
Päivän (sade)asu -olenko edes ihan älyhienon tihkusadekuvan sotkenut Paintilla!? ;D
huivi ja farkut GT trenssi Burberry saappaat Tretorn.
Saappat on ekaa kertaa jalassa; pappa tuonut messutuliaisina. Juuri saappaita ja muuta vähänkin erätarvikkeeksi luokiteltavaa vaatetta meillä on kyllä yllinkyllin -pappa kun saa niitä puoli-ilmaiseksi messuilla ollessaan. Tällaisia lyhytvartisia saappaita mulla ei ollut, joten sanoin poikkeuksellisesti että hyvä on sit, saa tuoda..
Tänään on ihan oikeasti satanut koko päivän. Aamulla sen verran pikkasen tihkuen, että (sateenpitävässä) trenssissä pärjäsi oikein hyvin. Iltapäivällä sen verran, ettei ulos edes viitsinyt mennä. Paitsi ihan vähän Ompun kanssa lätäköihin pomppimaan ;))
Tänään on siis tylsä ilma, tylsä asu ja tylsät jutut 😀 Sellaisia ne syksyiset maanantait kai vähän on.
Voin kuitenkin vaikkas kiittää teitä bloggailun todella mielekkääksi tekemisestä. Viime aikoina olen ihan ihmetellyt miten antoisaa ja kasvattavaa vuorovaikutus täällä voi olla. Tunteita ja ajatuksia herättävää. Joskus mietin miten paljon mielenkiintois(emp)ia ihmisiä Te siellä olette, että miten tylsää kun kaikki täällä blogissa pyörii mun tavallisen elämäni ympärillä ;D Mut siis kiiiiiiitos että käytte täällä avartamassa mun maailmankatsomustani -tai muuten vaan kovasti piristämässä mieltä! ❤
Sateista maanantai-iltaa ❤
Ps. Mun sateista maanantaita piristää iiihana saunasuunnitelma -palailen sen kanssa pian 🙂




no sori J:n palvojat, en jatka enää. Kiva jos joku näkee tuossa ryppyisessä takissakin glamouria (olkoonkin se Burberryn tahi ei). yleensä vaan tuntuu, että trendipellet (en nyt tarkoita J sinua) istuu kynnet lakattuna latella eikä oikeesti vie lasta esim. hiekkikselle tai remuamaan ikäisten pariin. No kun uhmaikä koitaa, niin ehkä sitten tehdään muutakin kun istutaan piskuisessa kahvilassa
TykkääTykkää
Höh.. Mikäs tylsä sä nyt oot?? Mä ainakin tykkään lukea ihan hirveästi sun ja teidän perheen touhuja!! 😀 Takin ottaisin myös heti, materiaali on juuri sellainen joka-paikan-juttu. Sama sit istuisiko hiekkiksellä kun tytär lapiosi hiekkaa ilmaan niin, että puolet tippuu niskaan, vai onko kaupungilla kaffella pikkurilli somasti pystyssä?? <— oon huomannut et mulla on aina noin.. Heh.. 😉 (Valkokaulus)lapset, kuralätäköt ja tyylikkäät mamat rules! ;D
TykkääTykkää
Näinhän se menee -nimenomaan ”tuulipuvullekin” on paikkansa ja tyylikäs voi olla vaikka minkälaisissa vaatteissa -jos haluaa olla tyylikäs 😉 Mulle tärkeintä on -kuten sunkin kommentista välittyi, se että itse viihdyn. Parantele pian ja rentoudu sairaslomallasi! :))
TykkääTykkää
Kiitos nanna, todella kauniisti sanottu ❤ Ja vieläpä selvinpäin ;D
TykkääTykkää
Lohduttaahan se kummasti kun muillakin on yhtä kurjaa hihi :))
TykkääTykkää
Yritän laittaa sidontaohjeen seuraavaan postiin 🙂 Kiitos kovasti ❤
TykkääTykkää
Kumppareita tarvii niin paljon, et niiden on hyvä olla kivat! 🙂 Mun tekis oikeesti mieli sellasia armeijan vihreitä….
TykkääTykkää
No joo, aika hyvin pitää paikkansa, mutta sanoisin kyllä että pientä kokoa ovat eli voit varmaan huoletta ottaa isommat kuin tavallisesti… Mun 37 vastaa kyllä sellasta 36,5… 😉
TykkääTykkää
Kiitos Martta ❤ se on oikeastaan tavoite; se inspiration ja energian jakaminen, joten mikäs sen parempaa kuin kuulla, että olen onnistunut tavoitteissani! :))
TykkääTykkää
Kuulostaa ainakin yhtä nätiltä hih 🙂 Mustat kumpparithan on tyylikkäät!!
TykkääTykkää
Ja ei ristus Summer. Miten hitossa jokin vaate, esim. Burberryn takki estää lapsien kanssa leikkimisen?? Tai ne nätit kynnet?? Jospa sitten mietitään asiaa vaihteeksi niinpäin, että ne naiset jotka ei välitä hevonveetä ulkoisesta habituksestaan, ovat kaikki myöskin automaattisesti laitapuolen kulkijoita ja alkoholisoituneita, jne.. ja jättävät lapsensa heitteille?? Tuskin. Vanhemmuus ja lasten kanssa touhuaminen on joillekin hyvin luontainen juttu, niin myös pukeutuminen erilaisiin/tyylisiin/hintaisiin vaatteisiin. Kukin tyylillään ja tulotasollaan! Ei pitäisi olla sinulta Summer pois. Ja asiatonta on kaataa tätä sontää Johannan päälle, koska koko blogista huokuu hänen rakkaus kotia ja lapsia kohtaan. Ei tarvitse pukeutua juuttisäkkiin ollakseen hyvä ja nöyrä. PS. kun uhmaikä koittaa, äidit istuvat silti siellä kahvilassa, mutta niin myös siellä hiekkiksellä. Kummassakaan ei olla 24/7. Molemmat mahtuvat elämään mukaan. Anteeksipyyntöni sinulle Johanna, kun aloin näin blogissasi remuta. Epäoikeudenmukaisuus vain rassaa, koska minulle huokuu sinusta hyvin lämmin ihminen! ❤ Mutta turhaan ei sanota: Karavaani kulkee, ja rakit räksyttää..
TykkääTykkää
Joo kipa, munkin tekisi nyt mieli sellasia armyvihreitä pitkiä kumisaappaita, mut ei voi ostaa kun on jo monet… ;D Mut kyllähän niitä paljon myös tarvii…. 🙂
TykkääTykkää
Hih ❤ Mustat on supertyylikkäät!
TykkääTykkää
Moi mie, kiittosta 🙂
Mies ottaa harvoin kuvia, suurimmaksi osaksi ne on otettu kameran automaattilaukaisulla. Onhan tää senkin mielestä aika turhanpäiväistä touhua, muttei toki mun itserakkaudesta mitään päätelmiä tän perusteella tee heh :))
TykkääTykkää
Hahaa Ladybug ihana kommentti 😀 Voi kiitos, menin nyt ihan sanattomaksi 😀 Ihan varmasti olet yhtä tyylikäs sitten, ei epäilysta :)) Kiva kun kommentoit 🙂
TykkääTykkää
Hihii joo Ainolla on se valkoinen ruskovillan silkkimyssy, mutta äiti on kerran neulonut samanlaisen. Sekin muistaakseni hämmästyi siinä kasausvaiheessa ;D Koita sinnikkäästi, ne on niin hyvänmallisia pipoja!!
Kitos ❤
TykkääTykkää
Kiitos kirsikka ❤ Arvojen suhteen olet ihan oikeassa 🙂 Kiitos myöskin piristyksestä! 🙂
TykkääTykkää
Voi ei :S
No sit teki varmasti lämmin suihku ekstra hyvää? :))
TykkääTykkää
Vautsi, kivaa! Tulen käymään :))
TykkääTykkää
Kiitti kun viitit! Korjattu!
TykkääTykkää
Mmm 🙂 Provosointi on joskus ihan hauskaa. Joskus esitystavasta (mm. muita aliarvioiden/pilkaten) riippuen saattaa se viedä kommentit roskiin 😉 Niin että kannattaa aina miettiä mitä haluaa sanoa… Niin eikä lapset todellakaan vie (täysin) järkeä tai pukeutumishalua minnekään 😀
TykkääTykkää
Niin no, tai ainakin nykyajan ”tuulipuvut” on monesti tosi hyvännäkoisiä, ne kuorihommelit siis ;)) Noi on vähän tollasia myyttejä et miltä äitien pitäs näyttää…. oikeasti kun äitit(kin) voi pukeutua ihan kuin muutkin naiset -yllätys yllätys ;))
TykkääTykkää
Summer, ei täällä missään kohtaa ole kyse palvonnasta…. Enkä tiedä onko kukaan puhunut glamourista tai nähnyt tässä takissa mitään glamouria…? Siis täähän on ryppyinen puistotakki, kuten sanoit, ei mikään glamourtakki 😀 Sitten taas vaikka olisi pukeutunut trendikkäästi, voi ottaa vaiks laten mukaan hiekkiksen reunalle, tai jotain. Ja kyllä uhmaikäisten kanssa voi tehdä kaikkea, ei ne mitään pommeja oo mitkä täytyy lukita sisään :)) En tiedä onko sulla omia lapsia, tällaisia on mun ajatukset 🙂
TykkääTykkää
Jee :))) Hei mullakin on usein pikkurilli pystyssä -olen ihan yrittänyt päästä siitä eroon ;)) Okei, ei tää kai ihan kaikkein tylsin ollut, kiitti 🙂
TykkääTykkää
🙂 Kiitos kovasti lämpimästä kommentista ❤ Joo mulle tää on lähinnä sitä, että jatkan pukeutumista kuten ennen lapsiakin, se on tosiaan sitä luontaista minua… Eikä tyylikäs ulkonäkö tarkoita automaattisesti p*****maista luonnetta!! 😀 Todella osuvasti sanottu toi juuttisäkki -vertaus. Joskin omasta mielestäni pukeudun kovin arkisesti, että ei minua ulkonäön perusteellakaan tarvisi ihan ääliö hienostelijana pitää hehe :))
TykkääTykkää
Voi kun mua säälittää toi Summer. Pakko seurata Johannan blogia ja yrittää kaikin keinoin lytätä, vähätellä ja piikitellä. Mikään ei ikinä ole hyvin. Ja me muut lukijat, mekin olemme ihan hirveitä, kun pidämme iloisesta ilmapiiristä ja jaksamme nähdä ja jakaa Johannan kanssa kivoja juttuja. Kannustaa ja kiittää. Selvää palvontaa. Mitä, Summer, voisimme tehdä hyväksesi, että joskus voisit hymyillä ja nauttia, nähdä hyvää, jopa joskus jakaa sitä? Mielestäni Johanna on kanssasi uskomattoman ystävällinen, hänen sydämensivistyksensä paistaa vastauksissaan sinulle. Omasi puute näkyy sitten omissasi. Toivon että jostakin, vaikka täältä blogista, voisit löytää itsellesi pienen positiivisuuden siemenen, ystävällisen ajatuksen, onnellisen olon. Niin kuin me muut. Kuitenkin tunnut olevan koukussa Johannan blogiin, joten jotain täältä jopa sinunkin on saatava. Jos tämä olisi paikkana niin turha ja yhdentekevä, niin miksi aina palaat? 😉
Ilonpisaroita sinulle Summer! Ja kiitos Johanna ihanasta hyvänmielen paikasta täällä ID:ssä! 🙂
TykkääTykkää
en minä ainakaan palvo täällä ketään. enkä myöskään näe glamouria. mä vaan olen ihan tyytyväinen siihen että panostetaan ulkoiseen olemukseen jopa silloin kun käydään muksujen kanssa pihalla. musta se on hienoa! jokaisesta päivästä voi tehdä juhlaa pikkujutuilla. se täällä ehkä on se kiva juttu täällä blogissa. ei se tarkoita et ihannoisin mitään täällä… jokainen ollaan erilaisia. mut en vaan ymmärrä miks pitäis sitten myöskään haukkua/arvostella negat. sävyyn blogin pitäjän ”sadeasua”.
sen takia ryhdyin ”puolustamaan”. hymy huulillain… ja pilke silmäkulmassa.
TykkääTykkää
😀
No ihan samaa mieltä!!
TykkääTykkää
Oot itekin ihana!^^<3 puspus. Kiva asu<3
TykkääTykkää
Tuhannet kiitokset kumisaapasvinkeistä! Olen parin päivän kuluttua onnellinen upouusien kumisaappaiden omistaja!
TykkääTykkää
Noi saappaat on aivan ihanat. Mä haluaisin myös tuollaiset tyylikkäät saappaat, sillä koirien kanssa lenkkeillessä ne on enemmän kuin pop ja sitä haluaisi sadesäälläkin olla jonkun näköinen. Joku kiva sadeasu on myös hankinnassa 🙂
Niin ja pakko kertoa, tuolla aiemmin kun haaveilit niistä kolmesta asiasta ja kerroin haaveilevani kichen aid:n artisanista, niin nyt minulla on sellainen. Huomenna tuon sen koristamaan uutta okt:mme keitiötä omenan vihreänä 🙂 Mieheni tilasi sen minulle saksasta, josta sai sen puoleen hintaan suomen hintoihin nähden ja kyllä huomenna aion sillä leipoa uuden kodin kunniaksi omena piiraan 🙂
TykkääTykkää
Ei ole todellista! Luin alkuun yhden ”summer”in kommentin, ja lisää löytyi. En voi uskoa todeksi, tai oikeastaan pitäisikö olla imarreltu, kun joku on varastanut identtiteettini. Voi elämä. Olen toki aikonani kommentoinut aika kärkkäästi blogin kirjoittajaa ja lukijoita. Blogihan on sinänsä itsessään hyvä ja inspiroiva. Kuvat hyviä, ja niistä saa sisustus, askartelu ja pukeutumisvinkkejä. Niitä mä täältä haen, siksi lukaisen välillä. Eniten mua on ärsyttänyt lukijoiden älytön mielistely ja kehuminen. Kaikki on niin ihanaa, vaikka olisi jo aika basiia, menee oikeasti välillä överiksi nuo lukijoiden kommentit. Ehkä en ole luonteeltani mikään siirappinen, joten ei toimi mulla.
Mutta mitä tulee noihin ”valesummerin” kommentteihin, niin ihan eri asioista puhuu, kuin mä aikoinani. Ja kirjoituksen tasokin on paljon heikompi;) Mutta toisaalta olen oikeasti hieman otettu, että mut on huomattu:)
Olisin kirjoittanut tän rekistöröityneenä, koska yllä kirjoitellut ”summer” ei niin tehnyt. Mutta ei tässä ole mitään google-tilin valikkoa.
Tulen jatkossakin seuraamaan blogia inspiraationlähteenä, mutta jätän kommentoinnin muille.
Summer
TykkääTykkää
Samaa täällä toivotaan, Summerillekin onnea ja iloa syksyyn 🙂
Juu ja palvontaahan se, hihi 🙂 Voi kiitos tosi fiksusti (ajatellusta ja) kirjoitetusta kommentista Sallie! ❤
TykkääTykkää
Takk takk Heinis ❤
TykkääTykkää
Jeei! Onnea 🙂
TykkääTykkää
Ou jee :)) Voi että, kade täällä 🙂 Hyvä värivalinta myös! Hyviä piirakoita sinne sit vaan 🙂
TykkääTykkää
Hello oikea summer, en totta puhuen oikein pysy kärryillä kuka on oikea ja kuka ei, mutta sillä ei taida olla väliäkään hehhe.
Mulla nyt vaan on niin paljon kivoja lukijoita et pakko se niille on välillä sanoa 😛 Onko se sitten älytöntä mielistelyä, kehumista tai siiraappista, kokee jokainen -kuten arvelitkin, omalla tavallaan. Myönnän olevani kovasti positiivisuuteen taipuvainen… mutta siirappiseksi en kyllä todellakaan luonnettani kuvailisi minäkään.
Sun ei sit tosiaan varmaan kannata käydä kommenttiboksissa ollenkaan, jos muuten tykkäät blogista ;))
Kiitosta kommentista 🙂
TykkääTykkää
Johanna hei jatka samaan malliin kirjoituksiasi, hienoa että olet JUURI tuollainen, ja laita ihmeessä trenssi päälle kun lähden lasten kanssa puistoon, hiekkalaatikolle, kahville ihan mihin vaan!!ei kai äidin tarvi kurahaalareita laittaa kun vie lapsen leikkipuistoon. Jätä kaikkien niiden joilla ei EDES TODENNÄKÖISESTI ole lapsia tai ovat aivan väärillä sivustoilla, kommentit ihan omaan lukuunsa!!!!
Jatka positiivista kirjoitteluasi omalla tavallasi!!
SUMMERILLE tiedoksi, että varmaan löytyy sivustoja joissa jotkut äidit kulkevat tuulipuvussa kaiket päivät eivätkä meikkaa eivätkä shoppaile…..sinne vaan niiden sekaan surffailemaan….
ai että pännii tollanen ala-arvoinen arvostelu)=
Äiti 46 v
TykkääTykkää
Kommentti täältäkin: superkiva blogi mutta lukeminen jäänyt vähemmälle jo muutamia aikoja sitten henkilöpalvontaa lähentelevien mielistelykommenttien takia eikä nämä id:n ärsyttävät mainokset ainakaan lukuintoa lisänneet. Ottaa otsalohkoon kun ne vievät tilaa mukavilta remppakuvilta esim. ü
Silti koetan jatkaa ja muistaa olla lukematta kommentteja ja vaan ootella remppapostauksia ideavarkauksia varten! ü
TykkääTykkää
Ollos hyvä!! 😀 Jep, ajattelen kans noin kuin sinä. Ja vaikka en sinua tunne, nin jotenkin on hankala nähdä sinua hienostelijana. Vain nyt yksinkertaisesti sen tyylisenä kuin olet. Ja hyvä niin!! Ja nyt kun siitä palvomisesta on täällä puhuttu niin; *ottaa kaapista rukousmaton, käy polvilleen ja kumartaa kohti Norjaa. Siinä, missä muut kohti Mekkaa.* xDDDDD
TykkääTykkää
Sataa sataa ropisee täälläkin ja mun mielestä on kiva nähdä sateenpitäviä vaatteita tyhmien kirkkaiden sadetakkiviritysten ja keltaisten ”kalastajasadetakkien” rinnalla ;o)
Piti kysyä, että kuka sinua kuvaa vai napsitko kuvia itselaukaisijalla? Niin ja minua kiinnostaisi kuulla lisää perheestäsi, kalastajamiehestäsi (vai olenko ymmärtänyt hänen ammattinsa väärin?) ja miten olet Norjaan eksynyt ;o)
Niih ja missäpäin Norjaa asutte? Huomaa, etten ole ollut blogissasi alusta lähtien kun nämä tärkeät faktat on jäänyt näkemättä ;o)
TykkääTykkää
😀 Näin on :)) Samalla tyylillä jatketaan kun ei muuta osata ;D
TykkääTykkää
Ei Autumn ei mulle ainakaan oo tullut mitään palvontaa lähentelevää vastaan ja näin kauniita mainoksiahan katselee ihan ilokseen 😉 Koita jaksaa 😉
TykkääTykkää
Hih, ne keltasethan on just ihanimpia hih 🙂
Kyllä useimmiten käytän tota laukaisijaa, ei mies oikein jaksaisi tällaiseen puuhaan 😉 Tai sit se ottaa niin kamalia kuvia (mallissahan ei vikaa ;))). Mies ei ammatikseen kalasta, mutta kaikkea siihen liittyvää tekee 🙂 Ja juuri sen perässa tänne muutin nelisen vuotta sitten, ihan Norjan eteläkärjen tuntumassa asutaan 🙂
TykkääTykkää
moi, olen vasta löytänyt tämän blogin ja kommentoin nyt ensimmäistä kertaa. nämä tihkusadekuvat ovat todella ihania! näytät todella hyvältä!
TykkääTykkää
Ei äkkiseltään uskoisi että 18-vuotias seurailisi blogiasi, mutta ei pakko se on tunnustaa nyt ! En tiedä johtuuko se siitä että olen aina ihannoinnut Norjaa ja haaveillut joskus muuttavani sinne vai vaan sinun ihanista asuista ja postauksista!
Ehkä joskus minäkin asun siellä !
TykkääTykkää
It is sad but techniques are often very poor.
TykkääTykkää
Thank you for that useful info! I couldn’t have obtained this on my own!
TykkääTykkää
The catchy blog with the fascinating contents. You give the nice data .that numerous people dont know before. most of your contents are make me have more knowledge. it really is really diverse. I was impressed together with your blog. Never be bored to visit your blog once more. Have the nice day.Keep enjoyed your blogging.
TykkääTykkää
I will tell that you are very knowlegeable. Im launching an online site soon, along with your information can be very useful for myself.. Interesting help as well as wishing everyone the achievement inside your business.
TykkääTykkää