Joululahjajuttuja

Hyvää joulukuista perjantai-iltapäivää (kuulostaa aika ihanalta, eikö?). Olen ollut kiireinen kaikenlaisten joululahjajuttujen kanssa viime päivät -ihan niinkuin varmaan moni teistäkin ja nyt tsadaa onkin teidän vuoronne. Ekaksi meinasin kertoa yhden joululahjavinkin, joka on loistava vähän jokaiselle kauneudenhoidosta välittävälle naiselle ja etenkin tähän kylmään ja pimeään talviaikaan sopiva:

Ostin itselleni tässä tovi sitten ja rakastan tuotetta! Ihan vaan päivettävä kosteusvoide, mutta jotenkin tosi ihana sellainen. Soothing anti-stress tinted moisturising cream spf 15. Se on varmaan toi anti-stress, joka tästä tekee niin ihanan 😉 I know, vähän persoonaton tylsä kosmetiikkalahja, mutta toimii!

Mulla ei (tietenkään) oo kauheasti aavistustakaan mitä olen joululahjaksi saamassa -paitsi että mieheltä toivoin Fjell Rävenin pikkureppua, että se saattaapi tulla. Toivotaan 😉

Sitten te kuulkaas. Yksi teistä, joka tähän postaukseen kommentoi, saa yhden ekstrapaketin kuusen alle. Te voitte vaikka kertoa, minkä tapaisista postauksista tykkäätte eniten. Tai sit ihan vaan huikata osallistuvanne arvontaan. Joululahja on tietenkin pikkasen ylläri, mutta voin kertoa, että pehmeässä paketissa on yhden mun suosikkimerkin 😉 puuvillainen lyhytlihainen kauniisti brodeerattu vaaleasävyinen paita. Koko 2, joka sopii suunnilleen kaikille 36-42 ilmavan ja leveän mallinsa ansiosta. Syksyn 2010 mallistosta, ihan käyttämätön ja uusi luonnollisesti. Iiiiihana 🙂 Arvontaan voipi osallistua maanantaiaamuun asti, jolloin tulen arpomaan voittajan ja toivon mukaan saan pian paketin postiin, jotta se ehtii sinne kuusen alle 🙂 Kommentoimaan siis, heippa! 🙂

1 177 vastausta artikkeliin “Joululahjajuttuja

  1. Heippa!
    Loistava blogi, edelleen 🙂 Eniten pidän sisustuspostauksista, joissa on mukana arjen kuulumisia, suloisia lapsosia ja päivän asuja 🙂 Kuvat ovat aina oikein kivoja ja tervetulleita. Ruokapostauksia toivoisin myös lisää, vanhassa blogissa kävin niitä tuossa kerran kurkkimassa 🙂 Arvonnassa mukana!
    -M-

    Tykkää

  2. Mukana ollaan arvonnassa! 🙂
    Nyt helmipuuron keittoon, että saadaan ruokaa ennen ruokakauppaan menoa. Nälkäisenä kaupassa tapahtuu kaameuksia 😀

    Tykkää

  3. Heiiijj, Oon alkanut lukemaan blogiasi jokin aika sitten ja ihan koukussa jo 🙂 Asun rajan toisella puolella eli Ruotsissa. Ihanalta näyttää siellä Norjassa. !!!! Kivaa joulunodotusta ja viikonlopppua!

    Tykkää

  4. Itse en välitä yleensä minkäänlaisista kosmetiikkapostauksista. Sen sijaan tykkään eniten kuvarikkaista arkipostauksista, jossa on siis kuvia arjen keskeltä: niin koti-, ruoka- kuin maisemakuviakin. Ja tietty niitä asujakin saa välillä näkyä:)
    Ja osallistun siis arvontaan:)

    Tykkää

  5. Kerrankin pakko osallistua arvontaan! 🙂 Sun blogi on edelleen ihana, oon seurannut sitä melkein alusta alkaen.

    Tykkää

  6. Olen alkanut lukemaan blogiasi tuossa syksyllä.. en ole tainnut aiemmin kommentoida ?!?… 😀
    tykkään blogistasi kovasti ja postauksesi ovat aina kiinnostavia 🙂 mukava seurata tätä ja koukussa ollaan jo oltu jo siitä ekasta blogi vierailusta lähtien 🙂 Ihanaa Joulunodotusta ja viikonloppua ja jatkoa sinulle! 🙂 p.s muistathan kirjoitella tänne paljon,paaaljon paljon 😉
    – Minna

    Tykkää

  7. tykkään eniten sellaisista blogikirjoituksista missä näytät, mitä olette perheen kanssa tehneet! ihana koti & ihanat lapset (& ihanat vanhemmat!).

    Tykkää

  8. Hei!
    En lue blogiasi säännölliseti, mutta ainakun törmään siihen jonkun toisen kautta, alan lukemaan tekstejä pitkälle taaksepäin. Siihen vaan jää jotenkin koukkuun 😉
    Ihanaa joulunodotusaikaa sinulle ja perheellesi!
    Mia

    Tykkää

  9. Eniten tykkään postauksista joissa kerrot omasta päivästäsi kuvien kera! Varsinkin maisemakuvat on kivoja ! 🙂
    -Laura

    Tykkää

  10. Mun suosikkeja ovat monipuoliset blogit, joten siksi en yhtä aihealuetta voi millään nimetä! Ei siis pelkästään esim. vaatteita, sisustusta tai kosmetiikkaa vaan niitä kaikkia yhdessä + paaaljon muuta! =) Mieluisinta on tietenkin lukea kirjoittajasta itsestään ja hänen elämästään, ihan vaan tavallisesta arjesta, sen iloista ja suruistakin..
    Kiitos ihana Johanna sullekin tästä blogista! ?

    Tykkää

  11. Olen lukenut blogiasi niin kauan, kuin jaksan muistaa. Ihaninta ovat tavalliset ”arkijutut” ja uskomattoman kauniit kuvat!

    Tykkää

  12. Ihana blogi ja ihana sinä. Tykkään lähes aiheesta kuin aiheesta tai jos jostain en tykkää niin hyppään yli 🙂 Kirjotat just siitä mikä tuntuu just sillä hetkellä siltä 🙂 Iloista Joulun odotusta!

    Tykkää

  13. Parhaat jutut on niitä jotka alkaa naurattaan ja saa hyvälle tuulelle. :)Sun sanallien anti on välillä niin hyvä, että huh huh. Ja sisustusjutut kiinnostaa aina. Odottelen Ennen ja jälkeen kuvia lisää. 🙂

    Tykkää

  14. Tämä blogi on vaan paras! Kaikenlaiset postauksesi ovat mielenkiintoisia, kirjoitat kaiken niin aidosti 🙂 Jatka samaan malliin! 🙂

    Tykkää

  15. Minä tykkään postauksista joissa on paljon kuvia. Sitten kaikenlaiset käsityö ja askartelujutut ovat kivoja, kun niistä voi poimia ideoita. 🙂

    Tykkää

  16. Löysin tämän blogin viime viikolla ja nyt olen lueskellut tätä päivittäin. Ihastuin tekemiisi käsitöihin ja taisinpa ottaa vähän vinkkiä yhteen neuletyöhöni. Kotinne sisustus on kaunista katseltavaa ja vaatepostaukset myös(saa vinkkejä!) Kepeän raikas blogi! Mukavan piristävä löytö täältä netin syövereistä 🙂
    -S

    Tykkää

  17. Tykkään ihan kaikista postauksistasi: vaatteista, pikkupirpanoistasi, sisustuksesta, askarteluista, käsitöistä jne. Aivan ihastuttava blogi, olen ihan koukussa 😀

    Tykkää

  18. Mukana arvonnassa! Osaat kirjoittaa vallan hyvin ja kuvat on kivoja! Tykkään kun on paljon kuvia 🙂

    Tykkää

  19. Parhaat postaukset kertoo teidän tavallisesta arjesta, sisältää kuvan lapsista ja iloista meininkiä ylipäätään.
    Mukavaa joulunodotusta sinne Norjaan!

    Tykkää

  20. Pidän ehdottomasti blogisi tunnelmasta. Kommenteissa on välillä näkynyt epäilystä, että blogisi olisi lavastettu tai ettei elämäsi ole sellaista, mitä annat ymmärtää. Ei sen tarvitsekaan olla. Ei kaikkea tarvitse jakaa kaikkien kanssa. Pidän juuri siitä, että tämä blogi tuo ne hyvät ja iloiset asiat esiin. Samaan olen pyrkinyt omassa blogissani. Mitä turhaan sitä vatvomaan murheita, kun voi nähdä asioiden valoisammankin puolen! Kiitos paljon blogistasi 🙂
    Ja hyvää joulun aikaa!

    Tykkää

  21. Eniten olen tykännyt ihan arkisista päivän kuulumisistasi, myös kaunista kotianne on ollut kiva katsella.
    Kiitos kivasta blogista 🙂

    Tykkää

  22. Tykkään kovasti lukea ajatuksiasi ja katsella tyyli- ja sisustusideoitasi. Mukavan elämänmakuinen blogi.

    Tykkää

  23. Mukana arvonnassa =) Löysin blogisi reilu vuosi sitten kotimamma-aikana ja edelleen olet suosikkini <3! Inspiroivaa jatkoa blogillesi! Pidän todella paljon arkisesta, iloisesta, monipuolisesta, tyylikkäästä ja valloittavasta blogistasi. Minusta on ihana lukea arjestanne, vaatutuksesta, sisustuksesta, askarteluista ja käsitöistä…jotenkin onnistut aina myös yllättämään. Tietenkin mukava lisämauste on Norja asuinmaana. Norjapostauksia odotellessa <3!
    Iloista joulunodotusta uuteen kotiin.
    t. Melli

    Tykkää

  24. Osallistun arvontaan 🙂 Suhteellisen uusi lukija olen, mutta kuulostaa kivalta blogilta, aion seurata jatkossakin 🙂

    Tykkää

  25. Hei!
    Perheeseen ja muotiin (meikkeihin etc.) liittyvät postaukset parhaita.
    Tutustuin blogiisi n. 5vk sitten ja hurahdin siihen aivan täysin 🙂
    Olen 3 lapsisen perheen äiti, ja meillä jo mies ja lapsetkin tietävät kun puhutaan
    ”kalastajan vaimosta” 😉 Kurkkailevat olkani takaa kuviasi ja tekstiäsi. Olen saanut
    jo paljon ideoita ja vinkkejä blogistasi. KIITOS!
    Ihanaa joulunalusaikaa sinne teille!
    Terkuin, Johanna Varsinais-Suomesta
    P.s.Ja arvontaan haluan minäkin mukaan;)

    Tykkää

  26. Postaukset, joissa näkyy ja tuntuu tasapainoisuus ja hyvä olo ovat niitä parhaimpia. Niistä saa hyvän mielen ja iloa omaan päivään. Usein myös makeat naurut, ja jopa kommenttiboksia lukiessa. Hyvät aiheet poikivat siellä ehkä jopa pientä keskustelun poikasta, mutta ainakin monia hyviä uusia pikkutarinoita. Nekin saavat hyvälle mielelle.
    Mitään aiheita en siis rajaisi pois. Tässä ja nyt tuntuu tältä tai tapahtuu tätä, aitoja asioita, ne ovat tärkeitä. Väkisin tekeminen, pakkopakko näkyy aina, eikä tuota iloa varmasti kenellekkään.

    Tykkää

  27. Perus arjesta kertovat sydämelliset postaukset ovat mieleeni! Myös kaikki hius-ja kosmettiikkahömpötykset ovat mukavaa plussaa 🙂 aitous sulattaa!

    Tykkää

  28. Heippa,
    Kommentoin nyt vasta, vaikka löysin blogisi ihan vahingossa alkusyksystä, ja mulla meni monta työpäivää kun jouduin lukemaan kaikki vanhat postaukset ja samaan syssyyn vielä koko vanhan blogin. Sait mut tarttumaan puikkoihin ekaa kertaa sitten yläasteen ja ihan pelkästään palmikkoinnostuksesta jouduin tekemään kaksi kauluria, jotka ovat nyt kovassa käytössä. Sulla on kiva tyyli niin kodissa kuin muutenkin. Ja ihanan positiivinen asenne! Jatka samaan malliin! Ja mä tykkään eniten noista kotiaiheisista postauksista!
    Kivaa ja tunnelmallista joulun odotusta!
    Papu

    Tykkää

  29. Katos kehveli mikä palkinto, pakko osallistua!!!
    Parhaita postauksia ovat ne, joissa on eniten kuvia 🙂 Niin ja Ainosta ja Oivasta tykkään kuulla myös. Ja päivän asut ovat tietysti blogisi suola ja siirappi. Ja, ja, ja, ja…. Ihana blogi kokonaisuudessaan!
    Ihanaa joulun odotusta teille!

    Tykkää

  30. Perus arjesta kertovat postaukset ovat ihani! Arvontaan haluaa myös osallistua hän! Ihanaa Joulun Odotusta!
    -Tiina-

    Tykkää

  31. Heippa Johanna,
    oot inspiroinut mua hirveesti kutomisrintamalla, et niitä postauksia himoan eniten, päivänasuja unohtamatta. 🙂
    Ihanaa joulunaikaa,
    Riikka

    Tykkää

  32. Mä rakastan noita sun kotiin liittyviä juttuja, näpertely ja sisustamista.. Arvontaan olisi ihana osallistua.
    Hyvää Joulua!

    Tykkää

  33. Oikeastaan ei ole aihetta yli muiden, joka sun blogissa kiinnostais. Blogin monipuolisuus on parasta 🙂 Mutta toki Norja-jutut on sellaisia, että kun niistä ei itse tiedä niin on ihana lukea aiheesta. Mut noiden Norja-juttujenkaan suhteen ei ole tiettyä aihetta mistä haluaisin kuulla lisää. Ihan mitä vaan; kuvia, omia kokemuksia, norjalaisia tapoja jne. 🙂

    Tykkää

  34. Tää sun blogi on just hyvä näin! Vähän aikaa sitten vasta löysin tänne ja klikkaan lukijaksi! Arvontaankin osallistun, vaikka mahdollisuus voittoon on aika pieni 😉 Iloista viikonlopun jatkoa sinne!

    Tykkää

  35. Kuvia kodista ja vaatteista 🙂 Lisäksi olis kiva lukea juttuja elosta Norjassa. Ja onpas tähän osallistunut paljon ihmisiä :0

    Tykkää

  36. Olen jonkin hetken taustalla seuraillut blogiasia. Tykkään kovasti sen monipuolisuudesta, koskaan ei tiedä, mitä seuraavaksi 😉 Nautin kädentaidoista, joten DIY -jutut on jees, yksivuotiaan kotiäitinä pienet arkiset hetket sykäyttävät ja muistutavat, miten ihanaa lapsen kanssa elo voi kaikessa suloisessa kaaoksessa olla. Maltillisesti sisustelen myös kotia, vaikka tavaraa en haluakaan haalia. Näitä ja paljon muita mukavia juttuja on ollut ilo lukea. Uusi vaate -niin tervetullut :O) Lämmintä joulunodotusta!

    Tykkää

  37. Hei,
    Törmäsin blogiisi ensimmäisen kerran tyttäreni esitellessä kaunista hiusmalliasi ja jota hän suositteli minulle 🙂
    Sen jälkeen olenkin usein piipahdellut kurkkaamassa mitä päivääsi kuuluu. Blogistasi on välittynyt sympaattinen ja hurmaavan oloinen persoona, joka on taitava käsistään, taiteellinen ja hyvän maun omaava niin sisustamisessa kuin pukeutumisessa. Mukavaa on myös saada näkökulmaa millaista se arki on norjalaisessa yhteiskunnassa – itse kun täältä Saksasta käsin lueskelen tekstejäsi.
    Tunnelmallista ja taianomaista joulunodotusta ja toivottavasti saamme lukea blogiasi jatkossakin!
    -äiti ja tytär

    Tykkää

  38. Arvontaan osallistun, tottakai! 🙂
    Postauksissa ei ole juuri ollut sellaisia, joista en olisi välittänyt. Norjalaiselämästä tykkään lueskella.

    Tykkää

  39. Terveiset täältä rajan takaa. Minä tykkään sisustus ja kotipostauksistasi. Tykkään myös sinun piirtustuksista 😀 Arvonnassa ilman muuta mukana. Mukavaa viikonloppua!

    Tykkää

  40. Minä pidän blogistasi ja siitä välittömän lämpöisestä tunnelmasta, jota osaat lukijoillesi välittää. Minusta olisi kiva kuulla sinun jouluperinteistäsi. Mitä teillä esimerkiksi kuuluu joulupöytään ja miten vietätte joulua. Toivotan sinulle ja perheellesi oikein tunnelmallista ja rauhallista joulunaikaa!

    Tykkää

  41. Pidän blogisi monipuolisista postauksista päivänasuista neuleohjeisiin. Ihan kuin lukisi laadukasta naistenlehteä 🙂

    Tykkää

  42. Kuten tuossa yllä jo joku totesi, blogisi korvaa täysin laadukkaat naistenlehdet. 🙂 Ihana tunnelma, ja ihana perhe sinulla. Piirustuksesi ja muut askartelusi kiinnostavat kovin, toivon että esittelet jatkossakin tuotoksia. Neuleohjeet ovat myös toivottuja 🙂
    Ihanaa Joulun aikaa! Olen niin iloinen, että liityit Indiedaysiin, en tiedä olisinko muuten tätä blogia edes löytänyt. Nyt se on ehdoton suosikkini!

    Tykkää

Jätä kommentti "Helmi" Peruuta vastaus