
Hyvää joulukuista perjantai-iltapäivää (kuulostaa aika ihanalta, eikö?). Olen ollut kiireinen kaikenlaisten joululahjajuttujen kanssa viime päivät -ihan niinkuin varmaan moni teistäkin ja nyt tsadaa onkin teidän vuoronne. Ekaksi meinasin kertoa yhden joululahjavinkin, joka on loistava vähän jokaiselle kauneudenhoidosta välittävälle naiselle ja etenkin tähän kylmään ja pimeään talviaikaan sopiva:
Ostin itselleni tässä tovi sitten ja rakastan tuotetta! Ihan vaan päivettävä kosteusvoide, mutta jotenkin tosi ihana sellainen. Soothing anti-stress tinted moisturising cream spf 15. Se on varmaan toi anti-stress, joka tästä tekee niin ihanan 😉 I know, vähän persoonaton tylsä kosmetiikkalahja, mutta toimii!

Mulla ei (tietenkään) oo kauheasti aavistustakaan mitä olen joululahjaksi saamassa -paitsi että mieheltä toivoin Fjell Rävenin pikkureppua, että se saattaapi tulla. Toivotaan 😉

Sitten te kuulkaas. Yksi teistä, joka tähän postaukseen kommentoi, saa yhden ekstrapaketin kuusen alle. Te voitte vaikka kertoa, minkä tapaisista postauksista tykkäätte eniten. Tai sit ihan vaan huikata osallistuvanne arvontaan. Joululahja on tietenkin pikkasen ylläri, mutta voin kertoa, että pehmeässä paketissa on yhden mun suosikkimerkin 😉 puuvillainen lyhytlihainen kauniisti brodeerattu vaaleasävyinen paita. Koko 2, joka sopii suunnilleen kaikille 36-42 ilmavan ja leveän mallinsa ansiosta. Syksyn 2010 mallistosta, ihan käyttämätön ja uusi luonnollisesti. Iiiiihana 🙂 Arvontaan voipi osallistua maanantaiaamuun asti, jolloin tulen arpomaan voittajan ja toivon mukaan saan pian paketin postiin, jotta se ehtii sinne kuusen alle 🙂 Kommentoimaan siis, heippa! 🙂

Hej! Olen syntynyt Norjassa ja viettänyt siellä lapsuuteni joten siitä lähti kiinnostus blogiin. Nykyään käyn päivittäin kurkkaamassa josko olis uusia postauksia 🙂 Paras blogi.
TykkääTykkää
Wow, miten paljon osallistujia! :-O No, joku sen voiton aina kuitenkin kotiin korjaa. 🙂
TykkääTykkää
Heip! Pidän kovasti kaikista postauksistasi! Ehkä eritoten pidän kuitenkin asukuvista ja kuvista, joissa esittelet kaunista uutta kotianne. Hauskaa joulua!
TykkääTykkää
Moi!
Ihana ja hyväntuulinen blogi, kiitos Sinulle!
Kivoja postauksia on tietenkin kaikki, mutta mielenkiintoisimpia on Norjan kulttuuriin ja joka päiväiseen elämään liittyvät jutut.
Vaikka se Norja on tuossa ihan lähellä, en itse tiedä siitä juurikaan mitään!
Paitsi upeat maisemat!
T: Namuro
TykkääTykkää
Osallistun! Ja tykkään eniten ihan arkipostauksista 🙂 Ja resepteistä.
Sulla on tosi ihana blogi!!!
TykkääTykkää
Osallistus myös 🙂
Tykkään eniten kaikista vaate- ja kotipostauksista. Ja lisäksi kaikki Norja-aiheiset jutut lämmitttää mieltä, itsekin siellä asuneena 🙂 Mukavaa joulua!
TykkääTykkää
Arjen ilot. Ne kolahtaa parhaiten. Ja tuolla sinun huumorillasi höystettynä tietenkin!
TykkääTykkää
Heips, ihana blogi sinulla Johanna! Tykkään lukea kotiin ja lapsiin liittyvistä jutuista. Käsityöt myös kiinnostaa. Hyvää joulun odotusta sinulle ja perheellesi!
TykkääTykkää
Niin huippu blogi. Pakko käydä päivittäin! Ja muistutat hurjasti toista idoliani, Tanja Karpelaa 🙂 🙂
TykkääTykkää
Jonon jatkoksi minäkin!
Meikä tykkää postauksissa paljon semmosista huomioista suomalaisen silmin, että mikäs siellä on hullunkurisesti, huonommin tai paremmin kuin Suomessa. Naapurimaahan se on, mutta ei siitä kuitenkaan paljon mitään tiedä!
TykkääTykkää
Kaikki sun postaukset on parhautta.
TykkääTykkää
Osallistun!
Blogisi on niin ihana ja aito, oon lukenu jo monta vuotta ja ikinä ei oo tullu pettymystä, kun oon sivuillas vieraillu 🙂 Ihanaa joulunodotusta teidän koko perheelle sinne norjaan!
🙂
TykkääTykkää
Osallistun! En tiedä mikä näissä postauksissasi kiehtoo, mutta jotenkin vaikutat niin ihanan aidolta ihmiseltä, ilman mitään esittämistä tai kulissien ylläpitoa, vaikka tosi monet blogiasi ja elämääsi seuraavatkin 🙂
Lisäksi osaat välittää tunnelman hyvin sekä kuvin, että tekstein, eikä postauksissa ikinä ole tekemällä tehdyn makua. Ihan kuin joku vain kirjoittaisi joitain päässäsi pyöriviä ajatuksia kaikkien nähtäväksi, jos nyt ymmärrät mitä tarkoitan 😀
TykkääTykkää
Blogiisi vaan jotenkin jäi heti koukkuun! : ) Mukava on lukea mitä tahansa postauksia. Mukavan arkista, tavallista, tyylikästä, kaunista ja inspiroivaa – kaikkea sopivasti.
TykkääTykkää
Oi oi! Joo, minäkin osallistun arvontaan. 🙂 Blogisi on ihana, ihana että bloggaat Johanna! Siunattua, Iloista & Rauhallista Joulun aikaa!
TykkääTykkää
Osallistunpahan minäkin! Blogisi on ihana juuri tällaisenaan ja tykkään kyllä kaikista postauksista, mutta eniten ehkä ihan niistä arki- ja koti-postauksista sekä tietenkin käsityöjutuistasi 😀 Leippoisaa joulunodotusta teille!
TykkääTykkää
Hei Johanna, kommentoin nyt ensimmäistä kertaa. Rakastan blogissasi eniten tyylikkyyttä, myönteisyyttä ja tavallisen arjen juttuja. Tyylijutut ja käsityöohjeet kolahtavat erityisesti =) Olet antanut inspiraatiota jo vaikka mihin. Jatka samaan malliin!
TykkääTykkää
Jonon jatkoksi asetun minäkin. Blogissasi pidän positiivisesta asenteestasi, kaikesta Norjaan liittyvästä sekä tyylistäsi niin sisustuksen kuin vaatteiden saralla. Teksteistä välittyy lämpö ja raikkaus. Postauksistasi irtoaa myös inspiraatiota omaan arkeen. Tunnelmallista joulun odotusta!
TykkääTykkää
Ohoh! Jaksatkohan (ja ehditköhän!) lukea edes nämä kaikki kommentit läpi! Kantaakseni oman risuni kekoon – tai havuni joulupalloon – : parasta antia blogissasi ovat ehdottomasti arjen pienet hetket, monilla kuvilla varustettuina! Koska arkeahan tämä elämämme enimmäkseen on! 🙂 Ihanaa ja pirteää ja valkoista joulunodotusta koko perheelle!
TykkääTykkää
Oih, ihanaa! Osallistunpas minäkin arvontaan 🙂 Sun blogi on aina päivän piristys, jotenkin niin omanlaisensa ja Aito 🙂
TykkääTykkää
ui ui, minäkin osallistun, jos vaikka kerrankin voittais, kun en ikinä voita mitään 😦 😀
TykkääTykkää
Ihanan hyväntuulisia postauksia sulla 🙂 Mites hei ois videot?
Osallistun toki arvontaan!
TykkääTykkää
Osallistuisin arvontaan tällä postauksella 🙂 Mukavaa joulunodotusta sinnepäin 🙂
TykkääTykkää
Oih, ihana arvonta. Olisi niin ihana voittaa edes joskus ja tää kuulostaa kyllä niin mahtavalta että toivottavasti onni suosisi minuakin, edes tän kerran…
TykkääTykkää
Hei vaan! Ihanaa joulun odotusta sinne Norjaan! 🙂 Koto-Suomessa on melkoisen kylmä tällä hetkellä..
TykkääTykkää
Ei epäilystäkään. Päivänasusi! Ihanaa Joulunaikaa sinulle ja perheellesi.
TykkääTykkää
Hei! Sinun ihana blogisi saa hymyn huulille! Kauniita joulukuisia päiviä sinulle ja perheellesi!
TykkääTykkää
Käyn kurkkaamassa blogiasi säännöllisesti. Olen rehellisesti kateellinen : )
TykkääTykkää
Hei! Olen lukenut blogiasi jo pidemmän aikaa, mutta aina se kommentointi jotenkin jää… Tykkään tyylistäsi, niin pukeutumisen kuin sisustuksenkin suhteen. Hyvää joulua ja jatka samaan malliin!
TykkääTykkää
Olen seurannut blogiasi n. vuoden ajan. Tykkään kovasti! Hyvää joulunodotusta teille =)
TykkääTykkää
Mukava lukea miten erilaista/samanlaista elämäsi on.Tavarat ja asiat ovat kiinnostavia myös kotimaassasi.
TykkääTykkää
Blogisi on aina ihanaa luettavaa; positiivinen elämänasenne oikein paistaa sinusta.
TykkääTykkää
Osallistun! 🙂 Blogiasi olen seuraillut jo pitkään taustalla, eniten kiinnostaa sisustusjutut, ja myös vaatepostaukset, etenkin ne missä käytetty mielikuvitusta kuten vähän aikaa sitten esitelty neulepaita-hame 😀
TykkääTykkää
Eniten tykkään ihan teidän arki- ja sisustuspostauksista:) ! Ihana blogi joka pitää lukea aina ensimmäisenä päivittyneiden listasta!
TykkääTykkää
parasta postauksissasi ovat sisustusjutut ja päiväasukuvat!
myös käsityötjutut on kivoja, itsellä on vaan tosi huonot kädentaidot. Niinpä olen aina kiikuttanut toivomuksia mun äidille joka on ammatiltaan ompelija.:)
nim.t86
TykkääTykkää
Hei!
Tutustuin blogiisi tyttäreni opastuksella ja nyt sen seuraaminen kuuluu ”arkirutiineihin”. Kiitos elämänmakuisesta blogista. Juuri se on parasta, että blogissa tapahtuu arkipäivän asioita – ei sen kummempaa ja kuitenkin niin mahtavaa. Kiitos !
TykkääTykkää
Aivan ihana blogi, pakko käydä kurkkaan joka päivä 🙂 Minua kiinnostaa sisustus, norjan luonto ja maisemat, käsityöt (oisko mallia nätistä tyttöjen neulemekosta,jos löytyy niin teeppä siitä postaus. Täällä kaivattisiin ohjetta sellaiseen 😉
TykkääTykkää
Hei, ihana kilpailu! Tykkääneniten sisustus postauksista, eli kuvista kotoa. En hae täydellisyyttä vaan persoonallisuutta kuvissa, persoonallinen sisustus on kaunista ja yleensä ideat niissä ovat mitä huikeimmat! 🙂 Kiitos ihanasta blogista jälleen! Hyvää joulua 🙂
TykkääTykkää
Ihan blogi sinulla Johanna :). Minä tykkään eniten Norjaan liittyvistä jutuista, kun olen itsekin sinne joskus harkinnut muuttavani. Norjan maisemat ovat vain niin ihania. Sisustusjutut ovat lisäksi mieluisia, kun itsekin pääsen kohta sisustamaan omaa kotia. Tosin kyllä kaikista muistakin jutuistasi paistaa elämänilo, josta tykkään ihan tosi paljon. Kiitos tästä ihanasta blogista!
TykkääTykkää
Osallistun! 🙂 Sulla on Johanna aivan ihana blogi!! Oon lukenut jo aika pitkään, mut se kommentointi vaan unohtuu… Tykkään arkipostauksista… tai no, ihan kaikesta mitä kirjoitat. Ihanaa joulua koko perheelle! 🙂
TykkääTykkää
Mukana minäkin! Kivoja juttuja kirjoittelet joka kerta, mutta neulomuksistasi saa kivaa inspiraatiota omiin toteutuksiin!!! Mukavaa joulua 🙂
TykkääTykkää
Ihanan välitön blogi! Ehdottomasti haluaisin kotinne esittelyä enemmän. 🙂
TykkääTykkää
Tahtoo mukaan arvontaan! Löysin blogisi keväällä ja siitä saakka olen seurannut tiiviisti. Tykkään oikein kovasti 🙂
Parhaat postaukset kertovat sisustuksesta. Tykkään myös jutuista, joissa kerrot vatteista ja asusteista.
Mukavaa joulunodotusta!
TykkääTykkää
Osallistun myös! Vaikken mitään suuria toiveita postausten suhteen osaa esittääkään… tykkään jo nyt niin kovasti!!! täällä on lämpöä ja kotoisuutta maustettuna sopivasti muodilla ja glamourilla… tykkään paljon kaikesta ulkonäköön ja sisustukseen liittyvistä postauksista, mutta myös ihan arkisista tunnelmista. Joten keep on going!!
TykkääTykkää
Tykkään sinun blogista kokonaisuudessaan, aina niin positiivinen ja konstailematon meininki! Ihan paras!
TykkääTykkää
Hello! Kaikkea vaan, ja paljon sisustuskuvia!
TykkääTykkää
Minäki haluan osallistua! 🙂 Pidän erityisesti sisustuspostauksista ja vaatejutuista, mutta myös kaikki tavalliset arjen höpinät ovat mielekkäitä. Jatka samaan malliin ja mukavaa joulun odotusta!
TykkääTykkää
MUKANA.
TykkääTykkää
Kiitos ihanasta blogista, jota tulee seurattua päivittäin!
Itse pidän eniten perhe-elämästä ja sisustuksesta kertovista jutuista.
Myös meikki- ja vaatevinkit ovat kivoja lukea.
Ihanaa joulunaikaa teille 🙂
TykkääTykkää
Hei vaan 🙂 Kirjoitin tähän jo jokaisen kategorian vuorollaan, mutta en sitten kuitenkaan osannut päättää minkä niistä jättäisin… olen siis kommenttiboksin Sveitsi ja päädyinkin siihen, että kaikki jutut ovat yhtälailla mielenkiintoisia 😉 Ihanaista joulunodotusta sinulle ja perheellesi Johanna!
TykkääTykkää