Kolme haavetta kotiin

Mulla on kolme luksusluokan haavetta uuteen kotiin.

Me ei todennäköisesti tulla ostamaan paljonkaan uutta niin mööbeli- kuin pikkusälärintamallakaan, mutta seuraaviin kolmeen juttuun olen aika fiksoitunut.

 

 

juttu nr. 1 Ascason Dream -kahvikone. Latteriippuvaiselle oiva vempele. Niin ja tietenkin mun lempivärissä.

 

juttu nr2 Eamesin RAR -keinutuoli. Järkevä vanhempi ostaisi kai kaksi kun siinä istumaan haluavia lapsiakin on kaksi. Pihi vähävarainen vanhempi joutuu keksimään muita ratkaisuja riitoihin.

 

juttu kolmonen on ennenkin blogissa esiintynyt haave; yksi Seppo Kohon Octo -valaisin. Valaisimen tulevaksi paikaksi on vakiintunut korkea rappukäytävä, jossa se pääsisi suunnittelemaani makuuhuonetta paremmin oikeuksiinsa.

 

***

Rappukäytävään tulee (siis tulee; nää tapetit on ainoa, mikä tässä postauksessa on varmaa 😀) Octon seuraksi alas valkoista paneelia ja ylös seuraavaa Tapettitalon Ruusuja hopeamaljassa -tapettia (tapetti on oikeasti haalean ruskea-kultaisemman väristä kuin kuvassa):

 

Toinen tapetttivalinta Tapettitalosta oli vaaleansininen (luonnossa kuvaa vaaleampi) Lukko. Tilattu on, mutta ihan en tiedä mihin näitä laitetaan ;D

 

Sellaisia haaveita tällä kertaa. Nähtäväksi jää, mitkä toteutuvat 😛

Kivaa viikonloppua!

88 vastausta artikkeliin “Kolme haavetta kotiin

  1. Tosi kauniit nuo tapetit, vähän erilainen värimaailma kuin edellisellä asukkaalla. 😉 Nuo kahvimasiinat on myös ihania, olen haaveillut sellaista meille, mutta se on kyllä todellakin _haave_. Ehkä siinä olisikin ideaa aikuisten joululahjaksi…

    Tykkää

  2. Innolla odotan muutosta kun retrot tapetit saavat siirtyä syrjään näiden uusien tieltä:) Paljon ennen ja jälkeen kuvia please!

    Tykkää

  3. Heh.. Kelpuuttaisin myös ton kahvimasiinan HETI kotiini. Jos olisi varaa, ja jos tietäisi minkä värisenä sen lopulta haluaisin. Koko ylärivi on niin karkkia silmille, toisaalta se rosteri olisi takuu (mut turvallinen), ja paloautonpunainen menisi myös räväkkä kun on!! 🙂 Tai jos hankkisi kaikki, pitäisi yhtä pöydällä, muita kaapissa odottamassa vuoroaan. Kierrättäisi niitä vaikka kk välein?! Tai viikon?? :DD Odotan kovasti rempastanne before/after-kuvia, teillä kun tuo tyyli kolahtaa kovasti minuun..:)

    Tykkää

  4. Ihan ot, mutta mä haluisin joskus saada sulta meikkausvinkkejä. Voisit ihan kertoa, miten saat aikaan tuollaisen raikkaan luonnollisen, mutta kuitenkin huolitellun näköisen meikin. Ihailen sitä jokaisen kuvasi kohdalla. Mä olen silmien meikkauksessa niin peukalo keskellä kämmentä ettei tosikaan, joten olisi tietysti tosi ihanaa saada tietää se, miten sä meikkaat silmäsi (ellei se ole mikään suuri, tarkoin varjeltu salaisuus). 😀

    Tykkää

  5. Hih, ymmärrän HYVIN sunkin haaveen 😉 Ne on herkkuja!
    Kiitos muutenkin kivasta kommentista, juuri noin ajattelen itsekin. Se on kai vähän asennekysymys… tai että mistä vinkkelistä asiaa katsoo 🙂

    Tykkää

  6. iippu, ihan eka blogi on vain mulle avoinna… Siellä on niin paljon sellasta henkilökohtaisempaa teitoja ja juttuja, joita helposti kirjoitteli kun lukijoita oli suunnilleen vain kaverit ja äiti 😉 Eli ymmärrät varmaan 🙂
    Kiitos kovasti ihanasta kommentista ❤

    Tykkää

  7. Oi harmi ettet muuttanut tänne! 😀
    Ja kiitos kivoista sanoista. Oikea asenne, sanoisinko! 😉
    Mitä tulee blogin päivittämiseen, viehän se aikaa, mutta on mulle ihan samanlainen ilonlähde kuin teillekin enkä ollenkaan ajattele tarvitsevani mitään palkkiota tästä! Nämä kommentit ja niiden tuoma ilo ja energia ovat paras palkinto :))

    Tykkää

  8. Moi Katariina, kiitos kovasti 🙂
    Muutin Norjaan kesällä 2006. Asuminen, etenkin omistusasunnot ovat Suomen hintoja jonkun verran korkeampia. Mutta niin ovat sitten palkatkin, että kyllä elintasoja melkein voi verrata.
    Kiitos Katariina ja samoin sulle kaunista syksyä ❤

    Tykkää

  9. Sanna, hyvä huomio. Niin varmaan pitäisi valottaa asiaa paremmin, ettei tulisi kurjia asenteita ihan turhaan. Kun tosiaan mitään vaatimusta ei ole annettu eikä blogin todellakaan ole tarkoitus muuttua _mitenkään_. Mutta hyvä huomio tosiaan, enkä mitenkään halua syyttää ekan kommentin tapaisia ajatuksia inhottaviksi jollen itse ole kunnolla antanut tietoa muutoksen luonteesta!
    Kiitos 🙂

    Tykkää

  10. Kiitos Heli, hyvä kuulla. Halusin juuri suomalaisia tapetteja ja muutenkin suomalaisuus on lähellä sydäntä täällä ulkomailla 🙂

    Tykkää

  11. Viiru, se maatuskainen kantopussukka on KozyCarrier, tosi hyvä 🙂 Kantoliinan merkkiä en nyt muista ja se on jonnekin muuttolaatikkoon jo pakattukin 😦

    Tykkää

  12. Oih, no teidän mamman koti näyttääkin kovasti tyylikkäältä 😉 Sieltä vaan lamppuja siirtelemään ;D

    Tykkää

  13. Vinkit on tosiaan remppaajille kullan arvoisia! Me ollaan Niiiiiin paljon kyselty kaikilta joita vaan vähänkin tunnetaan!
    Niin no, tosi kurjaa jos jotakuta harmittaa tämänkaltaiset postaukset 😦 Vannon ja vakuutan tämän tehneeni ihan yhtä vilpittömin mielin kuin jos lukijoita olisi viisi kappaletta 😛 Haaveilumielessä ihanuuksia kuolaten…

    Tykkää

  14. Hih, hyvä kommentti 🙂 Suomalaisia tapetteja nimenomaan halusin. Voin sitten kaikille ihastelijoille kehua, että kyllä Suomessa vaan osataan :))))

    Tykkää

  15. Muistan Raili! Ja kun näin sen livenä mun siskolla, vakuutuin. Se on KAUNIS!! Ja keinutuoli saa mun mieheltä ihan saman tuomion, eli ei oo ostoslistalla ekana, sanoisinko 😉

    Tykkää

  16. Moikka A, uusimpaan postaukseen (4.9.2010: Reiskat) laitoin nyt linkin kaikkiin DIY -juttuihin, toivottavasti helppaa 🙂

    Tykkää

  17. No se sopis teillekin kyllä täydellisesti, osaan kuvitella heti! Hienoa jos mies ehdottaa, eikai siinä sitten enää oo mitään estettä? 😉

    Tykkää

  18. No nää olikin varmaan aika tällasta designia verrattuna muuhun mun sisusteukseen 😉 Eli ehkä siksi ei tyypillisintä minua. Kiitos 🙂

    Tykkää

  19. Totta, olin unohtanut lasten huoneet kokonaan 😀 😀 Hyvä äiti. No mutta, ei niihin varmaan vielä kauheasti tarvi mitään kun sängyt ja kaapit on valmiina. Vähitellen…
    Kyllä me joitain hankitojakin tullaan tekemään, mutta perusjutut (sohvat, ruokapöydät yms.) seuraa mukana. Lemmikkiä ei ainakaan vielä ole tähtäimessä vaikka ollaan molemmat kovasti eläinrakkaita… ollaan vaan molemmat myös kovasti matkustelevaisia… 🙂

    Tykkää

  20. Moikka ekaa kertaa tänne blogiin 🙂 Voitko uskoa, että olen nyt kirjoittanut tämän viestin jo kolme kertaa ja joka kerta unohtanut laittaa tuon meiliosoitteeni, joten koko viesti on mennyt sen siljän tien tuhkana bittitaivaaseen. JOSPA NYT ONNISTUISIN!!!
    Meillä on toi tuoli, tykätään tosi paljon. Se on nyt ollut vuoden verran tuolla kaksosten huoneessa ja siinä voi mukavasti keinutella niin lapset kuin äitikin. Niin ja meillä on ne saman sarjan tavalliset tuolit myös, ruokapöydän ääressä. I LOVE.
    Kahvikonetta (samantyylistä retrohenkistä) kuolaan minäkin. Peukutan haaveille!!!
    P.S: EN voi kyllin kiittää sua niistä kuvallisista palmikkoneuleohjeista. Tänään vihdoin käytin ja opin suoraan tekemään sen palmikon. Ihana sinä, kiitos 🙂

    Tykkää

  21. I found this post book-marked and i genuinely liked things i understand. will really book mark it as well as well as proceed through your current other content later.

    Tykkää

  22. Great post. I?m a regular visitor of your web site and appreciate you taking the time to maintain the excellent site. I will be a regular visitor for a long time.

    Tykkää

  23. I have no idea why I read so many blogs, but I?m glad I do so. I always come out learning at least one thing every day.

    Tykkää

Jätä kommentti kalamuija ja lappilifestyle Peruuta vastaus