
Hyvää joulukuista perjantai-iltapäivää (kuulostaa aika ihanalta, eikö?). Olen ollut kiireinen kaikenlaisten joululahjajuttujen kanssa viime päivät -ihan niinkuin varmaan moni teistäkin ja nyt tsadaa onkin teidän vuoronne. Ekaksi meinasin kertoa yhden joululahjavinkin, joka on loistava vähän jokaiselle kauneudenhoidosta välittävälle naiselle ja etenkin tähän kylmään ja pimeään talviaikaan sopiva:
Ostin itselleni tässä tovi sitten ja rakastan tuotetta! Ihan vaan päivettävä kosteusvoide, mutta jotenkin tosi ihana sellainen. Soothing anti-stress tinted moisturising cream spf 15. Se on varmaan toi anti-stress, joka tästä tekee niin ihanan 😉 I know, vähän persoonaton tylsä kosmetiikkalahja, mutta toimii!

Mulla ei (tietenkään) oo kauheasti aavistustakaan mitä olen joululahjaksi saamassa -paitsi että mieheltä toivoin Fjell Rävenin pikkureppua, että se saattaapi tulla. Toivotaan 😉

Sitten te kuulkaas. Yksi teistä, joka tähän postaukseen kommentoi, saa yhden ekstrapaketin kuusen alle. Te voitte vaikka kertoa, minkä tapaisista postauksista tykkäätte eniten. Tai sit ihan vaan huikata osallistuvanne arvontaan. Joululahja on tietenkin pikkasen ylläri, mutta voin kertoa, että pehmeässä paketissa on yhden mun suosikkimerkin 😉 puuvillainen lyhytlihainen kauniisti brodeerattu vaaleasävyinen paita. Koko 2, joka sopii suunnilleen kaikille 36-42 ilmavan ja leveän mallinsa ansiosta. Syksyn 2010 mallistosta, ihan käyttämätön ja uusi luonnollisesti. Iiiiihana 🙂 Arvontaan voipi osallistua maanantaiaamuun asti, jolloin tulen arpomaan voittajan ja toivon mukaan saan pian paketin postiin, jotta se ehtii sinne kuusen alle 🙂 Kommentoimaan siis, heippa! 🙂

Moi! Juttuja ihanista lapsosista on aina kiva lukea 🙂 Ja osallistun siis arvontaan.
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa ilman muuta.
TykkääTykkää
Toi ”lyhyt-l-i-h-a-i-n-e-n”-paita kuullostaa kyllä tosi hauskalle 😉 Mukana arvonnassa!
TykkääTykkää
Kiitos aivan ihanasta blogista! 😉 Upeita kuvia, etenkin tykkään sun päivänasu kuvista, sieltä voi poimia ihania vinkkejä omaan pukeutumiseen! 😉 Hyvää joulun odotusta ja toivottavasti saat toivomasi lahjan 😉
TykkääTykkää
ja mukana arvonnassa…
TykkääTykkää
Oi, se on varmasti Odd Mollya ❤ Osallistun arvontaan 🙂 Ja vaateaiheisista postauksista tykkään siis eniten.
TykkääTykkää
Oi, olipas kiva ylläri postauksen lopuksi 🙂 Toivottavasti arpaonni osuu kohdalle!
TykkääTykkää
Pakkohan näin houkuttelevaan arvontaan on osallistua! Itse tykkään ehkä eniten postauksista, missä sulla on päällä jotain omatekemääsi! Ihan mielettömän kauniita neuloksia on näkynyt monissa sun kuvissa.
Rauhallista joulunodotusta!
TykkääTykkää
Arvontaan osallistun ja luen mieluusti juttuja sun neulomuksista, kun itsekin niitä harrastan.
TykkääTykkää
Hei! Pidän kovasti blogistasi – mukavista jutuista ja kauniista kuvista! Olen mukana arvonnassa.
TykkääTykkää
Moi! Osallistun arvontaan.
Tykkään erityisesti hius-, kosmetiikka- ja sisustuspostauksista. Sun blogi on aivan ehdoton suosikki, käyn lukemassa kaikki jutut!
TykkääTykkää
Ihana blogi! Nautin aina kun luen/selailen päivityksiäsi.
Elämänne Norjassa näyttää niin kovin kotoisalta ja ihanalta.
Mukavaa joulunodotusta koko perheelle!
Joulupostauksista kiinnostaa kauniit paketit, pakettien sisältö ja jouluinen koti.
Tietysti peruspostaus teidän tavastanne viettää joulua olisi kiva!
TykkääTykkää
Heippa!
Toivoisin jonkinlaista postausta itse neulotuista vaatteista ja asusteista mitä sinulla on. Eli siis kaikista ihanista neulomistasi jutuista mitä on postauksissa vilahdellut 🙂 ja neulontaohjeitakin olisi kiva saada(jos sinulla sellaisia on).
Arpaonnea odotellen 🙂
TykkääTykkää
Tykkään eniten sisustusaiheisista postauksista, esim. niistä joissa esittelet taloanne! 🙂 Teillä on niin ihana talo, että sitä voisin ihastella vaikka loputtomiin. Myös postaukset, joissa sulla on jotain itsetehtyjä juttuja yllä on ihania. Niistä saa mukavasti inspiraatiota omiin käsityöpuuhiin!
Toiveissa olisi, jos tekisit videopostauksen! 🙂
Ja arvontaan osallistun myöööös. Ihanaa joulun odotusta sinne Norjaan teille 🙂
TykkääTykkää
Tässä blogissa parhaita ovat hyväntuuliset ja arkiset postaukset, joista tulee sellainen mukava olo, ettet ole erikseen miettinyt postauksen aihetta, vaan yksinkertaisesti vain haluat jakaa jonkun asian lukijoittesi kanssa. 🙂
TykkääTykkää
Hei! Tykkään lueskella kirjoituksia siitä millaista arki on Norjassa. Niin paljon samaa kuin täällä, mutta kuitenkin vähän erilaista!
TykkääTykkää
Hei! Arvontaan osallistun. Tykkään lukea eniten perus arkisia juttuja lapsiperheen arjesta 🙂
TykkääTykkää
i´m in ! 🙂 ja ihan vaikka päivääsi piristämään voin kertoa, että joskus kesän lopussa postaamasi tomaattikeitto + focca resepti osoittautui tyttöporukalla valmistettaessa yksinkertaisesti maailman parhaaksi ateriaksi kaikkien kokkailijoiden mielestä !! 🙂 ruokajuttuja siis lisää 🙂
TykkääTykkää
Kaikki postauksesi ovat kivoja, suosikkejani ovat lapset, koti ja maisemat siellä =).
TykkääTykkää
Osallistun ehdottomasti! 🙂 Tykkäilen sisustuspostauksista ja sun tekemistä käsityöjutuista, niitä saisi olla lisääkin! 🙂 Kokonaisuudessaan tykkään blogistasi hyväntuulisuuden vuoksi! 🙂
TykkääTykkää
Mukana ollaan! 🙂 Ja sun blogissa tykkään oikeastaan ihan kaikesta, olet ihana positiivinen (ja kaunis!) ja on kiva kuulla juttuja arjesta Norjassa. 🙂
TykkääTykkää
Mä jotenkin masokisesti nautin katsella niitä päivänasukuvia :). Masokistisesti siksi, etten ole yhtä täydellinen kuin sinä 😉
TykkääTykkää
Sisustusjutut ovat olleet kivoja. Ja yleiset jutut elosta muualla maailmassa.
TykkääTykkää
Blogisi on jo useamman vuoden ajan ollut ehdoton suosikkini! Pidän kovasti kauniista valokuvista joita otat itsestäsi, talostanne ja lapsistasi sekä kaikista DIY-jutuista. Hykerryttävän ihana jouluarvonta, ehdottomasti osallistun 🙂 toivottavasti tärppäisi!
TykkääTykkää
Tykään seurailla päivänasuja ja arjesta kertovia juttuja =)
TykkääTykkää
Heippa, sulla on tosi kiva blogi!! Teijän koti vaikuttaa niin ihanan viihtyisältä:) Luen tätä aina, kun abi-kiireet käy liian ylivoimaisiksi, sillä tää rentouttaa ja piristää mukavasti!:)
Ja ekaa kertaa elämässäni osallistun tällaseen arvontaan 😀
TykkääTykkää
hej! pidän erityisesti vaatepostauksista ja kaikista käsitöistä+taiteiluista :> hieno idea tää arvonta, mukana ollaan!
TykkääTykkää
Ooh, kuulostaa siltä, että vois olla Odd Mollyn pusakka… 🙂 Mukana siis arvonnassa!
Tykkään sisustus- ja lapsiaiheisista postauksista eniten.
Vaatejutuista myös, etenkin niistä, missä on niitä ilmavia ja vaaleita ihanuuksia… 🙂
TykkääTykkää
Tykkään ihan ehdottomasti sun asuista ja aina kun pikkuiset tupsahtaa kuviin, niin mä lämpenen täällä, saan hymyn kasvoilleni. Eihän mulla siis mikään vauvakuume ole… *kröh* Mutta luen jokaisen postauksen, vaikken kovin innostunut kommentoija olekkaan 😦
Ihanaa joulua!
TykkääTykkää
arvonnassa mukana! 🙂
ja ihana blogi sinulla! 🙂
TykkääTykkää
Rakastan sun postauksia, jossa kerrot mitä ootte perheenne kanssa tehneet. Niistä välittyy sellanen lämpö ja onni että tulee itsekin onnelliseksi. 🙂
Osallistun myös arvontaan!
TykkääTykkää
Vakkarilukija ilmoittautuu kisaan mukaan 🙂
Hienoja päivityksiä sinulla, mukavaa joulun odotusta!
TykkääTykkää
Neuleet on ihania ja moni niistä toteutunut ystävilleni vinkannut blogistasi josta käsityö ohjeet löytyy.
TykkääTykkää
Heipparallaa!
Kiva blogi, jonne eksyin ” parin mutkan kautta ”. Tykkään eniten lukea elämästä Norjassa: arkea, juhlaa, tapoja, ihan mitä vain!
Mukavaa joulun odotusta ja terveiset lumisesta Helsingistä!!
TykkääTykkää
Osallistun! Pidän kovasti DIY-postauksista, viimeksi inspiroiduin virkatusta neuleidenkierrätysmatostasi, joka on tällä hetkellä to do -listan ykkösenä :).
TykkääTykkää
Kaikista ulkosuomalaisen ajatuksista on kiva lukea, ne kun on itselle niin läheisiä 🙂
Mukana arvonnassa myös!
TykkääTykkää
kaikki postaukset on ollu ihania, Ainosta ja Ollista on aina nii ihania kuvia että niitä katellessa päivä paranee huimasti ! 🙂
Sisustus tykkäilen erityisen kovasti !
Osallistun kyllä ehottomasti arvontaa ! 🙂
Oikein ihanaa Joulun odotusta teille kaikille !!
TykkääTykkää
Arkiset asiat.. koti, lapset, tunnelmointi jne 🙂
TykkääTykkää
En ole törmännyt vielä yhteenkään tylsään postaukseesi ja olen lukenut blogiasi n. puoli vuotta. Blogisi lukeminen saa aina hyvälle tuulelle ja pidän erityisesti sisustus- ja kauneusjutuista 🙂 …en juurikaan ole kommentoinut postauksiasi mutta pikku porkkana sai nyt liikkeelle! 😉 Rauhallista joulun aikaa sinulle ja koko ihanalle perheellesi.
TykkääTykkää
Kotoisa ja elämäniloinen blogi. Tykkään kovasti sisustusjutuista ja onkin ollut mielenkiintoista seurata muuttoanne uuteen kotiin. Tunnelmallista joulunaikaa teille. Arvontaan pitää tietysti osallistua!
TykkääTykkää
Eniten pidän jutuista, joissa esitellään teidän kotia! 🙂
Arvonnassa mukana. 🙂
TykkääTykkää
Kiva arvonta 🙂 Mukana tietty!
Minusta on kiva lukea ihan teidän perusarkielämän juttuja, eli blogisi on kiinnostava juuri sellaisena kun on tällä hetkellä!
Mukavaa joulunalusaikaa teille!
TykkääTykkää
Toi nimenomainen kosmetiikkatuote tekee joka ikisestä aamusta huomattavasti paremman 😉 Huipputuote!
TykkääTykkää
heips, uuden kodin remppajutut blogissa parasta,
ja toki, mukana arvonnassa 🙂
TykkääTykkää
Mun mielestä parhaita postauksia sulta on tällä hetkellä remppa- ja sisustusjutut, uusi talosi näyttää ihanalle!
TykkääTykkää
Toivoisin juttua ja kuvia lastenhuoneen sisustuksesta. Varsinkin lelujen sailytys tuottaa suurta paanvaivaa…
TykkääTykkää
Mun mielestä kiinnostavinta sun blogissa on itse tehdyt jutut ja muut projektit. Lisäksi liikunta-aiheiset jutut kiinnostavat.
TykkääTykkää
Pidän eniten sisustusaiheisista bloggauksistasi sekä esimerkiksi joulukorttipostauksesta. Mukana arvonnassa 🙂
TykkääTykkää
Mun suosikkipostauksia sun blogissa on ehdottomasti ne, missä on jotakin sisustukseen liittyvää! Ja lapset ja päivän asut on myös kivoja, ja toisaalta ihanat maisemat sieltä teidän nurkilta. Aika lailla kaikki siis. 🙂
Hyvää joulun odotusta teille!
TykkääTykkää
Vaikka koko blogisi onkin mielestäni mukavaa luettavaa, niin eniten pidän ihan normaalista arjesta kertovista postauksista, varsinkin jos niissä käsitellään Norjaa 😉 Myös käsityö- ja askartelupostaukset, ja varsinkin neuleohjeet, ovat huippukivoja! Ja osallistun toki arvontaan.
TykkääTykkää