Räsyt rullalle

Olen tässä muuttotohinoissa karsinut vaatekaapista vanhoja ja käyttämättömiksi jääneitä vaatteita. Osan heittänyt kierrätyslaatikoihin, osan säästänyt. Etenkin neulevaatteet. Sellaset akryylilörpäkkeet. Säästänyt, kyllä. Myös mieheltä kysellyt oisko sillä vanhoja tarpeettomia neulepaitoja, sellasia vaaleita. Ruskeita ja harmaita.

Jos täällä olisi enemmän kirpputoreja, olisin voinut tehdä ihan kunnon metsästyskierroksen ja hankkinut mahdollisimman samansävyisiä neuleita materiaaliksi. Matosta olisi saanut vähemmän raidallisen, enemmän tyylikkään. Heh.

Sitten olen niitä leikellyt suikaleiksi keittiön lattialla. Ja virkannut matoksi. Rinkula lähti liikkeelle sylissä, mutta aika pian sitä täytyi alkaa kasvattamaan tossa keittiön lattialla. Siinä se on nyt ainakin viikon laajentunut sitä myötä kun käyttökelvottomia vaatekappaleita on tullut eteen. Ja vois kyllä laajentua enemmänkin.

Hyvää neulemattomateriaalia ovat juurikin ne akryylilörpäkeet, joilla ei muutes tällasilla pakkasilla tee mitään muuta. H&M ja GinaTricot. Kaikki vähän trikoomainen ja pienineuloksinen neulos. Tai ihan superia ovat sellaset huopamaiset kaulaliinat ja viltit. Tai pesussa vahingossa huopamaisiksi kutistuneet villapaidat. Huonoa matskua ovat isoneuleiset materiaalit; niissä silmukat vain purkaantuvat heti ensikosketuksesta saksiin. Ulommaisen reunan virkkasin vielä kolmikertaisella Eskimo-langalla, mutta se on kallis tapa -kun tän nyt kuitenkin piti olla aika ilmainen projekti. Virkkuukoukun on hyvä olla isoin mahdollinen, mutta kyllä mun neljäpuolikkaallakin pärjäsi.

Mun mattoon nyt kelpasivat vain neuleet, jotta siitä tulisi mahdollisimman lämmin. Maton suunniteltu lopullinen sijoituspaikka kun on kellaritiloissa betonilattialla, tod.näk. saunan pukkarissa. Aika kivasti sopi toi värimaailma keittiöönkin, mutta kyllä tänne haetaan nyt perinteinen punainen joulumatto kun tämä projekti taitaa (toistaiseksi, materiaalin puutteessa) olla valmis! 🙂

97 vastausta artikkeliin “Räsyt rullalle

  1. Nyt viimeistään on pakko kommentoida näitä sun ”kädentaitojasi”. Yleensä en hirveästi arvosta sitä kaikenlaista kutomispiipertelyä, mutta sun työt ovatkin poikkeus. Siis aivan mahtavia ne monet neuleet, mitä olet (muka;) itse tehnyt – ja ennen kaikkea se kekseliäisyys! Jos olisin hoikempi, niin esim. se neule, joka näkyi nuissa joulukorttientekokuvissa, olisi aivan ihana.
    Ja tämä mattokin. Jotenkin ei yhtään muntyylinen tai saati sitten mun tyylistä tehdä/osata tehdä tuollaista, mutta sopii aivan mainiosti tuonne teidän keittiöön! Et vie sitä kellariin!
    Vielä kerran. Vaikka elät ihan erilaista elämäntilannetta kuin minä, niin tää blogi on jotenkin niin ihana. Niin kadehdittava.

    Tykkää

  2. minulla heräsi vähän samat ajatukset. minusta tuo matto on ”katu-uskottava” 😉 en tiedä miten minulle tuli tällainen ajatus mieleen, mutta olen vähän samaa mieltä kuin m tässä ylhäällä: osaat tehdä tyylikkäitä käsitöitä. kiva seurata blogiasi 🙂

    Tykkää

  3. Sopisi meidän minimalistiseen kotiin ja ruskeaan eteiseen paremmin kuin hyvin, ihana! Harmi, kun ei voi ko mattoa voi ostaa itselleen kaupasta, kun on tälläinen hitsaustaitoinen.
    Täytyy vinkata jollekin käsityötaitoiselle ystävälle, jos vaikka viinipalkalla teettäisi tuollaisen 😉

    Tykkää

  4. Nätti matto. Mull on samoilla väreillä ite virkattu veskin matto. Tosin se on neliö ja tehty pylväillä. 🙂

    Tykkää

  5. Hih olipas hassua, joku on muuten aiemminkin maininnut jotain lankakauppiaasta joka on viitannut mun blogiin! Aika uskomatonta! 😮

    Tykkää

  6. Moi Ella, täällä Norjassa on suomalaisen huuto.netin kaltainen finn.no ja myös ruotsalaista tradera.se käyn joskus selailemassa 🙂 Ebaysta en juurikaan oo vaatetta ostanut.

    Tykkää

  7. Juu…… :S Se oli sellanen vanha käytettynä ostettu huivi, jota en vaan oo pitänyt kuin kai kerran. Sen verran halvalla ostanutkin että tiedä siitä, sai mennä 🙂

    Tykkää

  8. On niissä rispaantuneita reunojakin, esim. toi uloimmainen tummaharmaa, joka vain näyttää vähän ”eläväisemmältä” tai ”pörröiseltä” on juurikin rispaantunutta. Mitä suurempi matto, sitä vähemmän niitä rispaantumisia huomaa, antaa vain lisää pintaa. Usko pois ;))

    Tykkää

  9. Hieno! Taannoin ajattelin että olisi kiva tehdä oma matto kangaspuilla, mutta sitten pitäisi olla ne kangaspuut. Sinun mattosi on vähän sellainen moderni versio vanhanaikaisista räsymatoista. Kiitos ideasta!

    Tykkää

  10. Aivan ihana idea…! Itseäkin ärsyttää heittää vaatteita pois, kovin kulahtaneita ei kirpparillekaan kehtaa viedä. Onneksi lähistöltä löytyy lumpunkeräyspiste…
    Tästä esimerkistäsi intoutuneena mietin, että olisikohan itsestäni väsäämään jotain vastaavaa?? Tässä kohti pitänee tunnustaa, että en ole koskenutkaan minkäänlaisiin puikkoihin tai virkkuukoukkuun varmaan kohta kahteenkymmeneen vuoteen! Onkohan toivo jo menetetty=)?
    Oikein ihanaa joulun odotusta sinulle!
    Ja täytyy vielä taas todeta, että teillä on aivan ihana koti, sekä tunnelma, joka välittyy kuvistasi ja tekstistäsi!

    Tykkää

  11. Ihana matto…Voi kun viittis virkata. Semmonen karkkivärinen olis ihana. Turkoosia, pinkkiä, valkoista ja beigeä… Mihin semmosen laittasin, en tiedä. Mulla on muuten eräänlainen päivän asu kuva. Heh!! Mulla?

    Tykkää

  12. VAU! Ihan hiton tyylikäs. Mä oon haaveillut moisesta tyynystä ? ihan vastaavalla tyylillä siis virkatusta pyöreästä tyynystä, mutten raskinut ostaa, kun hintaa oli melkein 70 euroa. Mutta niin, pitäisköhän sitä ryhtyä ite hommiin..?

    Tykkää

  13. Olen itsekin tehynyt vanhoista t-paidoista näitä mattoja, ja suurin työ toden totta oli se leikkaaminen. Ei millään olisi malttanut. Täytyykin ottaa tyttären vanhat neuleet myös käyttöön. Itse virkkasin keäsllä terassilla, ihanan rentouttavaa ja ei tarvitse paljoa ajatella… Ihanan maton olet tehnyt! Muistot näkyviksi tällä tapaa 🙂

    Tykkää

  14. Juu, yllättävän jämyjä niistä trikoistakin saa tehtyä! 🙂 riippuu tietysti kuteen paksuudesta. Mun korit olivat melko pieniä, isompaan olisikin ehkä tarvittu paksumpaa materiaalia.

    Tykkää

  15. Aivan loistavasti sopii tohon keittiöön, miksipä sitä pitäis betonilattialle siis heittää 🙂

    Tykkää

  16. Ensin täytyy kiittää sinua aivan ihanan blogin kirjoittamisesta, kaikista näistä kuvista ja asenteesta! Olen lueskellut juttujasi jo vuoden päivät ja saanut valtavasti hyvää mieltä ja ideoita. Nyt oli pakko avata sanainen arkkuni, kun taas kerran olit ajatellut samoja juttuja kuin itsekin.. Olen nimittäin pyöritellut mielessäni juurikin tuollaisen räsymaton virkkausta, mutta kylpyhuoneeseen, kun siellä on aamuyöllä niiiin kylmä lattia vaippaa vaihtaessa 🙂 Eilen pohdiskelin, että mistäköhän saisin vähän vinkkiä projektiin ja täältähän sitä taas löytyi!
    Oikein ihanaa joulun odotusta sinulle ja perheellesi.
    -a-

    Tykkää

  17. I found Ones blog going on delicious Nowadays and also okay liked this.. i bookmarking this and also went be rear To examine it out Some more at a later moment:)

    Tykkää

  18. Nicely individual information details, quite definitely valued, nevertheless i do not trust yourself several phrases.The reason why would certainly a person realize its probable to get rid of the principles thus quickly!

    Tykkää

  19. Nice post. I learn one thing tougher on different blogs everyday. It’s going to always be stimulating to read content material from other writers and practice a bit of something from their store. I?d prefer to use some with the content material on my weblog whether or not you don?t mind. Natually I?ll provide you with a link on your internet blog. Thanks for sharing.

    Tykkää

  20. Fine post! I have a random question for you.
    How do you learn your blog indexed by bing I have a related web
    blog.

    Tykkää

  21. Heya im for the first time here. I found this board and I get a
    hold of It truly useful & it helped me out a lot. I hope to give something back and
    help others just like you aided me.

    Tykkää

  22. I just added this blog to my feed reader, great stuff. Cannot determine enough!

    Tykkää

  23. Good blog! I really love how it is simple on my eyes and the data are well written. I am wondering how I could be notified when a new post has been made. I have subscribed to your RSS which must do the trick! Have a nice day!

    Tykkää

  24. Spot on with this writeup, I really suppose this web site needs way more consideration.
    probably be once more to learn much more, thanks for the information.

    Tykkää

  25. Simply wish to say your article is as astounding. The clearness in your post is simply cool and i could assume you’re an expert on this subject. Fine with your permission let me to grab your feed to keep updated with forthcoming post. Thanks a million and please continue the rewarding work.

    Tykkää

  26. You actually make it appear really easy together with your presentation however I in finding this matter to be really something that I believe I’d by no means understand. It sort of feels too complicated and very wide for me. I’m taking a look ahead on your subsequent submit, I will attempt to get the hold of it!

    Tykkää

  27. No, what’s ”pathetic” is your apologising for rapists. When you walk into a store, you’ll see some very attractive food laid out in the most enticing? way. That doesn’t mean it’s the stores fault for thieves, you cretin.

    Tykkää

  28. Appreciate it for all of your efforts that you’ve got put in this. Very interesting info. ”Maintain faithfulness and sincerity as first principles.” by Confucius.

    Tykkää

  29. I’ve been surfing online more than 3 hours today, yet I never found any interesting article like yours. It is pretty worth enough for me. In my view, if all site owners and bloggers made good content as you did, the internet will be a lot more useful than ever before.

    Tykkää

  30. This is getting a bit more subjective, but I much prefer the Zune Marketplace. The interface is colorful, has more flair, and some cool features like ’Mixview’ that let you quickly see related albums, songs, or other users related to what you’re listening to. Clicking on one of those will center on that item, and another set of ”neighbors” will come into view, allowing you to navigate around exploring by similar artists, songs, or users. Speaking of users, the Zune ”Social” is also great fun, letting you find others with shared tastes and becoming friends with them. You then can listen to a playlist created based on an amalgamation of what all your friends are listening to, which is also enjoyable. Those concerned with privacy will be relieved to know you can prevent the public from seeing your personal listening habits if you so choose.

    Tykkää

Jätä kommentti home water filtration Austin Peruuta vastaus