+18. Varjossa. Ainakin!

Tänään on ollut niin lämmintä, että me ollaan syöty välipalat ulkona. Lounaat ja päiväkahvit.

+18 astetta. Varjossa.

Eka päivä ilman sukkia. Tanskalaisen Tina Wodstrupin velourplaysuitissa 🙂 Kun nyt kotipäivä oli eikä mihinkään kummoiseen ollut tarkoitus lähteä.

Sit piti kuitenkin lähteä metsään etsimään risuja. Nukuttamaan Ainoa vaunuihin. Hiekkaisilla poluilla, metsän huminassa.

Meillä on ihan kotiovelta ihana pikku puisto, jota on justiinsa harvennettu pikkupuista, joten koivun- ja pajunoksia lojui kuin tarjottimella polkujen varsilla. Kerääminen kävi nopsaan.

Puistossa on ihanat puhtaat vedet ja uimarannat, grillit ja syömäpaikat, paljon metsää.

Ja kivat näkymät.

No niin, sit me laitettiin risut maljakkoon niinkuin pääsiäisenä kuuluu. Virpomista täällä ei muuten harrastetakaan.

Muutama tulppaani päivän kimpusta ja munia roikkumaan.

Tuli tässä muuten mieleen yksi suuri syy bloggaamiseen tällaisellaan kuin nyt nykyään teen. Se on lapsiperhearki.

Olen itse ollut niin yllättynyt siitä, miten hyvää elämä on lasten kanssa, että ajattelin kai jossain vaiheessa ihan ottaa missioksi todistaa miten elämä voi olla ihanaa perheellisenäkin. Tiedän, monilla on positiivinen kuva lapsista jo ilmankin, mutta sit on meitä, joiden silmissä elämänlaatu heikkenee huomattavasti ”sit joskus jos lapsia tulee”. Joo niin ja sit on kaikenlaisia brittiläisiä tutkimuksia, jotka todistaa elämänlaadun heikkeneminsen lapsen saannin jälkeen. Hmm :/

Veikkaan että mun  kohderyhmä on aika väärä, sillä te vaikutatte kyllä jo valmiiksi kovin lapsirakkailta ja perhekeskeisiltä 😀 mutta olen silti ihan iloinen, jos jonkun ajatuksia äitiyttä ja lastensaantia kohtaan olen saanut pehmennettyä.

Eli siis jos joskus vaikuttaa siltä, että pidän meidän elämää jotenkin parempana kuin muiden ja hehkutan meidän ainutlaatuista perhettä -herranen aika, siitä ei ole kyse. Olen vain itsekin _todella_ yllättynyt ja ihmeissäni joka päivä siitä, miten kivaa elämä voi olla. Ja vieläpä juuri niiden tekijöiden ansiosta, joiden piti vain stressata ja viedä kaikki vapaus! ;D

Eihän teillä, kenelläkään muulla ole tällaisia kauheita ennakko-odotuksia? Eihän, ainakaan enää 😉

Ja sit se ois vaan aurinkoista palmusunnuntaita, lumien sulamisia Suomeenkin ja iloisia virpomisia! :))

72 vastausta artikkeliin “+18. Varjossa. Ainakin!

  1. Heipsan ihana! Aivan ylikiva tuo velourplaysuitti!!! Voisin lähteä tuolla suitilla vaikka minne! 😀 Ihanaa pääsiäisaikaa!

    Tykkää

  2. Ihania kuvia! Meilläkin on ollut tänään superlämmintä – +15 astetta!
    Kuvistasi innostuneena otin kuvia kodistamme ja sen pinistä yksityiskohdista. Huomasin, että moni asia näyttää omassakin kodissa aika kivalta kun sen rajaa tiukasti. (ei näy ylimääräiset röykkiöt ja sotkut)
    Itse en kyllä yhtä eleganttiin vapaapäivälookiin yltänyt, mutta lempiverkkarit olivat lyömättömät ; ) ja itsellä mukava olo.
    Mitä kasveja teidän pihalla kasvaa? Haaveilen pienestä perennapenkistä. Tällä hetkellä kaikki kukkamme ovat aina olleet ruukuissa, mutta voisi olla kiva, jos maasta putkahtelisi pitkin kesää jotain kukkivaa.

    Tykkää

  3. Totta Libris, kuvissa jutut saa joskus näyttämään jopa kivemmilta kuin oikeasti, justiinsa sen rajaamisen takia 😉 Siis vaikkei sotkujakaan olisi, niin joskus auttaa vaan että saa raamit jollekin muuten vähän epämääräiselle jutulle!
    En oikein tiedä mitä täällä kasvaa kun muutettiin niin myöhään syksyllä 😛 Nyt on tullut jotain pikkukukkia ja krokuksia ja tulppaaneja ja on raparperia ja viinimarjoja… Jokunen omenapuu täytyy laittaa ja pieni kasvimaa, jossa on ainakin herneitä! Täällä kun ei myydä mun suuresti rakastamiani herneitä niinkuin Suomessa torilla kesäisin :”(
    Ruukut on muuten kanssa kauniita, voisin kuvitella jonkun puun laittavani ihan vaan ruukkuun…

    Tykkää

  4. Tiedätkö, Johanna. En kovin usein tänne kommentoi, vaikka luenkin blogiasi säännöllisesti. Mutta tosi suuri kiitos tästä postauksesta!
    Tällainen 24-vee nuori rouva olen, joka paljon on pohtinut sitä millaista arki sitten on, kun lapsia saa. Lähivuosina kuitenkin haluaisin alkaa yrittää josko noita meille suotais 🙂 Ja suoraan sanottuna joskus tuntuu, että sitä pikkulapsiaikaa mainostetaan aika negatiivisesti!! Että ’tehkää nyt kaikkea, kun vielä voitte’ jne, sitä me paljon miehen kanssa kuullaan. Miten se sitten rajoittaa.. niin kyllä se kieltämättä vähän pelottaa, kun niin varotellaan 🙂
    Joten siis, iso kiitos että otat tämän puolen asioista esiin! Ihanaa 🙂 ja niin helpottavaa. Tulee sellainen olo, että kyllä mekin selvitään ja takuulla vielä nautitaankin.

    Tykkää

  5. Ma olen sellainen haaveilija etta aina ajattelen miten IHANAA elamasta tuleekaan kun on lapsia ymparilla ja elama rauhoittuu (ei enaa hulluja tyoaikatauluja, aamu- ja iltaruuhkassa istumista ja suurkaupungin ainaista jarjetonta kiiretta). Tama saattaa ehka johtua siita etta vihaan tyopaikkaani ja lopettaisin HETI tyonteon kun siihen vaan tulisi mahdollisuus. Mutta naen elaman lasten kanssa ruusuisena ja hauskana ajanjaksona. Olemme keskustelleet lapsista monesti, mutta paattaneet ettei viela ole sen aika pariin vuoteen ainakaan. Haluamme ensin seikkailla vahan maailmalla ihan kaksistaan…

    Tykkää

  6. Taalla just pohdiskelen samoja juttuja. Oma raskaus etenee, nyt jo 12-viikkoa kasassa. Jipii! Mutta just eilen mietin kovastikkin, etta millaistahan se arki sitten oikeasti tulee olemaan. Jaksanko ja pystynko ja tykkaanko siita. Mutta toisaalta kaipaan elamaani isoakin muutosta, nyt on maailmaa nahty jo ihan tarpeeksi, ja omasta mielesta elama alkaa olla jopa tylsaa! Muutosta kaivataan! Tama postaus piristi taas paivaani ja loi uskoa tulevaan (lapsiperhearkeen). Thanks!

    Tykkää

  7. Lasten myötä minun (voin kai sanoa meidän, mieheni ja minun) elämään on tullut enemmän aitoa iloa. Sellaista puhdasta elämäniloa, naurua ja riemua, hulluttelua. Ilman lapsia elämä oli hauskaa, mutta nyt voi olla joka aamu varma, että jollekin asialle saa päivän mittaan nauraa sydämensä kyllyydestä. Tänään esimerkiksi sille, kuinka mummit laitettiin järjestykseen pehmeyden perusteella…
    Välillä toki kaipaan aikaa ennen lapsia ja toisinaan jopa järjestän sitä ”ihan omaa aikaa”, mutta en kyllä vaihtaisi tätä elämää yhtään mihinkään :).

    Tykkää

  8. Tervehys pohojois-pohojanmaalta!
    Täällä yks sun vakituisista lukijoistasi. Joka ei yleensä viitsi kommentoija. Oon sen asian suhteen ällöttävän laiska 🙂
    Seuraan blogeja laidasta laitaan. Mä en ees osaa niitä ”kategorioida” (olipa kumma sana…) koska miellän kaikki lempiblogini elämänmakuisiksi. Sun blogisi on lämmin ja elämää täynnä! En ole varmaan sitä tyypillisintä lukijakuntaa blogissa koska olen 43vee lapseton nainen (mutta mustilla pilvilläkin on ne kultareunuksensa ja minun on sama rakas puoliso jo 17 vuoden ajalta ❤ )
    Mää oon joskus miettinyt, että kuinkahan laajoja skaaloja muilla ihmisillä onkaan seuraamissaan blogeissa?
    Aurinkoista viikonlopun jatkoa!

    Tykkää

  9. Oma elämä muutti totaalisesti suuntaa lapsen saavuttua. Olen myös elänyt parasta aikaa koko elämäni aikana.
    Lapsuus on niin ehdotonta ja ainutkertaista. Joka päivä teen tietoisia valintoja, en mieti kasvattavani lasta vaan sitä millainen aikuinen hänestä tulee. Tänä päivänä poikani sanoi ” sä olet oikea mestariäiti ”. Myönnän että nieleskelin muutamankin kerran.
    Tässäkin blogissa tämä ” lapsiperhearki ” on parasta. Vaikka moni varmasti seuraa kaiken muunkin takia tätä. Tämä vain subjektiivinen ajatukseni.

    Tykkää

  10. Hei,
    lueskelen melko usein blogiasi, mutta harvoin pääsen kommentoimaan asti:) Nyt oli pakko kommentoida! Kirjoitit niin kivasti tuosta, miten lapsiperheenä olo on mukavaa. Itse olen 23-vuotias, joten asiat eivät ole ihan ajankohtaisia vielä. Mutta ainakin minulle tuli tästä tällainen sanoma mieleen, että pitää nauttia aina siitä hetkestä, missä elää. Tietysti itsekin ajattelen perhekeskeisenä ihmisenä, että odottaa sitä arkea sitten kun joskus on lapsia. Mutta yhtälailla pitää nauttia tästä hetkestä, ja ajasta kun saa vielä olla nuori… Ihmiset haaveilee aina siitä mitä ei ole, ja pelkää sitä mikä on uutta. Pitäisi vaan antaa mennä virran mukana ja fiiliksen kanssa ja päätyy tuohon hetkeen, kun nauraa maha kippurassa naperoille:) Ylipäätänsä arki, millä kokoonpanolla ja missä iässä tahansa, pitää tehdä itselleen mieleiseksi ja kivaksi, että saa nauraa joka päivä vedet silmissä ja olla tyytyväinen 🙂

    Tykkää

  11. No mä tunnustan, että olen niitä ihmisiä jotka pelkää elämän ”loppumista” lasten myötä. Siksi tällaiset postaukset on tietenkin erittäin tervetulleita:) Tykkään nähdä maailmaa ja vaihtaa maisemaa silloin kun huvittaa. Tietenkään en tiedä, onko aina näin, mutta nyt tämä sopii minulle. Sinun elämä vaikuttaa kyllä erittäin kauniilta ja seesteiseltä:) Tärkeintä on kai nauttia jokaisesta elämänvaiheesta sellaisena kuin se on:)

    Tykkää

  12. kyllähän paljon myös riippuu taloudelliesta tilanteesta ja oikeesti minkälaisia ne lapset on. Jos olet herännyt 4 vuottan n. 5-15 kertaa yössä, istunut sairaalavuoteella syöpäsairaan lapsen kanssa, niin ei se elämä ole niin ruusuista kuin sen olisi toivonut, että istutaan muiden mammojen kanssa fiinisti kahvilla. Okei myönnän, että olen aika-ajoin katkera ja syystä miksi elämä toisia kohtelee silkkihanskoilla (en tarkoittanut Sinua) ja toisia rangaistaan pidemmän mukaan. Kyllä ne elämän realiteetit on ihan jossain kun velourpuvuissa kun tärkeysarvot menee kertalaakilla ihan muihin svääreihin.
    Kiva blogi sinulla ja kaikkea hyvää (pliis älkää käsittäkö tätä provosoivana viestinä) vaan ihan ajattelunaiheena ihan jokaisen, että nauttikaa elämästä jos teillä on kaikki hyvin. Turhat marinat ja valitukset pois, jos ns. pikkujutut ei mene aina niinkuin pitäisi
    t. Lintu, yhden enkelivauvan ja toisen sairaan lapsen äiti

    Tykkää

  13. Onni on oma piha, luonto ja perhe 🙂 Täälläkin hyvin lämmintä, nyt vaan käy kateeksi nuo teidän ihanat puistot ja pihat, me asutaan keskellä kaupunkia joten luontoa ei ole riittävästi ainakaan suomalaiseen makuun. Itsestäni on kiva lukea teidän perheen arkea, katsella kauniita kuvia Norjasta sekä asuistasi, mielestäni on paljon mielenkiintoisempaa lukea päivittäisistä asioista kuin pelkästään vaatteista 🙂 Ihanaa kevättä!

    Tykkää

  14. Ajattelin vähän samaa asiaa mitä ylläoleva Lintu mainitsikin – enkä todellakaan pahalla, mutta kuitenkin. Nimittäin onhan se ihan totta että sinua on siunattu kauniilla ja onnellisella perheellä, ja varmasti olet tehnyt paljon työtäkin hyvinvointinne eteen. Ihanaa että teillä on niin kaunis arki 🙂
    Mutta valitettavasti kaikilla asiat eivät ole niin hyvin. Mutta jokaisella on toivottavasti jotakin – edes jotakin hyvin pientä – ihanaa johon tarttua ja josta olla niin kovin onnellinen. Vaikka sairaudet varjostavat elämää, aina joskus varmasti pilkahtelee aurinko. Mutta onhan se kaukana siitä, että saisi laittaa omaa kotia ja leipoa ja temmeltää ihanien lasten kanssa päivittäin.
    Aurinkoista kevättä ihan jokaikisille! Täytyyhän myös ajatella niin, että on onni olla olemassa, sitäkään ei ole kaikille suotu. 🙂

    Tykkää

  15. Eikös olis vaan helpompi vaihtaa blogia jos ei jutut maistu? Meitä kun on täällä aika moni sitä mieltä, että tämä jos mikä ei ole sellainen blogi jossa vain itseään nostetaan jalustalle palvomista varten. Ihanaa aitoa pohdintaahan Johanna tuossa ylempänä esitti, ja kertoi omia oivalluksiaan elämästä.

    Tykkää

  16. Ei ole minkäänlaisia ennakkoluuloja perheellisiä kohtaan, paitsi että seura taitaa tehdä kaltaisekseen. Tollaisia yhden sanan lauseita kun on kovin nihkeää lukea, mikäli ei ole tottunut vastaavaan lapselliseen kommunikointiin.
    Muuten kiva blogi ja omia valintoja on turhaa puolustella kenellekään. Siitä jää vaan sellainen fiilis, että sulla olisi heikko itsetunto tai pitäisit omia ratkaisuja alempiarvoisina. 🙂

    Tykkää

  17. No niin, tätä vähän tarkoitinkin, usein puhe on niin negatiivista että itsekin ihan kauhulla odotin 😀

    Tykkää

  18. 😀 Hauska kommentti ja HYVÄ! Sulla ei sit ainakaan oo pahoja ennakko-odotuksia kuten mulla… Kuulostaa hyvältä suunnitelmalta 🙂

    Tykkää

  19. Tottakai jaksat ja pystyt 😉 Kummasti asiat vaan aina jollain tavalla onnistuu. Paljon onnea ja hyväa vointia rakausaikaan ❤

    Tykkää

  20. 😀
    Sitä ei vaan osaa yhtään ennalta kuvitella… et miten elämä muuttuu. Ja minäkin olen sitä mieltä että parempaan suuntaan 🙂

    Tykkää

  21. Ihanaa palmusunnuntaita<3
    Oli ihana postaus Johanna=) Olen kanssasi niin samaa mieltä, että kyllä arki lasten kanssa on ihanaaaa<3 Tänään meillä kaksi pienintä lasta lähti virpomaan ja voi miten iloisia virpojia tuli pääsiäismunien ja muiden ihanien patukoiden kanssa kotiin=)
    Ajattelen, että arki lasten kanssa on ihanaa ja elämä onnellista, vaikka joskus kotihommat ym tympii, niin perusajatus on kuitenkin ilo ja riemu!
    Meillä on iso perhe ja ollaan reissattu ulkomailla, Egyptin pyramidit ja vaikka mitä paikkoja kierrelty koko perheen voimin enkä antaisi niitä kokemuksia pois. Olemme mieheni kanssa matkustaneet vain muutamia kertoja kahdestaan, pääasiassa olemme tehneet kaikki rantalomat ja laskettelulomat koko perheellä=)
    Iloisia ja aurinkoisia kevätpäiviä kaikille, nautitaan meille annetuista pienistä ja vähän isommista elämän ihmeistä<3
    Lapsi, elämän suurin ihme<3

    Tykkää

  22. Kiva kuulla Anne. En sitten millään tavalla väitä, että ”kunnon elämä” vaatisi lapsia, vaan että lastenkin kanssa on aika kivaa ;D
    Kiitos kivasta kommentista, hauska aina kuulla minkälasta porukkaa siellä on 🙂

    Tykkää

  23. Just tota tarkoitan, että ”elämän parasta aikaa” voi olla koko ajan, myös lasten kanssa, sit siihen vaan sopeutuu eri tavalla. Myös ihanasti sanottu toi miten kasvatat aikuiseksi, niinhän se on… Taitaa olla aika ihana poikakin kun tollasta sanoo ❤

    Tykkää

  24. Minusta on ihana lukea lapsiperheen arjestanne. On mukava ettei joka tuutista tule sitä samaa mantraa siitä miten rankkaa lapsen kanssa on. Itse jaksan vakaasti uskoa, että elämä lapsen kanssa on sitä parasta aikaa elämässä. Toivottavasti sillä meillä se arki alkaa jo ehkä muutaman viikon päästä. Nytkin palmusunnuntaina mietin miten paljon enemmän tälläiset päivät saavat sisältöä juuri lasten kanssa.

    Tykkää

  25. Niin totta 🙂
    Aina, joko ilman tai lasten kanssa voi olla hyvä olla.
    Mun oli nyt vaan pakko myöntää, etten varsinaisesti haaveillut lapsista esim. sun ikäisenä ja kuitenkin tulin aika nuorena äidiksi. Kannustuksena muille, joita lapsiperhearki ennalta vain kauhistuttaa 😀

    Tykkää

  26. Minä olen kyllä ajatellut koko ajan, että lapsiperheen elämä on mukavaa 🙂 Tai no, ainakin koko aikuisiän kun on kasvanut ulos ylenmääräisestä biletyksestä ja vapaudenkaipuusta. Lapsiperheen elämää odotellessa!
    Kiitos kivasta blogista 🙂

    Tykkää

  27. Totta 🙂 Se juuri olisikin parasta, että aina voisi olla tyytyväinen. Aina kannattaa yrittää nähda asioissa pahaat puolet ja sopeutua… Kuulostaa hyvälle sun(kin) elämänmeno :)) En missään nimessa halua väittää, että lapsia pitäisi saada tai että se tekisi elämästä oikeampaa… mutta kivaa voi olla sekin ;))

    Tykkää

  28. Tottakai lintu, olen tosi pahoillani että sulla on ollut noin paljon huonoa onnea 😥
    Kuten sanoit, mulla on asiat hyvin, me ollaan terveitä ja sitä suuremmasta syystä yritän olla tyytyväinen ja kiitollinen. Kai teitä ärsyttäisi (enmmän) jos vaan valittaisin kaikista pikkuaisoista tai suuremmistakin, mitkä ei oo hyvin…? Minua ainakin ärsyttäisi -ja joskus ärsyttää ihmiset, joilla on kaikki hyvin ja siksi jaksavat valittaa jatkuvasti pikkujutuista.
    Hyvää jatkoa lintu ja haleja ❤

    Tykkää

  29. Hyvä kuulla sini, että on kiva lukea muustakin kuin vaatteista, niin munkin mielestä :)) Mutta silti aina ujutan niitä tänne väleihin 😛

    Tykkää

  30. Ihan totta.. yritän olla kiitollinen ja tyytyväinen ja itseasiassa voihan meidänkin elämä kaääntyä päällensä koska tahansa. Mitään ei pitäisi ottaa itsestäänselvänä..
    Tästä aiheesta on taidettu ennenkin puhua täällä; että en voi lakata laittamasta kotia ja leipomasta vain siksi että jollakulla muulla ei siihen riitä energiaa 🙂 Ehkä jopa saan vähan siirrettyä sitä energiaa! :))
    Kiva kommentti, hyvä ajatella näitäkin puolia välillä 🙂

    Tykkää

  31. Poistin valitettavasti kommentin, johon vastasit SM, täällä alkoi nyt kevätsiivous ja kommenttiboksin siistinäpito eheh 😛

    Tykkää

  32. Moikka Niina, pahoittelen nihkeää tekstiä ;D
    En oikeastaan kuvitellut puolustelevani omia valintojani, tarviiko ja voiko lastensaantia oikein mitenkään puolustella..?
    Mutta ihan totta, lastensaaminen ei ollut kovin ylhäällä mun suunnitelmissa nuorena naisena ja se mun tässä olikin tarkoitus myöntää, kannustaa muita että kivempaa tää voi olla kuin uskoisikaan :))

    Tykkää

  33. Oh, lapset on niin kiva ottaa mukaan kaikkialle. Ja voi että nekin tulee sitä arvostamaan. Jatka samaan malliin 😀

    Tykkää

  34. Juuri tota tarkoitin… että lapsiperheitä karsastavat tarvitsevat vähän muutakin matraa kuin ton tavallisen ”rankkaa, sotkuista, väsyttävää”… 😉
    Sulla on ilmeisesti LA lähellä? Oi ihanaa, paljon voimia loppurutistukseen ❤

    Tykkää

  35. Kiitos Verona, tykkää niiin teistä, jotka asian oivaltaa jo aiemmin 😉 Tai siis, lapsirakkaista ihmisistä saa aina niin lämpimän kuvan etenkin lapsettomista lapsirakkaista.. 🙂
    Kiitos kivasta kommentista :))

    Tykkää

  36. Tervehys taas !
    En ajatellutkaan, että olisit väittänyt ”kunnon elämän” vaativan lapsia 🙂 jokaisellahan meillä on omanlaiset elämämme suruineen ja iloineen. Meijän suru on ollut tämä lapsettomuus mutten sitä jaksa koko aikaa surra vaan pitää löytää niitä ilojakin. Olin vain niin hämmästynyt kun tajusin, että nykyään luen nautinnolla lapsiperheen arjesta kun vuosia sitten en olisi siihen pystynyt!
    Aurinkoa elämään 🙂

    Tykkää

  37. Itse olen vielä nuori (17-vuotias) eikä omien lapsien saaminen todellakaan ole ajankohtaista, mutta itse olen varttunut kahdeksanlapsisessa perheessa. Ja olen kiitollinen äidille joka jaksaa silti olla sitä mieltä että yksikään ei ole liikaa!:) Itse olen toiseksi nuorin, kohta lennän pesästä. Jäljelle jää enää pikkusisko (13v.). Ja äiti, joka on ”lopettanut elämisen” ( 😉 ) jo 19-vuotiaana, ja on siis elänyt yli 30 vuotta ns. ”sidottua elämää”, murehtii sitä kuinka hänellä ei sitten enää ole lapsia talossa. Tuntuu uskomattomalta miten paljon rakkautta voi meille lapsille riittää, kun jaksaa hoitaa kahdeksaa lasta eikä edes haluaisi heidän lähtevän kotoa.
    Ja sitten tuntuu hassulta kun joillakin ihmisillä on yksi tai kaksi lasta joiden kotoa lähtemistä he suorastaan odottavat, että pääsevät taas viettämään ”omaa elämää.” Mutta kukin tyylillään 🙂 Enkä tarkoittanut sinua! Mutta kunhan kertoilin. Että kyllä varmaan jokainen niitä omia lapsiaan jaksaa hoitaa ja nauttia arjesta 🙂

    Tykkää

  38. Heips tsipe!
    Oli ihana lukea sinun kommenttisi<3 Itse ison perheen äitinä ja ensimmäinen lentänyt pesästä, nuorena ensimmäisen lapsen saanut ja äiti olen ollut jo yli kaksikymmentä vuotta?! Uskomattoman pitkä aika ja silti edelleen niin onnellinen ja lapsistaan ylpeä äiti<3
    Kiva että olet saanut kokea hienon ja onnellisen, rakastetun lapsuuden=)
    Aurinkoista kevättä sinulle ja upealle äidillesi<3

    Tykkää

  39. Hei!
    En voi väittää ettäkö en joskus siihen arjen pyörittämiseen turtuis, pieniä lapsia kun on aina jotain pitää kantaa ja pukea jne. Mutta mitä elämäni olisi sitten ilman heitä? Kiitollinen olen että sain, vielä vähän vanhemmalla iällä (nuorimmaisen kolmesta synnytin 38 vuotiaana). Olen nauttinut täysin siemauksin näistä 7 vuodesta, ja juu kyllä meillä huudetaan joskus kovinkin lujaa, ja onneksi taas halataan. Ei minukaan mielestä lasten kanssa rankkaa ole, sehän on elämäniloa parhaimmillaan!
    Tutuissa on myös henkilöitä jotka eivät halua omia lapsia, ja en ole heidän elämänvalintaansa mitenkään puuttunut. Mikä minä olen sanomaan miten pitää elää? Ja sitten toisaalta on ihan meissä aikuisissa ihan pöllöjä tyyppejä joiden ei olisi koskaankaan pitänyt vanhemmiksi ryhtyä, jonkinnäköistä keskenkasvuisuutta havaittavissa: http://www.iltalehti.fi/perhe/2011041613559496_pr.shtml
    Minusta nuo haalarit, jotka tuntuvat olevan nyt in, aika ”miten sanon tämän niin että niiden käyttäjät ette suuttuisi” mutta siis jotenkin hassun näköisiä. Mutta kyllä tuokin asu sinulle Johanna ihan hyvin sopii, loppuen lopuksi näyttävät mukavantuntuisilta pitää.
    Aurinkoa, nyt sitä on täälläkin.
    Eeva, (Ainon(kin) äiti Treelta)

    Tykkää

  40. Kahden lapsen äitinä voin sanoa, että meidän arkeemme on mahtunut niin iloa kuin suruakin. Ihan pikkulapsiaikaan olisin varmaan lukenut Johannan blogia aivan haavi auki (heh, sopiikin hyvin Kalastajan vaimon blogin lukemisilmeeksi). Meidän elämämme oli siihen aikaan jpkaisesta päivästä hengissä ja järjissään selviämistä.
    Nyttemmin, kun lapset ovat kasvaneet, olemme mieheni kanssa taas ALKANEET ELÄÄ, meillä on omia menoja ja aikuistenkin juttuja – yhtään väheksymättä lastemme yhä tarvitsemaa huomiota ja hoivaa. Mutta huomaan, että saan voimaa niistä rankoista asioista selviytymiseen, kun otan välillä rennommin ja asennoidun asioihin vähemmän ryppyotsaisesti. Höpsöttelen vaateostosteni kanssa, meikkaan ja kokeilen erilaisia ”lookeja” ja nauraa käkätän hyvän ystäväni kanssa.
    Samalla tavoin saan voimaa Johannan blogin lukemisesta. Johanna napsii arjestaan kivoja pikku juttuja, joihin on itse tyytyväinen. Eikös terveen itsetunnon ja elämässä henkisesti tasapainoisena selviytymisen yhtenä ehtona ole, että jokaisessa päivässä olisi edes yksi asia, johon on tyytyväinen : )

    Tykkää

  41. Ihanan elämänmyönteisen postauksen olit tehny 🙂 Kiva, että kaikki ei aina vaan varottele siitä, että oma elämä päättyy, kun saa lapsia. Olen itse nuori vaimo, eikä meillä ole vielä lapsia. Ihmisten varoittelut saa vain pelkäämään enemmän sitä lasten saamista :/ Haluaisin kuullakin enemmän siitä, kuinka kivaa lapsiperheen arki voi olla 🙂 Ja voihan niiden lastenkin kanssa matkustaa ja elää ihan huippua elämää? Ainakin uskon niin. Asia ei vielä ole kovin ajankohtainen, kun elämässämme on tapahtumassa paljon muitakin isoja asioita, mutta sitten, kun se on, haluaisin odottaa sitä uutta vaihetta elämässä iloisin mielin, enkä kauhuissani.
    Sinulla on ihana blogi 🙂 Mukavaa kevättä 🙂

    Tykkää

  42. Juu anne oli vaan pakko sanoa 😀 Sun kommentit onkin ollut ihanan positiivisia.. Täälläkin on nimittäin ollut joskus puhetta lapsettomuudesta kärsivistä ja siitä, miten heidän on joskus ollut vähän kurjaa lukea tätä blogia… Siksikin ihana kuulla juurikin tuo sun hämmästyksesi aihe :)) Mahtavaa.
    Elämässä tosiaan on monia monia ilon aiheita. Kuten vaikka pitkäaikainen puoliso 😉
    Aurinkoa 🙂

    Tykkää

  43. Ihana juttu 🙂 Hauskaa kuulla noin isoista perheistä, onhan se ihanaa kun on noin paljon sisaruksiakin!
    Jokainen tosiaan tyylillään, mutta minuakin kauhistuttaa ajatus lasten muutosta… onneksi mun kohdalla siihen on vielä tovi! ;D
    Ja ihanaa kuulla tsipe, miten arvostat äitiäsi. On varmasti kasvattanut hyvin teidät ❤

    Tykkää

  44. Moi, se on sellanen ohjelma joka sun pitää ladata ensin omalle koneelle. PhotoScape nimeltään 🙂

    Tykkää

  45. No näin on Eeva ihan totta joka sana. Elämäniloahan se juuri on! Täytyy vähän sattua ja tapahtuakin, tunteita laidasta laitaan, tehdä vihreitä ja miettiä taas vähän jne jne. Ei se ole rankkaa, se on vain elämää 😀
    Hihi haaleareistakin voin sanoa että totta joka sana, eihän tällasia haalareita nyt oo aikuisten ihmisten päälle tarkoitettu, mutta voi vitsi jostain syystä tykkään kovasti näistä 🙂 Kai se on se mukavuus sit 😛
    Aurinkoa :))

    Tykkää

  46. Kiitti kivasta kommentista… Luulen, että noita ”haavi auki lukijoita” on muitakin hehe 😉 Meitä on vaan erilaisia ihmisiä… Mutta sun tavoin luulen, että pieni höpsöttely auttaa kovasti aina 😀 Tekee juttuja niin omaan tahtiin kuin pystyy ja muistaa itsensäkin ihan arjessa 🙂
    Hyvä toi sun viimeinen lause, en ollut kuulutkaan ennen!

    Tykkää

  47. Onkohan jossain vaiheessa ollut valloillaan käsitys ja kuva ihanasta lapsiarjesta kun sitä on niin ruvettu varoittelemaan? ;D Joskus 50-luvulla kun vaimot oli kotona ja lapset rusetit tukassa kohteliaina ovella vastassa töistä palaavaa isiä 😉
    Viime vuosikymmenet onkin sit pidetty huolta ettei kukaan luule lapsia helpoiksi hih.
    Lasten kanssa moni juttu on tosi mielekästä, tulee tehtyä juttuja, jotta lapset saisi kokemuksia.
    Kiitos ja kivaa kevättä myös!

    Tykkää

  48. Äääää, Johanna, taas sä piristit mun päivän! Arvaa vaan kuka alkaa samantien siivoamaan ja hakemaan pajunoksia maljakkoon? :>
    Tälläiset kehut täältä ruudun takaa saat 17v tytöltä, joka eksyy kerta toisensa jälkeen sun blogiin. 🙂 Tänään tajusin, että syy, miksi aina palaan on se, että sulla on vaan niin hemmetin upea blogi! :> Otat ihan hirmu-upeita kuvia ja sun kirjoitustyyli on niin mukaansatempaiseva, että! 🙂 Tää blogi on todellakin mulle se akkujen lataamis -paikka, jossa saa hetkeksi unohtaa oman elämän kiireet ja lukea vaan mitä Johannalle ja pikku Ompulle ja Ainolle kuuluu. =) Kiitos upeasta blogista! ?

    Tykkää

Jätä kommentti Libris Peruuta vastaus