Tuu lenkille, mun maisemiin!

yhteistyössä Stormberg

 

Miltä näyttäisi lenkkimaasto, kävisikö? Lupaan etten vaihtelisi noita vaatteita koko ajan, ehhehee. Enkä muuten teekään toista kertaa. 😉 Lenkkiin meni tupla-aika ja pari litraa vettä, mutta eipä se toisaalta tossa kelissä ja noissa maisemissa yhtään haitanut. 

Yksi mun todellinen perfect place, muutama maisemakuvakin suosikkilenkkini varrelta. Lenkkimaasto, jonne aina palaan tosi hyvllä fiiliksellä. Jossa voin viettää aika taukoillen, välillä istuen ja vähän unohtaa koko "treenin". Reitti, jolla ei voi juosta eikä oikein tee mieli kuunnella musiikkiakaan. Se on vähän niinkuin pyhä, omana kokemuksenaan niin kokonaisvaltainen. Ihan kuin autiota erämaastoa, mutta silti ulottuvilla vaikka joka ilta. 

Tällä kertaa otin lenkille mukaan kassillisen Stormbergin treenivaatteita, joita saan firmassa työskentelevältä kaveriltani Petteriltä silloin tällöin. Stormberghän on Norjan suosituin treeni- ja ulkoiluvaatemerkki ja kaikilla täältä on jotain. Kokosimme kaikki nämä suosikkini (ja vähän muutakin) Stormbergin nettisivuille; voitte käydä sieltä poimimassa -20% alennuksella! 🙂 Hyvä valikoima laadukkaita ja tosi makeita treenivaatteita – ja karkkivärisistä lenkkareista tykkään ihan kympillä! 

Mullehan käy oikeastaan joka vuosi niin, että koko talven treenaan aika aktiivisesti ja olen ihan hyvässä kunnossa ja jossain suunnilleen kesäkuun alkaessa otan rennommin (en treenaa juuri yhtään kun omat salitunnit loppuvat) ja taidan huomaamattani herkutellakin paljon enemmän (ei niitä lasketa, mutta kesä on nautiskelun aikaa :P), joten heinä-elokuussa olen sitten aina kasvatellut kivan pienen kesämasun ja muuta mukavaa. 😀 Mutta niinhän se vähän pitää ollakin.

Ihan kokonaan ei kannata aurinkotuoliin levittäytyä herkkujuoman kanssa ihan oman terveytensä ja virkeytensäkään tähden, joten tällaiset luontolenkit ovat ihan kesäloman ykkösjuttuja. Mikäpä sen parempi fiilis kuin (rauhallinenkin) lenksu aamusta ja loppupäivän ja-illan kesästä nauttien. Norjalaiset ovat supertaitavia aktiviisten lomien kanssa ja unohtavat kuntosalit siirtäen kaiken sporttisuutensa kesäajaksi luontoon. Se tulee vaan jotenkin ihan luonnostaan. Kesälläkin voi (ja kannattaa) siis olla olla aktiivinen, mutta vähän kevyemmin. Ei ole pakko juosta tai nostaa rautaa. Luonto on paras paikka patterien lataukseen.

 

Käy siis kurkkaamassa lenkkimotivaatiota kesään: Stormbergin treenivaatteet -20% alennuksella!

Ja kysykää ihmeessä jos jotain kysyttävää tuotteista on, palaan kommenttiboksiin ja vastailemaan vanhempiinkin juttuihin illalla! 🙂

Aktiivista kesää & virkeämpää mieltä! ❤

 

 

57 vastausta artikkeliin “Tuu lenkille, mun maisemiin!

    1. Joo mulla on koko S, eli mieluummin aika reilua kokoa. Samoin lankutus -kuvan pyöräilyshortsit, niistä mulla on xs. Muuten kaikki vastaa hyvin kokoa.

      Tykkää

      1. Siis tarkoitatko, että kannattaa tilata mieluummin reiluaa kokoa vai että mekko on reilua kokoa? Kaupan sivuilla olleista kommenteista ymmärsin, että mekko on pienempi kuin normaalisti, mutta sinun kommentistasi, että mekko olisi reilu. 

        Tykkää

      2. Heippa, joo tarkoitin että mekko on aika reilu 🙂 Että S-kokoiseksi tää on aika iso, en olisi ottanut m-kokoa, se olisi jo ollut liian iso! 

        Tykkää

  1. Alennuskoodi johanna20 on vanhentunut. Halusin tilata mintunvihreät lenkkaria mutta koodi ei tosiaan toimi.

    Tykkää

    1. :(( äh.. Laitoin viestiä Petterille, jospa ne saisi huomiseen mennessä toimimaan. Voihan… Hitsi. 

      Tykkää

  2. Heippa,
    tilasin collegemekon, olisi ollut kiva jos alekoodi olisi toiminut, mutta eipä toiminut?! Toivottavasti mekko on mukava ja normaalia kokoa?
    terv, Taru

    Tykkää

    1. Heippa 🙂 Joo nämä vaatteet ovat tosi hyvälaatuisia ja etenkin hupparimekko super pehmeä ja mukava ❤ Petter vastasi jo että tarkistaa koodin; peukut oystyyn että toimii jo tänä iltana! 

      Tykkää

  3. Hei!
    Minullekkin tuli eteen tuo viesti, että alennuskoodi olisi vanhentunut eikä toiminut tilausta tehdessäni.

    Tykkää

  4. Kunpa pääsisikin lenkille noihin maisemiin, lähtisin lähes tältä istumalta 🙂 Liikunta on ollut sairastelun takia pannassa koko kevään, nyt saan pikkuhiljaa taas aloitella. Muutaman noista sun esittelemistä vaatteista voisin tilata motivaattorikseni 😉

    Tykkää

    1. Totta, siinä oli vieläkin häikkää, mutta nyt ollaan kokeiltu kaikki ja toimii! :))

      Tykkää

  5. Mikä on muuten tuo mintun vihreä takki? Olenko sokea kun en mielestäni löytänyt sitä nettikaupasta??

    Tykkää

  6. Viime Stormberg-postauksestasi innostuneena tilasin ko. merkin juoksutakin ja -housut. Mikä pettymys laadussa! Takki ei hengitä yhtään, kuin muovipussi päällä juoksisi, ja housuista ompeleet heti irtoilivat 😦 Harmi! Kerrankin olisi ollut hinta kohdillaan urheiluvaatteissa ja toimituskin oli nopea. 

    Tykkää

    1. Tee reklamaatio. Tuotteissa on ompeleiden ja parin muun seikan osalta kahden vuoden takuu.
      Reklamaatio
      Stormbergillä on tuotteiden ompeluun, teippaukseen, vetoketjuihin ja vastaaviin liittyvät valmistusvirheet ja -puutteet kattava kahden vuoden takuu. Stormberg ei ota vastuuta kadonneesta omaisuudesta meidän tuotteita käyttäessä, kuten esim. tavaroita taskuissa ja värin tarttuminen muihin esineisiin.
      Reklamaatiotapauksissa pyydämme sinua olemaan meihin yhteydessä sähköpostitse osoitteeseen support@stormberg.com ja lähettämään meille kolme kuvaa: kaksi lähikuvaa, jotka osoittavat tuotteen vian tai puutteen sekä yksi yleiskuva tuotteesta. Reklamoitavasta tuotteesta tulee esittää tilausvahvistus  / kuitti. Jos sinulla ei ole esittää kuittia tai tilausvahvistusta siitä, koska olet tuotteen ostanut, voidaan reklmaatio hylätä. Kaupan purkamisen / rahojenpalautuksen yhteydessä kuitti on aina esitettävä.

      Tykkää

      1. Kiitokset infosta, mutta taidan nyt sillä ajalla joka reklamointiin menisi korjata ompeleet itse….ja takin materiaalihan ei muuksi muutu 😦 
        Toivottavasti em. asioihin kiinnittävät jatkossa Stormbergilla huomiota. Vaikuttavat aktiivisilta yhteistyökumppaneilta 🙂

        Tykkää

    2. Minäkin tilasin juoksutakin (sellainen kirkas pinkki väri ja mustaa) ja huomasin saman ilmiön. Juoksutrikoot kyllä olivat hyvät ja istuvat. 

      Tykkää

  7. ^ Itse tilasin pitkät trikoot, paidan ja sukkia – kaikki mielestäni erittäin hyvää laatua! Erityisesti trikoot paksuhkoa, pehmeää trikoota joka on mukava pukea eikä ’nuole’ jokaista poimua jaloissa.

    Tykkää

    1. Hei. Harmi jos alennus ei tullut oikein tilaustasi tehdessä. Jos vika ei näytä korjaantuvan, voit mielellään lähettää sähköpostia osoitteeseen support@stormberg.com niin autamme sinua parhaamme mukaan. Ystävällisin terveisin, Sampsa – Stormberg

      Tykkää

  8. Hei, kiitos alennuksesta, mekko meni tilaukseen:)
    P.s hyvin alennuskoodi toimi ja mun laskelmien mukaan kyllä -20% 😉

    Tykkää

  9. Kumma juttu kun ei tämä mainostamasi Stormberg saa toimimaan tilaussysteemiään, viimeksi kun tarjosit alennuskoodia oli sama hässäkkä alennuksien kanssa 😦

    Tykkää

    1. Hei Anu. Pahoitteluni ongelmista alennuskoodin kanssa. Jos sinulla on kysyttävää tilauksesta tai et saa alennusta toimimaan voit mielelläsi lähettää sähköpostia osoitteeseen support@stormberg.com niin autamme sinua parhaamme mukaan. Ystävällisin terveisin, Sampsa – Stormberg

      Tykkää

  10. Onko lenkkarit kuinka pientä/isoa kokoa? Tosi kauniita vaatteita ja edullisia verrattuna moneen muuhun tuotemerkkiin!

    Tykkää

    1. Heippa, mulla on muissakin lenkkareissa koko 37 eli hyvin vastaavat kokoa muihin verrattuna 🙂

      Tykkää

  11. Kyllä mulle noi lenkkimaisemat kelpais ❤ Juhannuksena onneksi pääsen täältä Keski-Suomesta merenrantaa haistelemaan. Ei taida olla sellaisia jaljasjalkatossuja ko. merkillä. Tarvitsisin uudet sellaiset. Ne on ihanat juurikin kivikkoisisilla rannoilla ja kuivissa metsäpoluilla, jalat tuntuvat ihan hierotuilta lenkin jälkeen. Onko sinulle tuttu juttu?
    60luvunnahkahousut.com

    Tykkää

  12. Heippa!
    Innostuin Strombergin treenivaatteista niin, että tilaus lähti 🙂 Ja tulin vain ilmoittamaan, että minulla ainakin koodi toimi ihan normaalisti!
    Hyvää kesää!

    Tykkää

  13. TIlasin keväällä treenihousut joita mainostit..laatu oli iso pettymys, käyttämättä jäi. Lisäksi palautus maksaa joten jäi myös palauttamatta.

    Tykkää

  14. Kiitos piristävästä ja inspiroivasta jutusta Johanna!! Nuo vaatteet ovat aivan ihania..innostuin niin, että pistin tilaukseen vaikka mitä..olen pitkään sairastellut selkääni, mutta nyt kun jo voin harrastella enemmän liikuntaa, niin uudet treenivaatteet tulevat tarpeeseen 🙂 Kesäherkuistakin aion kuitenkin myös nauttia!! Ihanaa ja kaunista kesää sinulle ja perheellesi ❤
    p.s. koodi toimi hienosti!!

    Tykkää

  15. Ihastuin niin tuohon mekkoon, että tilasinkin sen ja myös kengät:) Ale koodi toimi ainakin eilen ihan ok:) Saas nähdä osuuko koot oikeaan;) Ihanat on lenksumaisemat sulla, viivana voisin tulla tonne kirmaamaan tai oikeestaan vaan ihan huokailemaan ja nautiskelemaan maisemista! Aurinkoista kesänjatkoa!

    Tykkää

  16. Ai vitsit mitä namuja noi vaatteet! Ja todella hinta yllätti positiivisesti, kun nettikauppaan klikkasin. Nyt vain valinnanvaikeus, tarvitsenko mä minkä väriset kengät 😉 Ihanat maisemat myös! Onneksi minullakin, ja toivottavasti jokaisella, on ne omat parhaat lenkkimaisemat, joihin aina tahtoo palata. Ja joista saa energiaa jatkaa. 🙂

    Tykkää

  17. Toimivatkohan nuo Stormbergin treenivaatteet myös kuntosuunnistuksessa? Kokemuksia? Esim. trikoot ja lyhyt-/pitkähihaiset t-paidat tai treenitakit/-liivit.

    Tykkää

  18. Moikka!
    Ovatkohan muut huomanneet, mutta itseltäni katosi blogisi niinsanotusti macin suosituimmista sivuista. Tämä tarkoittaa sitä, että koneeni ei enää muista blogisi etusivun osoitetta ja ohjaa ainoastaan johonkin vanhaan tekstiin. Myös google-haulla blogistasi löytyy ainoastaan linkkejä vanhoihin postauksiin, ei ollenkaan etusivulle. Myöskaan banneria klikkaamalla ei sivu päivity etusivulle. 
    Tällaisia huomioita tänään, en tiedä onki vika omassa koneessa, mutta ongelmat ilmenivät uudistuksen jälkeen.
    Hyvää juhannusta, jos siellä Norjassa sellaista vietetään:)

    Tykkää

    1. Minulla on ihan sama ongelma ilmennyt nyt uudistuksen myötä. Lueskelen blogia pääasiassa puhelimella. Ei tosiaan pääse edes bannerista etusivulle ja aina ohjautuu vain vanhempiin postauksiin.

      Tykkää

  19. Mullakin on sama ongelma. Google haulla menee vanhempiin postauksiin. Tuoreimpaan postaukseen pääsee vain monen klikkauksen jälkeen…

    Tykkää

  20. Hei, Johannan ja tämä blogin kautta olen tutustunut kyseisiin urheiluvaatteisiin ja firmaan. Olen tilannut tuotteita ahkerasti! Ihan parhaita! Laadukkaita, värikkäitä ja tyylikkäitä. Täällä minä harmaassa pikkukaupungissamme lenkkeilen ja vapaa-aikanakin käyskentelen pirteissä pinkeissä ?Koot ovat mielestäni reiluja! Lahkeet aika pitkiä. Itse tilaan yhtä numeroa pienempiä vaatteita tuolta. Normaalisti ole 36/38, M. Tilaan Störmbergiltä S -kokoa. Toimitukset ovat nopeita ja varmoja. Asiakaspalvelu vastaa HETI. Jos koodi ei toimi, laita viestiä asiakaspalveluun, saat ohjeet suomenkilellä. Suosittelen!

    Tykkää

  21. Minäkin yritin tilata mutta koodi oli vanhentunut. 😦 Eikö koodi ole enää voimassa vai onko kyse edelleen samasta ongelmasta kuin tarjouksen alkaessakin? 

    Tykkää

  22. Eilen harmittelin kun alennuskoodi ei toiminut, mutta nyt juuri sain tehtyä tilauksen alennuksen kanssa! Ei kun pakettia odottelemaan:) 

    Tykkää

  23. Tein eilen tilauksen eikä koodilla tullut alennusta, mutta otin yhteyttä asiakaspalveluun ja sain hyvityskoodin jonka voin käyttää seuraavaan tilaukseen 🙂

    Tykkää

  24. Tein eilen tilauksen ja koodi toimi hyvin! Sattuipa hyvin tuo postauksesi Johanna;  Olen jo pidempään ollut treenivaatteiden puutteessa ja nyt ihastuin vihreisiin lenkkareihin joiden matkaan lähti vähän muutakin kivaa… Vihreä takki jäi puuttumaan, muuten kaikki vallan ok! 😀

    Tykkää

  25. Kiitos Johannalle mahtavasta blogista! Seuraan paljon blogeja, mutta tämä on tunnelmaltaan ihan omanlaisensa. ❤ Olen saanut paljon inspiraatiota niin sisustuksen, liikunnan, pukeutumisen, hiustenlaiton kuin käsitöidenkin kanssa. Kaikki ovat lähellä sydäntäni ja neulekirja piti hankkia heti. ❤ Jos innostut joskus tekemään hius-/kampauskirjan, ostan senkin varmasti! 😀
    Stormbergin vaatteet ovat ihania ja kivan hintaisia. Ihastuin erityisesti Steindalen-mekkoon ja mietin tilatako muuta kun ei tunne kokoja. Päädyin tilaamaan pelkän mekon, vaikka joutuikin maksamaan postimaksut. Se oli kuitenkin valitettavasti vähän iso, eli tosiaan ovat reilua kokoa. Nooh, laitoin äsken uuden tilauksen menemään, kun alekoodi oli vielä voimassa. 😀 Nyt ei mene enää postikuluja, kun laitoin samaan pakettiin muutakin… Toivottavasti olisivat sopivia. 🙂
    Ps. Minulla olisi siis nyt myytävänä yksi harmaa Steindalen-mekko koossa L. Jos joku lukija on kiinnostunut, laita sähköpostia osoitteeseen palomiehenvaimo@gmail.com

    Tykkää

  26. Hei,
    hoksasin tuon collegemekon liian myöhään: olisin tilannut mekon nyt, mutten löytänyt sitä enää Stormbergiltä. Osaatko sanoa, mistä voisin löytää samantyyppisen collegemekon (mikäli Stormbergiltä sitä ei enää löydy)? 

    Tykkää

Jätä kommentti