Viikonloppu as it was

Wonderful. Ja kylmä.

 

Kuvien ulkonäköä, lopputulosta ja stailausta on tänä viikonloppuna ehtinyt ajattelemaan nolla sekunttia. Kuvia on otettu. Jos muistettu. Tai aika usein muistettukin, muttei ehditty. Kun parhaat hetket ovat menneet jo ohi ennen kameran löytymistä. 

Parhaat halaukset. Iso ja pieni poika vierekkäin takan edessä. Ihan samanikäiset tytöt hihittelemässä. Tai me aikuiset. Yöllä. Silloin kun lasten sotkut on siivottu ja silti sohvapöytä on aivan täynnä ja olohuone kummasti kaaoksessa. 

Meidän perjantaiset yövieraamme eivät lähteneetkään kotiin lauantaina, vaan nyt. Sunnuntai-iltana.

Meille ei tullut lunta, mutta ilma oli sitäkin kylmempi, voin taata. 

Kirpeissä pakkasissa on se kiva, että kahvi ja kaakao maistuvat ihmeellisille ja takkatulen tuntee luissa ja ytimissä. Sekä lämmön, että äänen. Ja tuoksun.

 

Tällaisten viikonloppujen jälkeen on niin helppo jatkaa arkeen. 

Ei mitään ongelmaa. Tervetuloa, uusi viikko! ❤

23 vastausta artikkeliin “Viikonloppu as it was

  1. Kauniita kuvia! Ja voi tuo pupu, mikä suloinen luppana 🙂 Sulla on tuossa yhdessä kuvassa raikkaan näköinen flanelli(?)paita. Mistähän se on? T. Maiju

    Tykkää

  2. Heippa! Ja kiitos taas ihanasta päivityksestä ja tunnelmallisista kuvista! Olet kertonut että olet hyvän kahvin ystävä ja ihanan cremaisia kahvikupposten kuvia olen usein nähnyt blogissasi. Millainen kahvion teillä on? Kaipaisin vinkkiä, kun oma vanha kMix:n espressokone on nyt laitettu kiertoon ja uutta kaipaillaan 🙂

    Tykkää

    1. Hei, meillä on Illy Francis Francis. Saimme sen sukulaisilta, että mitään perusteita mulla ei ole miksi juuri se. 😀 Ehkä olisin ottanut jonkun toisen jos itse olisin ostanut, en tiedä. Oikein tyytyväinen olen kyllä ollut, ei sen puoleen. Hyvää kahvia ja koneella on hauska ulkonäkö 😉

      Tykkää

  3. Postauksesi on aina sympaattisia, mutta oletko huomannut miten ylimielisesti suhtaudut meidän lukijoiden kommentteihin? Kommentit ovatkin viime kuukausina vähentyneet rutkasti, oikeastaan ainoita postauksia joihin tulee kommentteja on ne joissa jaat eteenpäin jotain sinulle yhteistyökuviona lahjoitettua.

    Mikä on suhteesi kommentteihin, luetko edes niitä, vai ovatko ne jotakin mitä tulee tai ei, palkka MeNaisilta juoksee kuitenkin. Mielestäni kommenttikenttä kertoo bloggaajasta enemmän kuin itse postaus. Millainen vuorovaikutussuhde bloggaajan ja lukijoiden välillä on. Tässä blogissa se on heikko, sillä vastaat hyvin harvoin kommentteihin ja nykyään niitä on vain muutama per postaus joten mistään mahdottomasta urakasta ei olisi kyse, enemmänkin asenteesta.

    Tykkää

    1. Nyt on kyllä aivan pakko ottaa kantaa. Mielestäni naurettava kommentti. Oletko miettinyt, että Johannalla on, kahden pienen lapsen äitinä, muutakin tekemistä kuin vastailla kommentteihin täällä? Varmasti laadukkaiden postausten laatiminen vie jo itsessään ihan hirveästi aikaa. Tuntuu hölmöltä leimata ihminen ylimieliseksi näin pienen asian takia. Tosin se, että sinulla on aikaa kiinnittää tämmöiseen asiaan huomiota, kertoo enemmän sinun elämäsi sisällöllisestä köyhyydestä, kuin Johannasta ihmisenä.

      Johanna, olen seurannut blogiasi jo pitkän aikaa, ja tästä on tullut ihan mun lemppari. Jatka vaan samaan malliin! 🙂 Hyvää joulunodotusta!

      Tykkää

      1. Epäilitkö ettei Johanna itse vastaa, kun tulit vastaamaan hänen puolestaan:)

        Fun club rulettaa.

        Tykkää

    2. Hei, kiitos palautteesta – joskin aiheesta silloin tällöin muutenkin harmittelen täällä blogissa kun on tosiaan paha mieli siitä etten aina ehdi kommentteihin. Joskus sitten palaan monenkin postauksen bokseihin! En usko että mitenkään ylimielisesti teidän kommentteihinne vastaan tai suhtaudun, mutta se on kyllä totta, etten aina ehdi. Se on tosi harmi, tottakai, mutta kommentteihin vastaamiseenkin menee usein aika paljon aikaa. Tämä on hidas systeemi, kun joka kommentti täytyy vastata erikseen ja kahlata taas postaus läpi ja etsiä seuraava kommentti jne. eli ihan teknisista syistä olen usein laiska; en ylimielisyyttäni. 😉 Usein kommenteissa myös kysytään asioita (kuten paidan tai kahvikoneen merkkiä), jotka mun täytyy tarkistaa ja selvittää. Siis kiva juttuhan se on ja kysykää ihmeessä, mutta nyt vaan vastauksena siihen, että tähän saattaa mennä kauankin, vaikkei kysymyksiä olisi monta.

      Loppujen lopuksi moni myös arvostaa enemmän uutta postausta ja joskus mun on jopa valittava kumman teen. En yhdy väittämääsi, että kommenttikenttä kertoo enemmän kuin postaus. Kiitos palautteestasi kuitenkin. yritän taas petrata vastailussa, mutta valitettavasti näitä kiirejaksoja on silloin tällöin ja silloin ei vaan aika riitä. 😦

      Tykkää

  4. Mielestäni kommenttibonsilla ei ole niin väliä – bloggaaja vastaa ja kommentoi sen verran kuin ehtii ja jaksaa. Pääasia minulle blogeissa on postaukset, harvoin edes kommentit kiinnostaa. Johanna, jatka vain samaan malliin ja käytä aikasi kuten itse haluat…

    Tykkää

    1. Huh, näin moni sanoo, kiitos. Toivoisin tottakai voivani olla aktiivisempi täällä ja luen kyllä aina kommentit, mutta jollen juuri silloin ehdi vastaamaan, saattaa se unohtua kokonaan. 😦 

      kiitti :))

      Tykkää

  5. Samaa mieltä. Tulen lukemaan blogia eivätkä muiden lukijoiden kommentit kauheasti kiinnosta. Ihmettelen miten bloggaajilla ylipäätään on aikaa vastata kommentteihin kun bloggaus useimmille ei kuitenkaan ole päätyö vaan on oikea työ (tai kaksi!), perhe ja huusholli, harrastukset ja ystävät.

    Kommenttikenttä ei mielestäni todellakaan kerro bloggaajasta enemmän kuin itse postaus 🙂 Eiköhän kommenttikenttä kerro enemmän lukijoista ja lukijoitahan bloggaaja ei voi valita.

    Tykkää

    1. Huh, kiitti, hyvä kuulla. Jotenkin se aika ei vaan aina riitä mutta lupaan yrittää parhaani, koska haluaisin kovasti :))) Mutta samaa mieltä, ei kai kommenttikenttä bloggaajasta niin paljon kerro kuin lukijoista; tämänhän pitäisi ollakin areena nimenomaan Teille lukijoille, joskin bloggaajakin voi halutessaan (tai tässä tapauksessa ehtiessään) puuttua! :))

      Tykkää

  6. Ekan kommentin heittäjä olet itse ylimielinen, eihän sinun ole mikään pakko lukea tätä blogia vaan siirtyä johonkin hömppään mitä on tarjolla muualla! Anna ihmisten rauhassa lukea tätä ainoata mitä itse seuraan!! Kuvat jo ovat niin kauniita…aina! Kiitos tästä blogistasi Johanna!

    Tykkää

    1. ❤ ❤ ❤ Kiitos ihanista kommenteista. Luin vain tuon ylimielisyys-jutun ja kävin sitten hakemassa muutaman karkin kaapista vahvistukseksi ennen kommentteihin vastaamista :’D Mutta eihän täällä mitään muuta ollutkaan, turhaan söin karkit. 😛

      Tykkää

  7. Kivoja viikonlopputunnelmia täällä! Ainon outfit on myös tosi söppänä, tehtäisköhän tommosia aikuisillekin!? 😉

    Ja pitääpä nyt osallistua tähän kommentti-keskusteluun. Itse arvostan todella paljon niitä bloggaajia, joilla on tapana vastata ihan jokaikiseen kommenttiin. Vaikka vain ”kiitos”. Tuntuu, että jokainen kommentti on kyseiselle bloggaajalle arvokas. Jos kommentteja tulisi kymmenittäin, en välttämättä kyllä itsekään bloggaajana jaksaisi näin perusteelliseen hommaan ryhtyä. Mutta jos kommenteissa on joku selkeä kysymys (asiallinen, tietysti), olisi niihin mukava saada vastaus. Itse olen monesti jättänyt kysymyksiä koskien jotain tuotetta tms. (ei tässä blogissa), mutta aikas harvoin olen saanut vastauksen. Tällainen käytös ärsyttää, varsinkin kun moni bloggaaja käsittääkseni erikseen hyväksyy kommentit, eli kysymys tuskin edes epähuomiossa on jäänyt lukematta (eikä vastausta ole siis varsinaisesta postauksesta tai muista kommenteista löytynyt). Uusia postauksia sen sijaan tulee, mutta kommentteihin ei kuulu vastauksia. Noh, onneksi lukijalla on varaa valita, mitä blogeja lukee. 🙂

    …ja tämä kritiikki ei siis nyt koske tätä blogia ollenkaan, vaan on oma yleinen mielipiteeni, joka tuli mieleeni kun lukaisin muut kommentit.

    Mukavaa viikon alkua kaikille! 

    Tykkää

    1. Ainon outfittia saa Lindexiltä myös aikuisille ;D

      Kiitos palautteesta -aivan samaa mieltä, että kysymyksiin olisi tottakai asiallista saada vastaus. Jotenkin on vaan niin vaikea alkaa vastaamaan vain kysymyksiin, mutta lupaan yrittää. Älkää sitten ihmetelkö jos joku saa vasauksen ja toinen ei :S

      Ihan samaa mieltä kuitenkin.

      Periaatteessahan kommenttikenttä on areena lukijoille saada äänensä kuuluville, mutta tottakai myös vuorovaikutukseen bloggaajan kanssa, ja itsekin arvostan sitä vuorovaikutusta paljon enemmän kuin miltä vaikuttaa. 😉 

      Vastaamattomuus ei siis välttämättä johdu siitä ettei välittäisi kommenteista ja lukijoista, vaan ennemminkin siitä, ettei koneella ole ylimääräistä aikaa ehkä edes sitä puolta tuntia, jonka esim. nyt käytin kommentteihin.

      Mutta yritän petrata, onhan se ihan mahdollista. 🙂 Kiitos palauteesta! 🙂

      Tykkää

  8. Hei, pitkäaikainen lukija ei malta olla kommentoimatta. Sulla on ihana blogi. Täällä on kivan kotoinen tunnelma. Ei liian siloiteltu. Olen joskus kommentoinu. En odota vastausta. Olen kyllä joka kerta saanut vastauksen 🙂 Itse odotan uusia kirjoituksia, en vastauksia kommenteihin. Kunnioitan kyllä suuresti sinua, julkaiset kriitisetkin kommentit!

    Ihanaa joulunodotusta!

    Tykkää

  9. Voihan kaakelit! Olen metsästänyt vastaavanlaisia rakenteilla olevaan taloomme. Mistähän olet mahtanut hankkia nuo takan edustalla olevat ”marokkolaiset” kaakeli-ihanuudet?

    Tykkää

    1. Ostin täältä paikallisetla Norjasta, mutta myös ainakin ruotsalainen marrakesch design toimittaa Suomeen… Googleta :))

      Tykkää

  10. Hei, itse asun kans Norjassa ja mielenkiinnolla sit lueskelen miten teillä yhdistyy eri kulttuurit. Ihana blogi muuten !!! Huomasin tässä et olette tehneet ”pinnekjøtt”… Itse en ole onnistunut sen valmistuksessa ja mietinkin olisiko sinulla ohjetta joka onnistuu… ?

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: