
Hyvää joulukuista perjantai-iltapäivää (kuulostaa aika ihanalta, eikö?). Olen ollut kiireinen kaikenlaisten joululahjajuttujen kanssa viime päivät -ihan niinkuin varmaan moni teistäkin ja nyt tsadaa onkin teidän vuoronne. Ekaksi meinasin kertoa yhden joululahjavinkin, joka on loistava vähän jokaiselle kauneudenhoidosta välittävälle naiselle ja etenkin tähän kylmään ja pimeään talviaikaan sopiva:
Ostin itselleni tässä tovi sitten ja rakastan tuotetta! Ihan vaan päivettävä kosteusvoide, mutta jotenkin tosi ihana sellainen. Soothing anti-stress tinted moisturising cream spf 15. Se on varmaan toi anti-stress, joka tästä tekee niin ihanan 😉 I know, vähän persoonaton tylsä kosmetiikkalahja, mutta toimii!

Mulla ei (tietenkään) oo kauheasti aavistustakaan mitä olen joululahjaksi saamassa -paitsi että mieheltä toivoin Fjell Rävenin pikkureppua, että se saattaapi tulla. Toivotaan 😉

Sitten te kuulkaas. Yksi teistä, joka tähän postaukseen kommentoi, saa yhden ekstrapaketin kuusen alle. Te voitte vaikka kertoa, minkä tapaisista postauksista tykkäätte eniten. Tai sit ihan vaan huikata osallistuvanne arvontaan. Joululahja on tietenkin pikkasen ylläri, mutta voin kertoa, että pehmeässä paketissa on yhden mun suosikkimerkin 😉 puuvillainen lyhytlihainen kauniisti brodeerattu vaaleasävyinen paita. Koko 2, joka sopii suunnilleen kaikille 36-42 ilmavan ja leveän mallinsa ansiosta. Syksyn 2010 mallistosta, ihan käyttämätön ja uusi luonnollisesti. Iiiiihana 🙂 Arvontaan voipi osallistua maanantaiaamuun asti, jolloin tulen arpomaan voittajan ja toivon mukaan saan pian paketin postiin, jotta se ehtii sinne kuusen alle 🙂 Kommentoimaan siis, heippa! 🙂

hei,
tykkään blogistasi; tapasi kirjoittaa asioista on niin aito=), oma tyylisi vaatteissa&sisustuksessa ja mitä kaikkea
osaat itse tehdä.
joka päivä alkaa kahvikupposella ja blogisi lukemisella(toivoen että olisi uusi postaus jos ei ole selailen vanhoja juttuja.)
ihanaa joulunodotusta sinulle ja olen mukana arvonnassa.
TykkääTykkää
Moikka!
Osallistun arvontaan. Kaikki postaukset ovat mieleisiä, mutta erityisesti kotipaikkaasi ja kotiisi liittyvät postaukset ovat erityisen mielenkiintoisia. Rauhallista Joulun odotusta sinulle ja perheellesi! -MAM-
TykkääTykkää
Heippa! Mun mielestä parhaat postaukset on vauva-aiheisia tai perheen yhteisiin tekemisiin liittyviä juttuja, ja myös semmoset joissa kerrotaan teidän ihanasta uudesta talosta, ja sen sisustamisesta ja remontoinnista 🙂 Mukavaa joulunaikaa koko teidän perheelle!
TykkääTykkää
Ihana arvonta! Osallistun ehdottomasti 🙂
TykkääTykkää
Osallistun arvontaan. Hyvää joulunodotusta!
TykkääTykkää
Pitkästä aikaa kommentoimassa ihanan arvonnan innoittamana 😉
Tykkään kuule kaikista sun postauksistasi ja käyn täällä säännöllisesti lukemassa. Mutta jos on pakko valita yksi suosikki ylitse muiden, niin kyllä ne ovat sun Dagens-postaukset, tykkään niin sun tyylistäsi 🙂
Mukavaa joulun odotosta!
TykkääTykkää
Pakko osallistua! Mä tykkään kaikista eniten sun sisutuspostauksista. Oon itse tosi innostunut ja kiinnotunut sisustuksesta ja siitä miltä toisten ihmisten kodeissa näyttää. Sun koti on ainakin tosi kutsuvan ja ihanan näköinen(: Ihanaa ja kiireetöntä joulua!
TykkääTykkää
Hei! Kiitos kivasta blogista! Piristää arkipäivää lukea mielenkiintoisia juttuja 🙂 Eniten oon viimeaikoina tykännyt teidän talon sisustamiseen tai Norjaan liittyvistä postauksista. Hauskaa joulun odotusta!
TykkääTykkää
Tykkään kyllä ihan kaikenlaisista postauksista! Kuitenkin eniten mua miellyttää ihan normi elämästä ja arjesta kertovat jutut. On vaan niin ihana lueskella kuinka elämä suomalaisnorjalaisessa perheessä sujuu, hyvine ja huonoine puolineen. Jutut ovat aina todella aitoja, etkä turhaan yritä etsiä mitään feikki glamouria tänne. Aitous, stressaavat päivät, lasten touhuista ilostuminen on juuri sitä parasta. Ei tarvi käydä ”upeissa” tapahtumissa ja illallisilla ”hienon seuran” kanssa saadakseen blogista jännittävän ja mielenkiintoisen. Toki, tälläisista tapahtumista, joihin eivät ihan kaikki pääse, on mukava kuulla blogien välityksellä, mutta sinä Johanna näytät että perus arjen tapahtumat ovat aivan yhtä mielenkiintoisia ja mukavaa luettavaa. 🙂
TykkääTykkää
Osallistun!
Tykkään eniten sisustus- ja kotiaiheisista postauksista.
TykkääTykkää
Osallistun arvontaan!:) Tykkään blogista ihan vain siksi koska se on niin maanläheinen! Positiivinen asenteesi kirjoittamiseen innostaa lukemaan! Haluaisin nähdä lisää kotipostauksia ennen-jälkeen ja puutarhasta kuvia!=) Varsinkin sit tulevia kesäkuvia. Ei muutakun kun jatka samaan malliin!:)
TykkääTykkää
Oi ihanaa, pakko osallistua arvontaan! Ihanaa joulun odotusta:)!
TykkääTykkää
Hei!
osallistun, osallistun!
Pidän kirjoitustyylistäsi, asenteestasi ja Norjasta.
TykkääTykkää
Osallistun! Tykkään varmaan eniten sisustuspostauksistasi. Ne antavat suurta inspiraatiota ja innostusta omaankin sisustukseen!
TykkääTykkää
Kaikenmoiset postaukset on kivoja. Sisustaminen ja jutut Norjasta on erityisen kivoja. Ja mieluusti olen mukana arvonnassa.
TykkääTykkää
Pakkohan tähän on osallistua 🙂 Minua kiinnostaa eniten Norjaan liittyvät jutut, ihanat maisemakuvat, faktat ja sun kokemukset elämästä siellä. Tietysti tavallinen perhe-elämä ja arki rulaa myös.
TykkääTykkää
Osallistun arvontaan ja postaustoiveita on vaikka kuinka. 🙂 Teidän koti näyttää hurjan ihanalta ja haluaisin päästä kurkistamaan teidän kylpyhuoneeseen. Mun kylpyhuoneen sisustus on vielä vaiheessa ja kaipaisin ideoita säilytykseen. 🙂
Ja nyt pimeänä aikana kaikki piristävä on enemmän kun tervetullutta. 🙂 Ihanaa joulun odotusta teille kaikille! 🙂
TykkääTykkää
Täällähän on osallistujia! 🙂 Minä myös! 🙂
TykkääTykkää
Pidän erityisesti Norjaan liittyvistä jutuista, mutta myös sitä teidän uuden kodin sisustusta on mukava seurata! 🙂
TykkääTykkää
Osallistun. Tähän aikaan joulupostaukset on kivoja, tykkään myös arkipäivänlöpinöitä-tyylisistä postauksista (:
TykkääTykkää
Hejssan! Pidän erityisesti tunnelmallisista kotipostauksistasi sekä päivän asuistasi, joissa onnistut aina!
Ihanaa talvista perjantaita lumisesta Suomesta!
TykkääTykkää
Hei, mullakin oli tuota, mutta sitten hukkasin laukun, jossa tuo putkilo oli! Ihan mahtava tuote varsinkin, kun tuota ennen omistin ripsivärin ,ja no en mitään muuta meikkiä. Toi oli ihana ensikosketus meikkeihin!
TykkääTykkää
Osallistun arvontaan, tietysti voitto mielessä 🙂
Itse pidän hyvin monenlaisista postauksista. Pääasia että ne ovat kirjoittajan näköisiä. Kuvat ovat ihania, nehän sen tunnelman tekee. Tosin sinulla on myös sana hallussa ja postauksia on oikeasti kiva lukea.
TykkääTykkää
Arpalippu lunastettu! Postaus vaikka paikallisista kahviloista missä käyt ja vaikka vaate/kenkäkaupoista. Ja tietty sisustusjutut on myös ihania. 🙂
TykkääTykkää
Minä tulen mukaan! Ja taidan tykätä eniten sellaisista, joissa kerrotaan ihan vain joidenkin mielestä tosi tylsästi että miten päivä on mennyt ja tänään oli päällä tätä ja tätä ja söinkin vähän sitä ja tota.
TykkääTykkää
Hei!
Blogisi on ihan ykkönen. Tykkään kun kirjoitat monipuolisista aiheista. Remonttinne ennen jälkeen kuvia odottelen lisää.
Otan ehdottomasti osaa arvontaan.
Tunnelmallista joulun aikaa.
TykkääTykkää
Haluan olla mukana arvonnassa. 🙂 Mua kiinnostaa eniten postaukset, joissa esittelet kädentaitojasi; neulomuksia ja maalauksiasi. Olet taitava!
TykkääTykkää
osallistun arvontaan 😉 ehdottomasti parhaita ovat kaikki arkipäiväpostaukset sekä neulomisohjeet :))
TykkääTykkää
Osallistun arvontaan 🙂 Lemppareita ovat olleet sisustuspostaukset ja taloprojektin eteneminen!
TykkääTykkää
Alusta asti blogiasi seuranneena voin todeta lukeneeni poikkeuksetta IHAN JOKAISEN postauksen suurella ilolla 🙂
On ihanaa huomata, että kahden lapsen äitinä ei tarvitse näyttää nuutuneelta ja riutuneelta (vaikka sinäkin sitä varmasti välillä olet), vaan voi olla kaunis Nainen isolla N:llä. Itseensä on lupa panostaa myös lapsiarjen keskellä.
Miehen reissutyöläisyyden yhdistäminen perhe-elämään kiinnostaa myös, koska meillä täällä kotosalla on sama tilanne.
Norjan maisemistahan nyt on turha edes mainita – kerran jos toisenkin ollaan miehen kanssa enemmän tai vähemmän vakavissamme pohdittu vähintäänkin väliaikaista muuttoa Norjaan. Huom: olen siis saanut miehenikin toisinaan juuttumaan ruudun ääreen lukemaan blogiasi 😉
Kiitos päivien piristyksestä, toivottavasti jaksat jatkaa blogia vielä piiiitkään!
TykkääTykkää
Osallistun! Norjaa ja tavallista arkea koskevat postaukset ovat kivoja. Kirjoitustyylisi on mukavan maanläheinen ja odotan aina innolla uutta postausta. 🙂
TykkääTykkää
On mulla sittenkin lemppari postausaihe. ”Kalastajanvaimo niksit”. Tarkoitan hiustenlaitto, käsityö yms ohjeita
TykkääTykkää
Mukana ollaan! Norja, sisustus ja dagens kiinnostaa 🙂 Kuvat on parasta antia. Ihanaa joulunodotusta sinne!
TykkääTykkää
Mukana myös ! Mikä olisi ihaninta… Sun omat persoonalliset jutut. Oli ne sitten käsitöitä, sisustusta tai muotia. Rahalla saa kaikkea, mutta jos tyyli puuttuu, ei voi auttaa. Sulla on tyliä vaikka muille jakaa. Ja kiitos, että uskallat sen myös tehdä ! Tervetuloa Suomeen, täällä ei tällä hetkellä lumi lopu. Nautinnollista joulunaikaa !
TykkääTykkää
Parhaat postaukset ovat mielestäni niitä, joissa kerrot ihan normaaleista arkipäivän asioista. Olet todella ihanan oloinen ihminen ja blogisi on aivan mahtava! Se on jotenkin niin maanläheinen ja aito.
Osallistun mielelläni arvontaan. 🙂
TykkääTykkää
Yksi arvontaan osallistuva ilmoittautuu!
Tykkään kaikista postauksistasi, mutta lemppareita ovat päivän asut ja sisustusjutut:)
TykkääTykkää
Mä pidän kyllä kaikenlaisista postauksista sun blogissa. Ne tavalliset arkipäivän ilot, joita jaat blogissasi saavat minut hyvälle tuulelle aina 🙂
TykkääTykkää
Hei!
Olen seurannut blogiasi syksystä lähtien ja syynä varmaankin sen ihana positiivisuus (joka hehkuu sinusta) ja aitous joka seuraa päivän tapahtumista. Elämä on niin monipuolista, sisältää kaikenlaisia tunteita, tärkeintä on oma suhtautuminen asioihin ja se toisista ihmisistäkin välittäminen. Blogisi on aito ja kaunis, sisältää kauniita kuvia tyylistäsi (josta tykkään) ja aitoja tunteita elämästä. Kiitos ja ihanaa joulun odotusta perheen kanssa!
TykkääTykkää
tykkään elämänmakuisista postauksista. Päivänasu ja arkipostaukset on mun mieleen, samoin sisustusjutut 😀
Sulla on kiva blogi.
TykkääTykkää
Hei,
Osallistun arvontaan monien muiden mukana : )
Ihana blogi jota olen seuraillut pidemmän aikaa, käsityöt ja päivänasut suosikkeja ja inhokkeja ei ole ; ) kaikkea on kiva lukea ja ihastella/saada vinkkejä.
Jouluiloa
TykkääTykkää
Hei!
Tykkään eniten päivä asuista ja teidän uuden kodin sisustusta on ollut ihana seurata. Sinulla on ihana, elämänmakuinen blogi. Lisäksi olet tosi kaunis!
Hyvää joulua koko perheelle!
Petra
TykkääTykkää
Postauksien suhteen olen kaikkiruokainen, mutta ehottomia suosikkeja on kuvat sieltä kotipaikastanne. Norjan maisemat ovat niin ihania, koskaan en ole vielä eteläiseen-norjaan päässyt paikan päälle maisemia ihastelemaan, ehkä joskus tulevaisuudessa. Mutta (suht) pohjoisen likkana on tullut käytyä pohjoisessa-norjassa useastikkin, ah niitä vuonoja ja vuoria.
TykkääTykkää
oih tietenkin osallistun. =) En ole koskaan aikaisemmin sinun blogiisi kommentoinut mutta nyt tuli sitte hyvä tilaisuus siihen. olen lukenut jo jonkin aikaan sinun blogiasi ja tämä on yksi niistä parhaimmista blogeista mitä tiedä. Joten olisi kiva jos voisit tehdä postauksen koti kaupungistasi siis siitä missä tällä hetkellä asut. Nuo kuvat ovat aivan ihania.Asutko jossain ihanassa norjalais kylässä? aivan ihanan näköinen paikka kuitenki on (= I LIKE IT 🙂
TykkääTykkää
Valtavasti kommentteja! Kodin sisutus ja kotkalaisuus jees…ja ihan kaikkihan sulta luonnistuu:)) osallistun…
TykkääTykkää
Olen seurannut blogiasi vuoden verran – kertaakaan kommentoimatta. Nyt ylläriarvonta sai raapustamaan muutaman sanan, eli kyllä, osallistuisin arvontaan!
Oikein hyvää joulun odotusta teille, mielenkiinnolla seuraan kuulumisianne jatkossakin, erityisesti sisustusideasi ovat ihania 🙂
TykkääTykkää
Osallistun ehdottomasti arvontaan:) Käsityöt ja liikuntajutut lähellä sydäntä, niin ja tietenkin niin suloiset lapsukaisesi:)
TykkääTykkää
Voi, ihanaa! Rakastan Lancomen tuotteita 🙂 Tykkään sun asu- koru – ja kosmetiikkapostauksista. Perushömppä on kaikista parasta.
TykkääTykkää
Tykkään sisustus ja omista tekemistäsi jutuista, siis käsitöistä ja maalauksista. Kaikkea tosiaan on kiva lukea ja katsella!
TykkääTykkää
Kaikki postauksesi on ihania ja piristävät aina päivää! Niin ja osallistun arvontaan 🙂
TykkääTykkää
Osallistuu arvontaan… onpas sulle tullut kamala suksee, eihän tästä nyt niin montaa vuotta ole kun aloitit… Asuin silloin itsekin vielä Norjassa…. Oikein hyvää Joulua sinulle!!
TykkääTykkää