Keittiö after-before

Vihdoin 🙂 Olisin laittanut keittiökuvat jo eilen, mutta kuvanlataus ei oikein toiminut. Ihan oikeesti. Ei johtunut minusta. Nyt siis kuvia oikein monen päivän edestä (=paljon).

^Keittiö ennen kuin me ostettiin talo. Mummelin keittiö :))

 

 

Kunnianhimoisista suunnitelmistani huolimatta alkuperäinen keittiö meni purkuun ja palasiksi, mikä oli kyllä ainoa oikea vaihtoehto. Halpa seitkytluvun keittiökalusto oli aika loppuunkulunut. Ja tilalle tuli…

…Kvik! 🙂

Jääkaappi jäi yksinäiselle seinäkuopalle, liukuovi erottaa olohuoneen.

Tapetoitu muistitaulu -idea on poimittu jostakin suosikkiblogistani, muistaakseni Ruusutapetilta.

Taljat ja jakkara Ikeasta, rullaverho on Åhlensin.

Kovasti kliinisen näköinen keittiö. Odottakaa, todellisuus paljastuu vielä 😉

Söpöstä koristelua

…ja tuoreita kukkia mahdollisuuksien mukaan!

 

Keittiön ovella^

Sit se todellisuus :))) Tältä meidän keittiö oikeasti näyttää! (Tänä iltana)

108 vastausta artikkeliin “Keittiö after-before

  1. Ihanan kodikasta ja kaunista!! Osasitko muuten norjaa yhtään ennen kuin tapasit miehesi? Kuinka opit ja opettelit puhumaan sitä? Taidat kuitenkin ihan sujuvasti sitä nykyään puhella =). Olen lukenut blogiasi ihan siitä ensimmäisestä alkaen, mutta harvoin tulee kommentoitua, tykkään ihan hurjan paljon!
    Terveiset tosi lumisesta Keski-Suomesta, tänne tuli oikein kunnon talvi!

    Tykkää

  2. Voi miten ihanan lämpöisen ja kodikkaan näköistä! Osaat kyllä sisustaa upeasti :)! Tosi kaunista! Eihän tähän keksi muuta kuin ylistäviä adjektiiveja 😀

    Tykkää

  3. ainiin, onko teillä erikseen ns. ruokailuhuonetta? 🙂
    aamukahvit varmaan hörppääkin tuossa taljan päällä tasolla 🙂

    Tykkää

  4. After on parempi 🙂 Nurkkaus on kiva, samoin tuo tapetilla päällystetty muistitaulu.
    Kaapistani löytyy noita maustepurkkeja pino, vielä kun keksisi niille jotain virkaa. Olen tosi laiska siirtämään mausteita ( tai mitään muutakaan ) alkuperäisistä purkeista johonkin muuhun, vaikka paljon siistimmältä hyllyt näyttäisivät, jos niin tekisi.

    Tykkää

  5. Kovin on kodikasta. =)
    Harmittaa, kun itse tuli vedettyä keittiön seinät täyteen kiinteitä kaappeja, tommoset kevyet hyllyköt olis olleet kivoja.

    Tykkää

  6. Sinuhen ruisneppareita! Nam 🙂
    Kiva katsoa kaunista keittiötä – olemme itse rakentamassa omakotitaloa ja saimme juuri keittiötarjouksen sähköpostiin.

    Tykkää

  7. Olisiko sulla mitään mahdollisuuksia/halua tehdä videopostausta? Olisi niin hauska kuulla miltä kuulostat:D

    Tykkää

  8. On kyllä kodikas keittiö. Ja pitääkin napata muutama idea omaankin keittiöön 😉
    Mut ekana tietysti bongasin noi Sinuhen ruisnepparit! Saman bongauksen oli kyllä ehtineet tehdä jo muutkin.

    Tykkää

  9. Mulla meni kaikki nepparit ihan ohi kun keskityin niin katseleen kokonaisuutta.. Spotit kaappien alla on kivan tehokkaat ja huomaamattomat valolähteet. 🙂

    Tykkää

  10. Kylläpä siitä tuli hieno! Erittäin hyvä!
    Mä sit tykkään tuon mallisista keittiöistä ja rakastan kaikkia sälä-hyllyjä + tasoja joissa on meiningin jäljet. En vaan käsitä steriilejä ja tavarattomia keittiöitä. Tosin varmaan siksi, kun en ikinä pystyisi vastaavaan. Meillä vaan on kaikki levällään 😀

    Tykkää

  11. Ai että se on ihana! ❤ Omppuleikkuulauta kunniapaikalla. 🙂 Sullaki on GG kahvikupit ”eriparia”. Mulla on 2aina samaa kuviota, tosin vasta yhteensä 6kpl.

    Tykkää

  12. Hahahaa, ollaanpa sitä nyt herkillä..Kävi nimittäin juuri niin kuin arvelinkin..Purskahdin itkuun kun näin nää kuvat 😀 ”Kun kaikilla muilla on ja meillä ei mitään, byhyyy”
    I-h-a-n-a keittiö…Voiii vitsi…Pieni kateellisuus hiipii tuolla pitkin takaraivoa..Ja greengateakin vielä..Huoh. Saahaanko muuttaa teille? 🙂

    Tykkää

  13. Tosi kaunis keittiö, Johanna! Tuolla kelpaa kokkailla.. 🙂 Olen muuten tosi iloinen siitä, että Indiedaysiin muutosta huolimatta tämä blogi on pysynyt tunnelmaltaan ihan yhtä lämpöisenä kuin oli aiemminkin. Tosi positiivinen poikkeus ”mainos”blogien joukossa. Kiitos sinulle siitä – pidit sanasi! Jatka samaan malliin, olet päivän piristys!! 🙂

    Tykkää

  14. Hyvä teko purkaa ne vanhat. Uusi on oikein hyvä. Hyvin kaappitilaa, mutta ei kuitenkaan tunkkaisen täyttä.

    Tykkää

  15. Heips!
    Olipas nätti keittiö:) Se on aivan uskomatonta miten vanhasta, rumasta ja kamalasta syntyy uutta, hienoa ja kaunista. Me tehtiin kanssa keittiö remppa pari vuotta sitten. Siinä kanssa meni nii-in hirvee vanha p***a keittiö uusiksi ja tilalle tuli aivan upea uusi keittiö, jossa kaikki toimii=)
    Eipä voi kuin ihailla teidän upean uuden keittiön kuvia, kaunis on=) Siellä on sitten mukava kokkailla kun on toimiva keittiö kokonaisuus.
    Ihanaa pian on taas viikonloppu=D

    Tykkää

  16. Hahhah, ihan sama juttu kuin meilllä!
    Tein pari vuotta sitten megaluokan keittiörempan. Lattiat hiottin, valkoiset kaapit, puiset tasot ja pitkään himoitsemaani Stonestin kiveä. Lopputulos on ihana, paitsi… Siellä on aina täysi kaaos. Itse olen innokas kokkailemaan eli keittiö on kovassa käytössä ja lopusta sotkusta pitävät huolta kaksi alle 3-vuotiasta lasta.
    No, lohduttaudun sillä, että talo on tarkoitettu elettäväksi ja asuttavaksi.
    : )

    Tykkää

  17. Viihtyisä keittiö! Tykkään siitä varsinkin noissa kuvissa joissa se on ihan kunnolla käytössä;) Jotenkin tosi kodikasta.

    Tykkää

  18. Kiva keittiö ja ihanat noi lautashyllyt. Mä bongasin Fretexiltä tollaisen, mutta se oli sininen. Joten jäi sinne. Harmitti ja kun seur. kerran meni niin sitä ei ollut enää:( Olisin lastenhuoneeseen kirjahyllyksi laittanut ja ehkä maalannut. No pitää pitää silmät auki. Mistä itse hankit noi?

    Tykkää

  19. Ihana! Ja juuri tuolta keittiön kuuluukin näyttää, siltä, että sitä käytetään ja siellä eletään ikimuistoisia arjen hetkiä. Mutta oikein kivalta näytti siivottunakin, voisi olla minun tuleva (toistaiseksi unelma) keittiö…
    -Amma-

    Tykkää

  20. hienosti rempattu keittiö, kivannäköinen!
    Jännän pieneltä näyttää vanhaan verrattuna, liekö vain kuvausharha?

    Tykkää

  21. On kyllä tosi kokkailemaan houkutteleva keittiö. Ja aivan ihana tuo kuvasarja, jossa ensin miehesi hymyilee (Ainolle?) ja sitten seuraavassa näkyykin häivähdys kummastakin lapsesta. Koko perheen keittiö ❤ Onko keittiö muuten sitten Ikeasta, niin kuin jossain vaiheessa harkitsit?

    Tykkää

  22. varmaan saa jonkun kaapin oven ruuvattua irti? jäähän siihen saranat, mutta ehkä ovettomuus olisi kivaa vaihtelua kuitenkin =)

    Tykkää

  23. Voi ei miten ihana! Täälläkin huokaillaan.
    Joku päivä saadaan mekin toivottavasti ihan oma koti ja ihan oma keittiö.
    Ihana! 🙂

    Tykkää

  24. Kvik on yksi vahvimmista keittiöehdokkaista meidänkin tulevaan kotiimme. Mutta katsellaan nyt. Tällä hetkellä on vain hehtaarin metsäinen kumpare, paljon kaadettuja puita ja kumpareen laelle johtava tie. 😀
    Mutta juu. Ihania nuo viimeisimmät kuvat. Mä olen sitä mieltä, että keittiö on elämää varten. Ja sehän noista kuvista niin hersyvänä välittyykin. 🙂

    Tykkää

  25. Tosi kaunis keittiö 🙂 Tuo kaappien kaakelinen välitila näyttää jotenkin paljon korkeammalta kuin meillä Suomessa on tapana laittaa, onko tuo yleinen tyyli Norjassa? Vai johtuuko vain siitä, että yläkaapit ovat aika korkealla. Tuo hallin (?) tapetti on myös aivan järjettömän ihanaa, siis mikä näkyy tuossa kuvassa, missä on lipasto ja päällä kynttilä 🙂

    Tykkää

  26. Ihastuttava vaalea keittio. Juuri tuon tyylista haluaisin itsekin. Joululahjarahat Suomesta pitaisi olla huomenna tililla ja sitten alkaa meidankin keittiossa pieni uudistus. Vihdoin ja viimein. 3 vuotta taalla jo asuttu ja karsitty todella epakaytannollisesta keittiosta. Hauskaa viikonloppua!

    Tykkää

  27. Kaunista ja kodikasta!
    Mikä parketti teillä on? Näissä kuvissa näyttää tammelta, mutta aikaisemmissa kuvissa näytti jotenkin vaaleammaksi käsitellyltä?
    Kiitokset superkivasta ja piristävästä blogista!

    Tykkää

  28. Voi kuinka cosya! minäkin kiinnitin huomion, että välitilan laatta tosi leveä ja kaapit ovat todella korkeat. Meillä on kanssa laitettu yläkaapit aivan liian korkealle, en tiedä mikä nyky standardi suomessa on mutta enää en ylety kuin yläkaapin alimmaiselle hyllylle, joka tod. epäkäytännöllistä. Aina varvistella ja hakea sitä jakkaraa joka pyörii aina tiellä. Luulempa, että kaapit pudotetaan normitasolle, muuten tavarat tuppaa unohtumaan sinne ylähyllyille ja niitä astioita käytetään johon yletetään.

    Tykkää

  29. Tosi kaunis keittiö! Tykkään erityisesti tosta ”penkistä”, että pääsee istumaan, eikä kaikkialla tarvitse olla vain pöytätilaa. Hieno idea. Ja paljon mukavammalta toi keittiö näyttää, kun siellä on elämää! Onnea uuteen kotiin! 🙂

    Tykkää

  30. Hahmottamisongelma: Onko teillä kaksi oviaukkoa, kun ylemmissä kuvissa näkyy oviaukko jääkaappin oikealla puolella (keittiöstä katsuttuna) kun taas kolmannes viimeisessä kuvassa jääkaappi näkyy sivuprofiilina.
    Kaikkea sitä sitten fundeeraa!

    Tykkää

  31. Ihan mun lempparit astiat siellä hyllyllä:) Just tuollaiset pilkulliset kupit ottaisin omaankin kotiini. Tuovat kivasti väriä muuten valkoiseen keittiöön.

    Tykkää

  32. Hei, miten tuo keittiönne kulma on rakennettu eli mitä on tiskialtaan vieressä? Meillä on keittiössä myös vesipiste lähellä kulmaa ja keittiöremontti jumittaa, koska kulmasta ei tahdo saada mitään järkevää aikaiseksi.

    Tykkää

  33. Ihanalta näyttää! Teillä ei taida olla semmoista suomalaismallista tiskikaappia? Oletko ollenkaan kaivannut semmoista? Ehkä sille ei nykyään enää ole niin käyttöä kun suurin osa astioista pestään koneessa. Tehdäänkö muuten Suomessa uusiin keittiöön semmoisia ratkaisuja joissa ei ole ollenkaan astiankuivauskaappia? En ole tullut miettineeksi aiemmin.

    Tykkää

  34. Ihania before/after-kuvia. Todella huippu muutos, after ehdottomasti paljon parempi!!! Kaunis keittiö, tuolla on varmaan ilo kokkailla. 🙂

    Tykkää

  35. Ihanan kodikasta ja lämmintä. Hyvä kun laitoit myös tuon ”todellisuus”-kuvan ;). Mukavaa viikonloppua!

    Tykkää

  36. Mikä sun miehen korvissa on vikana kun pitää tuommosta polkkatukkaa, komea mies? Turhaan peittelee piirteitään. 😉
    Kivoja kuvia ja mukavan näköinen keittiö.

    Tykkää

  37. Kiitti 🙂 Opettelin jo suomessa asuessani kirjoittelemalla s-postit ja viestit sanakirjan avulla norjaksi… puhe lähti sitten vähitellen täällä paikallista murretta opetellen 😉

    Tykkää

Jätä kommentti JenniE Peruuta vastaus