Mun maun mies

Saatuani haasteen Bisquitilta kertoa miesmaustani kuvien muodossa, innostuin välittömästi. Jee, miten hauska ja helppo haaste! No ei todellakaan ollut. Olen miettinyt kaikkina (no ainakin monina) vapaahetkinäni kuka vois olla mun mielestä niinku komea hehe. Ihan törkeän vaikeeta!

Voisi siis luulla, ettei mulla oo mitään selkeää miesmakua. Ennen kaikkein komeinta ja parasta ja kultaisinta omaa miestäni (hehe) olen tapaillut miehiä, jotka niin ulkonäöllisesti kuin taustoiltaan poikkeavat huomattavasti toisistaan. Lyhyttä ja pitkää. Amistaustaista ja tohtoritutkintoista. Intohimoisesti urheilevaa, pulleroa nörttiä. Ei mitään selkeää kaavaa.

Mutta tarkemmin ajateltuna mun maun miehissä on ollut paljonkin yhteisiä tekijöitä. Pilke silmässä -se on kai se tärkein. Itsevarmuus. Kokemus -elämänkokemus ja vakaus, rauhallisuus. Kaikki ovat olleet minua vanhempia. Se, että miehellä on joku oma juttu, josta se on kunnolla kiinostunut. Jopa intohimoisesti. Jopa enemmän kuin minusta! Kyllä. Tarvitsen omaa tilaa. En miestä, joka roikkuu helmassa koko ajan.

Niin että loppujen lopuksi tää haaste meni siihen, että hain googlen kuvahausta komeita miehiä ;D Ou jee en ookaan aikoihin tuntenut itseäni hassummaksi :)))

Isoissa kuvissa on ekana Kauniissa ja Rohkeissa Nickiä näyttelevä tyyppi -koska se muistuttaa niin mun omaa miestani 😉 Sen alla on sit joku Googlen kuvahausta löytynyt -paras niistä hehe.

Ylin kolmesta on norjalainen Aksel Lund Svindahl, joka ihan oikeesti pääsis aina mun listalle, ihanan iloinen tyyppi. Todellista pilkettä silmässä 😉 Keskellä on niiiin kauhea (norjalainen) Alex Rosen, ettei siitä voi olla tykkäämättä 😛 Saa aina hymyilemään! Viimeisenä on näistä miehistä ehdottomasti coolein, norjalainen Peter Peters… Mutta siitäkin tykkään oikeastaan vain, koska se oli X-factorissa niin sellanen, no sanotaan herkkä, mutta itsevarma.

Tottakai maailmassa on paljon komeita, kivan näköisiä  miehiä, mutta jotta mun maun mukaisia… siihen joukkoon onkin sitten tosi vaikeaa ottaa ketään, jota ei ”tunne”. Jonka käyttäymistä ei ole nähnyt, elekieltä ja habitusta. Ulkonäöllisesti minuun ei ehkä tee vaikutusta itseään kovasti siloittelevat, pikkupoikamaiset nuoret miehet (saanko sanoa esimerkin; jalkapalloilija Ronaldo hehe), vaan tosiaan vähän sellanen karaistuneempi rauhallinen herrasmies. Ns. kauneusvirheitä saa -ja pitääkin löytyä, ja persoonallisuutta.

Kertokaa Te toki kommenttiboksissa millainen mies on teidän makuunne! ;)) Can’t wait to hear… 😛

Moikka taas, ihan liian kiireinen Johanna kuittaa ja kiittää kommenteista, HUOMENNA vastailen :))

104 vastausta artikkeliin “Mun maun mies

  1. toi oikean puolen keskimmäinen….tuli vähän mitä ihmettä fiilis mutta ehkä toi kuva on vaan hassu 😀
    mutta toi oikeen puolen ylin…..siinä on sitä mieskomeutta aivan yltäkylläisesti 😀
    hehe kiva et sunki blogiin tuli tää ”listaus” 🙂

    Tykkää

  2. Andreas Thorkildsen! En yhtään tiedä millainen henkilö on kyseessä mutta ulkonäöllisesti kelpaa kyllä. Seuraan keihäänheittoa orjallisesti aina kun sitä telkkarista näytetään.

    Tykkää

  3. mä tykkään kans tuosta kaunareiden jack wagnerista, se näyttää vähän sellaiselta ”australialaiselta david bowielta” 😀 ja oon usein ajatellut samoin että sun miehes muistuttaa sitä ulkonäöllisesti! itse oon 28v ja munkin makuun on enemmän 35-40v miehet parikymppisten sijasta. miehethät ne vaan komistuu ja muuttuu karismaattisemmiksi kun ikää tulee lisää. ja tärkeintä on juurikin se pilke silmäkulmassa ja tuo mainitsemasi asia, että miehellä on myös ”oma elämä” eli intohimoisia harrastuksia, että jää aikaa myös itselle. en ole koskaan ymmärtänyt naisia jotka loukkaantuu miestensä harrastuksista ja haluaa koko ajan nysvätä yhdessä. mutta makuja on monia 🙂

    Tykkää

  4. Mä olen itse vasta 23v, mut muhun iskee kaikki vanhemmat herrasmiehet. Mel Gibsonista Simon Bakeriin. ❤
    Siis näyttelijöistä.
    Lisäksi olen aina huomannut ihastuvani helposti ns. nörttipoikiin eli pitkiin ja silmälasipäisiin. 😀 Aviomieheni kuuluu tähän samaan nörtti-sarjaan. ❤
    Miesmakuja on niin erilaisia. 🙂

    Tykkää

  5. Oo, kiva aihe! Minun ehdoton ikisuosikkimies on Bruce Willis. Minuun vetoaa kaljut miehet, jotka näyttävät lempeiltä, mutta joissa särmää. Samalla myös sänkipartaiset ja tukka vähän ylikasvanut -tyypit vetävät puoleensa 🙂 PItkä tai lyhyempi, vahva tai heiveröisempi, ei silläkään ole niin väliä 🙂
    Urheilijoista ihailen itsevarman näköisiä veijareita. En pidä kiiltokuvapojista 🙂

    Tykkää

  6. Itse oon lähes aina tykännyt tummista ja pitkistä miehistä. On niitäkin sattunut,että joku vaaleakin on herättänyt mielenkiinnon mutta kaava on yleensä tumma ja pitkä.
    Asun Madridissa ja täällä näkee paljon niitä tummia mutta monesti en vois kuvitella olevani semmoisen kanssa koska ne on niin siloteltuja ja jotenki luulen,että koska oon itse tämmönen tyypillinen lappilainen muija, en mikään kovin hienostunut, niin en vois olla sellaisen miehen kanssa joka ois liian hienostunut, esim. enemmän ku minä,hehe. Tällä hetkellä seurustelen ja tällä miehellä on just ne parhaat puolet: tumma, pitkä ja oikeasti tuon kuoren alla, se vaikuttaa monesti jopa enemmän suomalaiselta juntilta ku minä 😛

    Tykkää

  7. Olen ihan samanlainen siinä, että minäkään en heti osaa nimetä välttämättä mitään selkeitä ulkonäkökriteereitä, luonne ja persoonallisuus on sitäkin tärkeämpiä. Minulle tärkeitä:
    – ei laiska! En kestä, jos vaan maataan sohvannurkassa ja koko ajan täytyy patistaa hääräilemään.
    – pitää huolta itsestään! Ulkonäöstä, kunnosta, edes jonkun verran.
    – tavoitteita elämässä! Ei voi vain haahuilla päämäärättömästi ja esim. bilettää vaan joka vklp.
    – rauhallinen, mutta hyvällä tavalla itsevarma!
    – huumorintaju!
    – rentous!
    That’s it :)).

    Tykkää

  8. Niin kuin aikaisemmin mainittiinkin jo Bruce Willis. Paul Walkerissa on joku kanssa joka vetoaa. Tässä taas tänäkin kevään kun on alkanut näkymään moottoripyöriä niin se pärrä tekevän ihan mistä vaan miehestä komian 😀

    Tykkää

  9. Ehdottomasti, minunkin maun mukaan miehessä täytyy olla ”särmää”,ei liian kiiltokuvapoikaa mulle.
    Saattavat olla sikäli hyvännäköisiä mutta ei komeita makuuni kuitenkaan.
    Juu,ei roikkumista.Itsevarma,omat mieltymykset.
    Yhden kuvan perusteella en osaa pitää juuri ketään ihastuttavana.
    Täytyy nähdä ilmeet,eleet,olemus, ne vasta täydentävät sen kokonaisuuden.
    Julkuista voisin mainita Timothy Olyphantin (mieluiten mulipää versiona;),
    Daniel Graig,Vin Diesel..

    Tykkää

  10. Ai niin ja pakkohan tähän on lisätä Suomipoikkarna vielä, eli pikku tytöstä asti -Teemu Selänne! 😀

    Tykkää

  11. Moi! Kyllähän sitä aina kuolaa näitä komeita miehiä tv:stä, esim. urheilijoita ja joitain näyttelijöitä. Mutta kuiteskin mies mun makuun on semmonen nallekarhu, siis ehkä vähän pyöreämpikin, rintakarvat ja parransänki on melko must. Idols-voittaja Martti Saarinen vois olla aika lähellä 🙂

    Tykkää

  12. Hehe, yllättävää kyllä mullekin olis tosi vaikeeta tehdä tämmönen kuvakollaasi oman makuni miehistä. Itselleni kun se ulkonäkö ei ole hirveen tärkeä kriteeri. Tottakai ulkonäön täytyy jotenkin viehättää, siihenhän sitä yleensä ihastutaan. Pilke silmäkulmassa, terve itsevarmuus ja positiivisuus taitaa miehestä tehdä mun silmissä viehättävän. Ei siis ole väliä. onko pitkä tai pätkä, laiha tai ei-niin-laiha, kun noi on noi kolme ”kriteeriä” kohdallaan. Jos nyt pitää nimiä mainita, niin ekstrasydämentykytyksiä aiheuttaa tietysti Johnny Depp, Paul Bettany…Brad Pitt of course….Ja sä Johanna varmaan tiedät tän Himmelblå-sarjan? Niin se Roy on kyllä ihan ylisöpö 😀 Tykkään muutenkin vähän rassukkamiehistä, tää on varmaan sitä naisten hoivaviettiä!? 😀

    Tykkää

  13. Ehdottomia suosikkeja on pari; Pierce Brosnan ja George Clooney=). Miehessä pitää olla vähän karskiutta ja elämänkokemusta (ikää). Eli myös Bruce Willis tietysti!

    Tykkää

  14. Itselläni olen huomannut sen, että jokainen seurustelukumppani on omistanut todella tummat, isotkin, ruskeat silmät. Niillä mut ilmeisesti sulattaa helposti! Toinen on se, että pituutta löytyy aina runsaasti.Mistään pikku-ukoista en kiinnostu edes.. heh:D

    Tykkää

  15. Mä en kyllä oikein osaisi ulkonäöllisesti sanoa omaa miesihannettani mutta mä ihastun selkeästi itsevarmoihin maailmaa nähneisiin nörtteihin:) Aika mahdottomalta kuulostava yhdistelmä mutta niitäkin löytyy;) Miehen pitää olla pitkä, herrasmies ja ennenkaikkea älyllisesti haastava;)

    Tykkää

  16. Mä olen ehkä hieman outo tässä asiassa, mutta mulla ei koskaan ole ollut varsinaista ulkonäöllistä miesihannetta. Eikä esimerkiksi kadulla kukaan mies koskaan ole kiinnittänyt huomiotani tyyliin ”onpa komea”. Vika on siinä, että he ovat minulle ihmisiä muiden joukossa, tuntemattomia.
    Kaikki mun seurustelujuttuni (oi niitä kaukaisia aikoja, nykyisen kanssa kun pidetty yhtä jo reilut 14v) ovat lähteneet aina jonkinasteisesta tuntemisesta. Kun siinä sitten paremmin toiseen on tutustunut, niin joko välillämme on ollut tietynlaista kemiaa tai sitten ei. Ja sellainen poika/mies, jonka kanssa sitä kemiaa on ollut, on muuttunut koko ajan vetävämmän näköiseksi mun silmissäni, kun olemme tutustuneet paremmin. Kuulostaa ehkä ihan pähkähullulta. Äh, mä en oikein osaa edes selittää tätä…:D
    Luonteenpiirteissä näillä entisillä ja nykyisellä tosin on ollut paljon yhteistä. Tietynlainen fiksuus, rauhallisuus, vastuunotto omista asioista, kunnollisuus, rehellisyys, luotettavuus, elämäniloisuus, huumorintajuisuus, urheilullisuus (tosin hyvin erilaisten lajien parissa) jne. ovat yhdistäviä tekijöitä.
    Yritän vielä esimerkin avulla valaista mun ylläolevaa hengentuotostani. Mun suuri suosikki näyttelijöiden joukossa on hyvin pitkään ollut Hannu-Pekka Björkman. Hänessä on jotain selittämätöntä, mikä vetoaa. Jotain, mikä kumpuaa hänen sisältään. Mitä enemmän olen hänen haastattelujaan vuosien varrella lukenut/kuunnellut, sitä enemmän olen hänen ulkonäköönsäkin viehättynyt. Eli mulla ihan selkeästi vaikuttaa koko paketti, kokonaisuus.

    Tykkää

  17. Ihana kysymys! Mun ihannemieheni on Jason Lewis (eli Smith Jerrod SATC:stä). Ulkonäöllisesti ihanan skandinaavinen. Luonteesta en tiedä, mutta sellainen luonne mun miehelläni saisi olla kun sillä siinä sarjassa on. Joka kerta tulee kyynel silmään, kun Smith leikkaa tukkansa Samanthan syövän takia itsekin. *huoh*
    Toinen ihanuus on sitten Johnny Depp, jossa vaan on SITÄ jotain. Uppoaa muhun jopa Pirates of the Caribbean -leffoissa. Huumori miehessä on erittäin tärkeää.
    Oon miettinyt paljonkin (näin pitkään sinkkuna olleena) tuota kysymystä erityisesti koulutuksesta. Itse olen ammattikorkeakoulusta valmistunut, en siis akateemisesti koulutettu, mutta peruskoulutun jälkeen kuitenkin useita vuosia opiskellut. Miten paljon sillä on merkitystä? Kuinka paljon nyky-miehen itsetunto on kiinni naisen koulutuksesta, palkasta tai älykkyysosamäärästä (joka ei tietenkään liity opiskeluihin mitenkään)? Suomessa pyörii tällä hetkellä Liv-kanavalla brittiläinen Get me married! (Järjestäkää minut naimisiin) -ohjelma, jossa intialaistaustainen naisjuontaja etsii brittiläisille puolisoa järjestetyn avioliiton tyyliin. Hän pitää erityisen tärkeänä puolisoiden samanlaista taustaa (vanhempien luokka ja tulot, oma työ ja siihen eteneminen, ym.). Mielenkiintoinen ohjelma sinänsä, mutta miten sitten todella löytää se elämänkumppani? Sen kun tietäisi 🙂

    Tykkää

  18. Näitähän on monta… mäkin ihan innostuin! Mun miestyyppi on selkeästi sellainen suomenruotsalainen älykkölook tyyliin Peter Nyman (jos nyt tiedät kuka se on)… ja oon mennyt sellaisen kanssa naimisiinkin. 🙂
    Muita ihkuja: ihan ykkönen on Colin Firth. Ja sitten tanskalainen näyttelija Mads Mikkelsen, ja ruotsalainen Mikael Persbrandt. Nämä kaksi viimeistä on vähän pahiksia, silleen hyvällä tavalla. Tosin niitä Persbrandtin huumekäryjä en todellakaan hyväksy.

    Tykkää

  19. Siis mun unelmien mies oli päässyt sun listalle: Aksel Lund Svindal, ah, siinä silmä lepää ❤
    Mä aina ajattelin, että muutan Norjaan ja menen naimisiin norjalaisen miehen kanssa. No, mies on savolainen ja asutaan Suomessa, elämä silti ihanaa, ja ainahan voin fiilistellä tän sun blogin kautta 😉

    Tykkää

  20. Mun täytyy sanoa että riippuu ihmisestä joskus olen ihastunut suoraan luonteeseen joskus taas kun olen nähnyt jonkun ihanan näköisen miehen niin olenkin ihastunut suoraan ulkonäköön. Niinkuin nykyisen poikaystäväni kanssa kävi. Kun näin hänet ajattelin vain että tuon minä haluan, onnekseni hän omasi ihanan luonteenkin!

    Tykkää

  21. Ai niiiiin!! Ihanaa Hanna, kun muistutit – MIKAEL PERSBRANDT 8)))) Uu mamma mia siinä on mies minun makuun! Yleensä en niinkään lämpene julkkiksille (kuten tosi moni muu mielestäni tekee), en lämpene johnnydeppeille tai bradpitteille, mutta aaah, Mikael ❤ ❤ Mmmmm……..

    Tykkää

  22. onks siellä norjassa mitään juttua mediassa jääkiekon mm-kisoista? tai seuraako ihmiset muuten niitä yhtään? mietin vaan kun norjalla on luistanut aika hyvin nyt, että kiinnostaako siellä ketään kuitenkaan noi kisat, kun suomessa on niin iso juttu aina:D

    Tykkää

  23. Patrick Swayze…. ihan ehdoton…. Samuli Edelmann… Karismaattisia!!! En myöskään pidä siloposkipojista ja pelkkä ulkonäkö ei tee kenestäkään komeaa. Luonne, käytös ja miehekkyys!!

    Tykkää

  24. Mads Mikkelsen mullakin yks aika ihana, aah se tv-mainos jossa se hyppää uima-altaaseen ja ilakoi rannalla perheensä kanssa. Ah ah ah ! 😀
    Ja sitten tykkään Mikael Persbrandista ja Ola Rapacesta -ruotsalaisista yleensäkin, vaikken edes tunne yhtään ruotsalaista tyyppiä ! 😀 Joku niissä vaan on.
    Persbrandista vielä että edes tämä huumekohu ei oo laimentanut ihastusta häneen -päin vastoin. Pahis , wau !
    Ja sitten, Jude Law on nykyään mun miesihanne nro one! Vaikka nuorempana oli vaikka mitä mukamas teini-ihastusta Tom Cruiseen ja Samuli Edelmanniin. Mutta eihän se kestänyt 😉
    Nyt Jude vaan on niin ? paras ! ! Muut olen hylänny.
    Hauska haaste !

    Tykkää

  25. Iiiihanan piristävä keskustelunaihe tylsään tiistaihin! Jos pitäis tehdä Frendien mukaan sellainen lista viidestä julkkiksesta niin kyllä olis vaikeeta! Eikö kellekään muulle tullut (heti!) mieleen Ruotsin ihana Alexander Skarsgård? Niiiiin ihana!! Pidän myös Colin Firthistä (Mr. Darcy <3). Vähän vanhemmistakin miehistä löytyy seksikkyyttä. Alan Richman on mun oma (outo?) suosikki! Suomalaisista mainitsisin näyttelijä Antti Luusuaniemen… Ja täytyy vielä lopuksi todeta, että oma mies on silti ylitse muiden, koska se ei ole seksikäs ainoastaan erinomaisesti onnistuneissa (ammattilaisten ottamissa) valokuvissa, vaan myös pestessään tiskejä kalsareissa tässä meidän arjen keskellä! 🙂

    Tykkää

  26. Nauratti tuo Mads Mikkelsen -kommentti, sillä se mainos on minustakin ihana ja aiheuttaa välitöntä huokailua…
    Bruce on tullut täällä jo ties kuinka monta kertaa ja tulee taas. On mun ikisuosikki aina vaan. Ehdottomasti myös ilman tukkaa. Nam.
    Kyllä semmoinen pilke silmissä on se kaikkein tärkein, jos ulkoista viehätystä mittaillaan (ja sen jälkeen kiva beba).

    Tykkää

  27. Tää oli itse asiassa hankalampaa kuin kuvittelin, sillä munkin maku (ulkonäöllisesti) muuttuu päivittäin. Tykkään Teemu Selänteestä, varsinkin nyt vähän vanhempana.
    Dr House eli Hugh Laurie on kuuma, vähän sellainen paha poika.
    John Krasinski on taas jollain tasolla suloinen, sellainen et sen kanssa varmaan olis tosi hauskaa yhdessä 🙂

    Tykkää

  28. Ihana postausidea, näitä juttujahan tulee toisinaan kelailtua ja tyttöjen kanssa funtsittua, että kuka se ihanin on. 😉 Johnny Depp on ollut omalla listalla todella kauan ja yksi näyttelijä kehen olen vasta jokunen vuosi sitten ihastunut, Robert Downey Jr. Niissä miehissä on vain jotain…joku tässä keskustelussa mainitsi Sinkkareissa näytelleen Smith Jared-komistuksen, häntä kyllä kelpaa katsella varsinkin ko. sarjassa. 🙂

    Tykkää

  29. Ihan mielettömän hauska postaus..Oon nyt miettinyt noin 20 min niitä juttuja, joita miehessä kiinnitän huomiota ja on ihan mielettömän vaikea tehtävä 🙂 Komeitakin on niin erilaisia; .ehdottomasti juuri Kauniiden ja Rohkeiden Nick eli siis aikoinaan Melrose Placessakin näytellyt Peter kuuluu suosikkeihin sekä tuo Josh Duhammel..ja onhan niitä muitakin, on kiiltokuvapoikaa kuten David Beckhamia ja Lipstick Jungle tv-sarjassa esiintynyttä ”Kirbyä”, vähän karskimpaa Robbie Williamsia ja surffipoikia sun muita..
    Sitten mietin tarkemmin miestä, jota nyt tapailen ja sen myötä tajusin, missä kiinnitän esim. suomalaisessa miehessä huomiota; se on parran sänki!!!! Sänki tekee säntillisestä ja rauhallisen oloisesta miehestä jotenkin jännittävän arvoituksellisen, mutta kuitenkin karismaattisen. Tällä hetkellä tällä tapailemallani miehellä on lähes aina pieni sänki, ja lisäksi kasvoissa iän tuomia juonteita suupielissä.Noihin oikeastaan hänen ulkonäössään ihastuin…Niin ja niihin silmäripsiin ja suoraan hammasrivistöön..eli ilmeisesti aika moneen asiaan.. 🙂 Tietysti myös luonteella on erittäin paljon merkitystä, joka oikeestaan sitten osoittaa sen, että miten tarinamme ikinä jatkuukaan… mutta pakko myöntää, että välillä sitä jää vaan tuijottamaan kasvoihin ja sydän meinaa pakahtua…

    Tykkää

  30. Äly, empaattisuus, komeus, sporttisuus ja terve itsetunto vetoavat. Rento ja samaan aikaan konservatiivinen tyyli ovat plussaa. Sellaisen miehen onnekseni sainkin vierelleni. ❤

    Tykkää

  31. Tää oli hauska!! Ja tästä tuli mieleen, että mut haastettiin tekemään tämä jo ajat sitten… NYT otan ohjelmaan 🙂

    Tykkää

  32. Kyllä mun listan ykkösenä on ollu jo kauan aina yhtä ihana Liam Hemsworth! Jokin siinä viehättää<3 Niin, mut onhan näitä muitakin ihanuuksia esim. ruotsalainen hiihtäjä Marcus Hellner, venäläinen jääkiekkoilija Aleksei Tereshtshenko ja tietenkin Sidney Crosby ! Pidän jos miehet ovat , tietenkin komeita :D, mutta myös menestyneitä ja arvostettuja saavutuksistaan maailmalla. Jos joskus tollaasen sais omaks niin ai että<3

    Tykkää

  33. Namsk toi Fergien mies ja sit Hangoverissa näytelly söpöliini, jolla tullu just bänät sen sinkkuelokuvien tyttelin kans. Mikä sen nimi nyt onkaan?? Onpas hauskaa höpötellä joskus näin turhanpäiväisiä!! Hih:)

    Tykkää

  34. AHH tuo josh duhamel, siinä on mies mun makuun. katoppas leffoja missä se näyttelee, se on tosi rakkautta heti ensi silmäyksellä 😉

    Tykkää

  35. Heips Johanna!
    Ihana aihe=) Sait taas hymyn nousemaan huulille kun luin postaustasi=D Olen tumman miehen (suomalaisen kylläkin) vaimo ja olen aina tykännyt tumma hiuksisista miehistä;D Miehessä pitää olla myös tiettyä rentoutta ja rehellisyyttä!
    Aloin miettimään jotakin muuta komeaa miestä kuin omani;O niin yksi ylitse muiden on mielestäni ollut jo vuosia, on Teemu Selänne, niiiiin ihanan symppis ja komea tumma mies<3

    Tykkää

  36. Ei kuule… se oli paras kuva mitä tosta tyypistä löysin, se ON ihan karsea ;D Karsean ihana 😛

    Tykkää

  37. Miten sattuki ku tänään just kaverin kans keskusteltiin, että miten erilailla ihmiset näkee jonku ihmisen, siis toisen mielestä aivan hitsin komee on toisen mielestä ihan perusmiehen näkönen. Kauneus on katsojan silmässä, näinhän se menee. Ite aina ajattelen ku puhutaan komeista miehistä, niin miehen täytyy olla tumma, vähä parransänkeä, tyylitajuinen.. Kuitenki varmaa jokainen tyyppi, johon oon ihastunu nii on ollu vaalee 😀 Se on vaan aivan muissa asioissa se mihin ihastuu. Rick Malambri, siinä on aikalailla sen näkönen mies, ( googletin ”komea mies” ja sieltä ton bongasin 😀 ) joka vastaa mun käsitystä komeasta miehestä 😀

    Tykkää

  38. Niin moni tykkää Johnny Deppista, miksei se oikein kolahda minuun? (Ja miks toi kauhea Alex Rosen sen sijaan kolahtaa?? :D)

    Tykkää

  39. On kai ihan åålrait tyyppi, sinkkukin nykyisin 😉 Hyvä paketti kyllä tosiaan, jos on niin kiva ja vaatimaton kuin miltä mediassa vaikuttaa!

    Tykkää

  40. No itseasiassa älykkyys on tosiaan hyvin tärkeä piirre, jäi vaan nää ”sisäiset avut” vähän huomiotta kun niin epätoivoisesti etsin ulkonäköön liittyiviä asioita ehheh. Mutta voin kertoa esimerkin pojasta, jonka kanssa lukiolaisena kävin treffeillä mäkkärissä… Poika luki taululta ”Happy Meal” ihan tosissaan suomensi sen ”Iloinen mieli”. En jaksanut enää edes yrittää jutella sen kanssa mitään. Sori , ei sais kai niin helpolla luovuttaa 😛 Mutta ehkä paremmin kuvaisi tässä tapauksessa mun kriteerejä sana ”sivistynyt” kuin älykäs… molemmat hyvin tärkeita piirteitä miehessä, kyllä.

    Tykkää

Jätä kommentti Hanna Peruuta vastaus