Meidän maisemia

Meidän kylän maisemia on silloin tällöin kyselty, että millasissa maastoissa me liikuskellaan. Tänään kävin lasten kanssa kahvittelemassa erään (dagmammanakin tunnetun) suloisen eläkeläisrouvan luona ja räpsin muutaman kuvan matkan varrelta.

Meiltä lähtee alamäki keskustaan päin. (Ja ylämäki kotiin päin ;))

Teistä ja jäistä puheen ollen; paikotellen on jo aika ihanan kuivaa menoa, jee!

Lumet sulaa, lumet sulaa… Täällä on tavallisesti kevät pikkasen Suomea aikaisemmassa.

Tyypillisiä etelänorjalaistaloja^ Keskustaan ei juuri muuta ole edes lupa rakentaa kuin valkoista puutaloa -ja korkein on nelikerroksinen. Purkulupa ei todellakaan hevillä irtoa.

Meidän kotimäki…. phuuuuuuh. Tuolla huipulla noiden kahden tönön takana asutaan me. Tätä on kiva työnnellä ylös kera kahden lapsukaisen ja kauppakassien 😉 Liukkaus tietty ekstraplussaa.

Kotimäen puolessa välissä on joskus syytä hengähtää, vaikka kurkkaamaan maisemia.

Siinä ne mun työnneltävät istuu tyytyväisinä (tai vähemmän tyytyväisinä). Mamma lähes poikkeuksetta tyytyväinen kun vaan kotipihaan on päästy 😉

Sellanen reissu takana, kivaa keskiviikkoiltaa kaikille ❤

61 vastausta artikkeliin “Meidän maisemia

  1. Kiva postaus!! Jännä miten paljon samaa löysin meidän tienooseen vaikka kuitenkin asumme niin erilaisessa ympäristössä :)) Mekin asumme maastollisesti korkealla ja meidän kattoterassilta avautuu maisemat yli kaupungin, kilometrien päähän ja välimerelle. Meilläkin on lähinnä valkoisia omakottaloja ja matalaa rakentamista 🙂 Mutta ei liukkaita teitä eikä lapsia enää rattaissa :)) Mukavaa loppuviikkoa Norjaan :))

    Tykkää

  2. Heips!
    Oi vitsi, tääl Suomes vaan tulee lisää lunta roppakaupalla ja teillä näkyy jo hiekkaakin kunnolla 🙂 Me asutaan kans ison mäen päällä ja itse ajokortittomana saan joka päivä kunnon jalkatreeniä välillä kauppakassien ym. kanssa kotiin mennessä. Kunhan tästä lumet sulaa niin pääsee pyörällä kulkemaan 🙂

    Tykkää

  3. kivan näköisiä maisemia, ihan eri tyylistä ku suomessa 🙂
    oispa täälläkin noin vähän lunta…. mut ei. Metrin kinokset joka puolella :/

    Tykkää

  4. Näyttää kivalta pikku kylältä, kuinka paljon asukkaita siellä on? Näistä kuvista näkyy aika hyvin kuinka taivas on siellä pohjoisemmassa ihan eri värinen kuin täällä vaikka eteläisessä Norjassa asuttekin:) Vaikee selittää mutta eron huomaa kun asuu eteläisemmässä euroopassa

    Tykkää

  5. eihän siellä oo paljon yhtään lunta enää. helsinkiin vaa tullu lisää ja lisää.

    Tykkää

  6. Totta tuo taivaan väri, kovin on eri valo kuin täällä Keski-Euroopassa. Kesällä kaipaan Suomen kesäpäivien kirkkautta. Sitä ei vain kokea muualla kuin Suomessa! Meillä ei ole tippaakaan lunta, onneksi vuorilla sitä on ja pääsemme hiihtelemäänkun ladten hiihtoloma alkaa nyt perjantaina. Tuo hikihatussa vaunujentyöntö on kyl hyvää liikuntaa, siitä on vain jo ikuisuus. Ruuhkavuodet soljuu lopulta niin mahdotonta vauhtia. En meinaa tajuta enää, että itselläkin on ollu joskus kolme alle 4-vuotiasta!! Kummasti sitä vaan jaksaa, enää en vaan taitaisi jaksaa… Aurinkoisia päiviä kaikille ihanille naisille where ever u live!

    Tykkää

  7. Ihania maisemia, jotenkin kotoisen näköisiä vaikken ikuna Norjassa edes käynytkään. Ainakaan tässä elämässä, hih 😉
    Minua alkoi kiinnostamaan teidän kylän keskusta -saisikos kuvia sieltäkin?

    Tykkää

  8. Mulle kyllä sopisi tänne Suomeenkin noin tarkat kaavamääräykset, jos kyseessä olisi valkoiset, kauniit talot! Tuo mäki vaunuilla höystettynä taitaa olla sun kadehdittavan kropan salaisuus:)

    Tykkää

  9. Kivaa keskiviikkoiltaa! Toiveita siis että suomeenkin se kevät vielä saapuu :), sitä niiiin ootan!

    Tykkää

  10. Aivan ihanat maisemat, olisipa täällä Suomessakin noin positiivisella tavalla keväämpää, mutta ei, viimeksi eilen tuprutti lunta taivaan täydeltä! Tänään on vihmonut tuuli niin ettei sitä nokkaansa jaksanut Ikeaa pidemmälle ulkoiluttaa.
    Ja olen niin kade noista maisemista siksikin, että rakennuspolitiikka on hanskassa! Mieluummin niitä kauniita pikkutaloja kuin supermegakorkeita betonihässäköitä joita kasataan halpatyövoimalla kuin legotaloja ja jälkiä paikkaillaan kauan sen jälkeen. Kurjaa haaskaamista. Voisin niin kuvitella itseni noihin kuvien maisemiin temmeltämään muksujen kanssa ja asumaan, on niin uskomattoman kaunista ❤

    Tykkää

  11. Kauniita kuvia, teidän ”kylä” on kyllä idyllinen. Minusta nuo valkoiset talot siellä rannikolla on aivan ihania. Hyvin huomaa myös korkeuserot, täällä meillä on niin tasaista.

    Tykkää

  12. Heh, ai että _pikkasen_ vähemmän lunta….. :DDD
    Täällä Kaakossa on vielä ainaskin kaksi metriä ja lisää luvataan. Ja pariakymppiä pakkasta…
    Tykkään kyllä lumesta ja pakkasesta, kyllä nämä talven vesikelit voittaa mennen tullen. Mutta silti. Liika on liikaa… 🙂 Kevättä jo innolla odottelen!
    Kovasti olen aina ihastellut sun maisemakuvia, todella kaunista ja ihania taloja!
    Norja on jostain syystä aina lämmittänyt mieltä. Opiskelujen jälkeen siinti mielessä lähteä sinne töihinkin, mutta sitten alkoi tahmaisesti vilkastua työnsaanti täällä koto-Suomessakin. Jäi lähtemättä. Ehkä hieman ohuesti jäi harmittamaan. Mutta jos vaikka ihan visiitille lähtis joku kerta, vaikka pohjoiseen tai Osloonkin.
    Terkkusia sinne 🙂

    Tykkää

  13. No mutta te ootte kyllä ihan hirmusti edellä kevään kanssa!
    AInakin täällä länsirannikolla saadaan nauttia toooosi paksuista lumikerroksista, jatkuvista pakkasista ja kylmästä viimasta. En malta odottaa kevään rantautumista Suomen kamaralle.
    Mukavaa keskiviikkoiltaa myös sinulle!?

    Tykkää

  14. Kerran itse puuskutin pyörällä ylämäkeä neljävuotias kyydissä, voimani loppuivat täysin ja päätin hieman työntää jaksaakseni. Laseni ihmetteli vauhdin hiljentymistä ja kysyi: ” No mikä nyt, miksi sinä et polje.” Vastasin, ettei äiti mikään karhu ole, että jaksaa mitä vain. Siihen lapseni vastasi samantien:” Et niin, et ole karhu, mutta sinä olet NAINEN !” (Viimeistä sanaa todella painottaen)
    Eli reippaita kävelyjä meille kaikille NAISILLE, jotka ovat vahvempia kuin karhut !
    Ps. Uskomattoman kauniit maisemat. Nauti meidän kotisuomalaistenkin puolesta !

    Tykkää

  15. Ihanan näköistä kun kadut on jo sulaneet vähän. Sitä odotellessa myös tänne Suomen keskivaiheillekin 🙂 Täälläkin paistoi kuitenkin aurinko tänään, ihanaa kevät tulee hitaasti mutta varmasti 🙂

    Tykkää

  16. Miten koit pikkukylän alkuaikoinasi? Itse koen ne täällä Norjassa jollakin tavoin ahdistavina, kaikki tietävät kaikista kaiken ja ulkomaalaisista (no, ehkäpä ei niin suomalaisena joudu ristituleen kun esimerkiksi lukuisat itäeurooppalaiset, thaimaalaiset etc.) pidetään vielä vähemmän kuin Suomessa.
    En tiedä, olenko ihan hullu, pitäisikö vaan purra hammasta ja antaa ajan kulua.

    Tykkää

  17. Heissan Johanna=)
    Järkytyin myös miten vähä siellä on lunta=O Täällä senkun hanget kasvaa, pihalla alkaa oleen jo sellaiset monta metriä korkeat ”vuoret” lunta=// Teillä näytti ihan keväiseltä ja kauniit norjan tyyliset maisemat. Norja on jotenkin mielestäni kiva maa, ollaan siellä lomailtu muutamia kertoja.
    Onko siellä teidän lähellä muuten laskettelurinteitä ?? Ruotsissa Åressa on tullut käytyä monen monta kertaa mutta Norjassa ei olla oltu laskettelemassa. Onko se trysil, lähellä teitä?
    Mukava keskiviikko iltaa=)

    Tykkää

  18. Ai ku nättiä! Noi talojen katot on jotenki kovin kivan näkösiä tuola kumpuilevassa maisemassa. Mä rakastuin Norjan vuoriin kerran Tromssassa käydessäni. Ne on jotenki turvalliset. Istuu vaan rauhassa paikallaan ja vartioi. Ja on niin nättejä ja jylhiä. Ja jäämerihän se mua melkosesti ihastutti ku se oli niin TURKOOSI! Emmä vaan tienny, että jäämeri näyttää korkeelta katottuna ihan semmoselta lämpimien maiden turkoosilta. (Ja on hyytävän kylmää..kokeiltu on! :D)
    PS Sielhän on ainaki yks samallainen liikennemerkki ku Suomessa. hih!

    Tykkää

  19. Heips!
    Oon varmaan sun blogin nuorimpia lukijoita, 16 vuotias 🙂 Tää on kuitenkin yks mun lempiblogeista, oot niin ihanan aito ihminen ja sun postaukset on kivoja! Tulee vain mieleen, että ehkä mäkin sitten joskus asun noin kauniissa maisemissa ja noin ihanassa talossa… 😛

    Tykkää

  20. Varmaan silmä tottuu aikanaan, ja kaikki toi on itsestään selvyyttä, mutt amä jaksan ihastella tota valkoisten talojen muodostamaa kylää. ihan kuin jossain lastenkirjojen kuvituksissa. Niin suloinen ja idyllinen.
    Ok, lastenkirjoissa ei puhuta väsyneistä äideistä ja pitkistä ja raskaista ylämäistä 🙂
    Ihana ihana kevät! Läheta se tänne! 🙂

    Tykkää

  21. Kauniita kuvia taloista, milloin nähdään ulkokuva teidän torpasta.. olisi kylllä kiva nähdä jo se ..
    Kiitos ihanasta blogista

    Tykkää

  22. Jaa pikkasen aikasemmassa kevät?! Pirkanmaalle pamahti just viistoista astetta pakkasta ja muutama metri lunta siihen päälle! Taidan pysytella sisätiloissa kunnes täälläkin näkyy sulaa maata.

    Tykkää

  23. Toistanpa tässä samaa kuin muutkin edellä, että on se vain ihana kun siellä osataan ajatella kauaskantoisesti kaavotusasioissa ja kunnioitetaan vanhaa. Oman maan perinteet näkyvät. Sais moinen ajattelutapa tarttua suomalaisiin kaupunkiarkkitehteihinkin.

    Tykkää

  24. Kyllä sitä kovasti jaksaa aina innostua kevään tulosta:) Minäkin tykkään, kun täällä Lontoossa on kevät paljon pidemmällä. Aurinko tekee niin paljon.
    Kovin kauniissa paikassa tunnut asuvan:) Idyllisen ja rauhallisen näköistä.

    Tykkää

  25. Äh, sun blogin seuraaminen tähän aikaan vuodesta on aina ihan hanurista, kun siellä on kevät juuri sen verran aikaisemmassa, että Suomen tilanteeseen verratessa meinaa usko loppua 😀 Mekin ollaan onneksi saatu nauttia kirkkaasta auringonpaisteesta jo toista viikkoa, mutta lunta on niin paljon, ettei risteyksissä esimerkiksi näe hankien takaa, tuleeko autoa vai ei. Eikä siinä vielä mitään, mutta kun pääsiäisen tienoilla syntyvä esikoisemme on vielä mahassa, niin eteneminen olisi jo ilman luntakin aikamoista vaappumista ja huojumista…
    Kaunis tuo teidän kotikylä, siellä ollaan ihan totisesti ymmärretty nuo kaavoitusasiat oikein 🙂 Tsemppiä sen ylämäen kanssa!

    Tykkää

  26. Ihanat maisemat! Kyllä teidän kylä on ihastuttava paikka! Olisi suuri unelma saada asua tuollaisessa paikassa! Täällä Suomessa kun kylät on rakennettu sekalaisen rumiksi ja talot maalaamatta, korjaamatta jne. Noin kauniissa ympäristössä missä sinä asut, on kaikki aivan toisin.
    Nuo lapsosesi senkun muuttuvat yhä vain herttaisemmiksi! Ihania lapsia! Niin söpöjä ja kauniita, niinkuin vanhempansakin tietty ovat! Olisipa itsellä noin ihanan näköiset ja oloiset lapset!

    Tykkää

  27. Nää(kin) postaukset on ihan parhaita 🙂 Myös minä toivon Norja postausta, olen nimittäin muuttamassa tämän kuun lopussa Tromssaan. Aikas kivaa!

    Tykkää

  28. Aivan ihanan näköisiä maisemia siellä teillä! Olen joskus asunut Oslossa puolisen vuotta ja minuun jäi loputon Norja-haiku 🙂

    Tykkää

  29. Huhhuh. Pitäsköhän muuttaa Etelä-Norjan kauniisiin maisemiin. t. Kolmen lapsen äiti Siperiasta. On täälläkin kyllä upea luonto, mutta rakennukset vähän..erilaisia. Hyvää kevättalvea! Kiitos virkistävästä blogista!

    Tykkää

  30. Hassun näköistä, kun oot tollainen klassisen moderni kosmopoliittinainen ja asut kaupungissa jossa näyttäis aika pysähtyneen jonnekin vuosisatojen päähän. Todella söpö paikka, kuin suoraan jostain satukirjasta, mutta niin mummokylä, ettei mitään rajaa… 😀

    Tykkää

  31. Todellakin, kevät on Norjassa hieman pidemmällä. Kouvolassa on lunta nyt vajaa 80 cm ja aamulla oli pakkasta -15 astetta.

    Tykkää

  32. Oj, tykkään sun blogissa just näistä maisemakuvista! Kuin olis hetken itsekin keskellä tota kaikkee. Kivisen kaupungin vannoutuneena fanina viihdyn kyllä ajatuksin teidänkin ympyröissä 😀
    Kevättä kohti täälläkin, päivä kerrallaan, vaikkakin mittari näyttää hurjasti miinusta ja lunta on. Ja on. Huh.
    Iloista loppuviikkoa sinne!

    Tykkää

  33. riina, onko sinulla omia lapsia? Jotenkin niin särähti ja tulin surulliseksi kun kirjoitit: ”Olisipa itsellä noin ihanan näköiset ja oloiset lapset!” Jokaisen vanhemman omat lapset ovat niitä kaikkein ihanimpia! Jos sinulla ei vielä ole lapsia ja saat niitä, niin ne tulevat olemaan universumin ihampia, fiksuimpia ja kauneimpia lapsia!

    Tykkää

  34. Hej! Eksyin pari päivää sitten blogiisi ja löysin tammikuisesta postauksesta näkkärireseptin. Päätin kokeilla sitä, kun se vaikutti niin helpolta ja pidän yleensäkin omatekoisista leivistä. Halusinkin siis kiittää tuosta vinkistä, sillä olen aina inhonnut perusnäkkäreitä, mutta tällä reseptillä sain maukasta, sopivan pehmeää ja kaiken lisäksi terveellistä leipää! Ja näkkärikammoni on vihdoin selätetty! 🙂

    Tykkää

  35. Moi! Teillä on kyllä aivan ihanat maisemat siellä!
    Olen lukenut blogiasi tosi kauan ( ihan ekasta blogista asti) 😉 Blogisi on vaan niin kaunis ja piristävä
    … Mutta mahdatko muistaa sen hääpuku nettisivun, jonka joskus aikoinaan tänne blogiin linkitit… Olisin itse nyt hääpuvun tarpeessa ja haluaisin käydä sivuilla katsomassa, josko jotain sieltä löytyisi…
    Kiitos jo etukäteen jos sen viitsit tänne kirjoittaa, jos muistat!

    Tykkää

  36. Joo se oli muistaakseni jkdress.com 🙂 Kokeile sitä :)) Ja kiitos kivasta kommentista sullekin -ja muille myös ❤

    Tykkää

  37. voih. mä just noista sun kuvista muistin miltä norjassa tuoksuu keväällä! ja tuli sinne kova ikävä. olen ollut au pairina norjassa, ja seuraavana vuonna työharjottelussa siellä, molemmat ajankohdat oli keväällä, ja keväisin nykyään aina ikävöin sinne!
    voi hiis! ❤ ihana norja. ihana kevät!
    ihanat kotimaisemat sulla!

    Tykkää

  38. Ihana pitkällä kevät teillä! Täällä on semmonen 25 astetta pakkasta ja lunta varmaan puolisen metriä. Ei toiveitakaan vielä keväästä..

    Tykkää

  39. Idyllisiä maisemia! Norjassa täytyisi kyllä käydä, sillä maailmalla on tullut reissattua, mutta tämä Pohjoismaa on edelleen harmi kyllä käymättä…Tanskasta pääsee kätevästi lautalla Osloon, ehkä keväällä tai kesällä voisi lähteä…?

    Tykkää

  40. Hehheh, kevät ”pikkuisen” aikaisemmassa kuin Suomessa 😀 Juu, -30 C paukkuu pakkanen taas kohta joten keväästä ei vielä ole tietoakaan. Mutta parin viikon päästä on maaliskuu, ja sitten se alkaa ja vauhdilla 🙂

    Tykkää

  41. Wow! This can be one particular of the most beneficial blogs We have ever arrive across on this subject. Actually Great. I’m also an expert in this topic therefore I can understand your effort.

    Tykkää

  42. Thanks for every other excellent post. Where else may anybody get that type of info in such a perfect means of writing? I’ve a presentation subsequent week, and I’m on the look for such information.

    Tykkää

Jätä kommentti mama Peruuta vastaus