Luxury…

”Luxury must be comfortable, otherwise it is not luxury.”

-Coco Chanel

Tykkään siitä, että mun arjessa on jotain pikku luksusta. Ja kuten Wikipedia määrittelee, ”luxury goods are conducive to pleasure and comfort”. Mulle luksus ei juurikaan ole kallista eikä kimaltelevaa, vaan sellasta, joka saa arjen -ja elämän yleensäkin toimimaan. Mahdollisimman mukavalla ja miellyttävällä tasolla. Usein jopa ”parhaat asiat elämässä ovat ilmaisia”…

Mut otetaan nyt kuitenkin vaikka korkokengät 😉 Tykkään siitä, että kengät ovat hyvät jalassa ja olen valmis maksamaan siitä, ettei hyvä juhlapäivä mene pilalle tappavien kenkien vuoksi ja että nautin olostani. Mulle luksusta voisi olla vaikka Cittarin kahdenkympin korot, jolleivat ne olisi kovat muoviset käppyrät. Kuitenkin luksuksesta ja kengistä -eli luksuskengistä puhuttaessa monelle tulee ensimmäisenä mieleen Christian Louboutin, eikö tulekin (eikä cittari 😉)?

Kuinka moni haaveilee CL kengistä, mutta hinta tökkii? Tämä on omistettu teille: ne eivät ole juuri Cittaria paremmat. 

Tai ainakin mun mielestä yli neljän sadan euron kengissä tulisi olla hyvä kävellä. Taivaallisen hyvä kävellä, itseasiassa yli kaksisataa kertaa parempi kävellä kuin Cittarin hinnoilla. Vai mitä järkeä on tehdä kengistä niin huonot (lue: liian korkeat, kapeat, kovat tai muuta kengän laatua heikentävää), että niiden käyttömukavuus kärsii? Pelkän ulkonäönkö takia? Silloin kyse ei enää ole luksuskengistä, mun mielestäni. Eikä muuten Coco Chanelinkaan mielestä.

 

Kesän juhla- ja korkokenkäkausi kuitenkin lähestyy, joten toivon kommenttilaatikkoon vinkkejä. Kaikilta, kaikille yhteiseksi. Kaikilta teiltä naisilta, jotka rakastatte vaikkapa Christian Louboutinia. Mitä te sinne kenkiin laitatte? 😉 (I know, olen maailman ainoa, jolle ne ei sovi.. Maatiasräpylä :’)) Kaikilta teiltä, jotka olette voittannet ongelmat korkojen kanssa. Menettekö te niiden kanssa saunaan pehmentymään? :)) Teiltä, joilla on antaa vinkkejä korkojen -tai minkä vaan kenkien käyttömukavuuden kanssa.

Vai onko teillä vain täydellisesti istuvat kengät? Mitkä, kertokaa!

Ps. Mulla on 😉 Italialaisen Laura Bellarivan korkeitakin korkoja kevään muotinäytöksessa kokeiltuani rakastuin täysin. Mitkä materiaalit ja mukavuus.  En tiedä miten näitä on Suomessa saatavilla, mutta jos törmäätte, kokeilkaa. That’s a luxury shoe!

(Mun jalassa nyt oleva Bellariva -malli myytiin loppuun heti muotinäytöksen jälkeen, joten jouduin ostamaan omani Funky Ballerinasta.)

146 vastausta artikkeliin “Luxury…

  1. Oihhhh!!! Coco Chanelissa on NIIN sitä jotain 🙂 Rohkea, viisas nainen!
    Korkokenkäasioissa musta ei ole neuvomaan, koska mulla on niin pieni jalka, ettei niissä kuitenkaan mikään kenkä pysy jos ei nilkasta köytä kiinni 🙂 Avonaisista korkkareista on ihan turha edes haaveilla. Niinpä taidan tyytyä tänä kesänä tennareihin! Töissähän mä oon koko kesän kuitenki 🙂

    Tykkää

  2. Mulle Loboutinit istuu täydellisesti. Totta, niissä on hieman kapeampi lesti, mutta tukevuus nimenomaan tuo käyttömukavuutta pilvenpiirtäjäkorkoihin.

    Tykkää

  3. Olen täysin samaa mieltä Cocon kanssa. : ) Lisäksi mietin itse myös sitä ”käyttöhintaa”, eli jos kalliimpia korkkareita käyttää vaikka 20 kertaa vuodessa ja huonompia viisi, saattaa niiden hinnat olla jo aika samassa. Olen luullut Louboutinien olevan taikakengät, jotka ovat täydelliset kaikille. Onpa harmillista, että ne ovat epämukavat jalassa. Kannattaa ottaa kaikki konstit käyttöön, ehkä se sauna ei olekaan yhtään huono idea. ; D Ja kiitos merkkivinkistä, ehdottomasti testaan, jos törmään niihin joskus!

    Tykkää

  4. Innolla luen vinkkejä täältä. 🙂 Itsellä ei niitä ole antaa, sillä en juurikaan omista hyviä korkkareita. Tai ne parhaat ovat seppälästä peräisin!
    Viime kesänä laitoin rahaa kauan haaveilemiini täydellisiin korkkareihin. Käytin niitä ensimmäisen kerran eräissä häissä, joista me oltiinkin sitten ensimmäisiä poislähtijöitä.. Kengät olivat niin kamalat, että mies sai kutakuinkin kantaa mut taksiin.
    Mulla on jalkaholvi ilmeisesti normaalia edempänä, sillä useimmat kengät tuntuisivat hyvältä, jos jalan paikka vain olisi taaempana. Jalka on myös kapea, joten mulle saattaisi jopa ne kuuluisat Louboutinit sopia..? 🙂

    Tykkää

  5. Itse olen jo vuosia käyttänyt Tamaris- merkin korkkareita. Mulla onkin tapana sanoa, että niillä voisi vaikka maratonin juosta. Jopa tekonahkaiset Tamarikset ovat hyvät kävellä. Toki ostan aina nahkaiset, kun mahdollista, mutta juhlakenkien kohdalla oli pakko tehdä poikkeus.

    Tykkää

  6. ”Rakastan kenkiäni, vaikka ne sattuvat” Aika osuvaa ainakin minulle. Omistan kenkiä ihan tarpeeksi jokaisesta hintaluokasta sanoakseni että en ole vieläkään (!) löytänyt kenkiä jotka oikeasti tuntuisivat hyvältä koko juhlat/illan. Jossakin vaiheessa poikkeuksetta ne alkavat tuntua ainakin epämiellyttäviltä. Eikä ole väliä onko kengät tosiaan ostettu isommalla rahalla italiasta vai huomattavasti pienemmällä jostakin skopunktenista. Ehkä minullakin on jotenkin hassu jalka. Minä siis kärsin hiljaa ja jatkan hymyilemistä juhlissa vaikka sattuukin 🙂

    Tykkää

  7. Minulla on lähes 200 euron kenkiä ja alle 50 e. kenkiä.
    Kaikissa se 10-11 sentin korko ja kyllä mukavuusero on todella suuri.
    Kun vaihtaa kokopäivän jalassa olleet halpiskengät korkeisiin laatukenkiin, silti tuntuu, kuin olis tossut jalkaan laittanut :))
    Mukavimmat kengät ovat perus-avokkaat.
    En tykkää mistään remmisandaaleista, ne ovat yksinkertaisesti epämukavat ja mielestäni eivät tue jalkaa tarpeeksi. Vaikka kuinka Louboutinit olis..

    Tykkää

  8. Niin kuaniit korkokengät. Ja vielä paremmat, kun ne kerran ovat vielä mukavat jalassakin. 🙂 Olen sun kanssa samaa mieltä siitä, että kalliiden kenkien ulisi olla myös mukavat. Mitä järkeä ensinnäkään on omistaa kalliit ja kauniit kengät, jos niitä voi juhlissa esitellä vain enimmäiset kymmenen minuuttia ennen kuin on pakko vaihtaa kenkiä, koska jalat eivät kestä enää? Kaunista ja käytettävää sen olla pitää!

    Tykkää

  9. Haha 😀 Ihana kommenetti heti tähän alkuunsa ❤
    Samaa mieltä Cocosta. Ihanaa viikkoa Viivu :))

    Tykkää

  10. Oh lucky you. Sulla on sit sellanen oikenalainen jalka varmaan. Mulle tosiaan liian kapeat, hitsi!

    Tykkää

  11. Taikakengät, sama täallä, vähän samaa luulin kun niitä kaikkialla niin kovasti arvostetaan 😉 Mut mulle niitä ei kyllä saa sopiviksi millään. Vika tod.näk. mun jalassa, ei Louboutinissa, mutta silti olen himpan katkera ;D

    Tykkää

  12. No sun täytyy varmaan joskus harkita niitä -jos vielä uskallat laittaa rahaa korkoihin 😉 Kapeajalkaisille ne tosiaan on suunniteltu.

    Tykkää

  13. Voi ei! Tän mukaanhan kenkiin ei juuri kannata laittaa rahaa… tai sanotaanko, että kannattaa ostaa hyvännäköiset, jos kaikki on loppupeleissä epämukavia. Ja silloin CL on korkealla, koska ne ovat ne niin törkeän hyvännäköisiä..? ;))

    Tykkää

  14. Perus avokkaat voi olla tosi mukavat! Alkuvuodesta ostin Madridin reisullani kymmenen sentin punaiset korot noin 80 eurolla ja niillä voi hyvillä mielin seisoa ja kävellä koko päivän. CL:lla ei. Sorry :)))

    Tykkää

  15. Kantapään kautta olen oppinut, että mun kannattaa panostaa laatuun. Kengissä se tarkoittaa aitoon nahkaan. Ei ennusta hyvää jos muovikengät hiertää jo kaupassa sovittaessa… näitäkin on nuorempana tullut ostettua kun ne oli niin ”kauniit”.
    Mun jalassa parhaimmilta tuntuu tällä hetkellä El Naturalistan kengät, niistä ei ole vielä mikään malli ikinä hiertänyt! Viikolla sovitin myös Gaborin korkkareita, jotka jäi päähän kummittelemaan. Miten on mahdollista että korkkarit voi tuntua niin pehmeiltä?
    Varsinkin kesäkenkiä hankkiessa mun vinnki on: taita kengänpohjaa. Ellei pohja taivu ja jousta, niissä ei ole mukava kävellä. Sama esim. avokkaiden kantapään reuna, jos reuna on kova eikä taivu, niin hiretää takuuvarmasti. Joskus voi joutua kauneuden takia kärsimään: kärsimyksiä voi kuitenkin lieventää etukäteen teippaamalla jalat (kesällä mulla kuluu ylettömät määrät laastaria) ja turvautumalla päkiätyynyihin (niillä jaksaa pidemmätkin juhlat).

    Tykkää

  16. Mikä tärkeä aihe! Kenkien päällähän olemme lähes koko päivän, joten ei ole ohan sama, millaisten.
    Olen jo muutama vuosi sitten ”tullut järkiini” ja alkanut ostaa vain ns. terveyskenkämerkkien kenkiä niin arkeen kuin juhlaankin. Eli jopa jihlakenkäni ovat Eccolta, Clarksilta tms. jalkoja hellivältä merkiltä. Mielestäni kenkien pitää istua kuin hansikas. Hyvä kenkä on sellainen, jossa silmä lepää ja joka sopii kulloiseenkin asuun, ja: jota ei hetken päästä edes muista olevan jaloissaan : )
    Suosikkijuhlakenkäni ovatkin luonnonvalkoiset sling back -avokkaat, jotka ostin noin 10 vuotta sitten hääkengikseni ja jotka ovat – yllätys yllätys Johanna – ITALIALAISET : )

    Tykkää

  17. Täällä toinen, jonka jalalle ei louboutinit istu. Ei sitten millään, aivan liian kapeat kun ovat. Ja olen todella samaa mieltä siitä, että miksi maksaa kalliista ja epämukavista kengistä miljoonia, kun tavallisesta tavaratalosta saattaa löytyä parilla kympillä hyvin istuvat kengät 🙂

    Tykkää

  18. Inhoan kanssa epämukavia korkkareita. Oma ehdoton suosikki ihan perusmustiksi korkkareiksi on merkki nimeltä högl, ihan törkeen mukavat jalkaan, vaikka korkoa on niin ei jalat väsy sitten yhtään. Stocca ainakin myy, ehkä vähän tätimallia jotkin mallit, mutta ite löytänyt hyviä perusmustia, eikä hintakaan ole mielestäni mikään törkeä, pikkusen päälle satasen oli kun viimeksi ostin.

    Tykkää

  19. Ihanat kengät! 🙂
    Mulla on myös ongelmajalat (kapea jalka, ulospäintyöntyvä kantapää), todella vaikea löytää sopivia kenkiä. Ennen raskauksia tuli käytettyä korkoja, nyt ne on melkein tyystin jääneet. Toinen raskaus menossa ja yhdetkään kengät (ei edes ed. raskauden aikaiset) mene jalkaan. Ei turvotusta, mutta jalat leviää. Blääh.

    Tykkää

  20. Mä vannon kengissä Gaborin ja Tamariksen nimiin, suurin osa kengistäni onkin näitä merkkejä. Hinnatkin on vielä sopivat, 60-150? riippuen vähän mallista.
    Ostin aikanaan Pariisista pistokkaat matalilla koroilla merkiltä SanMarina Paris ja olen niitä käyttänyt nyt neljättä kesää ja niin harmittaa etten ostanut kaksia… Tykkään niistä ihan hirmusti ja melkein aina jalassa, mutta nyt rupee tosiaan käytön jälki vähän näkymään ja pitäisi ostaa tilalle jotkut korvaavat.. Ei vaan löydy kivoja. Samaisen merkin kenkiin en ole suomessa törmännyt, valitettavasti.

    Tykkää

  21. Voin lämpimästi suositella leveään jalkaa seuraavia merkkejä:
    Högl, osa malleista on tosiaan vähän tätimäisiä, niin kuin joku aiemmin manitsi, mutta nuorekkaampiakin malleja löytyy.
    Barbara Bucci persoonallisia kenkiä, jotka istuvat hyvin omaan leveään jalkaani ja jalat eivät väsy koroista huolimatta. Persoonallisia ja mukavia kenkiä löytyy myös Brasilialaiselta merkiltä Ramarim. Näitä myytiin ennen Aleksi 13:ssa, mutta nyt en ole enää kyseistä merkkiä siellä nähnyt. Tietääkö joku, mistä voisi löytää? Hinnat näissä kengissä pyörivät reippaasti alle 200 euron.

    Tykkää

  22. Loubotineissa on aika harvalle oikeasti sopiva lesti, tai ainakin näin luki kirjassa Huimat korot. Itsellä on yhdet Loubit ja onneks ostin ne edullisesti kaverilta sillä punainen pohja päkiän alla kuluu kerralla pois, korko on katkenut kerran ja muutenkin tuntuu, että kovin pitkäaikaiset kengät ei ole kyseessä. En voi suositella, että olisi laadukas ostos!
    Käytän paljon korkkareita ja paras on vaan kävellä niillä ympäri asuntoa/ työpaikkaa yms. Ajan näin kengät sisään. Mukavimmat korkkarit ovat sellaiset joissa on pieni platform päkiän alla jolloin niillä jaksaa seistä pitkään 🙂 Suosikkikenkäni ovat YSL.n satiiniset sandaletit sekä Rizzon nahkaiset avokkaat ❤

    Tykkää

  23. Heh, mulla on varmaan myös sellainen maatiaisräpylä, että kengän sopimininen on aina tuurista kiinni. Mutta sitten kun hyvät löytyvät, olenkin niille uskollinen. Mutta viime kesänä löysin redfootin ballerinat. Siis ne huippumukavat ja kokoontaitettavat, jotka sujahtavat pienimpäänkin iltalaukkuun ja pelastavat monet loppubileet. Paitsi että mielestäni ne ovat niin kauniita ja mukavia, että itse olen talsinut monet kesäjuhlat niissä ihan alusta loppuun saakka!

    Tykkää

  24. Mun kengissä pitää olla joku ”juttu”, siks uusimmat tulokkaat on Iron Fist -n.10cm korko. Kun ne kaikki muut asiakkaat kivenkovaan väittää että noi on mukavat jalassa. Omani siis vielä postissa. Mutta muuten käytössä hyväksi havaittu merkki on Hush Puppies, niissä ei noin korkeita korkoja olekaan ja lesti pääasiassa mukava. Yhdet Tamariksetkin löytyy. Ostoslistassa myös Andiamo by Heidi(?), eli tän vuoden erikoismalli jos eteen sattuu. Niissä vaikuttais olevan myöskin mukavuus+laatu kohdillaan.

    Tykkää

  25. Aivan mahtavat kenkulit sulla! Voisit katsella noita sun kenkäkuvia ikuisuuden. 🙂 Mä en ole koskaan kokeillut LB:n kenkiä, mutta kyllä ne vähän houkuttelevat. Tällä hetkellä mun parhaimmat korkkarit on H&M:sta. korkoa on yli 10 cm, mutta se malli on jotenkin niin passeli että pystyn kävelemään kotoota kaupungille ja takas muitta mutkitta.

    Tykkää

  26. moikka, tamarikset ovat kyllä lestiltään ihan erinomaisen mukavat..hyvää saksalaista laatua..kohtuuhintaisia ja ihanat jalassa 🙂 hinta-laatusuhde kohdillaan..barbara buccit kauniita juhlaan..tamarikselta vaan löytyy useaan käyttötarkoitukseen malleja..omat sandalettilöytösi ovat kyllä upean ja tosi mukavan näköiset..varmasti pehmeää nahkaa..mitähän maksoivat?

    Tykkää

  27. Minulla on kanssa aika leveä jalkapöytä. Rakastan korkokenkiä. Olen huomannut, että useimmiten jalkaan eksyy ihan perusmustat korkokengät, jotka on Vagabondin. Itse asissa mulla on kahdet Vagabondin korkkarit ja ne on kyllä jalalle tosi hyvät, jaksan kävellä kauan.
    Minna Parikoista haaveilen. LB:t olisi tälläiselle maalaismammalle ihan liikaa 😀

    Tykkää

  28. Sulla on aivan draq-queenien jalat! Luiset ja rasvattomat kuin miehellä. Kiva nähdä ettet ole suinkaan täydellinen, nuo ja hörikset varmaan lämmittää monien kadehtioiden mieltä. Onkin kyse vain hyvistä asennoista kuvissa ja karsimisesta mitkä kuvat esille laittaa. Ü

    Tykkää

  29. Mulla on aika pieni jalka mutta toinen on hieman isompi kuin toinen 😀 joten joskus ärsyttää kun löytyy jotkut ihanat kengät ja toista jalkaa ahistaa ! Mutta yleensä se kenkä venyy sen verran että toisella jalallakin on mukava olla. Tykkään tosi paljon korkeista koroista ja oon huomannut että platopohjaisilla koroilla on mukavempi sipsuttaa menemään, koska se platformi antaa vähän anteeksi sitä huimaa koron pituutta. Ja myös sellaiset geelityynyt, mitä saa kaupoista, on tosi käteviä ja auttaa jos täytyy pitemmän aikaa kävellä koroissa:)

    Tykkää

  30. Minä vannon myös italialaisten kenkien nimeen. Uusin löytö on Fonnesberg, jonka yhden mallin otin liikkeeseeni tärpiksi. Yhdet häät niillä tanssineena voin vain kehua ja ne on vielä kauniitkin. Ja voi jee, mikä kommentti taas tuossa yläpuolella.

    Tykkää

  31. Itse löysin ihan sattumalta viime syksynä Zarasta 60e huimankorkoiset korkkarit, kaveritkin epäilivät että kuinka pystyn niillä ikinä kävelemään. Nämä ovat osoittautuneet parhaiksi koroiksi minulle ikinä, nyt talven ja kevään jälkeen alkavat jo näyttää hieman kulumisen merkkejä. Mukavuudesta kertonee se että esim. erään pitkän illan ja vielä pidemmän(tanssitun) yön jälkeen en edelleenkään halunnut kaivaa laukusta balleriinoja ja vaan kävelin kotiin asti erittäin tyytyväisenä koroillani ja ilman jalkakipuja. Nyt oikeasti uskon, että mukavia korkkareita on olemassa ja alkanut karsia kaapista pois niitä ”vähemmän mukavia” joita ei ikinä tule käytettyä….

    Tykkää

  32. Allekirjoitan Jenniiin vinkit: platformia ja päkiätyynyt pehmentämään kävelyä. Jaksaa paljon pidempään! Niitä tyynyjä saa kenkäkaupoista, ihan marketeista ja apteekeistakin.
    Ja lohduksi meille kaikille korkkareiden kanssa tuskaileville, että eipä meidän jalkoja ole tarkoitettukaan moisilla koroilla kävelyyn 🙂 On ihan luonnollista, että jalat tulevat kipeiksi. Ja skandinaavinen pituus on myös haittana. Eri asia täällä Italiassa noille siroille ja pienikokoisille naisille, jotka kipsuttavat koroillaan paremmalla kestävyydellä.

    Tykkää

  33. Täytyy kompata vielä Annea. Mulla on myös parit Tamarisin kengät ja ne molemmat ovat loistavat jalassa.

    Tykkää

  34. Tamariksen kengissä on hinta-laatusuhde kohdallaan! Suosittelen erittäin lämpimästi, kauniita, hyvät jalassa, voi juosta, kiipeillä.. ihan mitä vain. 🙂 Ja eivät kuitenkaan ole mitään tusinarusina-kenkiä, mitä tulee kaikkien vastaantulijoiden jaloissa vastaan 😀

    Tykkää

  35. Mä olen ihan suoraan sanottuna hirmu kade noista sun uusista korkkareista! Aikuisten oikeesti. Nuo olisivat ulkonäöltään ja koron korkeudeltaankin niin lähellä omaa tyyliäni, että. Ja tuommoset olisi kiva vetästä jalkaan erinäisiin kesähäihin, ristiäisiin ja sukukokoukseenkin. 😀 Mutta. Mähän olen naiseksi suht pitkä (176cm) ja oma ongelmani on leveän jalan lisäksi sen pituus, eli kengän koon pitäisi olla 41 (joskus jopa 42). Noissakin näytti koko loppuvan 40:een. Ois kiva, jos joskus voisi ostaa muitakin kenkiä kuin viulukoteloja…
    Muut lukijat: vinkkejä vaan kehiin, miltä merkeiltä olette tuollaisella jalkakoolla saaneet ostetuksi kauniita kenkiä! Alkaa jo epätoivo iskeä.

    Tykkää

  36. Lubujen korkoja vaihtaa ainakin Minuit moins 7 -suutari Pariisissa Louvren kupeessa. Itse runtelin omieni korot järkyttävään kuntoon sepelipihalla ja he vaihtoivat täysin samanlaiset korot tilalle. Samassa liikkeessä kannattaa ehdottomasti laitatuttaa myös punaiset kumipohjat kenkiin 🙂
    Jos ei kukaan tuttu ole suuntamaassa Pariisiin niin heille voi varmasti myös postittaa kengät – omani vein sinne ja he lähettivät perässäni Suomeen! 🙂
    Tosin eivätpä nämä vinkit auta jos kenkä ei istu jalkaan tai jos laatu ei miellytä… Omaan jalkaani Lubut istuvat hyvin ja harkinnassa onkin sijoittaa toiseenkin pariin!

    Tykkää

  37. Ihanat kengät sinulla! Tekisi mieli tilata, miten onnistuu käytännössä netistä ja miten tuo koko? Onko sinulla sama koko kyseisistä kengistä kuin yleensäkin?

    Tykkää

  38. Heh, tätä saattaa olla vaikea uskoa mutta parhaat korkkarini (mustat teräväkärkiset ns.perusavokkaat sopivalla korolla) ovat Halpa-Hallista. Kiireessä joskus oli pakko kipaista sinne ja sieltä ne löytyivät; norm. hinta huikeat 19,90 ?, mutta alekorissa 5 ?! Seuraavana päivänä hain vielä 2 paria lisää odottamaan edellisten loppuunkulumista. Harmi ettei niitä enää saa!

    Tykkää

  39. Oletko omistanut Louboutinin korkkareita? Minusta hienot ja upean näköiset, mukavuudesta en tiedä kun ei itselläni ole 😀 Mielummin satsaisin kunnon nahkaballeriinoihin, hyviin korkkaureihin jotka oikeasti istuvat. En ostaisi pelkän merkin tai näön perusteella ja sillä että saisin ihmiset huokaisemaan ”oih sulla on louboutinit, mitä makso?” Mun mielestä sä puhut asiaa 🙂

    Tykkää

  40. JURRISTI: Isompiaa kenkiä löytyy ainakin Tampereelta tullintorilta, googlaa Speciaali koot, ja pääkaupungista Kenkä-Marskista.

    Tykkää

  41. Louboutinit eivät passaa myöskään omaan jalkaani, vaikka kuinka haluaisin. Yhdyn muihin ja vannon hyvän platformin ja päkiätyynyjen nimeen. Ja ennen kaikkea satsaan hyvään nahkaan.
    Arkena käytän Swedish hasbeensin puukenkäkorkkareita, ja ne ovat niin hyviä jaloissa, että kävelen kotona mielummin ne jalassa kuin sukkasilleen. Harmi, etteivät ne ole kovin juhlavia. Ja kyllä, arjessa täytyy olla Luksusta. 😉

    Tykkää

  42. En ole (vielä?) mikään korkokenkien himokäyttäjä, mutta omistan muutamat Tamariksen kengät ja ne istuu mun jalkaan täydellisesti. Erittäin mukavat ja pehmeät jalassa ja näyttää hyvätlä. Hinta on vähän korkeampi kuin ”halppis”korkkareissa, mutta ei mikään järkyttävä, yleensä 100 euron molemmin puolin. 🙂

    Tykkää

  43. Sain kahdet Louboutinit nyt keväällä. Ensin valitsin nudet kokeillakseni sopivuutta ja kun totesin omaan jalkaan sopiviksi niin mustat vielä toisiksi. Mä olen 13- vuotiaasta asti kävellyt korkeilla koroilla joten jalka on melkolailla muotoutunut korkokenkiin sopivaksi. Mutta olen kyllä samaa mieltä että kalliita merkkikenkiä ei kannata ostaa vain siksi että on ”Louboutinit” Ensinnäkin ne ovat peruskorkkarit ulkonäöltään, hyvin muotoillut ja korkealuokkaisista aineksista tehdyt, hyvännäköiset mutta eivät kylläkään mitkään juhla- tai kävelykengät. Minä sain omani lahjaksi mieheltäni viimeaikaisista työsaavutuksistani ja ne sopivat mun työn luonteeseen.
    Vapaa-aikana tykkään naisellisemmista (mun mielestä lopottimet ovat hyvin maskuliiniset pallinmurskaaja -kengät muodoltaan ja mun mies on samaa mieltä;) korkkareista, hyvin samaan tyyliin kuin nämä sun ihanat uutuudetkin! Itse en tunne oloani kovin kotoisaksi lattapohjaisissa kengissä mutta kyllä mun mielestä monet balleriinatkin näyttävät tosi ihanilta ja mukavilta kun näkee muiden jaloissa. Itse suosin Pianon ja Unisan kenkiä, ne sopivat mun jalkaan just eikä melkein:)

    Tykkää

  44. Multa löytyy CL:n 70 simple pumpsit joita oon ajellut nyt muutaman päivän kotioloissa sisään. Ahdistaa tosiaan vähän se fakta, et punainen pohja kuluu ja lähin paikka joka niitä punaisia kumipohjia laittelee on Pariisissa… ei siis ihan heti viitti laittaa tuonne ulos jos täytyy kävellä paljon. Tykkään lestistä (tosi tukeva), mutta varvasosaa täytyy vielä ajaa sisään et se antais vähän enemmän periksi… muuten ovat todella nätit, klassiset ja monissa määrin mukavammat jalkaan kuin esimerkiksi vagabondin kengät joita käytin ennen niitä.
    Suunnitelmissa on ostaa hasbeensin sandaalit kesäksi, ja olikin ilo lukea yllä kommenttiboksissa olleita kehuja niistä 🙂

    Tykkää

  45. Moikka Johanna! Olen ehdoton fanisi! Olen jonkun aikaa seuraillut blogiasi ja sieltä löytyy aina jotain mielenkiintoista. Aivan ihanan näköiset kengät! Minulla itsellään on hieman samantapaset, mutta ei toki näin hienot!
    Tuli tossa mieleen että mikä sen sun vanhan blogin osoite on? Olisi mieli käydä kurkistamassa.
    Muavaa kesää ja voikaa hyvin siellä Norjassa! =) ❤

    Tykkää

  46. hei,
    minulla on korkkarit,joissa on jotain anti stress materiaalia se pohja. ne kyllä ihan hellii jalkaa ja näyttää silti upeilta.

    Tykkää

Jätä kommentti kalastajanvaimo Peruuta vastaus