
Olen maininnut useammankin kerran kai täällä haluavani maailmankartan lastenhuoneen senälle. Etsiskellyt sopivaa, isoa karttaa. Tapettia, tarraa, vanhaa koulukarttaa, mitä vaan. Kaikki on käyty läpi. Mikään ei ihan täysillä lyönyt läpi.
Suomessa selailin sitten Avotakkaa ja törmäsin ihan täydelliseen ideaan…
Ja nyt torstaina otin lyijykynän, mittanauhan ja karttakirjan käteen ja kävin maalikaupassa.


Aloitin piirtelyn lyijärillä karttakirjan kuvan mukaan aika vapaasti siis välillä oikeita mittasuhteita vähän tsekkaillen mittanauhan avulla ja teippasin maalarinteipillä lyijykynäluonnosten päälle.

Seinän rajasin myös teipillä.

…Ja maalasin siniharmaalla koko lopun seinän.

Teippailussa oli kohtalainen homma, mutta teippien repiminen sitten olikin ihan paras vaihe!
^Teipit poissa niin reunoilta kuin itse kartastakin!
Timmy-lammas poseeraa. Tähän karttaseinälle tulee oikeasti Ollin sänky kartan alle kunhan löydetään oikein hyvä. Miellään vanha mutta jos nyt ainakin sellanen kaunis puunvärinen. Ja kyllä tohon karttaankin ehkä saatetaan vielä joskus kirjoitella jotain tärkeitä paikkoja… Että kyllä tästä vielä huone tulee 😉 Sit Ainon huoneen kimppuun, moikka!
KIVAA VIIKONLOPPUA!


WOW! Upeaa työtä! Ihan mielettömän upee seinä Ollilla 🙂
TykkääTykkää
Voi kuinka hauska idea ja näppärä toteutus!
TykkääTykkää
Heips!
Ja vau, todella upea toteutus=) Mulle tulee avotakka mutta enpä ollut noin hieoa seinää nähnyt. Todella upeaa Johanna=D
Mukavaa pyhäpäivää teille<3
TykkääTykkää
Heips! Käypä kurkkaamassa blogiani, siellä on jotain sinulle!
TykkääTykkää
Aivan mahtava! Aivan ihana!! Mielenkiinnolla katon mitä Ainon huoneesta tulee 🙂 Osaisimpa tehä tuommosta ..tai ois itsehillintää tuommoseen 🙂
TykkääTykkää
Aivan superupea! Mulla ei riittäisi taito eikä hermot tuollaisen kanssa 😀
TykkääTykkää
Ihana!! Mä olen itsekin miettinyt iät ja ajat miten saisin maailman kartan seinälle. Mulla ei nimittäin taidot riittäis tällaiseen, joten jatkan vielä etsintöjä siihen asti kunnes löydän itselleni sopivan toteutustavan:)
TykkääTykkää
Riittävästi halua, taitoa ja hulluutta ja tadaa!! Hieno seinä pikku herralla.
Mitäs jos merkitsisitte karttaan paikat missä Olli on matkustellut ja missä kaikkialla isi&äiti on käynyt ;o) Lomia olisi sitten kiva muistella karttaa katsellessa.
TykkääTykkää
Aivan mielettömän upea seinä! 🙂
TykkääTykkää
Hieno! Olet kyllä tosi taitava. Seinän värikin on ihana.
TykkääTykkää
Upea seinä! Voikun itsekin saisi aikaan jotain noin upeaa, en saa edes maalattua meidän kylppäriä (joka on tosi pieni) ja voivottelen miten ruman värinen se on (persikka….).
TykkääTykkää
Oo, ihana! Mä olen visioinut jo kauan omaan seinään jotain. Meinasin maalailla kukkasia, mutta karttahommaa voisi kehitellä myös.
TykkääTykkää
Vau, tosi hieno! Mahtava idea 🙂
TykkääTykkää
Pakko tulla mainitsemaan niille, jotka haaveilevat samasta, mutta eivät luota taitoihinsa tarpeeksi, niin jos jostakin saa lainaan piirtoheittimen tai videotykin saa sen avulla suurennettua seinälle vaikkapa karttakirjan kuvasta kuvan seinälleen (tai minkä tahansa muun kuvan), jonka voi sitten piirtää/maalata mallin mukaisesti seinälleen (Myös isoa paperia voi käyttää, jolloin voi itse mennä kätevästi piirtoheittimen/tykin luo). Itse olen maalannut hienoja mustavalkoisia jättijulisteita piirtoheittimen avulla.
TykkääTykkää
Ja luin sitten kommentit liian myöhään-
TykkääTykkää
siis nyt ei voi sanoa kuin WOW!
TykkääTykkää
Olen melko uusi lukija ja pakko sanoa erittäin mielenkiintoinen blogi!
Tosin selailin ja en huomannut, mutta rupesi kiinnostamaan että onko Norjassa ihan älyttömän kallista asua, ja miksi ylipäätään muutitte sinne? lopullisestikko?
TykkääTykkää
Vau!! 🙂
TykkääTykkää
Ihanan näköinen tuo seinä ja tosi hyvä idea tuo kuvan teippaaminen! Pitää varmaan pistää korvan taakse omienkin remonttien varalta 😉
Ihana blogi sinulla 🙂
-anu
TykkääTykkää
Hieno seinä! Tykkään.
TykkääTykkää
Hei!
Me laitoimme seinällemme karttatapetin. Kun ei kerrassaan taidota ja aika riittänyt miettiä muuta vaihtoehtoa.
http://www.photowall.fi/photo-wallpaper/categories/maps
Yllä linkki niihin tapetteihin
TykkääTykkää
Siis VAU!
TykkääTykkää
Vau, tosi hieno! Olen hieman kateellinen, itsehän siis maalasin huoneeni seinät kesäkuun toisella viikolla, ja osa maalarinteipeistä on edelleen kiinni nurkissa… 😀
TykkääTykkää
Ihana! Kylläpä sulla noita ideoita riittää! Kylläolet luova! En ikinä itse keksisi moista ideaa. Ja tosi kivasti ja taitavasti olet tuon seinän maalannut. Kaunis sininen väri.
Olen niiiiin kateellinen mielikuvituksellesi ja luovuudellesi!
TykkääTykkää
Ihan super hieno!!! ..vitsit…olisiko jännä, jos laittaisitte jotain söpöjä merkkejä aina sinne missä olette käyneet yms. ?
TykkääTykkää
Voi että, Avotakan juttu ei varmaan oo netissä ollenkaan. Luin tammikuun lehdestä ihan, tai siinä oli yhden perheen kodista vaan juttu, ei mitään ohjeita ollenkaan tällasen tekemiseen.
Juu kyllä meidänkin on ihan pakko tohon kirjoitella 🙂 Ihan tohon tapaan mitä sinäkin mietit. Sopis tosiaan sulleki! 😉 Aikuiselle siis vaikka eteiseen ja vaikka valko-harmaana…. Hmmm…
TykkääTykkää
Ois sen voinut toki… mut sit ois tarvinut ensin odotella sinisen kuivumista ja sit vast maalata valkoisella -niin ja ostaa se valkoinenkin maali 😉 En tiedä oisko ollut helpompaa.. Nyt on tosiaan viivojen kumittelu vielä jäljellä.
TykkääTykkää
Kiva idea! Meillä on ruokapöydän vieressä iso kartta johon ollaan merkitty nuppineuloilla kaikki paikat joissa on käyty:) Olen muutenkin karttaihminen ja isän jäämistöstä olen työhuoneen seinälle kehystettänyt muutaman merikartan Suomen rannikolta:)
TykkääTykkää
Aamun yllätys! Kalastajan vaimo ”paikallisessa”! :))
TykkääTykkää
Hei, luin sinusta jutun lehdessä:) en tiennytkään että olet kotkasta lähtöisin, taisin kyllä lukea postauksen, jolloin olitte kotkassa käymässä 🙂 tykkään sun blogista ja tyylistä ja nyt jotenkii vielä entistä mielenkiintoisempi seurata sitä kun oot samasta kaupungista lähtöisin!
TykkääTykkää
Aivan mieletön! Upea upea! Olet kyllä tosi taitava ja rohkeasti vaan toteutat ideoitasi. Neuloin muuten sen joulukorttitehtailu-neulemekkosi ja nyt kuljeskelen se päälläni pakkaspäivinä. Kivat ideasi rohkaisevat toteuttamaan käsityöjuttuja – nyt kun uskaltautuisi vielä noihin seinien kimppuun: meillä kaksi koululaisen huonetta odottelee!
TykkääTykkää
http://www.kymensanomat.fi/Online/2011/01/24/Kalastajan+vaimo+koukuttaa+…
TykkääTykkää
Mahtoi olla kova homma! Upee seinä tuli!
TykkääTykkää
Ollilla on nyt hieno seinä, eikä varmaan ole missään ihan samanlaista.
Mukava idea ja erinomainen toteutus, nätti!
TykkääTykkää
Uusi lukija täältä kirjoittelee 🙂 Ystäväni mainosti tätä ihanaa maailmankartta toteutustasi jossain keskustelumme lomassa, ja tännehän minä päädyin… ja jäin koukkuun! Aivan mahtavia kuvia, ja kaiken kaikkiaan ihana blogi! Pääset mun uudeksi idoliksi 🙂 Jos mulle osuu lottovoitto joskus kohdalle, pyydän sua sisustamaan meidän kodin 😉 Näytät kuvissa hemmetin hyvältä, kauniit lapset, kaunis koti… Melkein viherryin kateudesta! 😀 Mutta tekstejä lukiessa huomasi että vaikutat silti Niin… niin.. Ihmiseltä! Aitoja tunteita, ajatuksia.. Joten päädyin lukijaksesi, heh heh.
TykkääTykkää
Olipa kiva postaus, sillä olet itse suunnitellut ihan samanlaista! Tosi hienosti toteutettu!
Mitenkähän onnistuisi muuten kartanteko, jos sen maalaisi sabluunalla? Eli pohjamaalauksen jälkeen piirtoheittimellä avulla piirtäisi isoon paperiin( mikä olisi hyvä tähän tarkoitukseen???) sabluunan ja sitten vaan maalaisi päälle. Tällaista toteutustapa ole suunnitellut, onko kukaan koittanut?
TykkääTykkää
Ollin seinä on upea!
Mitäköhän ihanaa taiteilet Ainon seinälle 🙂
TykkääTykkää
Maailmankartan vois heijastaa projektorilla ja maalata siitä sitten.
TykkääTykkää
Upea idea! 🙂 Ja todella kaunis lopputulos.
TykkääTykkää
Tosi hieno ja loistava idea!!!
TykkääTykkää
Luin tuon Kymen sanomat-jutun. Onko miehesi kotoisin tuolta Lillesandista, vai asutteko muuten vain siellä? Vaikuttaa oikein viehättävältä pikkukaupungilta! Katselin Lillesandin kunnan sivuja, ja vähän naapurikuntien. Olen ajatellut tulla hoitotöihin sinne. Vaikka vain kesäksi ensin. Sairaanhoitajantutkintoni kelpaa varmasti, ja olen onnekseni suomenruotsalainen, joten kieli ei niin hankala ongelma. Eikun katsomaan työpaikkoja:)
TykkääTykkää
Upea!
TykkääTykkää
MIELETÖN!
TykkääTykkää
En ole ennen kommentoinut blogiasi (luen sitä silloin tällöin), mutta nyt on pakko! Ihan mielettömiä nämä tekemäsi seinämaalaukset! Tämä inspiroi muitakin tekemään, ja varsinkin kun kerrot miten nuo teet, on tää ihan huippujuttu! Juuri tällaiset postaukset on niitä mistä eniten nautin! Kiitos!
TykkääTykkää
How is it that just anyone can publish a weblog and get as popular as this? Its not like youve said anything incredibly impressive –more like youve painted a pretty picture more than an issue that you know nothing about! I dont want to sound mean, here. But do you genuinely think that you can get away with adding some fairly pictures and not really say something?
TykkääTykkää
Excellent job here. I genuinely enjoyed what you had to say. Keep going because you absolutely bring a new voice to this topic. Not many people would say what youve said and still make it interesting. Properly, at least Im interested. Cant wait to see far more of this from you.
TykkääTykkää
Thanks for taking the time to talk about this, I really feel strongly about it and appreciate knowing a lot more on this topic. If achievable, as you acquire expertise, would you mind updating your weblog with much more data? It is very helpful for me.
TykkääTykkää
Ollin seinä | Kalastajan vaimo Very nice post. I just stumbled upon your blog and wished to say that I have truly enjoyed browsing your blog posts. In any case I will be subscribing to your feed and I hope you write again very soon!
TykkääTykkää
This is the right Ollin seinä | Kalastajan vaimo diary for anyone who wants to essay out out almost this substance. You remark so much its most wearing to fence with you (not that I real would want?HaHa). You definitely put a new gyrate on a message thats been engrossed around for years. Pleasant nonsensicality, but majuscule!
TykkääTykkää
Ollin seinä | Kalastajan vaimo Pretty nice post. I just stumbled upon your blog and wanted to say that I have really enjoyed browsing your blog posts. In any case I’ll be subscribing to your feed and I hope you write again soon!
TykkääTykkää