Vero Moda

Varmaan ainakin mun ikäluokan tytöt muistaa ajan, jolloin H&M:a tai varsinkaan Gina Tricota jatiesmitämuuta ei ollut Suomessa. Tai ainakaan muualla kuin Helsingissä. Silloin oli aika kova sana Vero Moda. Kyllä, Vero Moda tarjosi silloin niitä edullisia helpoja perusvaatteita -ja siellä tuli pyörittyä. (Herranen aika vaatebisnes on muuttunut!) Ehkäpä juuri näistä nostalgisista syistä lähdin mukaan Veriksen jaJatka lukemista ”Vero Moda”

Sunnuntailenkkeilyä Suomen luonnossa

Kerrankin sunnuntailenkkikuvia Suomen luonnosta! 🙂  Vielä jäät kestävät. Kuulinpa yhden vuoden huhtikuun kuudennestakin, jolloin hyvät hiihtojäät kantoivat kauas merelle. Että ei tää ihan tavatonta ole.  Nää skandinaviset -ja ehkä etenkin suomalaiset luontovärit on muuten niin parhaita sisutusvärejä. Valkoista lunta, vaaleaa ruskeaa kaislaa ja sinistä taivasta… Pärjäisin niillä. 🙂 Rauhallista sunnuntain jatkoa ❤

Kollaasiasut

Villapaita mummun tekemä / alla Marimekon autopaita / takki seconhandina kaveriperheeltä saatu / farkut ? Kiitos hyvistä keskusteluista (joita toki saa jatkaa), mun on vaan nyt hypättävä uuteen aiheeseen koska Ompulla oli niin kertakaikkisen herkullisen söpis lookki tänään. Kaikkien rakastamina kollaseina vieläpä olkaa hyvät 😛 En sit muuten ole pojalleni leikkauttanut irokeesia, tukka jäi coolisti pystyyn temmattuani pipon pois päästä.Jatka lukemista ”Kollaasiasut”

Me suomalaiset

HMMM… Ulkomailla asuvalta kysytään kai aina, että no miten me suomalaiset erotaan niistä muista. Että millasia me oikeasti olemme. Mulle tää kysymys on ikävä kyllä aika turhaan esitetty, sillä aika kauan saa maapallolta etsiä samanlaisempaa kansaa meille suomalaisille kuin norjalaiset. Et ei mulla oikein oo mitään vastattavaa. Mutta -kaikissa asioissa on kai yksi mutta 😉 ulkomaanmenoon tottuneen silmäänJatka lukemista ”Me suomalaiset”

Pikakuvakuulumiset

Me ollaan luettu. Ja luettu! 🙂 Juoksenneltu ja fiksailtu muun muassa housuja aina välillä. Jutskailtu ja seurusteltu. Suomeksi, jee. Istuskeltu, herkuteltu, päiväkahviteltu. Rakenneltu. Milloin palapelejä, milloin legoja. Aika paljon ihan vaan rentouduttu 🙂 Sellanen lauantai ja rentoa viikonlopun jatkoa! ❤ Ps. Villatakista kyselleille; siihen ei valitettavasti ole ohjetta 😦 Äiti oli kuvan perusteella tehnyt mahdollisimman samanlaisen. Jatka lukemista ”Pikakuvakuulumiset”

Villatakki

Helou alle sammen ❤ Äiti oli justiinsa sopivasti tehnyt ihanan villatakin sataprosssaisesti villaisesta Eskimolangasta; tarkenee vaikka trenssissä jos niikseen tulee! Ihku. Vaikka ei täällä nyt tosiaan kovasti hullumpi talvitilanne ole kuin meillä (Norjan) kotonakaan -mitä nyt kuiviin teihin oli jo tottunut. Eiköhän tän pikku takatalven jälkeen puhkea kevät oikein kunnolla käyntiin täälläkin! :)) Alla tunika Odd MollyJatka lukemista ”Villatakki”

Reissuasu

Pikkuista touhua ollut tässä viimeaikoina ja tänään (ihan kohta) ollaankin sitten lähdössä reissuun! Ja pakkailut tietty ihan vaiheessa. Otan muuten ihan satavarmasti liian kevyitä vaatteita mukaan. Mutku. Se on nyt pakko jo tulla kevät Suomessakin 😛 Reissuasu^ Kun asusteina on lisäksi pari matkalaukkua, yksi autoistuin ja kaksi pikkulasta, on matka-asun oltava saumaton ja ennenkaikkea; yhteistyön sen kanssa pelattava saumattomasti… EnJatka lukemista ”Reissuasu”

Kevätpäiväntasaus

Ja meidän (ihan ikiomalla) pihalla kukkii ensimmäinen krookus! Tän viralllisemmin ei vois olla KEVÄT. Kevätvaatteitta on parhaan kyvyn mukaan kaivettu autotallin laatikoista ihan suoraan päälle asti. Ennen kuin alkaa tekemään mieli uusia, on ihan hyvä katsastaa ne omat löydöt ;))) En haluaisi olla noin tuiman näköinen, mutta aurinko paistoi niin kovasti… ja missäs ne aurinkolasit taasJatka lukemista ”Kevätpäiväntasaus”

Pikku iloja

… Voi olla esimerkiksi avainten löytyminen lumesta! Ja jos oikein tarkkoja ollaan, niin tietysti myös itse lumen sulaminen. Uudet treenikengät… Pivotpointilla tällä kertaa 😉 Tai kasvohoito kotona! Multa kyseltiin kasvojenhoitotuotteista joku aika sitten, joten tässä tulee kolme juttua, joista on tullut mulle tärkeimmät. Useamman vuoden jo ihan ehdoton vakiovaruste on ollut Cliniquen rakeinen exfoliating scrub ja saman valmistajanJatka lukemista ”Pikku iloja”