tehdä omia juttuja (lähteä reissuun kavereiden kanssa ja viettää joskus aikaa erillään).”
Jättäisin nuo kommentit omaan rauhaansa, eikä niistä pidä edes loukkaantua. Te elätte omaa elämäänne ystävät omaansa. Keksit vain hauskan vastakommentin erilaiselle elämäntavallenne. Huumorilla pärjää hyvin ulkomaillakin erilaisissa tilanteissa. Ja meilläkin vasta 18 vuotta avioliittoa ja saman verran ulkomailla asumista kolmessa eri maassa. Puolison reissatessa ja kotiintullessa välillä vitsailen, että tunnetaanko me, vai pitäisikö esitellä toisemme uudelleen. Vasta todettiin toisen ulkomaanelävän kanssa ettei elämä muualla sen helpompaa ole, aina näitä arkipäivän haasteita löytyy. Jollei aina kielen kanssa, niin paikallista murretta saat kuunnella useamman vuoden ennenkuin se avautuu. On mukava seurata (blogeista) muitakin reissunaisia omien tuttavien lisäksi, eikä yhdenkään elämä näytä olevan tai tuntuvan samanlaiselta. Se on niin totta että ”pitää iloita siitä mitä on” – eikä kommenttiinsa lisättävää.. Toivotan ihanaa kevättä itsekullekin, missäpäin sitten asuttekin. 🙂
TykkääTykkää
Voi nenä, itkuhan tässä pyrki silmään, hitsin imetyshormonit… 🙂 Tuli ikävä omaa miestä, vaikka se on ihan tuossa lähellä töissä. Kiitos hienosta tekstistä! Hyvä, että joku jaksaa muistuttaa siitä, mikä elämässä loppujen lopuksi on kaikkein tärkeintä: ne rakkaat ihan siinä vieressä ja heistä välittäminen. -M
TykkääTykkää
Oman haasteensa avioliittoon tuo juurikin kahden eri kulttuurin yhdistäminen. Meillä on ystäväpari, jossa juuri sama tilanne. On surullista nähdä se, että aina jompikumpi ikävöi omaan maahansa. He ovat kokeilleet asua kummankin kotimaassa. Ja toinen asia on se, että tunneasioista puhuminen on iso haate, koska tunteet on vaikea sanoittaa vieraalla kielellä. Tämän olen myös kuullut monelta samassa tilanteessa elävältä. Siinäpä haasteita kerrakseen. Siitä huolimatta elämä jatkuu.
TykkääTykkää
Samaa olen minäkin läheltä seurannut: ensin pari asui kymmenisen vuotta naisen kotimaassa Ruotsissa, kunnes naisen oli viimein ”pakko” lunastaa lupaukset ja muuttaa miehen kaipaamaan kotimaahan Espanjaan. Siellä vierähti kahdeksan vuotta siten, että nainen lomaili Ruotsissa aina parin kuukauden välein.. Erohan siitä lopulta tuli, kummallekin oma maa ja kultuuri oli ainoa vaihtoehto. Kolme lasta alkavat olla kohta jo aikuisia, joten kulkevat kahden maan väliä mielensä mukaan.
TykkääTykkää
”Koska naiset ottavat ne ruusunpunaiset lasit silmiltään ja lakkaavat olemasta miehen jatkeita ?”
Ihan mielenkiinnosta kysyn että milloinka tämä on mahtanut tapahtua? Kaapista tulon jälkeen vai milloin? Ja jos olisi pakko valita, niin mieluummin miehen kuin naisen.. mutta kun ei ole oikeasti tarvetta. Kerro ihmeessä tarinasi ettet tunne jääväsi ulkopuolelle. En usko että Johannalla tai muillakaan on mitään sitä vastaan.
TykkääTykkää
Kiitos Johanna viisaista ja kypsistä ajatuksistasi. Itse olen oman kullan kanssa ollut nyt pian 23 vuotta naimisissa ja paljon on onnea ja haasteita vuosiin mahtunut. Täytyy muistaa pitää kirkkaana mielessä, että pitkä parisuhde pitää sisällään erilaisi vaiheita. Välillä ollaan rakastavaisia kuin vasta tavanneita, välillä ystäviä ja kumppaneita ja välillä vihamiehiä. Avioliitto on tahdon asia silloin kun suvantovaihetta eletään. Mutta juuri se toisen arvostus ja kunnioittaminen sellaisena kuin hän on (vikoineen päivineen, on niitä minussakin) on kaiken lähtökohta rakastamisen ohella. Ja mitä tulee pienten lasten kanssa selviämiseen arjessa ja parisuhteessa, niin välillä tuntuu, että se oli vaan harjoittelua näiden murkkujen ja aikuistuvien nuorten kanssa selviämisessä. Mutta elämän paras aika on nyt ja tässä, se täytyy pitää mielessä! Välillä oikein meinaan pakahtua onnesta kun mietin miten paljon sitä onkaan saanut kun on hyvä parisuhde, terveet lapset, joihin on kaiken aikuistumisen myllerryksessä saanut pitää lämpimät välit ja saa tehdä töitä ja harrastaakin vielä. Tsemppiä kaikille elämän aurinkoisin ja tuulisin päiviin!
Ellu
TykkääTykkää
Ihania kuvia! Näytätte ja näyttää ihanalta.
Minkä kokoinen miehesi on=paita hänen yllään? Haluan tuollaisen miehelleni. ❤
helena
TykkääTykkää
Todella hyvä postaus, vaikket nyt tosiaan ihan henkilökohtaisuuksiin mennytkään, tai alkanut avaamaan juuri teidän parisuhdetta hirveän syvällisesti. Se on varmasti totta, että persoonallinen saa ja kannattaa olla, mutta ehkei ihan kaikki henkilökohtaisuudet kuulu someen! Varsinkaan silloin jos blogia kirjoittaa vain parisuhteen toinen osapuoli – onhan noitakin blogeja nähty, joissa molemmat kirjoittavat ja avautuvat, mutta silloinhan se on aina yhteinen päätös 🙂
”Niele päivän aika kielelle kipuavat solvaukset – lopulta ne lakkaavat tulemasta. Eikä se muuten ole heikkoutta, tyhmyyttä tai alistumista, se on vahvuutta luoda pohjaa hyvälle parisuhteelle, onnellisuudelle. Se on viisautta olla rakentava osapuoli, ei hajottava. Se on tapa kartuttaa arvostusta ja rakkautta.” Tämä tekstinpätkä kolahti minuun ja kovaa. Ehkä omasta lapsuudesta tai mistälie johtuen minulla on nimittäin hyvin usein juuri se tunne, että jos nyt annan periksi (ja siis kysehän saattaa olla jostain ihan pienestä ja mitättömästä), se on alistumista ja häviän, vaikka en edes tiedä mistä muka kilpailisimme. Tämän postauksen innoittamana taidan jo heti tänään yrittää niellä ne kaikki pikkumaiset solvaukset/huomautukset ja jättää turhat nalkutukset nalkuttamatta. Kiitos! 🙂
-iinustii
TykkääTykkää
Kiitos kauniisti kirjoittamastasi, annoit paljon ajattelemisen aihetta ikään ja parisuhdevuosiin katsomatta!!
t. Ensi vuonna 40v naimisissa 🙂
TykkääTykkää
Olen saanut, Johanna, sinusta paitsi herttaisen ja sydämellisen kuvan, niin myös sellaisen, että olet hyvin läheinen lapsuudenperheesi kanssa. Jos miehelläsi on reissutyö ja hän on kohtuu paljon pois kotoa, eikö teidän silloin kannattaisi asua Suomessa? Tuntuu väärältä, että sinä olet jättänyt kotimaan ja läheisesi vain ollaksesi paljon yksin toisessa maassa. Ulkopuolisen silmin vaikuttaa, että vain toinen suhteessa joustaa ja on tehnyt isojakin uhrauksia. Itse saattaisin tilanteessa ehdottaa kokeilua -miten elämä sujuisikin vuorostaan Suomessa. Saattaisihan siinä käydä niin, että huomaisitkin ison osan elämästänne siirtyneen sittenkin Norjaan ja haluaisitte palata. Niinkin voi ja saa käydä :).
Suurin syy, miksi itse en enää vuosien ulkomailla olon jälkeen tahdo lähteä Suomesta on se, etten halua olla enää kaukana läheisistäni, he ovat tärkeintä mitä on.
Vaikutatte kaikesta huolimatta hyvin onnellisilta. (Mutta silti olen sinun puolellasi tässä vähän 😉
TykkääTykkää
Varmaan meillä jokaisella on läheisiä Suomessa, tiedän että monella on jälkikasvua opiskelemassa, ja homma toimii hyvin eikä turhia ikävöidä. On ilmaiset skypet ja whatsappit jolla pidetään yhteyttä ilmaiseksi, ja lähetellä vaikka kuviakin. Làhisukulaiset voivat myös itse matkustaa jollei ole ongelmia tämän kanssa.
Johannalla on lapset, ei hän ole yksin Norjassa. Tehdään me toiset mitä ratkaisuja tahansa omassa elämässämme, mutta jätetään Johannan syyllistäminen vanhempineen, hänen omaksi pohdittavakseen. Itse näen ulkopuolisena asian ihan toisella tavalla. Positiivisena, jossa huokuu jokapäiväistä onnellisuutta! Johanna taisi jo kertoa että tämä elämäntapa sopii hänelle kuitenkin hyvin? Ja toisaalta miksi lähteä lama-Suomeen kun Norjasta löytyy työpaikka tuttavineen. Sekin on asia joka jollain tavalla vaikuttaa suurissa päätöstenteoissa. Ajattelitko lasten asemaa lainkaan, heitäkin on kuultava näin isoissa päätöksenteoissa. Etteivät he joudu yllättäen sijaiskärsijöiksi. Ja löytyykö lähimaastosta kansainvälistä koulua johon he ovat asuinmaassaan tottuneet. Muutoissa on ajateltava koko perheen parasta ja jokaisen kannalta katsottuna. Jos yleensäottaen haluaa olla onnellisesti naimisissa.
TykkääTykkää
Kommentoin ensimmäistä kertaa kirjoitustasi, mutta kirjoitit niin kauniisti että nyt on pakko! Elän miehen reissutyön vuoksi viikot yksin, viikonloppuisin tapaamme. Minä hoidan yksin kolmevuotiasta lastamme ja omakotitaloa, ja käyn kokopäivätöissä. Välillä väsymys iskee ja tuntuu todella epäreilulta, että mies on ”vain” töissä (joskin hyvin vaativassa) ja juhlii kohtuullisen usein (pakollisissa?) edustustilaisuuksissa. Toisaalta unohdan hänen olevan sen, joka joutuu olemaan erossa lapsestaan ja vakikodista.
Itse en pystyisi moiseen, miksi en? Tiedän ystävistäni/tuttavistani/ylipäätään vain yhden perheen, jossa nainen on todella uranainen ja matkustaa paljon. Mies hoitaa kodin ja lapset ja on jopa luopunut omasta työstään naisen uran vuoksi.
Miksi se on minulle vaikeaa? Kadehdin miestäni vapaudesta, mutta en edes haluaisi hänen rooliaan. En pystyisi olemaan viikkoja erossa lapsestani, vaikka usein väsyttää ja raivostuttaa.
Annoit paljon ajattelemisen aihetta. Ehkä meillä sittenkin on tulevaisuus 🙂
Ihanaa kevättä!
TykkääTykkää
Hei, sinä ihanaa kevättä kirjoittaja! Jotenkin ymmärrän sinua ja sitäkin, että miehesi on vapaa tekemään vaativaa työtään. Mutta miten kävisi jos alkaisit kahlehtimaan ja vaatimaan viikottaista kotonaoloa totutun reissaamisen sijasta? Luulenpa että miehesi ansaitsee myös hyvin, niin mikset palkkaisi itsellesi kotiapua lastenhoitoon, ja saisit itsellesi sitä tärkeätä omaa aikaa ja vaikka harrastuksen työsi vastapainoksi. Se on erittäin tärkeätä jaksamisen kannalta, ja kun on lapsen kanssa yksin viikon toisensa jälkeen. Mitäpä jos miettisit asiaa vakavasti, ja perustelet tämän myös miehellesi? En usko että saat kieltävän vastauksen. Näin uskoisit enemmän yhteiseen tulevaisuuteenne.. Ja jollet vain polta ”hyvän-äidin” kunniahimon takia itseäsi loppuun. Kaikkea hyvää elämäänne. 🙂
TykkääTykkää
Hyvä kirjoitus Johanna!
Elän itse etäsuhteessa ( mies on ruotsalainen) ja reissaamme,toistaiseksi vielä, kahden maan väliä. Koska tällaisessa suhteessa missä ei joka ilta olla saman katon alla, on paljon sitä omaa aikaa niin pakostakin miettii juuri noita asioita joista kirjoitit tuossa.
Yksi tärkeä asia parisuhteen onnistumiselle on; rakasta itseäsi!
Usein kun on ”tyytymätön toiseen” kannattaa miettiä, että olenko oikeasti tyytymätön toisen toimintaan/tekemisiin vai olenko ” tympääntynyt” omaan tilanteeseeni? Mitä voisin muuttaa omassa tilanteessani voidakseni paremmin?
Ikä tekee myös sen, että kaikesta pienestä ei jaksa välittää. Kysynkin usein itseltäni vastoinkäymisten tullessa kohdalle; ”Kaatuuko maailma tähän, onko minun pakko ärsyyntyä tästä?” 🙂
Olisi kiva kuulla miten sinun sopeutumisesi vieraaseen maahan ja vähän erilaiseen kulttuurin on mennyt, millaista oli alku. Tiedän että itselläni se on edessä joku päivä. 🙂
Ihanaa kevättä sinne Norjaan!
Susa
TykkääTykkää
Viisaita sanoja!
TykkääTykkää
Ihana tunika/mekko sulla tuossa rantakävelykuvassa. Mistä ja koska olet ostanut?
TykkääTykkää
Hei. Minkä merkkinen ja miten vanha oranssinkirjava tunika/mekko kuvassa?
TykkääTykkää
Hei. Esitän vielä kolmannen kerran kysymykseni vastauksen toivossa eli tunika/mekko kuvassa, minkä merkkinen ja saako niitä mahdollisesti vielä jostain, mistä?
TykkääTykkää