Jännät paikat

Tänään on ollut niin jännät paikat, että maha menee sekaisin eikä mistään pysty puhumaan normaalisti.
Mehän etsitään taloa.
Mullahan on kiikarissa ollut jo kuukausikaupalla sellainen ”Avioerotalo” -nimeä täällä blogissa kantava iso valkoinen puutalo.
Myynnissähän se ei ole ollut.
Enkä mitään ole asialle tehnyt minäkään.
Paitsi tänään.
Näin kaupungilla tän mulle ulkonäoltä tutun talon omistajan.
Ja menin kysymään meinaako se myydä.
Juu.
Me mennään tällä viikolla katsomaan.
Toivottavasti huomenna, jotta saan mahani jälleen tasapainoon ja tärinäni hillintään.
Päivän asuna ikivanha Vero Modan paita, Odd Mollyn neuletakki ja Objektin farkut.
Huomannette myös kotiovelle tänään saapuneet ballerinat, joissa en ole ulos tonne hyytävään tuuleen vielä kyllä mennyt, mutta kotona kovasti ajanut sisään 😉
Söpötykset Shopbopista.

Kenkätuhlauksen jälkeen onkin hyvä ottaa vastaan Living Hygge -blogista saamani Nuukuusviikkohaaste ja yrittää kuluttaa vähemmin ja ekologisemmin ainakin koko viikko! Tulen siis loppuviikon raportoimaan täällä kuluttamisestani sekä muista ekoteoista.
Ja hei, haastan kaikki muutkin bloggarit mukaan. Kuka lähtee?

Ps. Talon saa ostaa 😉

55 vastausta artikkeliin “Jännät paikat

  1. Tosi mahtava juttu, toivottavasti taloasia etenee! 🙂
    Ja ihanat nuo ballerinat, ehkäpä munkin pitää nuo tilata, tosin mustia olen miettinyt, kun ne Liloun blogista bongasin kerran.Koskaan en oo tosin kenkiä netistä tilannut, kun tykkään sovittaa useampaa kokoa kaupassa ja koko pikkasen vaihtelee mallista riippuen.Miten noiden koko vastaa sun normaalia kengänkokoa, eli tilasitko sen koon, mitä normaalistikin käytät ja miltä nuo vaikuttaa?
    Ja ihana tuo Ollin kurkistus tuolta sivusta. 🙂
    Pidän peukut pystyssä, että pääsette pian katsomaan taloa ja myös muuttamaan… 🙂

    Tykkää

  2. Voi että miten ihana juttu, että tuo taloasia meni noin! Uskomaton tuuri, toivottavasti kaikki menee loppuun asti hyvin ja saatte sen =)

    Tykkää

  3. Onnea talon katsomiseen, toivotaan että olis mieluinen 🙂
    Tuntuuko noi sun ballerinat pehmeiltä jalassa? Ettei ole sellaiset kovat mitkä hiertää ja painaa? Olis meinaan tooosi kivat ja itseä alkoi vähän himottaa ne 😉

    Tykkää

  4. Toivottavasti tärppää!! Sisustus-postailuja odotellessa;)Otan nuukuusviikkohaasteen vastaan vaikken blogia pidäkään, odotan innolla myös sun ekotekoja. Mukavaa viikkoa.
    Helmi

    Tykkää

  5. Oih, toivottavasti se olisi sisalta juuri niin ihana kuin olet kuvitellutkin! Lahetan positiivisia ajatuksia sen suhteen. Niin, ja siis eihan taloja tosiaan lasketa;) Ma otan haasteen ehdottomasti vastaan, kunhan taalta paastaan kotiin ja saadaan parvekekukat ostettua:) Niin ja paljon, paljon kiitoksia kauniista/mieltalammittavasta tunnustuksesta!

    Tykkää

  6. Anonyymi: Käytän tavallisesti 36-37 kenkiä, näissä otin kuitenkin koon 7, joka vastaa 37-37.5 ja nää on niin passelit et yhtään pienempi ei ois saanut olla. Eli suosittelen menemään koossa pikkasen ylöspäin. Ton kuminarun ansiosta pikkasen isokin on sopiva!Juu Olli haluaa myös poseerata 😛
    Lora: Jännittää niiiiin kovin 🙂
    Lara: Tuntuu tosi mukavilta jalassa, ei missään nimessä kovat, mutta hiertää saattaa aluksi kuten uudet kengät usein.
    Helmi: Hienoa, ihan innolla kanssa mietin kaikkia ”ekotekoja” 😛

    Tykkää

  7. Iiiiiiiik, vähänkö noi Toryt on nätit – toi väri on todella kaunis. Mäkin haaveilen jostain kivoista nude kengistä kesäksi… ja jostain konjakin sävyisistä… ja jotkut uudet mustatkin olis kivat… ja ehkä jotkut hempeet vaaleanpunaiset tai -siniset… 😉 Onko sulla yhtään navy sinisiä kenkiä? Mulla ei ole ollut varmaan viiteentoista vuoteen, mutta vähän tekisi mieli yhdistellä just farkkujen kanssa…
    …ja sitten nuukuusviikkohaasteeseen. Hyvä noiden kenkähaaveilujen jälkeen vähän hillitä tätä keväistä ostosvimmaa! 😉 Joten viikon ajaksi, I’m in! 🙂
    Jään pitelemään peukkuja talovierailulle! Toivottavasti tuntuisi Kodilta… 🙂
    .erin.

    Tykkää

  8. Toivotan onnea talokaupoille! Onko teillä mitään tietoa, minkälainen talo on sisältä?
    Ihanat ballerinat 🙂 Voi kun kelit täälläkin lämpenisivät ja saisi kulkea ilman sukkia… Pienet on unelmat 😉
    Aivan suloinen tuo Aino aiemmassa postauksessa. Taitaa olla isänsä näköinen?
    Anski

    Tykkää

  9. Onpas kauniit kengät 🙂 Minäkin täällä jo haaveilin meneväni tänään ’pienemmissä’ kengissä ulos, mutta hah, räntää satoi iltapäivällä. Mahtava juttu tuo taloasia, toivottavasti etenee toivomallanne tavalla!!

    Tykkää

  10. Ihana juttu, onnittelut ehkapas siis tulevan talon uudelle rouvalle. Niin ne asiat usein jarjestyvat.. Itse uskon korkeimman johdatukseen ja se on kantanut ja tottanut hedelmaa lapi koko elaman.
    Peukut siis pystyyn, ehka taalla on kohta postaus, jossa mekin saadaan kurkistaa teidan uuteen ihanaan kotiin.. Onnea hirmuisesti isoihin paatoksiin.
    Rutistus, vakkarilukija

    Tykkää

  11. Jännityksen kihinän voi melkein kuulla tuosta tekstistä…Valkoinen iso puutalo ja vielä merimaisemakin – eikö?
    Kengät on söpöt, toivotaan että pääset huomenna katsomaan taloa niillä;))

    Tykkää

  12. Mä olen mukana, jos käytettynä ostettua ei lasketa. Käytetty talo on siis ok hankinta mun mielestä 😉 .
    Kivat ballerinat, väri vaikuttaa oikein hyvältä.

    Tykkää

  13. Olipas tämä varsinainen hyvänmielenpostaus!!!:))<3 Näytätkin niin hyvävoimaiselta ja kauniilta<3 Tukkakin ihanan rennolta. Toivon mitä parhainta lykkyä talon kanssa! Toivottavasti ei maksaisi maltaita:)) Raportoithan HETI, millainen se sitten oli sisuksiltaan……. 8) P.S. Miten minuakin voi jännittää, vaikken sinua edes tunne :))! Kai siksi, kun olet niin kiva ^^

    Tykkää

  14. MAHTAVAA!!! Talo on selvästi Meant to Be, kun se suorastaan tuli itse luoksenne 🙂 Kjempefint!
    Mutta sissus, miten sinulla voi olla noin pikkuinen jalka?! Olen ajatellut, että olet kuitenkin verraten pitkä (?).

    Tykkää

  15. Oi kun kiva kun taloasia edistyy! Hyvä kun olit rohkea ja menit suoraan kysymään 🙂
    Nuukuushaasteen otan vastaan, katsotaan miten nuukailu onnistuu 😉

    Tykkää

  16. Pidän myös peukkuja! Ja kiitokset todella kivasta ja kauniista blogista, olen iloinen että löysin sen 🙂

    Tykkää

  17. Iik, teillä onkin jännät paikat siellä! Toivottavasti on ihana myös sisältä ja pääsette hyvään sopuun myös hinnasta. PITELEN PEUKKUJA että kaikki menee hyvin ja teillä olisi pian uusi koti 🙂

    Tykkää

  18. Onnea talo kaupoille, pidetään peukkuja et on mieleinen ja kaikin puolin hyvä, välillä kannattaa olla rohkee ja saada tosiaan suuns aauki oikeassa paikassa oikeaan aikaan, heh:) Kivan rento päivän asu ja ihanan söpöt ballerinat:) Mukavaa viikkoa!

    Tykkää

  19. Peukut pystyyn talojutulle! Onneksi uskaltauduit kysymään!!
    Nuukuusviikkohaaste kävis mullekkin, mutta ei vielä ennen kesäkuuta (liian monta shoppailureissua tiedossa..kihih) Toki pidän nuukuusviikkoja monta, JOS LENTOKONEET EI LENNÄ!!
    ps. Ihnanat baltsut!

    Tykkää

  20. Peukkuja pidellään täälläkin! Ilmeisesti kannattaa siis tarttua härkää sarvista. 🙂 Toivotaan että kaikki sujuu hyvin ja toiveiden mukaisesti!

    Tykkää

  21. Onnea talokauppoihin! Toivottavasti pääsette jo huomenna taloa katsomaan. Minäkin vatsallani jännitän ja reagoin kyllä kaikkeen muuhunkin, joten tiedän tunteen. Huh, ihan rupesi jännittämään jo pelkkä ajatus ;). Toivottavasti kuullaan pian miten kävi!

    Tykkää

  22. Täälläkin ollaan sekä sormet että varpaat ristissä, että huomaatte kohta olevanne sen tietyn talon onnelliset omistajat. 🙂 Joten jännätään yhdessä.
    Olen joutunut pakostikin olemaan viime aikoina nuuka, joten voinen ottaa osaa myös haasteeseesi. Aina voi siis panna paremmaksi. 😉
    Mulla ei ole tällä hetkellä yksiäkään ballerinoja, mutta koska kävelin unelma-sellaisten ohi viime syksynä, päätin, että tänä keväänä hommaan baltsut. Toivottavsti löydän sellaiset hyvät ja kohtuuhintaiset. Ja toivottavasti sillä hetkellä kohtuuhintaisetkaan eivät olisi liian kalliit kotiäidin pussille.
    No, meni vähän ohi aiheen. Mutta siis ihanat ovat nuo sun ballerinat. 🙂

    Tykkää

  23. Ihana tuo Olli kun pilkistää tuosta kuvasta autojensa kanssa kun äiti poseeraa asukuvaa varten, niin söpöä! 🙂
    Söpöt on uudet kengätkin!

    Tykkää

  24. No mutta siellähän ollaan ihan täpinöissään!! 🙂 Kengät on kyllä tosissaan hyvän näköiset!!

    Tykkää

  25. Voi että, toivottavasti saatte sen talon!! (täällä joku odottelee sisustuskuvia ihan innoissaan :))
    Ihanat noi baltsut ja hyvä kun ilmoitit ton kokoasian – mulla nähtävästi saman kokoinen, eli ymmärrän sitten kanssa ottaa ton seiskan jos Toryt päädyn kotiin klikkailemaan 😉

    Tykkää

  26. Hei toivottavasti talo tärppää nyt! Te vissiin välttäisitte turhat välityspalkkiotkin, jos saisitte suoraan ostaa.
    Nuukuusviikkohaasteen voin ottaa ainakin toteutukseen tänne kotiin, kirjoittaa en välttämättä kyllä ehdi, niin hullu loppukiri molemmissa yliopistoissa menossa nyt.
    Kiva lukea ekojuttuja täälläkin!

    Tykkää

  27. Taloasioissa kannattaa ehdottomasti olla itse aktiivinen sekä myyjään että välittäjään – varsinkin jos kiikarissa on se unelmien kohde. Nopeat syövät hitaat ;)Toivottavasti pääsette pian katsomaan taloa ja talo täyttää myös sisältä teidän toiveet. Sitten olisi enää jäljellä talokaupat ja muuttopuuhat 😉

    Tykkää

  28. Voi miten jännuttävää ja ihanaa! Pidän todellakin kaikki tarvittavat raajat peukkujen lisäksi pystyssä!
    Ja balsut ovat ihanat! Hurjan kaunis väri ja pinta. Omani vaativat aikamoista sisäänajoa, jostain syystä nyt vasta kotona huomasin, että painavat yhdestä kohtaa reunaa molemmat, mutta muuten ovat ihanaiset, ja niin mukavat tassutella. Haaveilen kyllä vielä niistä leoista…

    Tykkää

  29. Ymmärrän tärinää! Itsellä vähän vastaavaa, koska olen netistä juuri bongannut meille unelmatalon! Se ei kuitenkaan ole täällä Kaliforniassa vaan ihan muualla..

    Tykkää

  30. Piti jo edelliseen postauksen kommenttilaatikkoon laittaa mutta se ei sitten onnistunutkaan. Eli kaikille mineraalimeikeistä kiinnostuneille, ostolakossa -blogissa on hyvin asiaa juuri tuosta meikkisarjasta -> bareMinerals tunnisteen alla.

    Tykkää

  31. Iiks… ei ihme jos mahassa kipristelee 🙂 Mä vähän veikkaan että tuo on Se Teidän Talo nyt…! Toivotaan ainakin niin 🙂 Ja niinhän se taitaa mennä, että monessakin asiassa kannattaa itse olla aktiivinen, harvaa juttua tullaan tarjoamaan tarjottimella kotiovelle.
    Nuo ballerinat on kivat! Mullakin on kevät/kesäkenkäpostaus työn alla.. en vaan ole jaksanut vielä kaivella kaikkia kenkiä esille – vaikka ballerinoissa olen jo monta päivää kulkenutkin. Ostin Hesasta viime lauantaina kivan oloiset beiget ballerinat, nekin pitäisi esitellä 🙂
    Joten ehkä nyt olis oikein hyvä aika nuukuusviikolle! Tosin… mikäli tuhkapilvet hälvenee, me suunnataan miehen kanssa la-su Hampuriin – mies juoksemaan maratonin, minä juoksentelen kaupoilla 😉

    Tykkää

  32. Samoin täällä on peukut pystyssä! Tulehan sitten pian kertomaan, miten kävi ja miltä näytti.
    TSEMPPIÄ PÄIVÄÄN!
    T, Taria

    Tykkää

  33. Oih, kuinka ihanat ballerinat, tosi tyylikkäät! Toivottavasti saatte unelmien talonne, pidän peukut pystyssä! 🙂
    Olen myös mukana nuukuusviikossa, saapa nähdä kuinka nuuka sitä pystyy olemaan, hih!

    Tykkää

  34. Saisitkohan napattua jotain kuvia unelmatalosta ihan vaan salaa ja sellaisia pieniä;) hih.Me teimme talokaupat ja nyt on PAKKO olla vähän aikaa nuuka kun kaikki rahat kuluu tapetteihin ja maaleihin. Joten siis olemme nuukailussa mukana..ekoteoista en tiedä.

    Tykkää

  35. Tiedän tuon ihanan/kamalan tunteen noissa taloasioissa. Mielenrauha tulee vasta kun on käynyt katsomassa:)Toivottavasti on ihku talo , saatte ostettua sen ja pääsette uuteen kotiin.
    Niina

    Tykkää

  36. hei!olis kiva kuulla minkälaisia salaatteja teette? itse teen aina vaan sitä samaa eikä siksi tule syötyä salaattia kovin usein..
    vinkkejä KAIPAAVa

    Tykkää

  37. pidittekö ainolle jonkinlaisen nimenantojuhlan? minkälaisen? minkälaiset tarjoilut oli? onko hänelle kummeja?

    Tykkää

  38. Oioi, ihan voin elää uudelleen asunnonsaamis-jännityksen lukiessani sun postauksen! Muistan todellakin kun viimesyksynä asuntoamme oltiin hankkimassa, ja jännitettiin miten käy… Joten tsemppiä paljon teille! Pidän peukut pystyssä, että saatte unelmatalon! 🙂 ps. ballerinat ovat aivan ihanat (kävin jo heti tuolla nettikaupassakin tutkiskelemassa…)

    Tykkää

  39. Åååh, vad spännande med huset! Hoppas att det blir ert! Vi har just flyttat in i vårt nybyggda hus, vi har sovit där i 3 nätter nu. Det är helt underbart att ha ett nytt, stort, fint hus! Hoppas ni gillar huset när ni går på visningen!

    Tykkää

  40. Moikka! Voi että rupes tekemään minunkin mieli noita kenkiä 🙂 Mulla vaan niin hankalat jalat, että pakko käydä sovittelemassa kaupassa. Kävin kyllä kaivamassa kesäiset Skechersini kaapista ja steppailen ilman sukkia tänään niissä.
    Niin hei ihan mahtavaa, tosiaankin peukut pystyssä talon suhteen!!! Kerrot sit heti miten kävi!
    terkuin Hanna

    Tykkää

  41. Hej, toivottavasti saatte talon!Pidän peukut pystyssä. Muuten VÄHÄIhanat noi balleriinat!Malla

    Tykkää

  42. Voisinpa tarttua haasteeseen.. Saako sen aloittaa ensi viikolla 😀 Lasketaanko aikaisemmin tilattuja nettishoppailuja, jos ne tulevat nuukuusviikon aikana? 🙂
    Tällä viikolla on nimittäin ostettu jo fillarit, yhdet kengät ja ehkä jotain muutakin (shame on me..)

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: