ZUMBA

Dagens look: englantilainen poliisi 😉 hattu ja takki Ilse Jacobsen, harmaa neule Vila, villatakki Object, leggarit BikBok ja saappaat Tretorn.

***

Aino nukkuu sateessa vaunuissa, Olli leikkii junaradalla ja minä ajattelin tulla kertomaan teille totuuden siitä, miksi blogin päivitystahti on pikkasen hidastunut. Miksi olen ollut väsynyt ja stressaantunut. Ja laihtunutkin.

Muuttoa voi helposti syyttää ja osasyyllinen varmasti onkin, mutta kyllä itse pääpiru on ihan toinen tekijä.

Se on ZUMBA.

Jos olisin tienyt mikä homma zumbatuntien suunnittelussa on, olisin varmaan toistaiseksi kieltäytynyt koko kurssista. Nyt se on myöhäistä. En pysty avaamaan konetta avaamatta iTunesia ja olla treenaamatta edes yhtä kappaletta. iStoresta jaksan etsiä hyviä zumbabiisejä ihan vaikka tuntitolkulla. Youtubesta selata erilaisia koreografioita ja napsia hauskoja detaljeja omiini.

Aamupuuroa keittäessäni tietsikka on pöydällä ja tanssin samalla parit biisit vähän tiukemmin takaraivoon kiinni. Illalla sängyssä mielessä kummittelee mahdolliset uudet moovit, jollen treenaa muutamaa kappaletta ennen nukkumaanmenoa.

En todellakaan ole mikään perfektionisti, mutta innostuessani saatan tehdä jotkut hommat silkasta intohimosta kovin perusteellisesti. Mun ihkaeka zumbaohjelma alkaa nyt olemaan valmis ja huomaan, miten myös olo alkaa samaa tahtia keventymään. Ou jees, alkaa taas olemaan aikaa muullekin, ei tarvi kelata koreografioita koko aikaa.

Asiasta kiinnostuneille voin kertoa, että mun tunnit alkaa Proyecto Unon Latinos -biisillä ja loppuvat Buena Vista social clubin De Camino a La Veredan. Muille tää postaus oli varmaan silkkaa zumbahepreaa, mutta teille olikin sitten kuvat päivänasusta ja ruuvailuista eli naulakoista, kenkäkaapista ja meidän talon sisäänkäynnistä yleensäkin! 🙂

Reipasta viikonloppua, satoi tai paistoi! 🙂

Ps. Viikonloppuna postaan teille ekat after – before -kuvat talosta, jännää jei!

258 vastausta artikkeliin “ZUMBA

  1. Englantilainen poliisi *reps* 🙂 Teillä näyttää ihanan kodikkaalta! Innokkaana zumbaajana olisi hauska päästä tunnillesi, kuulostaa hyvältä! Terkkuja ja ihanaa viikonloppua sinne!

    Tykkää

  2. Kun aloit kertomaan totuuksia,tuli mulle väkisinkin mieleen joku raskausuutinen 😀
    Hehehee,mut joo hyvää viikonloppua sinnekin!

    Tykkää

  3. suunnittelu helpottuu varmasti sitten, kun kokemusta kertyy 🙂 eikä tunnille tulijat välttämättä kyllästy kovinkaan helposti ohjelmaan, ne ei kuitenkaan niin kovin montaa tuntia viikossa tee sitä samaa!

    Tykkää

  4. Ihana dagens! Ja ihana kuulla miten olet innostunut Zumbasta! Mulla on sama kaikkien koreografioiden kanssa (En ole opettaja vaan harrasten ihan vaan. Tanssin nykäriä ja showta ja jazzia + zumbailen silloin tällöin). Pakko treenata vapaa-ajalla, keksiä omia pätkiä, jokaiseen rytmikkääseen tai rytmittömämpäänkin musiikkin saan väännettyä jotain kivoja mooveja. On se tanssi- kaikenlainen- vaan niin kivaa! ?

    Tykkää

  5. Wau, kuinka kivan reippaalla biisillä aloitat! Aivan huippu! Ja toi lopetus biisiki kuulostaa kivalta ja rentouttavalta! 🙂 Ihana, että jaksat panostaa nuin paljon ja touhu on selvästikki vieny mukanaan! Oispa kiva päästä sinun zumbatunneillesi! 😀 Meillon täällä Kainuun korvessa aivan huippu zumbaope myöskin, pitää iloisen reippaita mutta samalla tosi tehokkaita zumbatunteja! 😀

    Tykkää

  6. Teillä näyttää oikein kodikkaalta ja ihanalta!
    Tuollaiset valkoiset kokopaneelit laittaisin meillekin nyt useaan paikkaan, mutten aikanaan tajunnut edes haluta sellaisia. Meidän paneelit on puolikkaita ja niitä löytyy lastenhuoneista ja vessasta.
    Ja sinun zumba-tunnille tulisin viivana jos se olisi mahdollista. Tykkään käydä eri opejen vetämillä zumba-tunneilla, koska ne on yleensä kaikki ihan erilaisia vaikka tietty suht samanlainen rakenne niissä kuitenkin on.
    Hauskoja zumbailuja sinulle! 🙂

    Tykkää

  7. Mä olin aluksi tosi skeptinen koko tunnin suhteen. Ajattelin, että se on taas yksi huono tanssitunti lisää. Mutta käväisin kokeilemassa ja sehän olikin ihan älyttömän kivaa ja hien siinä kyllä saa pintaan!
    nimim. Huomenna Zumbaamaan 🙂

    Tykkää

  8. Ah zumba! ❤ ennen zumbaa inhosin kaikkea mahdollista liikuntaa, ajatuskin hikoilusta toi kylmiä väreitä :DD sitten kun pakotin itseni liikkeelle niin eipä oo ollut paluuta entiseen! viime helmikuussa aloitin ja nykyään vedän neljä tuntia viikossa, -10kg ja about 10cm lähtenyt vyötäröltä (: eikä tähän jää perhana!

    Tykkää

  9. Zumbjaa, jaa. Olen käynyt paljon noilla tunneilla. Opettajia on kyllä kaikentasoisia. Zumbahan pohjautuu eri lattaritannseihin. Minkälainen tanssitausta sulla on? Oletko kauan tanssinu lattareita? Vai erikoistuitko tanssinopettaopinnoissi jotenkin noihin. On kamalaa sinnitellä zumba-tuntia, jos opettajalla ei ole käsitystä koko touhusta. Silluinkun sen sydämessä ei ole se ”duende.”

    Tykkää

  10. Tosi hauska asu, mulla tuli Naantalin muumimaailman poliisit mieleen.
    Tosi kivalta näyttää teidän uusi koti, joten odotan innolla ennen-jälkeen kuvia.

    Tykkää

  11. Ihana asu. Tiedän tuon tunteen, kun on kelattava työtään suuna päänä kokoajan. Vaikka en Zumbasta tiedä mitään, niin nuo biisit on ihania. Teidän kodista tuli huikean kaunis! Onnea! Pitää nyt sanoa sille äipälle, että tulee vilaseen, kun se sillon luuli, että teillä on se retromeininki. Se muuten sanoi, että sulla on ihana mies 🙂 Mummi! Sot sot! 😀

    Tykkää

  12. Hei Johanna!
    Olen sinun vaki lukija, mut ekka kertaa kommentoin. En tosin asujasi, vaik nekin ihania on, mut toisenlaisia kuin minun.
    Mut noista Zumba-tuntien suunnittelusta…itse olen laskettelun ja ratalaskun ope. Olin laskenut vuosia kilpaa kunnes tapaturma vei vuosiksi kävelyn ja suunnitelmat menivät ihan uusiksi. Kun neljä vuotta sitten aloitin uudestaan valmentamisen, joka ikinen liika kilo paloi minusta ja tunteja paloi öisin yöunista, kun suunnittelin nuorille valmennusta. Palo lajiin oli kova, vaikka vieläkään, en voi laskea kuin ennen, jo keväällä lasken tunteja, milloin pääsen taas valmentamaan seuraavaan kauteen:)
    Kun ihminen on tasapainossa, mitkään hetkelliset epätasapainottomuudet eivät hetkauta, kuten sinäkin totesit. Ja arjessa elämisen ilo on oma harrastus ja liikunta! Tästä se arjen jaksaminen lähtee; Zumban ilosta!:)
    Ihanaa talven odotusta!

    Tykkää

  13. Zumba hullaannuttaa siis näköjään sekä ohjaajat että kuntoilijat 😉
    Kiva kuulla, et ohjelma alkaa olla kuitenkin valmis, ja toivottavasti sä ja sun tunneilla kävijät saa siitä vielä paljon iloa!

    Tykkää

  14. Kiva kuulla zumba-kuulumisia! Itse olen käynyt zumbatunneilla tämän syksyn usean eri open ohjaamana. Olisipa hauska käydä sinun tunneillasi myös! Heti piti mennä you tubeen kuuntelemaan noi kappaleet, jotka mainitsit, että ovatko jotain tuttuja biisejä. Eivät olleet. Jaksamista tuntien valmisteluun ja harjoitteluun! Alku se on kaikessa aina tosi vaativaa (itse olen opettanut tanssia), mutta onneksi alkuunpäästyään rutiinit muodostuvat ja homma helpottuu!

    Tykkää

  15. Itse en ole vielä päässyt Zumbaileen mutta tarkoitus on kyllä mennä kokeileen! Nostan hattua teille vetäjille, ei sitä tule ajatelleeksi että jokuhan ne biisit valitsee ja koreografiat suunnittelee! Kiitos teille siis!
    Vielä kysyisin että oonkohan ymmärtänyt Zumban oikein että siinä vedetään monta biisiä joissa kaikissa on eri koreografia? Eli ei tehdä pitkää sarjaa? Mulle nuo lyhyet sopii paremmin kun olen niin hidas oppimaan 🙂

    Tykkää

  16. Moikka! Mä en oo käynyt kuin muutaman kerran zumbaamassa ja oon aina luullut, et ohjelma on Les Mills tyyppinen, eli ohjaajat eivät itse keksi liikkeitä ja musiikkeja, vaan ohjeet tulee ”ylemmältä taholta”. Ilmeisesti oon sitten tosi väärässä ollut mielikuvani kanssa. 🙂 On siinä sitten kyllä aikamoinen homma keksiä ite koreografiat ja musat. Ei muuta kuin tsemppiä sulle! Olen lukenut blogiasi jo pitemmän aikaa ja se on IHANA. Kiitos. 🙂

    Tykkää

  17. Oii Zumba on aivan ihanaa, olen jäänyt siihen aivan koukkuun 🙂 Olen lukenut blogiasi jo pitkään mutta kommentoin nyt varmaan ensimmäistä kertaa. Blogi on vain niin ihana! 🙂 Paljon jaksamista uuden kodin kanssa ja zumbatuntien suunnittelussa 😉

    Tykkää

  18. Zumba on niin hauskaa. Ois tosi kiva kun ois paljon eri ohjaajia lahellä niin vois käydä erilaisilla tunneilla… Samoin!

    Tykkää

  19. Niin, aloitin tarkoituksella vähän dramaattisesti 😉 Joskin otsikosta saattoi jo arvata, ettei mitään hirmu vakavaa oo kyseessä 🙂

    Tykkää

  20. Toi on aina niin tärkeä muistaa, ettei ne asiakkaat nae tuntia samalla tavalla kuin itse… ettei tee liian monimutkaistakaan. Ohjaajana aina haasteellista tehda tunneista sopivan yksinkertaisia, mutta haastavia. Ja tosiaan zumbassa vaikeinta on just eka ohjelma, sen jälkeen uusitaan vain yksi kappale kerrallaan, jolloin on hyvin aikaa ja ideoita! (Toivottavasti :D)

    Tykkää

  21. Hih, sama täällä! Aina autossa istuessakin jos tulee raidosta hyvä kappale, alan keksimään siihen askeleita 😀 Voi jee. Tanssin iloa se kai on 🙂

    Tykkää

  22. Myös puolikkaat panelit on ihania Anniina, niihin voi yhdistää kauniita tapetteja! 🙂 Totta vie, zumbatunnit voi olla hyvin erilaisia, munkin mielestä ois ihana vaan käydä mahdolisimman monilla erilaisilla!

    Tykkää

  23. Myönnän ihan saman, en oikein osannut innostua siihen ja vähän vastahakoisesti menin kokeilemaankin, mutta…… 😉 Veipä mennessään.

    Tykkää

  24. Oi miten ihana kommentti, veikkaan, ettet ole yksin! Zumba on vienyt monen mukanaan! Se on kyllä niin hauskaa. EI edes huomaa treenaavansa 😮

    Tykkää

  25. Hih. Nyt on tosiaan mun osalta työ takana ja voi alkaa nauttimaan zumbamaailmasta, JUHUU :))))

    Tykkää

  26. manna, zumbaohjaajakoulutuksessa ei itseasiassa ole vaatimusta minkäänlaisesta aiemmasta ohjaaja- tai tanssikokemuksesta. Olen toki samaa mieltä, että hyötyä näistä on ja paras ohjaaja on varmasti tanssitaustainen ope 🙂 Mutta mutta, tärkeintä ohjaassa on ehdottomasti asenne ja energia, tanssin ilo, hyvä tekniikka ja varmuus askelkuvioista! Näillä mennään 🙂

    Tykkää

  27. Oih kiitos, olipas kiva tämäkin kommentti. Ihanaa, että sullakin on noin tärkeä harrastus ja ettet ole ollenkaan menettänyt intoasi onnettomuudesta huolimatta! Kuulostaa tosi hyvalle ja ymmärrän hyvin ton suunnittelupuolen… 😉
    Intohimoisia valmentajia tarvitaan aina, jaksapa sinäkin siis tärkeässä työssäsi ❤

    Tykkää

  28. Kyllä vain, tää eka tunti on ehdottomasti hankalin. Pian pääsee tosiaan vain nauttimaan työn hedelmistä :))

    Tykkää

  29. Joo zumbassa käytetään vain alkuperäismusiikkia ja jokaiseen kappaleeseen on siis suunniteltava omat koreografiansa. Kappaleet tunnettava isku iskulta :S Mutta se juuri tekee siitä niin hauskaa!

    Tykkää

  30. Emilia, oot toisaalta ihan oikeassa -mulla oli myös toi sama Les Mills-luulo. Kyllä me jäsenet tosiaan saadaan myös valmiita kappaleita ja koreografioita niihin, mutta ei niistä aina innostu…. ja itse ainakin muistan helpoiten omasuunnittelemat koreografiat. Mutta siis kyllä munkin ohjelmissa varmasti ainakin tulevaisuudessa tulee olemaan myös ”ylemmältä taholta” saatuja kuvioita 🙂

    Tykkää

  31. Tosi onnistunut teidän remontti, niiltä osin, mitä kuvia on jo nähty 🙂 Ja ihana ” poliisihattusi ” kruunaa, sadepäivän asun 🙂 Mukavaa Halloween iltaa ja viikonloppua 🙂

    Tykkää

  32. Johanna! Pitikin lisätä, että uskaltauduin pitkän harkinnan jälkeen omaan blogiin tänään, käy kurkkaamassa….
    elamaakivinavetassa.blogspot.com
    🙂

    Tykkää

  33. Innostuin tänään sun hehkutusten myötä kokeilemaan zumbaa ensimmäisen kerran ja hauskaa kyllä oli!! Kiitos tästä 🙂 Kiitoksia myö todella upeasta ja innostavasta blogista. Tyylisi on todella upea ja päivän asukuvat ovat ihania.

    Tykkää

  34. Hyvä idea, mäkin haluan nähdä tuon koreografian! suhtaudun koko zumbaan muutenkin niin nihekästi. Eihän se ole edes oikeaa tanssia. Tämä voisi pelastaa mut zumbaleiriin tanssi- ja joogaleiristä 🙂

    Tykkää

  35. Voi liikunnan ja tanssin (ja suunnittelun) lumoa! Mä pystyn tällä koivellani jo jammailemaan kotioloissa. Muutaman viikon päästä aloitan liikkumisen pilateksen kautta ja joulukuussa tavoite afrotunneille, ihanaa!
    Tota zumbaa ei mene meidän liikuntakeskuksessa, mutta siellä on tarjolla samantyylinen tunti, Fiesta. Tunti sisältää 6-7 eri kappaletta ja eri tanssilajia. Ainoo laji, missä mä oon nauranu ääneen. Itselleni ja fiilikselle.
    Suloinen Poliisimuumi olet kyllä! Hassua, mutta mun mielestä sadevaatteet (ja ulkoiluvaatteet yleensäkin) on ihan POP. Niitä voi hankkia oman tyylinsä makuisesti. Ostin just pääkaupungin talveen sopivat Vikingin ”kumikalossit”, ihan supermageet mun (ja muidenkin) mielestä 🙂
    Iloo alkavaan viikkoon!

    Tykkää

Jätä kommentti Minna Peruuta vastaus