

Mietin, että josko ois aika tehdä meidän pikkukylppäristä posti, onhan se ollut valmiina jo… puoli vuotta? Eh. Yllä näkyy siis Ennen-kuva, jolloin kylppärissä ei ollut laatan laattaa eikä muutenkaan juuri mitään järkevää. Sille ei ollut tapahtunut mitään since ’73. Mut kyllä me kylpyamme säilytettiin. Ja ovi 😉
Kylppäri on pienen pieni, lähinnä wc ja meillä siis vain toissijaisesti kylppärikäytössä. Kylpyamme on kuitenkin lasten kanssa osoittautunut todelliseksi aarteeksi -hyvä että säilytettiin! Eli katsellaanpa sit miltä tHE bATHROOM nykyisin näyttää:

Velkommen inn…

Huomaatteko mun tän hetken lempparituoksu on stailattu harjan kanssa kuviin 😛 Ja mun mustavalkoisessa kylppärissä on pakko olla jotain väriläiskää kuten saippua herkullisesti printatussa lasipullossa!

Kylppärin ikkunaan me valittiin ohut tummanharmaa paperiverho (niin miksiköhän näitä nyt taas kutsutaan…), joka suljettunakin päästää valoa sisään. Täällä nimittäin tarvitaan kaikki mahdollinen luonnonvalo.





H&M Homen jättikokoiset LAUNDRY SERVICE -pyykipussit ovat ihan superit. Meillä niitä roikkuu seinällä kolme; valko-kirjo- ja villapyykille omansa.

Sellasia simppelejä kylppäritunnelmia; pian päästäänkin jatkamaan saunaosastolle! Jeee.
Kivaa päivän jatkoa (vastailen ed. postauksiin tänään:)) ❤
Tosi hieno. Minusta on ihanaa, kun kylppärissä on amme. Jos ja kun meille tulee putkiremontti, niin haluan ehdottomasti ammeen takaisin – vaikka harvemmin kylven. Lapset kyllä kylpevät.
TykkääTykkää
Tosi ihanan simppeli ja raikas pikku kylppäri 🙂
TykkääTykkää
Kivan näköinen nykypäiväistys tapahtunut! Täällä kans ootetaan into piukeena että saatais sauna/kylppäri/wc-rempparemppanen kohta aloitettua ja joskus valmiiksi ja sitten täälläkin molskitaan ammeessa. Jee! 🙂
TykkääTykkää
tosi sievä. ja niin paljon heti muuttui ulkonäkö, kun laitoitte laattaa myös kylpyammeen sivulle, paljon freesimpi 🙂 ihana pikku vessa. 🙂
TykkääTykkää
Hieno muutos! Kiva että olette pitäneet kylpyammeen.:)
TykkääTykkää
Kiva kylppäri tuli. Aika paljon samaa kuin meillä joten pakko todeta että hyvä maku siellä Norjan suunnalla…
Hyvästä mausta puheenollen, toivottavasti sun seuraava postaus ei koske Pandan lakritsia. Aika tylsistyttävää on ollut tänään lukea muita indiedays -blogeja kun kaikki on olleet täynnä Pandan mainostamista. Mainoksia tulee televisiostakin ihan riittämiin, että vielä sitten blogitkin on niitä pullollaan..
Kiitos Johanna Pandattomasta postauksesta tänään 😀
TykkääTykkää
kaunis ja onnistunut muutos! rakastan niin tummia laattoja! olis vielä kiva nähdä yksi suurempi kuva, jossa näkyy huone kokonaisuudessaan (noiden nyt nähtyjen upeiden yksityiskohtakuvien lisäksi siis), eli samanlainen kuva kuin postauksen ekassa kuvassa (kylpyhuone ennen muutosta). kiitos ihanasta blogista!
TykkääTykkää
Tosi kaunis lopputulos! Rauhalliset ja tyylikkäät värit… Jäin miettimään tuota kylpyammeen ”laatoitusta”… Meillä olisi samanlainen proggis edessä ja kiinnostaisi tietää miten tuo vanhan ammeen sivun laatoitus toteutettiin..?
Kiitos loistavasta blogista! Olen loppusyksystä saakka seurannut tätä ja jatkan varmasti lukemista yhtä kauan kuin sinä kirjoittamista. Aurinkoisia terveisiä Turun läheltä!
TykkääTykkää
Aivan ihana. Mä kans niin haluaisin kylpyammeen =)
TykkääTykkää
Onpa kaunis ja seesteinen! Noi pyykkipussit, niitä on pakko saada!
Heh, mun hiusharja ei olisi koskaan kuvauskelpoinen ilman sairaalloista puhdistusta. Se muistuttaa lähinnä karvapalloa 😀
TykkääTykkää
Kivalta näyttää, mutta harmi, kun olet oppinut kuvien muokkaamisen ja kollaasien teon. Nyt näistä kuvista ei kuitenkaan saa sellaista kokonaiskäsitystä. Joku isompi kuva, jossa näkyisi enemmän olisi kiva.
Muuten aivan ihana blogi. 🙂
TykkääTykkää
moikka!
Kuvasi olivat ennen paljon parempia ja selkeämpiä. Hus pois se kuvankäsittely!
Miksi muuten valkoinen saumaus lattiassa, onko siinä jotain suoja-ainetta ettei tummene? Voiko valkoisen lattiasaumauksen kanssa elää?
TykkääTykkää
Kylpyamme ja koko kylpyhuone on ihana!
Mutta voih, samaa mieltä kuvista, kokonaisuudesta ei saanut kunnon käsitystä…
TykkääTykkää
Hieno muutos retrosta nykypäivään 🙂 Ammeet on kyllä suosittuja lasten keskuudessa. Meillä on ollut kaikissa viimeisissä asunnoissa kylpy- tai poreamme, kertaakaan ei ole tullut itse käytettyä mutta lapset on sitten käyttäneet senkin edestä 😉
TykkääTykkää
Eiks teillä ole suihkuverhoa tms. ollenkaan? Ja onko kylppärissä mitään laskutilaa lastenhoitoa ajatellen?
Samaa mieltä muiden kanssa, noi kollaasit eivät ole kivoja…
TykkääTykkää
Hei! Tosi hyvännäkönen muutos! Tykkään naulakosta myös kovin. Tilasin myö noita samanlaisia pussukoita aikoinaan, mut palautin kun en keksinytkään niille käyttöä. Saatiin kodinhoitohuoneeseen laitettua pyykkikaapit, joten ne ajaa asian vaikka oishan noi kauniit ollu jossain roikkumassa. 🙂
Meille tulossa pikkuvessaan samannäköstä muutosta (joskus) rempassa, samanväristä tummaa isoa laattaa, ja valkoista vähän pienempää seiniin. Mietin tässä itse vaan, että miten muovin päälle laatotus onnistuu? Miten teillä toteutettu tuo, onko muovi revitty pois vai suoraan muovin päälle, vai kenties levyn, satutko muistamaan? Täällä yks utelias heti utelee. Remppakokemusta äärimmäisen vähän, ja termit hieman hukassa mutta eiköhän se siitä 🙂 Tahtoo ite selvittää eka onnistuuko tehdä, ennen ku lähen ukolle ehdottelee.. 🙂
TykkääTykkää
Ostin juuri pari viikkoa sitten tuon saman tuoksun 🙂
TykkääTykkää
Lapsille se on joo tosi kiva!
TykkääTykkää
Kiits 🙂
TykkääTykkää
Jee :))
TykkääTykkää
Joo totta, olinkin jotenkin haaveillut tollasesta laatoituksesta!
TykkääTykkää
Jeps, täytyihän se pitää :))
TykkääTykkää
Hahaa, joo ei mulla ikävä kyllä oo ollut mitään Panda-hemmotteluja 😀
TykkääTykkää
Mulla oli kamerassa zoomiton linssi, siina pääsyy ison kuvan puuttumiseen… en jaksanut vaihtaa linssiä 😉
TykkääTykkää
Hmm, siihen ammeen eteen laitettiin joku sellainen levy, johon laatat kiinnitettiin; ihan kuin seinäänkin! Samanlainen levy siis kuin seinään. Varmaan kaupassa osaavat neuvoa paremmin kuin minä 😛
Kiitosta ❤
TykkääTykkää
Se on kyllä kiva :))
TykkääTykkää
Hahaa, mut tää onkin aika uusi harja 😉
TykkääTykkää
Hih, ison kuvan puuttumiseen on tosiaan suurimpana syynä väärä linssi kuvatessa… eli siis sellanen, jolla ois voinut zuumata kauemmas ja saada laajemman kuvan. Toisaalta oli tarkoituskin näyttää ”pikkupaloja” ja yksityiskohtia mieluummin kuin ihan vaan tylsästi sitä itseään… 🙂
TykkääTykkää
Moikka 🙂 Lattian saumaus saattaa kuvissa näyttää valkoiselta, mutta on kyllä harmaa. On sen kanssa ihan kivasti voinut elää ainakin tämän puoli vuotta, tiedä jatkoista sitten 😉
TykkääTykkää
Kiits 🙂
Voih kurjuus, mun mielestä taas on kivempi näytellä pikkuisia yksityiskohtia kuin yhtä isoa kuvaa… Ehkä tuntuukin sitten etta teille jää enemmän mietittävää ja kuviteltavaa eikä kukaan loppujen lopuksi ihan tarkalleen tiedä miltä meidän kylppäri näyttaä hehe ;))
TykkääTykkää
Se on lapsille kyllä kiva juttu. Ja toki myös itselle 😛
TykkääTykkää
Kiva ja viihtyisä kylppäri! 🙂 Otettiinko vanha amme pois ja tilalle muurattiin uusi vai miten on amme toteutettu?
TykkääTykkää
Ei oo suihkuverhoa… 🙂 Tässä ei oo periaatteessa tarkoitus suihkutella -vain kylpeä. Kunnon suihku, jota me aikuiset käytämme tavallisesti on saunan yhteydessä. Lastenhoitoa ajatellen ei kylppärissä oo mitään, sellaset jutut ovat Ainon huoneessa niin kauan kuin tarvis -ihan kylppärin nurkan takana.
Voi hitsi, toivotaan sit että kyllästyn kollaasien kokoilemiseen pian ;D
TykkääTykkää
Moi emmis, joo ei oo ihan termit hallussa täälläkään, mutta sen tiedän, että muovit revittiin pois ja tilalleen laitettiin jotkut ”levyt” ja kosteuseriste! Jotain sellasta. Varmaan ne muovit kannattaa repiä pois…
Kiittis kommentista 🙂
TykkääTykkää
ihana 🙂
TykkääTykkää
Vanha amme oli ihan virheetön ja kirkkaan valkoinen väriltään, joten me pidettiin se. Otettiin toki remontin ajaksi pois ja laitettiin takas ennen laatoitusta. Kiitos 🙂
TykkääTykkää
Teidän koko talo on niin upean tyylikäs! Sinulla on selkeästi hyvä maku. 🙂
TykkääTykkää
Kiitos vaan koukuttavasta blogista! Olen tässä parin viikon aikana kolunnut sen läpikotaisin ja katsellut upeita kuvia niin teistä, kodistanne kuin luonnostakin. Kaunista on! Ja Norjan luonto, vau! Lisäksi sinulla on kiva tyyli kirjoittaa ja tuoda asioita esille. Niin kuin moni muukin on todennut, blogistasi jää hyvä fiilis!
Aurinkoista ja iloista kevättä sinulle ja perheellesi!
TykkääTykkää
Sama lempituoksu!
TykkääTykkää
Heippa ! En oo aikasemmin kommentoinut enkä oo kyllä hoksannut myöskään, että tää sun blogi on aivan mahtava ! Niin ihana, että oon lukenut suunnillee kaikki sun postaukset vanhimmasta päästä alkaen! ihan huippuja :> Ja niin kivaa, kun sulla on vielä kaiken lisäksi aika samanlainen pukeutumis tyyli kun mulla itelläkin. Ihania juttuja. Ja se eräskin kauluri, jonka oot ite tehnyt niin sai mut suunnilleenn jo lähtemään lankakauppaan, mutta taitaapi jäähä huomiselle 🙂 Jatka samaan malliin! Seuraan tästä lähin aivan varmasti päivittäin 🙂
TykkääTykkää
Älkää ny siskot rutisko! Kivoja noi kuvat on 😀
TykkääTykkää
Kivoja kuvia 🙂 Toimii tosi hyvin toi harmaa lattia kylppärissä, valitsisin itse jotain samanlaista, JOS JOSKUS tehdään kylppäriremppa…
TykkääTykkää
Aivan ihana uusi kylppäri! Ja aivan kamala tuo vanha… =)
TykkääTykkää
Haa, itseltäni löytyy sama hajuvesi…Keisarinna 🙂 tykkään!!!
TykkääTykkää
Kaunis kylppäri!:)
TykkääTykkää
Tulipa lopputuloksesta ihana. Tosi raikas! Meidän kylppäri kaipaisi myös pientä ehostusta, mutta ei oikein tiedä mistä aloittaisi… :O Ehkä tyydyn vielä haaveilemaan ja katselemaan teidän onnistunutta remonttia.
Kauniita kuvia sulla aina! Ja valloittava blogi, melkein ainoa jonka olen poiminut blogilistalta luettavaksi 🙂 Tyylisi eroaa niin kovin paljon muista, positiivisella tavalla.
TykkääTykkää
AAWW jee vihdoin, en jaksa mitenkään odottaa saunaa!
Pelkään vain että siitä tulee kauhea saunakuume, meillä kun sellaista ei ole eikä vielä tule
Ja kyllä – uuden (tekeillä olevam) kylppärimmekin seinät ovat valkoiset, lattia tummanharmaa ja esillä on väriläiskinä kivoja kosmetiikka- ja saippuapulloja. 😛
TykkääTykkää
minä tykkään kuvistasi, ei mitään valittamista.
tyylisi vaatteissa ja kotona on kaunista katseltavaa, jotenkin niin rauhallista.tykkään=)
ja tapasi kertoa asioista niin simppeli ja mukava että pakko palata lukemaan aina uudestaan.
Ihanaa Kevättä.
TykkääTykkää
Hey! Would you mind if I share your blog with my myspace group? There’s a lot of folks that I think would really appreciate your content. Please let me know. Thanks
TykkääTykkää
I really liked this article.
TykkääTykkää