En olekaan kertonut, että meille on tullut kani. No, se on meillä vain heinäkuun ja palaa oikeille omistajilleen kun me lähdetään lomille elokuussa. Olen sitäpaitsi huomaavinani, että meidän lapset ovat vielä pikkusen liian pieniä. Omppu paukuttaa häkkiä heti kun silmä välttää ja onpa tuo pupujussi kahdesti jo karkuunkin pääsyt. Onneksi on kovasti rauhallinen yksilo kyseessä. Me ollaanJatka lukemista ”Kanin”
Kategoria-arkisto: Yleinen
Kysyttyä
Mulla on sellanen tunne, että viimeaikoina on kyselty aika paljon (etenkin hiuspostaukseen) ja tiedän, etten juurikaan ole ehtinyt vastauksia jättää, joten niitä tulee nyt tässä. Mutta arvatkaapa ensin, mikä Ainoa vaivaa näissä kuvissa… Olli on saanut pierutyynyn(!). Ja Aino pelkää sitä ihan hulluna. Huoh. Mahdatko tietää mikä on nimeltään tuo teidän puska (pensas 🙂 mikä näkyy kuvissaJatka lukemista ”Kysyttyä”
Ut på sjøen
Ohhoh, onpas blogi ollut hiljaa monta päivää! Me ollaan oltu jotenkin tosi aktiivisia (siis oikean elämän puolella ;)) eikä tietokone taas ole oikein muistunut mieleen. Syytä blogihiljaisuuteen tuleepi tässä 🙂 Me aikuiset oltiin ihan hölmöjä juntteja ilman pelastusliivejä. Tiedän. Pahoittelen. Heti huomenna käyn ostamassa meille sellaset kevyet pienet patukkaliivit! Sellaset kivat, joiden käytoä ei suoranaisesti voi vastustaa. Meillä onJatka lukemista ”Ut på sjøen”
Tukkaremontti
Vaalennetut, raidoitetut hiukset? Kesäauringon vielä entisestään valkaisemat ja kuivattamat? Ei hätää! Ratkaisu on oman luonnollisen väriset raidat. Ihan totta siis. Kävin tänään fiksaamassa villintynyttä kesätukkaani -leikata ei tarvinut kunhan sai vaan värin kuntoon. Koko tukkaan laitettiin kauttaaltaan mahdollisimman oman ruskeita raitoja ja päälle tyveen muutama vaalea. Yleisilme tummeni hiukan ja oman värin kasvattelu tyvikasvuineen sujuu paremmin -jos niikseen haluaa.Jatka lukemista ”Tukkaremontti”
Terassi
Tää oli taas niitä hetkiä jolloin toivoi olevansa paljon parempi kuvaaja. Terassista kun ei vaan tuntunut saavan ollenkaan yhtä hyviä kuvia kuin mitä se oikeasti on…. Tai sit se on vaan se hyvä olo; ei ulkonäkö ;)) Oli miten oli, veikkaan, että kaikki ne jotka muistaa talon alkuperäisen vihreäksi maalatun terassihirvityksen muoviplekseineen ja mustine rautakoukeroineen, yllättyyJatka lukemista ”Terassi”
Kaupunkirannalla
Citybeachilla tapaa aina tuttuja. Koska tahansa istuukaan hiekan reunalle jäätelön kanssa, tulee pian joku tuttu juttelemaan. Kertakaikkiaan aina. Ja näkee paljon turisteja. Veneily on Norjassa mökkeilyä yleisempi kesäasumisen muoto ja ihmiset taitavat myös olla rohkeampia veneilemään. No, täällä ei esimerkiksi missään ole niin matalaa, että tavallisella paatilla törmäisi karikkoon, vaan jyrkät kalliot tippuvat monta kymmentäJatka lukemista ”Kaupunkirannalla”
Ovia & kirjaimia
Hei! 🙂 Kuka arvaa mitä näistä kirjaimista voi tulla…? Niistä saa lastenhuoneiden ovet! Ja ehkä kylppärin oveen BAD ja saunaan sauna. Ja ehkä vielä yhteen tauluunkin jotain. Niin kyllä sit mätsää koko talo 😉 Ajattelin nyt muuten -kun lastenhuoneiden ovia kuvailin, kuvailla ne sisällötkin. Vaikka ovat nuo ennenkin täällä näkyneet, silloin joskus kun lastenhuoneiden seinät ”valmistuivat”. Valmiithan huoneet eivätJatka lukemista ”Ovia & kirjaimia”
-Lomalla?
Sit tulis taas yksi päivän asu… 🙂 Maximekko hameena on ennenkin nähty juttu, mut tällaisena tänään. Alan muuten olemaan jo ihan valmis lomalle – ja mullahan se on vasta elokuussa. Meillä on töissä aika paljon kesäsijaisia ja vaikka ne tosi inokkaita, reippaita ja osaavia ovatkin, alkaa kaikki perehdyttäminen ja ekstra vastuunottaminen jo vähän uuvuttamaan… Phuuh. Meillä on muuten jokaJatka lukemista ”-Lomalla?”
Nei takk! Kan ikke nå!
”Mamma, hva gjør du?” ”Mamma vähän siivoaa.” ”Mamma… hvorfor det?” ”No koska nyt on perjantai ja perjantai-iltana on kiva olla koselig.” ”Mamma, hva er perjantai-ilta?” ”Se on sellanen kun on vapaata päiväkodista ja töistä ja kaikki on yhdessä kotona.” ”Okei mamma.” ”Haluisko Olli auttaa vähän mammaa?” ”Nei takk! Kan ikke nå!” Tää ylläoleva liina on mummunJatka lukemista ”Nei takk! Kan ikke nå!”
Opettavaista touhua
Silloin tällöin sitä törmää kommentteihin, oletuksiin, viittauksiin tai suoriin toteamuksiin siitä, miten bloggaja kuvittelee olevansa muita (ts. lukijoita) parempi. Pitää omaa elämäänsä tai ulkonäköään esittelemisen arvoisesti muita parempina. Mun on jo niin monta kertaa tehnyt mieli sanoa, että ei se niin ole, mutten ole oikein keksinyt mitään jatkoa lausunnolleni 😉 Bloggaamisesta on vaan (ja syystä!) tullut suosittu harrastusJatka lukemista ”Opettavaista touhua”