Lauantaipäivä kaupungilla

Aamupalalla kahvilassa oli tänään koko family ja vielä kaverifamilykin. Tässä yllä Olli ihastelee yhtä parkettinäytettä, joka kuitenkin oli meille liian vaalea ja ”kylmä”. Olen melko varma, et me tullaan valitsemaan lattiamatskuksi tämä:
Eik Plank Antik Ivory – 15cm leveää ja kaksi metriä pitkäpuista tammiparkettia.
Kahvilassa oli hauska taidenäyttely…
..mulla jälleen pinkkiä…
…ja kaupungilla antiikkimarkkinoita ja huutokauppoja.
Ja tietysti turisteja (ja meitä paikallisia varsinkin! ajeluttava Totto -juna: Tuttuu!

Haluan vielä muistaessani kertoa teille synttärilahjasta, jonka annoin taannoin miehelleni. Se on puoliksi tietenkin lapsilta, joten toisella puolella lukee ”Pappa”. Toisella puolella lukee miehen nimi, joten koru on puoliksi multa 🙂 Olisi tietysti nimen sijaan voinut kirjoittaa vaikka kulta tai rakas tai jotain sellaista (norjaksi), mutta veikkasin, että se olisi mennyt liian imeläksi miehen makuun 😛
Kala on hopeaa, todella kaunis ja Siinan tekemä, voin lämpimästi suositella tällaista uniikkia ja käsintehtyä lahjaa! Kiitos vielä Siina 🙂

13 vastausta artikkeliin “Lauantaipäivä kaupungilla

  1. Kiva hellemekko. Ja ma niin rakastan tota pikkukaupunkimenoa ja hiljaista elamaa. Rakastan Nykia, mutta vosiin asua kylla vahan aikaa jossakin pienemmassa paikassa. Alkaa vahan tuntua silta tassa vaiheessa…
    Hauskaa viikonlopun jatkoa!

    Tykkää

  2. Mukava tunnelma! Voi hyvin aistia sen 😀 Lattia näyttää upealta, muistan hyvin vielä, miten hauskaa oli talon rakennusvaiheessa kaikki materiaalien valitseminen. Muu rakentaminen oli sitten vähemmän kivaa…
    Ihana riipus. Mun koruharrastuksesta vielä puuttuu tuollainen puuhastelu, täytyisi varmaan opetella 😉

    Tykkää

  3. Mekko on Vilan, sellainen kapea iso paita, M-koko yltää mulla melkein polviin. Tooodella ihana päällä!

    Tykkää

  4. Lattiavalinta on loistava:)Tosi hienon näköinen tulee…Onpas kiva lahja tuo Siinan koru!
    Leppoisia kesäpäiviä!

    Tykkää

  5. Tosi kaunis koru ja aivan ihana mekko sinulla! Vaaleanpunainenkin pukee sinua.
    Aurinkoisia päiviä!

    Tykkää

  6. Olipa ihana mekko.. 🙂
    Ja Heipsan vaan!
    Täällä ilmottautuu nyt ex-anonyymi lukija, joka on seuraillut ihanaa blogiasi!
    Ihanaa kesän jatkoa sinne Norjaan! 🙂

    Tykkää

  7. Kaunis koru. 🙂
    ( Olen ensimmäisiä kertoja vielä lukemassa blogiasi. 🙂 Ja varmasti palaan yhä uudelleen. )

    Tykkää

  8. It is perfect time to make some plans for the future and it’s time to be happy. I’ve read this post and if I could I want to suggest you some interesting things or advice. Maybe you could write next articles referring to this article. I desire to read more things about it!

    Tykkää

  9. symptoms of low vitiam d…
    When I initially commented I clicked the ”Notify me when new comments are added” checkbox and now each time a comment is added I get three emails with the same comment. Is there any way you can remove me from that service? Bless you!…

    Tykkää

  10. A formidable share, I simply given this onto a colleague who was doing a bit analysis on this. And he in truth bought me breakfast as a result of I discovered it for him.. smile. So let me reword that: Thnx for the deal with! But yeah Thnkx for spending the time to discuss this, I really feel strongly about it and love reading extra on this topic. If possible, as you turn into expertise, would you mind updating your weblog with extra details? It is highly useful for me. Huge thumb up for this weblog submit!

    Tykkää

  11. I really appreciate this post. I have been looking all over for this! Thank goodness I found it on Bing. You have made my day! Thx again

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: