Heloy! Te ette usko miten paljon meillä on ollut tekemistä täällä… muutama tunti iltapäivisin vapaa-aikaa ja se me ollaan urheasti käytetty omatoimisesti shoppaillen. Iltaisin espanjalaisilla ei (tunnetusti) ole kovin aikaisin tapana tulla kotikoloihinsa, vaan illallista on syöty yli suomalaisen nukkumaanmenoajan. Ei täällä vaan malta lepäillä hotellilla, kaupungilla tuntuu olevan loputtomasti annettavaa…
Jo pelkkä arkkitehtuuri on -kuten näette sanoinkuvaamattoman hienoa. Kaikki on niin suurta, jykevää, historiallista ja… hienoa.
Tai söpöä, houkuttelevaa ja viehättävää 😉 Ihania nää pikkuparvekkeet, joita on kaikkialla talojen seinät täynnä, siisteissä koristeellisessa riveissä.
Madrid… Mitäköhän siitä sanoisin… Millainen se mun mielestä ois? Ikimuistoinen. Tottakai yli kuuden miljoonan asukkaan kaupunki, Espanjan pääkaupunki on suuri, mutta Madrid on suuri muutenkin kuin fyysisesti. Sillä tuntuu olevan loputtomasti annettavaa ja sanottavaa. Ymmärrän siltikin miksi yksi oppaistamme luonnehti Madridia ”pikku kyläksi”. Vaikka Madrid on historiallisesti merkittävä arvokkuutta huokuva metropoli, jolla on yksi Euroopan arvostetuimmista yliopistoista, on täällä helppo tuntea olonsa kotoisaksi.
Yksi niistä harvoista kohteista, joissa tulee miettineeksi, että miksen minä asu täällä. Valitsinko tosiaan mieluummin norjalaisen pikkukylän kuin tämän? 😉
Madrid on ollut siis valtavan antoisa matkakohde ja seura hyvää vaan pian koittaapi se reissun paras vaihe eli kotiinpaluu ❤

Moro Madrid ja matkaseuralaiset! Terkuin karvatukka sateessa… :S
Ps. Teemu on aina noin onnellisen näköinen, eli se ei siis johdu mitenkään minusta ;)))






On se kylla aivan ihanan nakoinen kaupunki. En ole koskaan paassyt kaymaan, mutta se on mun bucket listilla kohteena numero 17. Kauniita kuvia. Mutta on se varmaan ihana tunne palata omaan pikkukylaan rakkaiden luo yhta kokemusta rikkaampana.
TykkääTykkää
Mun käsitys Madridista ainakin muuttui kertaheitolla! Olen kuullut tähän saakka pelkkää negatiivista sisämaan kuumuudesta ja taskuvarkaista, mutta näyttääpä tosiaan upealta 🙂
TykkääTykkää
Voi, ihanalta näyttää!!
TykkääTykkää
Ihania postauksia Madridista. Tuonnehan on pakko päästä! Siellä on myös ihana kevät, kurkin rakennusten ja teidän ohitse kevättä. 🙂
TykkääTykkää
Kauniita kuvia, kuten aina! Vaikuttaa oikein kiinnostavalta kohteelta. Mutta hyvää kotimatkaa, home sweet home 🙂
TykkääTykkää
Ihana takki sulla, mistä se on hankittu?
TykkääTykkää
Tuonne myöskin halajan vielä joskus! Upea tuo ylin kuva kaikessa kromanttisuudessaan. 🙂
TykkääTykkää
Ihanaa Johanna, että pidit Madridista! Itse täällä jo pidemmän aikaa asuneena en voi kun olla samaa mieltä kanssasi -Madrid on parhautta 🙂
P.S. Harmi, kun et sattunut käveleen vastaan kadulla -olisin kyllä moikannut!
TykkääTykkää
Kuulostaa mahtavalta:) maailmassa olisi niin monia ihania paikkoja asua.. tai edes vierailla:)
TykkääTykkää
Viehättävä paikka varmasti.
Johanna olet kyllä aina vain päivän piristäjä pahemman kerran.
Kiitos tänäkin aamuna siitä 😉
TykkääTykkää
Espanjalaiset taitaa kutsua kaikkia kaupunkejaan kyliksi, näköjään. Itse nauroin kommentille, kun menin aikoinaan vaihtoon 360 000 asukkaan kaupunkiin, täältä 25 000 asukkaan kaupungista. Mutta viiden kuukauden aikana huomasin mitä ne tarkoitti, kaupunki oli kodikas, pieni, lähellä. 🙂 Ihania kuvia, harmittaa etten ikinä vaihtoaikanani jaksanu vaivautua pääkaupunkiin asti. Vaikka myöhäistäkö se nytkään on!? 🙂
TykkääTykkää
Toi eka kuva on aivan ihana. Kaikki värit sopii niin kauniisti yhteen 🙂 Tykkään 🙂
TykkääTykkää
Jooooooo…. ikinä en ole aatellut Madridia potentiaalisena lomakohteena itselleni, mutta mikä ettei näiden kuvien ja tunnelmien jälkeen! 🙂 Upeaa etenkin tuo arkkitehtuuri.
TykkääTykkää
Kiva kuulla, että olet viihtynyt, tosin kukapa ei Madridissa viihtyisi 🙂 Espanjalaisten ruoka-ajat on tosiaan vähän erilaiset kuin suomalaisilla 🙂 Hyvää kotimatkaa!
TykkääTykkää
Oih, täällähän alkaa nousta matkakateus =)
Ihana toi sun takki ja itseasiassa koko keväinen kerrospukeutuminen näyttää tosi houkuttelevalta täällä pakkasen keskellä!!
TykkääTykkää
Ooooh, Madrid on tosiaan ihan loistomesta. Kävin siellä itsekin vähän päälle vuosi sitten – tosi kaunis paikka ja minä ainakin ihastuin kaupunkiin ihan täysillä. Älkää unohtako käydä katsomassa Guernicaa! (Ja on siellä paljon muitakin Picasson ja Dalin kuuluisia maalauksia).
TykkääTykkää
ihania kuvia, siellähän on jo ihan kevät :))
TykkääTykkää
Kivoja kuvia! Erotuitko mielestäsi noissa oddmolly- vaatteissa madridilaisesta katukuvasta, kotikutoiseen suuntaan? 🙂
TykkääTykkää
Mieletöntä! Olen aivan kateudesta vihreänä… Nauttikaa! 🙂
TykkääTykkää
E iiiiiii – missä sä oot?!!! Näyttää UPEALTA ja matkaseura kivalta ja mukavalta.:) ❤
TykkääTykkää
Ihanat kuvat, varmasti mahtava reissu!! Kauhea matkakateus täällä 🙂 Meillä matkustus rajoittunut lähinnä välillä koti ja Turku 😀 Säälittävää.
Lisää matkakuvia odotellessa 🙂
TykkääTykkää
Aivan mahtavan näköisiä rakennuksia! Ja ihana blogi sulla 🙂
TykkääTykkää
Voi miten ihania kuvia 🙂 kaikki nämä Madridpostaukset ovat niin kivoja. Voi kun pääsisi sinne itsekin pian tai ainakin johonkin päin Espanjaa 🙂
TykkääTykkää
Kuulostaa ja näyttää kivalta reissulta 🙂 Pääsisinpä minäkin joskus seikkailee maailmalle 🙂
Ja sinä oot aina niin tyylikäs!
TykkääTykkää
Siellä näyttää niin keväiseltä!! 🙂 Mistä tuo ihana takkisi on? Tuollainen olisi todella nätti kevääksi! 🙂
TykkääTykkää
Oonko eka!! Mukavaa loppureissua! Kuulostaa tosi ihanalle paikalle!
TykkääTykkää
Ihania kuvia! Matkailukuume nousi välittömästi. Täytyy silti sanoa, että ei se sun norjalainen pikkukylä valkoisine taloineen ole myöskään hassumpi. Nauti reissusta loppuun asti!
TykkääTykkää
Aivan ihastuttava tuo eka kuva.
TykkääTykkää
Irenen blogissa oli ihan hirmuisen söpis kuva susta! 🙂 Toi sun tyyli, me likey!
TykkääTykkää
ihania kuvia! mistä tuo ihana kassisi on?
TykkääTykkää
^^ ❤
TykkääTykkää
Tervetuloa takaisin arjen pariin, nyyh. Ihana takki, mistä se on?
TykkääTykkää
Aivan ihania kuvia, tuli valtava ikävä takaisin Madridiin! Viimeksi ajeltiin sinne asuntoautolla, tai oikeastaan Marokkoon asti:) aion postata siitä myöhemmin lisää. Kiva kun olet takaisin ”kotona”, hyvää päivän jatkoa -mirka-
TykkääTykkää
TykkääTykkää
Moi, olen lukenut blogiasi säännöllisesti merkkiä jättämättä. Nyt on kyllä ihan pakko kysyä, että minkä merkkinen ihana laukku sulla on? Onko se joku Mulberry? Mäkin haluan tuollaisen?
Terveisin,
Laukkufriikki
TykkääTykkää
Ihanaa.. *huoh* :o)
TykkääTykkää
Takki on itseasiassa siskolta saatu, siskon vanha 😀
TykkääTykkää
Hmm, mulla oli ehkä astetta vaaleampia asuja parina päivänä kuin mitä keskivertomadridilaisella eli joo sen puoleen 🙂 Mutta kyllä siellä ”kotikutoisuutta” näkyi, ei kaikilla ollut jakkupukuja 🙂
TykkääTykkää
Madridissa :)))) Siellä oli mahtavaa -ja matkaseura myös ❤
TykkääTykkää
Takki on tosiaan siskon vanha, Odd Molly… 🙂
TykkääTykkää
Jeps, loistokokemus!!
TykkääTykkää
Kiva kuulla poppy ❤ Oli mullekin positiivinen ylläri -vaikka kyllä se yksi taskuvaraskin pääsi yllättämään >(
TykkääTykkää
❤
TykkääTykkää
Ihanaa että kevät välittyy sinne, sehän se näiden kuvien tärkein juttu onkin!! 😀
TykkääTykkää
Kitos, home sweet home tosiaan 🙂
TykkääTykkää
Niin mahtavia nuo rakennukset! 😮
TykkääTykkää
Uskomatonta että jotkut onnekkaat asuvat siellä 😛
TykkääTykkää
Niinpä… vierailu on usein helpointa 😉 Ja riittää vallan mainiosti.
TykkääTykkää
Hehe thanks 🙂 Tän postauksen piristys taisi kyllä olla Teemu ❤
TykkääTykkää
Reissuun vaan, sullahan on sit varmasti kieli ja kaikki hallussa :)))
TykkääTykkää