Pari sanaa parisuhteesta

*meistä & muista*

miehen pellavapaita saatu By Pias / Ainon mekko Lidex ja mun Charlie Joe

Pari sanaa parisuhteesta -koska siitä on kyselty ja vähän kai huolestuneitakin oltu… 🙂 Hmm, mut miten tän kaiken sanoisi! Nämä ovat vaikeita asioita. Hyvä vinkki sosiaalisiin medioihin ensinnäkin on mun mielestä muuten se, että kannattaa olla persoonallinen, mutta ei henkilökohtainen. Joskus somea kritisoidaan sen vaaleanpunaisesta yksipuolisuudesta, mutta ei kaikkia henkilökohtaisuuksia vain ole järkevä jakaa…

Parisuhteet voivat  kuitenkin olla paitsi hyödyllinen, myös tosi hauska aihe. Vasta nauroin kun eräs vanhempi rouva sanoi 50 avioliittovuoden jälkeen joka päivä epäilevänsä valintansa oikeutta. Ja toinen ”unelmapari” nauraen myönsi kerran repineensä wc:n oven paikoiltaan riidan tiimellyksessä; joutuivat sitten vieraille jälkeenpäin selittämään miksei vessassa ollut ovea…

Joka parisuhteessa on siis omat hankaluutensa. Uskallan myös yleisellä tasolla veikata, että aika moni nykypareista kamppailee näiden samojen haasteiden kanssa kuin mekin; ajankäyttö ja työnjako. Kumpi tekee enemmän. Kumpi antaa enemmän, kumpi saa. Ja ennen kaikkea kommunikatio.

Meidän kohdallamme yksi haaste on tietysti kahden maan välillä; seikka joka helposti tekee minusta, muuttajasta, sen joka on antanut paljon. Toinen haaste on miehen työ  ja intohimo, joka vie häntä ympäri maailman, mikä helposti jättää taas mulle sen epäedullisen osuuden ajankäyttöä ja roolijakoa. Ja pakon valita haluanko yrittää rajoittaa miehen vapautta. Etuoikeuden nalkuttamiseen. 😉

Itse henkilökohtaisesti en usko rajoittamisen enkä nalkuttammisen voimaan. Toiset meistä ovat temperamenttisempia ja toiset luonnostaan rauhallisempia hiljaisempia, mutta tuskin kukaan haluaa olla nalkuttava vaimo/mies ja niin vaikeaa kuin se joskus saattaa ollakin (heh), kannattaa yrittää niellä kiukut ja saada kommunikatio toimimaan jollain ihan toisella tavalla. Niele päivän aika kielelle kipuavat solvaukset – lopulta ne lakkaavat tulemasta. Eikä se muuten ole heikkoutta, tyhmyyttä tai alistumista, se on vahvuutta luoda pohjaa hyvälle parisuhteelle, onnellisuudelle. Se on viisautta olla rakentava osapuoli, ei hajottava. Se on tapa kartuttaa arvostusta ja rakkautta. Kaada lasilliset viiniä perjantai-iltana ja aloita keskustelu jollain positiivisella. Sano jotain uutta. Kysy jotain mitä et vielä tiedä.

Tiedän, että etenkin pienten lasten vanhempien välit ovat helposti viileät, jopa kireät. Arjessa ei ehdi eikä jaksa puhua. Saati koskettaa -usein juuri se ainoa, mitä tarvitsemme. Kosketus, hymy, pari yllättävää sanaa. Saattaa tuntua vaikealta; Miksi minä, miksei puoliso? Miksi minun pitäisi jaksaa tehdä aloite? Miksi nöyrtyisin ja alentuisin?  En kuitenkaan saa edes vastakaikua.  Oletko varma ettei puoliso ajattele juuri samoin? Yritä edes, kokeile mitä tapahtuu. Ole se rakentava osapuoli. Yritä edes! Miksikö? Kommunikaation puute on varmasti kaiken pahan alku ja juuri ja toimiva parisuhde on niin kannattava investointi että sen eteen kannattaa yrittää. Siksi.

Eikä niin että kaikki ajatukset pitäisi niellä ja kaikki kestää hiljaa. Ei tietenkään; pelkkä auringonpaistekin saa aikaan vain autiomaan. Riidat kuuluvat asiaan ja puhdistavat, mutta jokapäiväiset nälväilyt hajottavat pahasti. Riitele vain asiasta, älä turhista pikku jutuista. 😉

Omalla kohdallani paitsi juuri kohteliaisuus ja toisen arvostus, myös ikävöinti on aika suuri positiivinen osa parisuhdetta ja osittain syy myös sen kipinän säilymiseen. Ikävä ja erossaolo kirvoittavat usein uusia tunteita pintaan ja kyllähän sitä toisen olemassaoloa osaa arvostaa kun joutuu välillä olemaan yksin. Ikävöidessä mietin usein, että jes, mulla on kauhea ikävä sitä, mullahan on tosi paljon tunteita sitä kohtaan! 😀 

Ja se, että molemmilla on tilaa kasvaa myös yksilönä. Se, että molemmilla saa olla omat harrastuksensa (ilman nalkutusta ;)), se on myös yksi epäitsekäs rakkaudenosoitus, joka palaa bomerangina takaisin palkiten kiitollisuudella, arvostuksella ja rakkaudella. Ja että molemmat kuitenkin odottavat eniten yhteisiä viikonloppuiltoja. Ostavat jonkun herkun toiselle. Kumpi tahansa saattaa ottaa kädestä, missä tahansa. Sanoa että mulla on hyvä olla. Tai pyytää anteeksi ennen nukkumaanmenoa.

Ne on sellaisia arjen tärkeitä pikku juttuja. Jokaisella omansa. Muka helppoja, mutta vaativat jotain kummaa tasapainoa. Jonkinlaista epäitsekkyyttä, sitä että on valmis asettamaan toisen tarpeet omiensa edelle. Parisuhteitahan on miljoonia, eikä kenelläkään voi olla mitään oikeaa kaavaa onnistumiseen. Eikä yksikään parisuhde ole aina hyvä. Joskus kyllästytään, epäillään valinnan oikeutta, petytään, epäillään lisää ja välillä vaivutaan epätoivoon. 😀 Niin se vain on. Ei kannata odottaa pelkkää ruususadetta eikä auringonpaistetta tai tulee pettymään. Tai saamaan vain vain yhden ison autiomaan. 

Sellaisia ajatuksia, mutta ei mitään vastauksia. 🙂

Lykkyä tykö siis itse kullekin; pareille, omaansa ikävöiville tai sitä vielä hakeville. Kaunista kevätviikon alkua.

101 vastausta artikkeliin “Pari sanaa parisuhteesta

  1. ”Koska naiset ottavat ne ruusunpunaiset lasit silmiltään ja lakkaavat olemasta miehen jatkeita ?”
    Ihan mielenkiinnosta kysyn että milloinka tämä on mahtanut tapahtua? Kaapista tulon jälkeen vai milloin? Ja jos olisi pakko valita, niin mieluummin miehen kuin naisen.. mutta kun ei ole oikeasti tarvetta. Kerro ihmeessä tarinasi ettet tunne jääväsi ulkopuolelle. En usko että Johannalla tai muillakaan on mitään sitä vastaan.

    Tykkää

  2. Kiitos Johanna viisaista ja kypsistä ajatuksistasi. Itse olen oman kullan kanssa ollut nyt pian 23 vuotta naimisissa ja paljon on onnea ja haasteita vuosiin mahtunut. Täytyy muistaa pitää kirkkaana mielessä, että pitkä parisuhde pitää sisällään erilaisi vaiheita. Välillä ollaan rakastavaisia kuin vasta tavanneita, välillä ystäviä ja kumppaneita ja välillä vihamiehiä. Avioliitto on tahdon asia silloin kun suvantovaihetta eletään. Mutta juuri se toisen arvostus ja kunnioittaminen sellaisena kuin hän on (vikoineen päivineen, on niitä minussakin) on kaiken lähtökohta rakastamisen ohella. Ja mitä tulee pienten lasten kanssa selviämiseen arjessa ja parisuhteessa, niin välillä tuntuu, että se oli vaan harjoittelua näiden murkkujen ja aikuistuvien nuorten kanssa selviämisessä. Mutta elämän paras aika on nyt ja tässä, se täytyy pitää mielessä! Välillä oikein meinaan pakahtua onnesta kun mietin miten paljon sitä onkaan saanut kun on hyvä parisuhde, terveet lapset, joihin on kaiken aikuistumisen myllerryksessä saanut pitää lämpimät välit ja saa tehdä töitä ja harrastaakin vielä. Tsemppiä kaikille elämän aurinkoisin ja tuulisin päiviin! 
    Ellu

    Tykkää

  3. Ihania kuvia! Näytätte ja näyttää ihanalta.
    Minkä kokoinen miehesi on=paita hänen yllään? Haluan tuollaisen miehelleni. ❤
    helena

    Tykkää

  4. Todella hyvä postaus, vaikket nyt tosiaan ihan henkilökohtaisuuksiin mennytkään, tai alkanut avaamaan juuri teidän parisuhdetta hirveän syvällisesti. Se on varmasti totta, että persoonallinen saa ja kannattaa olla, mutta ehkei ihan kaikki henkilökohtaisuudet kuulu someen! Varsinkaan silloin jos blogia kirjoittaa vain parisuhteen toinen osapuoli – onhan noitakin blogeja nähty, joissa molemmat kirjoittavat ja avautuvat, mutta silloinhan se on aina yhteinen päätös 🙂
    ”Niele päivän aika kielelle kipuavat solvaukset – lopulta ne lakkaavat tulemasta. Eikä se muuten ole heikkoutta, tyhmyyttä tai alistumista, se on vahvuutta luoda pohjaa hyvälle parisuhteelle, onnellisuudelle. Se on viisautta olla rakentava osapuoli, ei hajottava. Se on tapa kartuttaa arvostusta ja rakkautta.” Tämä tekstinpätkä kolahti minuun ja kovaa. Ehkä omasta lapsuudesta tai mistälie johtuen minulla on nimittäin hyvin usein juuri se tunne, että jos nyt annan periksi (ja siis kysehän saattaa olla jostain ihan pienestä ja mitättömästä), se on alistumista ja häviän, vaikka en edes tiedä mistä muka kilpailisimme. Tämän postauksen innoittamana taidan jo heti tänään yrittää niellä ne kaikki pikkumaiset solvaukset/huomautukset ja jättää turhat nalkutukset nalkuttamatta. Kiitos! 🙂
    -iinustii
     

    Tykkää

  5. Kiitos kauniisti kirjoittamastasi, annoit paljon ajattelemisen aihetta ikään ja parisuhdevuosiin katsomatta!!
     
    t. Ensi vuonna 40v naimisissa 🙂

    Tykkää

  6. Olen saanut, Johanna, sinusta paitsi herttaisen ja sydämellisen kuvan, niin myös sellaisen, että olet hyvin läheinen lapsuudenperheesi kanssa. Jos miehelläsi on reissutyö ja hän on kohtuu paljon pois kotoa, eikö teidän silloin kannattaisi asua Suomessa? Tuntuu väärältä, että sinä olet jättänyt kotimaan ja läheisesi vain ollaksesi paljon yksin toisessa maassa. Ulkopuolisen silmin vaikuttaa, että vain toinen suhteessa joustaa ja on tehnyt isojakin uhrauksia. Itse saattaisin tilanteessa ehdottaa kokeilua -miten elämä sujuisikin vuorostaan Suomessa. Saattaisihan siinä käydä niin, että huomaisitkin ison osan elämästänne siirtyneen sittenkin Norjaan ja haluaisitte palata. Niinkin voi ja saa käydä :).
    Suurin syy, miksi itse en enää vuosien ulkomailla olon jälkeen tahdo lähteä Suomesta on se, etten halua olla enää kaukana läheisistäni, he ovat tärkeintä mitä on.
    Vaikutatte kaikesta huolimatta hyvin onnellisilta. (Mutta silti olen sinun puolellasi tässä vähän 😉

    Tykkää

  7. Varmaan meillä jokaisella on läheisiä Suomessa, tiedän että monella on jälkikasvua opiskelemassa, ja homma toimii hyvin eikä turhia ikävöidä. On ilmaiset skypet ja whatsappit jolla pidetään yhteyttä ilmaiseksi, ja lähetellä vaikka kuviakin. Làhisukulaiset voivat myös itse matkustaa jollei ole ongelmia tämän kanssa.
    Johannalla on lapset, ei hän ole yksin Norjassa. Tehdään me toiset mitä ratkaisuja tahansa omassa elämässämme, mutta jätetään Johannan syyllistäminen vanhempineen, hänen omaksi pohdittavakseen. Itse näen ulkopuolisena asian ihan toisella tavalla. Positiivisena, jossa huokuu jokapäiväistä onnellisuutta! Johanna taisi jo kertoa että tämä elämäntapa sopii hänelle  kuitenkin hyvin? Ja toisaalta miksi lähteä lama-Suomeen kun Norjasta löytyy työpaikka tuttavineen. Sekin on asia joka jollain tavalla vaikuttaa suurissa päätöstenteoissa. Ajattelitko lasten asemaa lainkaan, heitäkin on kuultava näin isoissa päätöksenteoissa. Etteivät he joudu yllättäen sijaiskärsijöiksi. Ja löytyykö lähimaastosta kansainvälistä koulua johon he ovat asuinmaassaan tottuneet. Muutoissa on ajateltava koko perheen parasta ja jokaisen kannalta katsottuna. Jos yleensäottaen haluaa olla onnellisesti naimisissa.

    Tykkää

  8. Kommentoin ensimmäistä kertaa kirjoitustasi, mutta kirjoitit niin kauniisti että nyt on pakko! Elän miehen reissutyön vuoksi viikot yksin, viikonloppuisin tapaamme. Minä hoidan yksin kolmevuotiasta lastamme ja omakotitaloa, ja käyn kokopäivätöissä. Välillä väsymys iskee ja tuntuu todella epäreilulta, että mies on ”vain” töissä (joskin hyvin vaativassa) ja juhlii kohtuullisen usein (pakollisissa?) edustustilaisuuksissa. Toisaalta unohdan hänen olevan sen, joka joutuu olemaan erossa lapsestaan ja vakikodista.
    Itse en pystyisi moiseen, miksi en? Tiedän ystävistäni/tuttavistani/ylipäätään vain yhden perheen, jossa nainen on todella uranainen ja matkustaa paljon. Mies hoitaa kodin ja lapset ja on jopa luopunut omasta työstään naisen uran vuoksi.
    Miksi se on minulle vaikeaa? Kadehdin miestäni vapaudesta, mutta en edes haluaisi hänen rooliaan. En pystyisi olemaan viikkoja erossa lapsestani, vaikka usein väsyttää ja raivostuttaa.
    Annoit paljon ajattelemisen aihetta. Ehkä meillä sittenkin on tulevaisuus 🙂
    Ihanaa kevättä!

    Tykkää

  9. Hei, sinä ihanaa kevättä kirjoittaja! Jotenkin ymmärrän sinua ja sitäkin, että miehesi on vapaa tekemään vaativaa työtään. Mutta miten kävisi jos alkaisit kahlehtimaan ja vaatimaan viikottaista kotonaoloa totutun reissaamisen sijasta? Luulenpa että miehesi ansaitsee myös hyvin, niin mikset palkkaisi itsellesi kotiapua lastenhoitoon, ja saisit itsellesi sitä tärkeätä omaa aikaa ja vaikka harrastuksen työsi vastapainoksi. Se on erittäin tärkeätä jaksamisen kannalta, ja kun on lapsen kanssa yksin viikon toisensa jälkeen. Mitäpä jos miettisit asiaa vakavasti, ja perustelet tämän myös miehellesi? En usko että saat kieltävän vastauksen. Näin uskoisit enemmän yhteiseen tulevaisuuteenne.. Ja jollet vain polta ”hyvän-äidin” kunniahimon takia itseäsi loppuun. Kaikkea hyvää elämäänne. 🙂

    Tykkää

  10. Hyvä kirjoitus Johanna!
    Elän itse etäsuhteessa ( mies on ruotsalainen) ja reissaamme,toistaiseksi vielä, kahden maan väliä. Koska tällaisessa suhteessa missä ei joka ilta olla saman katon alla, on paljon sitä omaa aikaa niin pakostakin miettii juuri noita asioita joista kirjoitit tuossa. 
    Yksi tärkeä asia parisuhteen onnistumiselle on; rakasta itseäsi! 
    Usein kun on ”tyytymätön toiseen” kannattaa miettiä, että olenko oikeasti tyytymätön toisen toimintaan/tekemisiin vai olenko ” tympääntynyt” omaan tilanteeseeni? Mitä voisin muuttaa omassa tilanteessani voidakseni paremmin? 
    Ikä tekee myös sen, että kaikesta pienestä ei jaksa välittää. Kysynkin usein itseltäni vastoinkäymisten tullessa kohdalle; ”Kaatuuko maailma tähän, onko minun pakko ärsyyntyä tästä?” 🙂
    Olisi kiva kuulla miten sinun sopeutumisesi vieraaseen maahan ja vähän erilaiseen kulttuurin on mennyt, millaista oli alku. Tiedän että itselläni se on edessä joku päivä. 🙂
    Ihanaa kevättä sinne Norjaan!
    Susa 

    Tykkää

  11. Hei. Esitän vielä kolmannen kerran kysymykseni vastauksen toivossa eli tunika/mekko kuvassa, minkä merkkinen ja saako niitä mahdollisesti vielä jostain, mistä?

    Tykkää

Vastaa käyttäjälle Nimetön Peruuta vastaus

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: