Eka muutoskohde

Okei, aloitetaan meidän rempan after-before -kuvat alakerran oleskeluhuoneesta. (Sorry enpä muuten ehtinytkaän tekemään tätä viikonloppuna, mut heti nyt sit maanantaiaamuna :))) Ekana vuorossa oleva huone on tarkoitettu veirashuoneeksi, TV-huoneeksi ja ihan vaan koko perheen yhteiseksi löhöilyhuoneeksi. Hobbyrom. Lähtökohtana oli tämä… Kuva kertonee kaiken:

BEFORE

Mäntypanelit täynnä oksia ja ruskea muovimatto. Verhotkin me saatiin ystävällisesti pitää 😉

Kellarissa, osittain maan alla sijaitseva huone toimi koko rempan ajan ”maalaushuoneena” ja taisipa lattiakin tulla piirrellyksi aika täyteen mustalla tussilla 🙂 Tämä huone me maalattiin itse; suurin homma taisi olla aluksi peittää miljoonat oksat pohjustuslakalla. Etenkin katosta :S

Nyt se on melkoisen valmis. Olen ihan huoletta yhdistellyt mustavalkoista ja pastellisävyjä, kultaa ja hopeaa. Rajattomasti. Kerännyt vähän niinkuin kaiken ylimääräisen ja toivonut, että niistä saa jotain yhteensopivaa 😉

AFTER

Te huomaatte runsaan taulujen määrän… Mullahan on aina ollut pikkuprobleema mieheni taulujen kanssa. Se kun on keräillyt niitä suurella rakkaudella ja minä tykkään tasan yhdestä. Sorry. Yhdestä. (Ja toki myös tosta vasemmassa yläkulmassa sijaitsevasta Stockholm-akvarellista, joka me ostettiin ekoilla Tukholman treffeillä yhdessä ❤) Ratkaisin probleeman lykkäämällä kaikki taulut tänne. Ja ne jopa tuo ihan kivasti ilmettä.

Koska tämä on myös vierashuone, toimii sohvana kaksi runkopatjasänkyä. Vieraiden hyvä nukkua, meidän ihan loistava löhöillä TV:n ääressä. Voi sijoittaa miten vain. Tyynyt ja peitot on Ikeasta.

Löhöilyhuone on ihanan suojassa; piilossa kadulta toisin kuin yläkerta, jonka suurista ikkunoista näkee helposti suoraan sisään. Koska huoneessa on myös suuri lattiapinta-ala, on se mulle mahtava (zumba-)treenihuone. Ikkunoihin on tilattu kunnon pimennys-laskosverhot, jotta huoneen saa iltaisin täysin pimeäksi.

Ruusut sopivat hyvin teemaan, sillä etenkin kesällä ikkunat lähes peittyvät ruusuköynnöksien alle.

TV-huone kun on niin kai se on itse telkkukin näytettävä. Vaikka johdot ovatkin vielä ihan miten sattuu. Pitäisi siis virittää johdot paneleiden koloihin. TV-boksit ja soittimet on sijoiteltu hyllylle telkun päälle pois lasten ulottuvista ja telkun alle on tulossa vielä joku sellainen kovaäänisenä toimiva paneli. Kaiutin. Ja kkunoihin tosiaan ne verhot, jottei telkkuun heijastu kaikki valot.

Takkapuille olen kääntänyt vanhan Ikean pöydän telineeksi. Yrittäny käyttää kaiken vanhan käytettävissäolevan 😉

Juu ja takkakin täällä tosiaan on. Se pitäisi vielä maalata… Itse olen koko ajan ajatellut jotain toista valkoisen sävyä kuin seinä. Eli valkoiseksi sekin, lukuunottamatta kivitasoja ja mustia osia. Mitäs te tekisitte? Miten maalaisitte takan vai maalaisitteko?

Se oli sellanen! Eiköhän näitä nyt ala tulemaan :))

618 vastausta artikkeliin “Eka muutoskohde

  1. Mitä sitten jos joidenkin mielestä kaikki on ”ihanaa”, kysyn vain mitä sitten? Eihän tässäkään blogissa tarvitse vierailla, jos
    ei tykkää, jos on ”vääränlaista sisustamista”. Eikö maailmassa ole kyllä paljon pahaa, ettei tietentahtoen enää kylvetä eripuraa. Eikö esim. nimimerkeillä ”keisarin uudet vaatteet ” ja ”summer” ole muuta tekemistä, onko kivaa kirjoitella ikävyyksiä. Mainitut ns. oikeat sisustusblogit on kyllä täynnä kalliilla rahalla tehtyjä sisustuksia, seuraan niitä myös itse ja
    kyllä sieltä takaa paljastuu reipas rahankäyttö. Onko niin ettei vähävarainen, säästäväinen tai vaikka työtön voi ”sisustaa”.
    Onko oikeaa sisustamista vain se, että kaikki on samalla kaavalla tehtyjä, tietynmerkkisiä ja laatuisia tavaroita täynnä?
    Minusta on kiva seurata Johannan blogia, se antaa aina hyvää mieltä. Ja vaikka olisinkin eri mieltä jostain ei sitä tarvitse
    ilkeyksiin piilottaa. Hyvää syksynjatkoa vain Norjaan.

    Tykkää

  2. Ihanan rento tunnelma, maalilla saa ihmeitä aikaan.
    Takan maalaus viimeistelee tilan, väriksi sopisi vaalea beige/hiekanvärinen tai vaalea harmaa.

    Tykkää

  3. Heh hauska lukea kun täällä on taas ”ammattitaitoisten” diagnosointia kriittisiin kirjoituksiin! Hilpeää kerrassaan, että siis siksi kun Johanna on kaunis ja sisustaa halvalla, olen kitkerän kateellinen? Ihanaa! 🙂

    Tykkää

  4. Tykkään tykkään tykkään! Tosi paljon! Ihan parasta kun kaikki ei ole stailattua ja loppuun asti harkittua, vaan eläminen ja kaikkien tarpeet ovat pääosassa ja loppu sen mukaan.
    Me maalattiin vanhoja palomuureja ihan vaan perusvalkoisella remonttimaalilla. Alle piti laittaa muutama kerros primer-pohjustusainetta, ettei noki puske läpi ja maali tarttuisi paremmin. Sitten vain maalia päälle!

    Tykkää

  5. Nuo valkoiset paneelit antavat mahtavaa luonnetta tuohon(kin) huoneeseen, kannatti ehdottomasti säilyttää ja maalata! 🙂 Sohvaratkaisu on kätevä, mutta ehkä hieman liikaa neliskanttisen oloinen –> ei näytä minun mieleen vielä tarpeeksi kutsuvalta. Itse lisäisin ilmeen pehmentämiseksi noihin päiväpeittoihin jonkinlaisen vuorin/kääntöpuolen ja sen pitämiseksi paikallaan esimerkiksi muutama pieni nappi tai pistoja langalla (saikohan tästä ajatuksesta oikein kiinni, vaikea selittää). Siis niin, että päiväpeitteestä tulisi muhkeamman näköinen ”.)
    Takan saattaisin jättää maalaamatta ja lisätä vain paljon esimerkiksi valkoisia kynttilöitä edustalle, toisaalta näyttäisi hyvältä myös valkoisena. Päätyisin kuitenkin luultavasti hiilenharmaaseen –> savun aiheuttama tummuminen ei pistä silmiin ja mustaa tulisi siten käytettyä tasaisesti koko huoneessa, tasapainottaisi ilmettä. Mutta mihin ikinä päädytkin, tulee siitä varmasti kaunista! Tsemppiä remppaan ❤

    Tykkää

  6. Kateuskortti pöytään milloin missä tahansa ja älyllisen keskustelun, analysoinnin ja erilaiset mielipiteet voi unohtaa. 🙂

    Tykkää

  7. blogi on tarkoitettu niille jotka saavat siitä iloa..miksi ihmeessä nähdä vaivaa pahoittaakseen toisen mielen?..ei jaksa käsittää mikä angsti saa ihmisen siirtymään blogista blogiin vain haukkuakseen?..kiitos sinulle Johanna kun jaksat meitä ilahduttaa..tulen aina hyvälle tuulelle sitä lukiessani..

    Tykkää

  8. Itse asiassa mä olen miettinyt tätä eriävien mielipiteiden esittämistä. Ja kuinka kerrotaan, että asioista täytyy saada olla erimieltä ja niistä sitten keskustella rakentavasti ja hyväksyä ne kaikki mielipiteet.
    Menevätkö ihmiset, joilla on tarve eriävään mielipiteeseen, myös ystäviensä kotiin ja arvostelevat niitä ihan vaan hyvän ja antoisan keskustelun vuoksi? Vai siis onko se oikeutettua ainoastaan blogeissa?

    Tykkää

  9. Niin no, jos olisikin kyse ?alyllisesta keskustelusta? tai ?analysoinnista?, eika vaan periaatteellisesta negatiivisuudesta (lahes) kaikkeen miten blogisti sanoo/tekee ja suoranaisen ilkeista kommenteista, joiden tarkoitusta on vaikea ymmartaa…

    Tykkää

  10. Juuri näin..Molemmilla on kaunis koti omalla tavallaan. Ei tässä mikään kilpailu olekaan. Eli en tajua joidenkin vertailuja. Kukin omalla tyylillään ja molempien tapa on hyvä. Tässähän on kysa itselle tärkeitten asioitten jakamisesta. Ja meidän iloks molemmat Kalastajan vaimo ja Kaunis Pieni Elämä haluavat päästää meidät kurkistamaan koteihinsa ja elämäänsä. Ja toivottavasti jatkavat edelleen ettei muutamat aiheuta liikaa mielipahaa.

    Tykkää

  11. Hyvä kommentti!!! Jos noin paljon Summerin ja Keisarin uudet vaatteet ovat ärsyyntyneet tälläsistä blogeista, miks niitä pitää seurata lainkaan? Eikö voi antaa olla, jos ei näemmä muitten niin edes ihtensä takia.

    Tykkää

  12. Johanna, minusta teillä näyttää just oikeen kivalta siksi, koska teillä on nimenomaan TEIDÄN perheen näköinen koti. Ja nimenomaanhan kerrot nuista ”mauttomista” miehesi tauluista, että niillä on hänelle merkitystä. Eikö juuri Kaunis pieni elämä- blogissakin sisustusalan ammattilainen Anne kirjoita, että hänenkin mielestään ”mielikuvitus ja perheen oma elämäntarina ovat hienompaa kuin mikään tietty sisustustyyli”. Minusta tuon niin hienosti sanottu!
    Eikä meilläkään mahdu keittokomeroon ruokapöytää, eikä 1,5-vuotias poika ole kertaakaan tippunut syöttötuolistaan jos olen selkäni kääntänyt. Ja tottakai, kyllähän rakentavaa negatiivista palautetta voi aina antaa, mutta toisten arvostelu on täysin eriasia.
    Innolla odotan lisäkuvia kauniista kodistanne! 🙂

    Tykkää

  13. Maalaisin itse takan luultavasti lämpimän harmaaksi 🙂 Mutta nyt jo tekemäsi muutokset saavat huoneen näyttämään satakertaa paremmalta (ja avarammalta)!

    Tykkää

  14. Maalaa valkoiseksi, EHDOTTOMASTI! Aina voi muulla sisustamisella luoda väriä. Valkoinen on vaan niin kaunis ja valoisa, no okei, onhan sen takassa vhän arka, mut aina voi maala uudestaan.

    Tykkää

  15. Minä miettisin vielä. Antaisin koko talon asettua aloilleen ja sitten pikku hiljaa se takkakin alkaisi jutella sulle ja kertoa minkä värinen haluaa olla. 😉 Se näyttää tavallaan aika makeelta noinkin. Toisaalta taas se erisävy-valkoinen olisi ihana. Ja tuo yllä mainittu lämpimän harmaakin. Näistä kuitenkin sun-erisävy-valkoinen ja tiilenpuna-luonnontila ehkä parhaat huoneen tunnelmaan.
    Taulu-kollaasi tosi hyvä ratkaisu sun pulmaan! Näyttää kivalta. Ikean pöytä halkotelineenä mahtava idea. 😉

    Tykkää

  16. Kivasti sisustettu! Huone näyttää kotoisalta, sellaiselta missä on mukava oleskella oman perheen kesken ja jossa ei tarvitse nipottaa lattialle jääneistä duplorakennelmista. Noihin sänkyihin tosiaan vähän lisäpehmikettä niin kutsuvia ovat nekin. Minäkin ajattelin ehdottaa takan muuttamista valkoiseksi mutta tulin toisiin aatoksiin: kiva se on noinkin. Muistaakseni talo on 1970-luvulta ja tuollaisena takka muistuttaa minusta niistä ajoista. Kun talossa muuten on entrattu yhtä sun toista niin 30 vuoden kuluttua on mukava näyttää takkaa vieraille ja kertoa sen olevan jo niin ja niin vanha. Ruskeana takka tuo myös lämpöä huoneeseen.

    Tykkää

  17. Meillä maalattiin alunperin keltainen tiilitakka. Maalaus on helpoin tapa. Jos rappaa valkoiseksi, ja ei pidäkään on
    työläämpää vaihtaa väriä. Maalauksesta on jo 8 vuotta ja hyvin on pysynyt maali valkoisena. Kostealla on helppo pyyhkiä
    tahrat pois. Rapattu, varsinkin oikein rouhea kerää enempi pölyä, eikä ole niin mukava nojailla kun sileä pinta. Tilantuntu ja
    valoisuus oli parasta mitä uudistus toi mukanaan.

    Tykkää

  18. Täytyy kyllä taas ihmetellä ihmisten halua kritisoida toisia, vedoten milloin mihinkin ”epäkohtiin”…
    Mielipiteisiin on tietysti jokaisella oikeus, mutta sen voi kertoa myös hieman kohteliaammin.
    Eikä mielipiteiden kertominen ole yhtä kuin oikeus arvostella ja lytätä toisen ihmisen tapaa elää elämäänsä…
    Toinen haluaa julkaista ja jakaa blogissaan enemmän kuin toinen. Ei se ole kenenkään asia siihen puuttua.
    Varsinkaan, kun tässäkin blogissa kaikki on kuitenkin tehty hyvällä maulla.
    Johanna; vaikutat fiksulta naiselta, joten osaat varmaan jättää nämä jäkättäjät omaan arvoonsa ja jatkaa
    kauniin blogisi pitämistä. Ihaninta siinä on nimenomaan se elämisen maku, mikä näkyy ja tuntuu kaikessa…
    ne ammattimaiset sisustusblogit ovat sitten ihan eri tarina. Ei tämän blogin ole varmasti tarkoituskaan olla sellainen.
    Sisustat kotiasi todella kauniisti ja tärkeintähän on se miltä se koti teidän mielestä näyttää ja tuntuu, tehän siellä perheenä asutte eikä kukaan muu!
    Tsemppiä sinulle!

    Tykkää

  19. Voi elämä…
    Takkahuone ei näytä ihanalta, mutta kodikkaalta silti. Ja pitäähän ne miehen taulutkin jonnekin laittaa, kivasti ajateltu. KPE Anne ei varmasti olisi laittanut. mutta se blogi onkin kiiltokuva, tämä taas ihan oikeaa elämää.
    Ja ”hyvästä mausta”, että makunsa kullakin. Itse edustan hiukan niukempaa ja modernimpaa linjaa kuin Johanna, mutta ehdottomasti eläväisempää kuin Anne.

    Tykkää

  20. tuu;
    jos viittasit ”hyvällä maulla” tuohon minun kommenttiini,
    en tarkoittanut sisustusmakua, vaan sitä, että vaikka Johannan sivuilla
    on paljon sisältöä perheestä ja kuvia lapsista, niin näiden julkaisussa on
    käytetty järkeä… (eli esim. ei ole kuvia lapsista nakuna uimarannalla yms.)
    ihan näin selvennyksen vuoksi=)
    Muuten, todellakin makunsa kullakin, siitä en puhu kuin omasta puolestani!

    Tykkää

  21. Pitkästä aikaa tulin blogia lukemaan. Kauheasti on talon ilme muuttunut ja edistystä tapahtunut. Minusta nuo on hienoja nuo taulut. Antaa vähän särmää, ettei vaikutelma olis liian valkoinen, kuvastomainen ja kliininen. Lisäksi ne sopii paljon nähneen talon henkeen.
    Ja näistä mielipiteistä. Kritiikkiä voi kyllä antaa ihan hyvässäkin hengessä. Kyllä sen huomaa, millon joku on päätä aukomassa ja millon taas kertomassa eriävistä mielipiteistä.

    Tykkää

  22. Hienoa Johanna! Kiitos, kun jaat kuvia meille 🙂
    Paneeleja on täälläkin maalattu joku aika sitten ja se kyllä tekee huoneen aina ihan eri näköiseksi.
    Taulut seinällä ovat tosi kivasti laitettu. . Itsekin olen harkinnut meidän taulujen ryhmittelyä seinälle. En vain ole vielä saanut aikaiseksi. 🙂
    Anne
    Kaunis pieni elämä blogista

    Tykkää

  23. ..luulenpa, että kaunis pieni elämä-blogin annekin ne taulut seinälle laittaa;)..tosin voihan niihin vaihtaa yhtenäisemmät kehykset, JOS haluaa..molemmat blogit kuuluvat suosikkeihini ja aina innolla odotan uutta postausta..lämmin kiitos molemmille..

    Tykkää

  24. This is really efective as pre gym meal I have prolonged energy although I can’t stop drinking water prob the cratine but if you find it hard remembering to take all your supplements throughout the day this does it for you.

    Tykkää

  25. Resources these as the one you mentioned here will be extremely useful to myself! I’ll publish a hyperlink to this web page on my personalized weblog. I’m positive my site guests will discover that fairly useful.

    Tykkää

  26. Dude, please tell me that youre heading to write much more. I notice you havent written another blog for a while (Im just catching up myself). Your blog is just too important to be missed. Youve received so very much to say, these knowledge about this subject it would be a shame to see this weblog disappear. The internet needs you, man!

    Tykkää

  27. Thanks for taking the time to talk about this, I feel strongly about it and adore learning extra on this subject. If possible, as you acquire expertise, would you thoughts updating your blog with more info? It is very useful for me.

    Tykkää

  28. How is it that just anyone can write a blog and get as popular as this? Its not like youve said anything extremely impressive –more like youve painted a pretty picture about an issue that you know nothing about! I dont want to sound mean, here. But do you truly think that you can get away with adding some quite pictures and not genuinely say anything?

    Tykkää

  29. I admire the valuable data you offer in your articles. I will bookmark your weblog and have my kids check up here often. I am very sure they will learn a lot of new things here than anybody else!

    Tykkää

  30. I believe one of your ads triggered my internet browser to resize, you might want to put that on your blacklist.

    Tykkää

  31. Excellent post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking continuously this blog and I am impressed! Very helpful info specifically the last part 🙂 I care for such information a lot. I was looking for this particular information for a very long time. Thank you and good luck.

    Tykkää

  32. Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo I was suggested this web site by my cousin. I’m not sure whether this post is written by him as nobody else know such detailed about my trouble. You are incredible! Thanks! your article about Eka muutoskohde | Kalastajan vaimoBest Regards Veronica

    Tykkää

  33. Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo I was recommended this web site by my cousin. I am not sure whether this post is written by him as no one else know such detailed about my trouble. You’re incredible! Thanks! your article about Eka muutoskohde | Kalastajan vaimoBest Regards Shane

    Tykkää

  34. Thank you for taking this possibility to talk about this, Personally i think strongly over it and I make use of garden greenhouse structures this subject. If at all possible, when you gain data,

    Tykkää

  35. Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your weblog and wished to say that I have truly enjoyed browsing your blog posts. After all I will be subscribing to your rss feed and I hope you write again soon!

    Tykkää

  36. Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your blog and wished to say that I have really enjoyed browsing your blog posts. In any case I’ll be subscribing to your feed and I hope you write again soon!

    Tykkää

  37. Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo I was recommended this web site by my cousin. I’m not sure whether this post is written by him as nobody else know such detailed about my trouble. You are incredible! Thanks! your article about Eka muutoskohde | Kalastajan vaimoBest Regards SchaadAndy

    Tykkää

  38. Great post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking constantly this blog and I am impressed! Very helpful information specifically the last part 🙂 I care for such info a lot. I was seeking this certain information for a very long time. Thank you and best of luck.

    Tykkää

  39. Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your weblog and wanted to say that I’ve really enjoyed surfing around your blog posts. After all I will be subscribing to your rss feed and I hope you write again soon!

    Tykkää

  40. Great post at Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo. I was checking constantly this blog and I am impressed! Very helpful info particularly the last part 🙂 I care for such information much. I was seeking this certain info for a very long time. Thank you and good luck.

    Tykkää

  41. This is the exact Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo diary for anyone who wants to attempt out out near this subject. You request so overmuch its virtually effortful to contend with you (not that I real would want?HaHa). You definitely put a new spin on a topic thats been shorthand roughly for years. Prissy lug, simply extraordinary!

    Tykkää

  42. Eka muutoskohde | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your weblog and wanted to say that I have truly enjoyed browsing your blog posts. In any case I’ll be subscribing to your feed and I hope you write again soon!

    Tykkää

Jätä kommentti dre beats headphones Peruuta vastaus