
…Hurraaaa!
17.mai. Norjan kansallispäivä.
Perustuslain päivä 1814.
Vuoden kohokohta.













^Paikallisten ”abien” juhlintaa vietetään Norjassa oikeastaan koko kevät ja se huipentuu kansallispäivään, jolloin russet ajelevat autoillaan kulkueissa. Pääsykokeisiin lukeminen on täällä vieras käsite, sillä jatko-opiskeluihin haetaan lukiopaperiden perusteella.

^Bunad, Norjan kansallispuku on uskomattoman suosittu juhlavaate. Se on tavallista saada ripillepääsyn yhdetydessä lahjaksi ja tavattoman kallis hankkia ”muuten vaan”. Koko puvun tulee olla käsityötä kirjailuja myöten ja koristeiden vähintäänkin hopeaa. Tässä mun hyvän ystäväni bunad Telemarkista -jokaisella alueella on omanlaisensa ja -värisensä bunad.

Me käytiin katsomassa kolme kulkuetta… eikun yhdessä nistä käveltiin itse!


Hipi hip HURRAA, se on ohi 😉
Meille tuli svigers eli appivanhemmat aamulla klokken yhdeksän ja minuutti heidän lähtönsä jälkeen iltapäivällä kaksi ystäväparia grillaamaan… Täyteläinen päivä täytyy sanoa 😉 ja varmaan blogihistorian täyteläisin kuvapaketti, mutta kyllä niitä kuvia tuli otettuakin!
Kivaa rauhallista keskiviikkoa, hip hip!
Ihanan tunnelmallista! ja koko perhe niin kauniisti pukeutuneena..sulle pisteet kotiin punaisista korkkareista, aivan ihanat! 😀 Ja lapsesi niin suloisia. OI voi..välillä sitä toivoo, että itsekin asuisi norjassa. Siellä kaikki näyttää olevan niin paljon kauniimpaa. Ihmiset pukeutuu niin hyvin..eipä pahemmin näe niitä perussuomalaisia tuulipukuja. :O Norja on niin kaunis maa! 😀
TykkääTykkää
Voi miten kaunista! Kansallispuvut ovat kyllä uskomattoman upeita. Samoin maisemat!
Olen vähän aikaa jo pohtinut kesämökkimme tulevaa ulkoväriä, ja olen hiukan jopa harkinnut valkoista. Sain oikein herätyksen nähdessäni näissä kuvissa ihania valkoiseksi maalattuja taloja! Ainakin ne näyttävät kuvissa ihan valkoisilta, vai ovatko värit kohdillaan? Olisinkin kysynyt sinun mielipidettäsi valkoisesta talon värinä. Pysyvätkö seinät puhtaana, vai näkyykö niissä läheltä kaikki mahdollinen lika, siis lähinnä hämäkinseitit yms.? Vai pitääköhän tosiaan paikaansa, että valkoisiin seiniin öttiäiset eivät kiipeä, kun ovat liikaa näkösällä, ja näin ollen hämähäkit yms. saisi pidettyä loitolla?
Entä tuleeko sinulla muuta mieleen valkoisista taloista, sekä negatiivista että positiivista?
Anteeksi pitkä kysymyslista, mutta en voinut olla innostumatta noista upeista taloista, ja läheltä niitä seuranneen mielipide olisi ihana saada! 🙂
TykkääTykkää
Todella kaunis ja skarppi asu sinulla! Yleensä pidän tyyliäsi liian romanttisena omaan makuuni, mutta tuo kokonaisuus on TÄYDELLINEN!
TykkääTykkää
Mieleenpainuva päivä. Olin Oslossa joskus 90-luvulla juurikin 17.5. ja muistan iloisen tunnelman. Kuninkaallisetkin kävivät linnan parvekkeelta vilkuttelemessa. Taas tuli ikävä Norjaan 🙂
TykkääTykkää
Ainon mekko on ihana! Minkähän valmistajan se on?! 🙂
TykkääTykkää
Ihanan näköistä keväistä juhlahumua 🙂
Olette kauniina/komeina koko poppoo – ja aivan ihania kansallispukuja!
TykkääTykkää
Mä oon ollut kerran Norjassa juuri tuon kansallispäivän aikaan ja käveleskeltiin kanssa kulkueessa kylän poikki! Ihana juhlapäivä mun mielestä! Suomessa ei kyllä tuollaista näkisi!
TykkääTykkää
Et oo sinä harkinnut vielä ton kansallispuvun hankkimista? Oleksä myös Norjan kansalainen? Vai saaks sitä käyttää vain ”täys”norjalaiset? 🙂
TykkääTykkää
Hurmaavia kuvia!
Ja upea asu sinulla.
Todella kaunista. 🙂
TykkääTykkää
voi miten kaunis juhla!!..ja samalla linjalla asuistanne..upeita olitte kaikki..ja sinun asusi mielettömän tyylikäs..rennolla tavalla, joka sinulle juuri sopii :)) ..yhteenkuuluvuus jotenkin huokuu kuvista..hieno piirre norjalaisissa..
TykkääTykkää
Kivan näköistä juhlintaa:) Värikkäitä kansallispukuja ja teidänkin koko perhe niin tyylikkäänä:)
Onhan meillä Suomessakin tälläisiä kulkueita , ihan perinteisiä, riippuen paikasta ja toiset juhlivat vappuakin viihtyen kulkueissa kansallispuvuissa tai vähän paremmissa vaatteissa. Omassa kotikaupungissanikin on ollut keskikesälläj joka vuosi kaupungin historiaan liittyvä juhlakulkue joka kulkee koko pikkuisen kaupungin läpi …
Meillä juhlittiin täällä eilen prinsessa Màximan 40-vuotisjuhlia.( Hän on siis Hollannin tuleva kuningatar). Sen kunniaksi syötiin oranssit tambouche-leivokset ja laitettiin lippu oranssilla nauhalla ulos liehumaan;)
TykkääTykkää
Täyteläinen kuvapläjäys, todellakin. Kauniita ihmisiä, kauniita vaatteita ja maisemia. I LIKE IT!
Teidän pikkuihmiset ovat niin söpöläisiä. Osaavatko he tehdä mitään tuhmia?
TykkääTykkää
Kiva kuvasarja ja on muuten ihana mekko Ainolla! Ja sun kengät, me like! Rakastan punaisia korkkareita 🙂
TykkääTykkää
Iloisen näköinen päivä!
Ja täältäkin pisteet kengille ja perheen yhdessäololle ❤
Aurinkoiset puolenviikonterveiset Helsingistä!
TykkääTykkää
Upea asukokonaisuus ja ihanat juhlat!
TykkääTykkää
Huikean kivoja kuvia! Ja sinulla niin tyylikäs asu, että 🙂 Propsit huivi+kenkä-yhdistelmästä.
TykkääTykkää
Ihania kuvia täällä ihastelemassa ! Ja on teidän pikkunenkin jo hurjasti kasvanut , en oo pitkään aikaan hänestä nähnyt kuvia tai sitten en ole vain tarpeeksi usein vieraillut 🙂 Liityin kyllä nyt lukijaksikin, kun tuntuu, että helpompi seurailla kivoja blogeja tuolta Bloggerin kautta jos on lukijana.
Nastaa päivää sinne, ihanalta vaikuttaa !
TykkääTykkää
Tässä juuri joku päivä muistelin, että eikös se Norjan-päivä ole tässä kohti vuotta. Muistan niin hyvin sen viimevuoden postauksen 🙂
Ihana kun on tuollainen ulkoilma juhla koko kansalle. Jotenkin tulee hyvälle mielelle ihan vain noista kuvista.
Eli onnea Norjalle ja kivaa täyteläistä päivää teille! 🙂
TykkääTykkää
Tekisi mieli kommentoida vaikka mitä näihin ihaniin kuviin, mutta kaikessa kiireessä keskityn olennaiseen: sikamakeat punaiset korkkarit!!! 😀
TykkääTykkää
Ihania kuvia ja punaiset kenkäsi ovat herkulliset….
TykkääTykkää
Hei Kalastajan Vaimo!
Olen seurannut matkaasi jo aika kauan, ihan sieltä ensimmäisestä blogistasi lähtien. Tosin en ole tainnut koskaan uskaltautua kommentoimaan 🙂 Erityisesti jaksan aina ihastella valokuviasi, raikasta tyyliä ja kaunista kotia.
Blogisi alkuajoilta on erityisesti jäänyt mieleen yksi kuva (vaikka juuri se ei sinun ottamasi taida ollakaan), jossa seisot miehesi kanssa sellaisella valtavalla järkäleellä, joka on kiilautunut kallion väliin. Ehkä voisit jakaa sen ”uusien” lukijoidesi kanssa, on se sen verran vaikuttava otos.
Kiitos elämänmakuisesta blogistasi ja kaikkea hyvää!
TykkääTykkää
Vau, oottepas te sööttejä, joka ikinen!!!!!
TykkääTykkää
Ihanaa, saa vähän pukeutua paremmin ja syödä juhlaruokaa :]] Sinä ja Asgeir olette kaunis ja komea ja lapset ääärettömän suloisia ^^ (kuten aina) *puspus*
TykkääTykkää
Hej,
Kiitos kivasta kulttuuripläjäyksestä. Ulkomailla itsekin asuneena on kiva tietää eri maiden tavoista ja käytännöistä.
Olet ottanut myös kivoja kuvia!
TykkääTykkää
Aivan mielettömän hieno tunnelma noissa kuvissa!
Suomessa ei koskaan voisi olla tuollaista kansallispäivän tuntua. Siellä Norjassa sen sijaan osataan pukeutua kauniisti ja juhla-ja kansallispuvut ovat paljon kauniimmay ja hienommat.
Blogisis perusteella Norja on kyllä todella hieno ja upea maa. Suomessa kaikki on rumempaa. Ihmiset rumia ja talot ja kylä. Köyhyyttä ja kurjuutta. Olen kateellinen, kun saat asua noin kauniissa ja hienossa maassa.
Miehi on aivan käsittämättömän komea. Onnittelut! Sinun asusi on töäys napakymppi. Niin elegantti ja tyylikäs, että varmasti kaikki ihailivayt vain sinua.
Lapsesi ovat ehdottomasti söpöimmät näkemäni. Täällä Suomessa lapset ovat tylsemmin puettuja ja herttaisuudesta ei voi edes puhua. Sellaisia räkänokkia vaan. Sinun lapsesi sen sijaan ovat kuin päiväpaiste, niin kauniita ja suloisia, että ei pysty käsittämään niitä olenkaan.
Kaikki sinussa ja suinulla on henkeäsalpaavan kaunista.
TykkääTykkää
Kivoja kuvia Norjan kansallispäivänä! Maisemat kauniit valkoisine puutaloineen ja…vuonoineen!
Aivan, matkustin lapsena Norjassa ja ihastuin ikihyvin vuonoihin ja niiden välissä oleviin puroihin.
Sen vuoksi haluan joskus matkustaa tyttäreni kanssa junalla Lapin kautta Norjaan.
Asustasi, voi miten ihana! Onko materiaali silkkiä?
TykkääTykkää
”toivottavasti” outi kirjoittelit tuon kommenttisi kieli poskella!! en osaa päättää kumpi on säälittävämpää, kuittailla tuolla tyylillä vai oikeasti olla tuota mieltä;)
ihan muuten vain kommenttina että suomessa tosiaan on tylsempää itsesnäisyyspäivän vietto, mutta johtuisikohan kylmästä vuodenajastakin.. jos itsenäisyyspäivä olisi esim toukokuussa, voisi olla paljon karnevaalimaisempi meininki, eikä tarvitsisi tyytyä tuijottelemaan poliitikkojen ym pönötystä linnanjuhlissa. mutta kukapa sitä lähtisi vapaaehtoisesti kaduille hytisemään joulukuussa, huh;) kansalaisaloite: siirretään itsenäisyyspäivän vietto kevääseen tai kesään niin johan alkaa suomessakin olla juhlafiilistä!
TykkääTykkää
Kiva katsella tuollaista iloista juhlintaa! Veikkaan, ettei kukaan ole örvelökännissä, haasta riitaa, oksentele tai kuse housuunsa. (Anteeksi pessimistinen sävy, mutta viime päivinä suomalaista juhlintaa seuranneena voi vain olla kateellinen siitä, että ihmiset osaavat pitää hauskaa siististi ja positiivisessa hengessä… )
TykkääTykkää
Punaiset korkkarit on tosiaan coolit 😛 Norjan luonto on upea -mutta niin on Suomenkin ❤
TykkääTykkää
Hih, ei valkoisessa mitään ongelmaa ole, kaikillahan täällä on valkoiset 🙂 En oikein osaa sanoa, joutuuku valkoista useammin pesemään ja maalaamaan, mutta enpä usko, ei me ainakaan 😉 Ja juu kyllä nää ihan valkoisia ovat. Tällainen kirkkaan valkoinen saattaa olla aika kirkas silmään aurinkoisella ilmalla, mutta mitään muuta neg. en keksi. Ei seinissä tosiaan mitään ötököitä tai muuta likaa pahemmin ole, ehkä ne ei valkoiseen tule kuten sanoit! :)) Me pestiin talo kerran huhtikuussa, tuskin muuten kesän aikana pestään. Eiköhän sade huuhtele! 🙂
TykkääTykkää
Thanks Bod! 🙂
TykkääTykkää
Joo jos Norjaan aikoo tulla, suosittelen 17.5.! 🙂 Ainutlaatuinen tunnelma.
TykkääTykkää
Moi Siina! AInon mekko on merkkiä How to kiss a frogg 🙂
TykkääTykkää
Juhlahumu on oikea sana 🙂 Noi puvut on niin mahtavia!
TykkääTykkää
Juu suosittelen käymään tähän aikaan Norjassa, todella hauska päivä 🙂
TykkääTykkää
En ole kansalainen enkä varmasti koskaan tule pukua hankkimaan; se ei vaan tuntuisi ”oikealta”. Mutta ei mitään virallisia rajoituksia kuka saa käyttää.
TykkääTykkää
Kiitti Anniina ❤
TykkääTykkää
Joo yhteenkuuluvuus taitaa olla norjalaisille erityisen tärkeää…:)
TykkääTykkää
Kiitti champagne 🙂 Juu tää juhlinta muistuttaakin jonkin verran Suomen vappua! Ja onnea kauniille Maximalle :))
TykkääTykkää
Meidän pikkuihmiset on aika kilttejä täytyy sanoa 😉 Eikai niistä mitään pahaa voi sanoa 😀 vielä, hih.
TykkääTykkää
Sama täällä, punaiset korkkarit ❤
TykkääTykkää
Aurinkoisia terkkuja (täällä sataa taas ;))!
TykkääTykkää
Kiitos -ja niin oli 🙂
TykkääTykkää
Kaipaatko takaisin Suomeen vai onko ajatuksissasi, että jäisitte lopullisesti Norjaan? Onko miehesi suomalainen vai norjalainen, jos sopii udella?
TykkääTykkää
Kiittis propseista hehe, tykkäilen myös punaisista koroista ja värit sattuivat just hyvin Norjan väreihin!
TykkääTykkää
Juu se on iso :’) Kiitos kiitos ja kivaa illan jatkoa!
TykkääTykkää
Kiitos, tänään onkin ollut paluu arkeen ja täyteläinen TYÖpäivä hehe 😉
TykkääTykkää
Joo mut ne onkin tärkeät! ;D
TykkääTykkää
thaanks ❤
TykkääTykkää
Se on kyllä pelottava kuva 😉 Täytyy varmaan joskus laittaa!
Kiitos kauniista kommentistasi Leena, SAMOIN ❤
TykkääTykkää