Tuhannen ja yhden yön (sidonnan) mekko

Kuvia voi klikata isommiksi
Hyvät naiset, ompelutaitoiset. Ja nekin, joilla ompelukone pysyy edes jotenkin käsissä. 
Tässä on kesän simppelein monikäyttömekko, jonka voi sitoa päälleen lukemattomin eri tavoin. Ostin omani viime elokuun reissulla Krotiasta ja ainostaan kaduttaa se, etten ostanut toistakin. Pidin mekkoani reissun jokaisena päivänä ja valehtelematta olisin pärjännyt koko lomamatkan ihan vaan yhdessä mekossa.
Raskaana tai ei raskaana.
Jos tänä kesänäkin olisi pakko valita vain yksi mekko, en epäröisi hetkeäkään.
Tyylikäs, tyttömäinen.
Etninen, kaunis.
Rento, kuninkaallinen.
Tarvitset kahta eri kangasta. Tarvitset myös noin 3 metriä pitkän kangaskaitaleen nauhaksi, johon tulee keskelle kolme reikää (näitä on hyvä käyttää hyödyksi sidonnoissa). 
Mun mekkoni materiaali on 20% polyesteria ja 80% silkkiä. Kankaan keveyteen kannattaa siis panostaa.
Voihan itku kun ei muistu ollenkaan kaikkia kivoja sidontoja mieleen. Mekon mukana tuli ihan ohjevihkokin, mutta jätin sen hotellihuoneeseen ajatellen, että helpostihian näitä sidontoja keksii…
Ja niin kyllä keksiikin!
***

Edit: Kankaiden mitat näkyy alla, klikkaile taas isommaksi:
Kiitos kyselyistä, niiden innoittamina aloin tutkailla mekon tarkkoja ominaisuuksia ja kankaan todellinen mallihan onkin alareunoistaan pyöristetty suorakaide

Saako selvää? 😉 Mun mekossa on kokolappu 36, mutta tää on niin reilu, että yksi vauvamaha mahtui hyvin. Suuremmille mitoille lisäisin kyllä muutamia senttejä varmuuden vuoksi.
Molemmat mekkokankaat ommellaan nauhan sisään.
Nauha on noin 3cm leveä (kaksinkerroin) ja reiät sijaitsevat 30cm välein, keskimmäinen ihan työn keskellä.
Kankaiden reunat on viimeistelty huomaamattomilla taitoksilla.
Muuta kysyttävää?
Toivottavasti auttoi!
Ps. Coming up next: ne reisilihasjumpat! Sees!

99 vastausta artikkeliin “Tuhannen ja yhden yön (sidonnan) mekko

  1. Oi mä muistan kuinka ihailin tätä jo aiemmassa blogissa niissä matkakuvissa… tuo on NIIN kaunis! Menin ihan sanattomaksi kun vaan tuijotin noita kuvia… 🙂
    Ja miten voikin olla ihan erinäköinen erilailla sidottuna! Pitäisköhän lähteä kangaskaupoille ja pyytää anoppia ompelemaan tuollainen… tosin noita sidontoja en osaisi ollenkaan 🙂

    Tykkää

  2. Ihan mielettömän upea mekko ja nuo kaikki eri sidontatyylit… WOW! Taisin juuri löytää must-have -mekon tälle kesälle. Nyt vaan kangaskauppaan ja vanhempien ompelukonetta lainaamaan. 🙂

    Tykkää

  3. Ihana! Täytyykin mennä kangaskauppaan penkomaan (ostan mieluusti niitä kilohintakankaita, edullisia ja ihan näppäriä ja kauniita) 🙂

    Tykkää

  4. Mäkin tilaan tällaisen mummilta! Muutama lisäkysymys tuli mieleen:
    – suureneekohan noi mitat ihan samassa suhteessa, kun kokoa suurentaa? Eli mittasuhteet pysyy samana?- millaisin välein ne reiät siinä nauhassa on? onko ne normaalin napinläven tyyppisiä vai isompia? Nauha on varmaan kaksinkerroin siten, että mekkokankaat ovat taitoksen välissä vain vähän? Ompa vaikea selittää, tarkoitan siis sitä, että onko niiden reikien kohdalla nauhan välissä myös mekkokankaita?- jos kuitenkin laittaisit muutaman sidontavinkin, sellaisia step-by-step, 1-2-3-ohjeita, mun hahmotuskyky on pelkistä valokuvista vähän huono…
    Nää käsityövinkit on niin ihania, tein äitille jouluksi sun ohjeella toimistoponchon, se on tykännyt kovasti.
    Aurinkoisia päiviä!

    Tykkää

  5. Waude, siinäpä muuntautumiskykyinen kangaspala! Uskomatonta, miten erinäköisiä asuja samasta saa aikaiseksi.. joka tilanteeseen!

    Tykkää

  6. Voiko luovempaa kangaskappaletta ollakkaan? Yli-ihana. Kuten muutkin, taitaa olla että minäkin poikkean vielä kangaskauppaan..
    Kiitos loistavasta postauksesta ja mukavaa sunnuntaita!

    Tykkää

  7. Ihan mieletön mekko!Mahtava postausaihe :).Tuollaisen tekisi kyllä melko helposti itse, mutta nuo kolme reikää. Kiinnostaa että millaisilla etäisyyksillä noi reiät on ja millä kohtaa reunasta on ensimmäinen?Entä miten leveä tuo solmimisnauha on?Periaatteessa jos kangas on valmiiksi 130 cm leveää tai leveämpää, ei tarvita kuin metri kahta eriväristä kangasta :), eli ei se kovin kalliiksikaan tule :).

    Tykkää

  8. Loistavaa, kiitos! Olenkin tässä hieman tuskaillut kesän juhlia, kun maha pikkuhiljaa (eikä ihan niin hiljaa…), että mitä ihmettä sitä pukis päälle. Nyt vain kaupoille!
    Muutama kysymys multakin…
    1. Riittääkö leveys kunnon mahaankin, vaiko pitäiskö olla leveämpää?
    2. Mikä on nauhakaistaleen leveys?
    ps. edelleen päivittäin lueskelen, vaikken juurikaan kommentoi

    Tykkää

  9. Vau, ihana! Enpä olisi arvannut, että taipuu noin moneksi. Täytyy etsiä rantakassin kaveriksi sopivat kankaat ja surauttaa tuollainen kasaan. Loistovinkki, kiitos 🙂

    Tykkää

  10. Oi ihana! Minäki kaipaisin kyllä vaikka tarkempia kuvia tuosta, että miten on ommeltu tuo nauha jne.. 🙂 Jos voisit tarkempia kuvia laittaa tuosta saumaosasta 🙂 Ja tosiaan, millä väleillä nuo reiät on + minkä levyinen tuo nauha on? 🙂

    Tykkää

  11. UPEA!! Ja uskomattoman monta sidontavaihtoehtoa – ei kyllä noissa kuvissa uskoisi samaksi mekoksi. Olen niin toivoton käsitöissä, ettei multa valitettavasti onnistuisi moisen tekeminen 😦

    Tykkää

  12. WAU!! ihan uskomatonta miten monta eri mekkoa yhdestä mekosta saa!!ja jopa ilman niitä hotelliin jääneitä sidontaohjeita… pakko on itsekin lähteä etsimään kangaspaloja! Ja kiva olis jos voisit muutaman simppelin sidontatavan tänne raapustaa..
    terkuin sateen ropinasta
    iisa

    Tykkää

  13. Makee mekko!
    Katsoin vain tuota kuvaa, että kappaleet eivät taida kuitenkaan olla ihan pelkkiä suorakaiteita vaan ne on lievästi molemmista päistään muotoiltuja?
    Ja hei, viititkö laittaa mulle s-postia, olisi yksi kysymys 🙂 Mun osoite löytyy blogini sivubannerista 🙂

    Tykkää

  14. Moi!
    Olen lueskellut blogiasi jo jonkun aikaa, mutten ole tullut kommentoineeksi. Mutta nyt kyllä minunkin suht korkea kommenttikynnyt ylittyi roimasti:) Aivan huippuvinkki, kiitos! Katselin jo kansgaspalakassista kankaat valmiiksi, mutta jos viitsit tosiaan vähän tarkempia kuvia/ohjeita tuosta nauha-hommelista päivitellä, niin otan kiitollisena vastaan. Meikäläisen ompelijankyvyillä onnistuminen on muutenkin melko arpapeliä 😉
    Kiitos ihanasta blogistasi!

    Tykkää

  15. Ohhoh, onpa hauska ja kätevä mekko! Kukaan ei huomaisi vaikka ois joka päivä sama mekko päällä 😉

    Tykkää

  16. Ihana idea! Kuten moni muukin, myös itse aion tehdä itselleni tuollaisen! Kiitos paljon vinkistä!! 😀
    -Katja-

    Tykkää

  17. Siis oikeastiko noissa kuvissa on koko ajan sama vaate?!?! Ihan käsittämätön juttu siinä tapauksessa, ja myöskin älyttömän kätevän kuuloista. Munkin täytyy harkita jos lämpimät säät vielä jatkuu (vaikka oonkin täys nolla käsitöissä, mut jos vaikka äiti auttais 😉
    Reisilihakset odottavalla kannalla…

    Tykkää

  18. Oi ihanaa sulla sitten riittää vallan upeita juttuja!!! Tykkään todella! Olen joskus nuoremana ihan vain yksinkertaisella isolla suorakaiteen muotoisella kankaalla oleillut mutta tuo vaikuttaa jo oikein kunnon mekolta!Täytyypä ehkä koittaa!Siis pitäisin mielellään mutta se että saan aloitettua vaatii suurta suunnitelmaa!;)
    Anu

    Tykkää

  19. Oi mikä idea 🙂 Nyt täytyy heti kokeilla millainen luomus syntyy kätösissä ompelukoneen alla. Mahtava idea ja itse rakastan yli kaikkea sitä helppoa pukemista 🙂 Ja vaihtaa tyyliä lennossa … Kaunista aurinkoista viikkoa !

    Tykkää

  20. Voi olla että anoppi pääsee ompelemaan mulle maailman parhaan kesämekon 🙂 Haluan vaan ehkä hieman lyhemmän version.
    Mekko on aivan ihana!

    Tykkää

  21. Ihan mahtava monitoimimekko! Tosin itsekin kaipaisin vähän parempia ohjeita tuon tekoon, koska peukalo on melkein keskellä kämmentä 😀 Rakastuin palavasti tuohon alimman rivin yksiolkaimiseen malliin. Ja jäi häiritsemään, että miten olet saanut rypytettyä tuon ensimmäisen rivin kolmannen mallin (vasemmalta oikealle luettuna) yläosan noin?

    Tykkää

  22. Upee mekko!! Jäin vain tuijottamaan lumoutuneena upeita muunnelmia. tosin olen ihan niin varma että itseni päällä mekko ei ole NOIN upea. :))

    Tykkää

  23. Hei, ei se niin suorakaiteinen ollutkaan kuin putkiaivoissani oletin ;D Kiitos kyselyistä, niiden ansiosta aloin tutkiskelemaan mekkoa tarkemmin. Eli se on suorakaide, jonka alareunat on pyöristetty! Toivottavasti kuvat vastasivat muihinkin kysymyksiinne? Ja toivottavasti kukaan ei vielä ehtinyt tekemään :S

    Tykkää

  24. Aivan loistava mekon idea – yksinkertainen ja kuinka monia mahdollisuuksia erilaiseen lookkiin!! Kuvan perusteella näyttää että kaitale ei ole ihan suora vaan ainakin reunasta kaareva (leikattu siis kaarevaksi) – voisitko ottaa siitä kuvan niin että se on tasona lattialla. Tekisi mieli käydä kangaskaupan kautta ja ruveta ompeluhommiin.
    Ihania kuvia muutenkin blogissasi!

    Tykkää

  25. tuhannet kiitokset johanna – paras postaus koskaan! aion ehdottomasti kokeilla kesällä. mekkosi on tosi kaunis, kuten kantajansakin!

    Tykkää

  26. Toi on kyllä semmoinen mekko, että vaikka ei olisikaan niin ompelutaitoinen, on toi todella helppo toteuttaa. Mä itse opiskelen vaatetusalan artesaaniksi, ja toi tuntuu siis erittäin helpolta. 🙂 Veikkaan kuitenkin, että jää tekemättä, koska mä en varmasti osaisi laittaa sitä päälleni.. öh, mitenkään? 😀

    Tykkää

  27. Wow mikä mekko! Uskomaton!
    Jos niiden reisilihasten jälkeen saa toivoa niin masua ja keskikroppaa..;)

    Tykkää

  28. Kun näin kuvan, muistin saman tien jonkun mainostaneen blogini Google-mainoksissa vastaavaa vaatekappaletta. Onneksi panin linkin talteen, kun tuo idea vaikutti minusta aika ihanalta:http://shylaacreations.com/
    Ja upeahan tuo on! Ihana sari-silkki tuolla pohjalla.

    Tykkää

  29. Taalla Nykissa noita mekkoja on nakynyt katukuvassa aika usein (katumarkkinoilla myytavana siis), mutta en ole viela loytanyt varia ja kuviointia josta tykkaisin. Sun on todella ihanan varinen. Tana kesana taas katumarkkinoilta etsimaan sita yhta taydellista juuri minulle tehtya…

    Tykkää

  30. Siis NIIN upean mahtava mekko! Mä haluun kans! 🙂 Tuo olis aika ihana reilun viikon päästä odottavalle Nizzan-matkalle.. hmm.. hmm… Taidankin huomenna mennä kangaskauppaan! KIITOS vinkistä! Taidan samalla surauttaa anopillekin, hän kun tykkäisi tuollaisesta aivan satavarmana! 🙂

    Tykkää

  31. Ihan mieletön mekko, ei ikinä uskoisi äkkiä katsoen, että joka kuvassa on kyseessä sama kangaskappale, wautsi!!

    Tykkää

  32. Tosi näppärän näköinen vaatekappale! Yksi varmistus vielä ennen kuin kaivan ompelukoneen esiin: onko pitkä solmiamisnauha ommeltu mekkokappaleisiin kiinni vain 1,3 metrin matkalta? Eli yläreunasta mekkokappaleet ovat irrallaan kummastakin reunasta 75 cm.

    Tykkää

  33. Onpas hieno mekko, mutta mulla tuli mieleen että kuinkakohan kuuma sitä on sitten pitää, sillä joissain noissa sidonnoissa se vaikutti olevan parilla kerroksella. Harmi ettei mulla ole ompelukonetta (eikä sen puoleen ompeluaikaakaan) sillä tuota olisi kiva kokeilla 🙂

    Tykkää

  34. Ellimelli: Kyllä! Justiinsa 🙂 Anteeksi huonosta vastailusta kommentteihin, nyt alkaa Poirot telkkarista! 😀

    Tykkää

  35. Upea! En osaa kutoa, mutta ompelukonetta osaan jonkun verran käyttää eli tota koitan, jos löydän kauniit kankaat. Nyt sun pitää vielä vääntää rautalangasta noi erilaiset pukemistavat! 😉

    Tykkää

  36. suklaasydän: Kannattaa hankkia aika heppoista/kevyttää/ohutta/hengittävää kangasta kuten silkkiä, jottei tule kuuma. Mun mielestä tää oli ihanan vilpoisa kyllä jopa kuumalla etelänressulla 🙂

    Tykkää

  37. IHANA mekko! Oma kroppa on sen verran hassun mallinen, että kaupoista ei mekkoja tahdo helposti löytyä, eikä äitiä kehtaa joka välissä pyytää ompelemaan vaatteita. Mutta tuollainen monikäyttöihmemekkohan olisi monta mekkoa samassa ja jopa mä osaisin ommella tuon 🙂 Täytyy siis lähteä etsimään sopivia kankaita.

    Tykkää

Jätä kommentti Valloittava valkoinen Peruuta vastaus