Viherjuttuja

Nurmikko oli kasvanut yllättävän paljon kivetysten ylle –poistoon. Koko kukkapenkki oli ihan viidakko täynnä rikkaruohoja ja ehkä jotain istutettujakin ruohoja –poistoon. Ihan kaikki muut paitsi aiemmin keväällä leikatut ruusupensaat. Hommaan sai helposti kulumaan pari tuntia ja nyt on selkä enemmän jumissa kuin koskaan minkään treenin jälkeen! ;D Valmishan se ei ole, mutta siistitty -valmiina jotain pikkuistutuksia varten. Sinne ruusupensaiden alle… 🙂

Puutarhaurakan jälkeen maistui grillailu. Tein älyhyvää brokkoli-kukkakaalisalaattia, tässä tulee ohje kaikessa yksinkertaisuudessaan:

 

Pilko huuhdellut, raat kukkakaalit ja brokkolit astiaan.

Sekoita Creme Freshia tai muuta vastaavaa -aika pienet määrät riittää, ole nuuka 😉 Mulle tähän annokseen tuli kolme ruokalusikallista. Pikkusen sokeria, pikkusen pippuria. Oman maun mukaan oikeastaan.

Kuullota pannulla ”pinjakjerner” -mitäköhän nää on suomeksi, jotain siemeniä?…

…ja lisää ne lopuksi salaattin! That’s it.

Parhaiten sopii grillatun kalan kera.

Loppuviikoksi kun on grillikelejä luvattu… 🙂

117 vastausta artikkeliin “Viherjuttuja

  1. Se on Rododendro eli ”Rodo” eli alppiruusu :)) Toi vaaleanpunainen pensas. Mahtava!
    Juu eikä tässä periaatteessa ollut kyseessä mikään unohtelu. Pinjakjernen suomalaista vastinetta en ole koskaan tienyt ja brokkoliksi olen tota vihreää aina sanonut. Koska en ikinä muista onko se parsa vai parsakaali 😀

    Tykkää

  2. Moikka Rilla ❤ Juu rodo on todentotta mahtava!
    Meitin piha on noin 600m2, mikä on täällä keskusta-alueilla aika keskiluokaa, ehkä jopa isohko. Mitä kauemmaksi keskustasta mennään, sita isompia pihat, luonnollisesti. Pihat ovat täällä huomattavasti rinteisimpiä ja kallioisimpia; sellasta kauttaaltaan yhdessä tasossa ja tasaista nurmikkoa ei taältä niin helposti löydä, kun taas Suomessa on aika standardi. Norjalaiset ovat myos ehkä himpan innokkaampia pihan laittajia, eli ehkä pikkasen enemmän panostettu talon ja sen ympäristön ulkonäköön. Mutta ei suuria eroja.
    Ps. Hyvänkuuloinen vaihtis 😛

    Tykkää

  3. Juu niinpä! 😀 Just siksi kun en muista ikinä kumpaa toi nyt on, olen käyttänyt brokkoli-nimitystä jo aikoja 😀 Ja pinjansiemenasiassakin osuit ytimeen… näitä en Suomessa asuessani koskaan käyttänyt…

    Tykkää

  4. Totta cathrine, se oli asiaton. Tosi yksillölinen aihe -sitäpaitsi kuka tahansa saattaa tähän tapaan unohdella sanoja. Useampaa kieltä ”kotikielenään” puhuvalta ei olisi mikään ihme sekaantua sanoissa silloin tällöin!
    Joo ja ymmärsin että tli 1 liikaa ;D

    Tykkää

  5. Voi ei onko multa jäänyt joku vastaamatta…? Oletko jo kauankin odottanut? 😉 Hjeelp… menen kurkkaamaan ;))

    Tykkää

  6. Hahaa 😀 Kiitti 🙂 En muuten ihan kauheasti jaksa miettiä, pakko myöntää… että aika paljon tulee heitettyä päälle ”jotain mitkä vois sopia yhten” ;D Ihanaa viikonloppua!

    Tykkää

  7. Joo blogi on ihan varmasti yksi syy siihen, etta mun suomi on näinkin hyvä. Ja hyvä niin. Hyväna halauaisin suomen pitääkin, mutta kuten sanoit, ei sille unohtelullekaan mitään voi…
    Mun kamera on Canon EOS 1000D ja lisäksi mulla on yksi Sigman objektiivi 50mm 1,4, jota käytän aika paljon. Kiitti :))

    Tykkää

  8. Hih kiitti 🙂 Etupihasta ois tosiaan tarkoitus saada aika sellanen kaunis, mutta takapihalla on hiekklaatikot ja kasvimaat ja sellaset, siellä ei varmasti kovin ranskalainen fiilis ole hih ;))

    Tykkää

  9. Toi salaatti on tosiaan helmi 😉
    Otan usein asukuvia itse, vaikkapa peilin kautta. Mies auttaa tarvittaessa, mut ei niistä ikinä tuu hyviä ;D

    Tykkää

  10. Keli on niin jännä juttu, se on kuitenkin vain väline… tottakai sanat sekoittuu paässä ja niistä käyttää sitä, mikä helpoimmin mieleen tulee!
    Kiitos kivasta palautteesta Mellu, kivaa kesaviikonloppua, nyt se on täällä, nyt nautitaan 😀

    Tykkää

  11. Kiitti Kristiina 🙂 Pihaa on tosiaan tänäänkin laitettu :)) Kaunista kesaä, blogiin yritän paivittäin ehtiä -ainakin sitten illalla :))

    Tykkää

  12. Hahaa 😀 Hauska toi työkieli juttu, niin se vaan menee.. ymmärrän ihan hyvin.. Se ei todellakaan ole mustavalkoista…

    Tykkää

  13. Kiitoksia taas ruokavinkistäsi! Taidan tehdä sitä heti, kun mahdollista. Kun tuota kalaa vielä oppisin grillaamaan 🙂

    Tykkää

  14. Oon varmaan jotenkin myöhäisherännyt kun en ole aiemmin käynyt täällä vierailulla. Jokatapauksessa, aivan ihana blogi sinulla! 🙂

    Tykkää

  15. Hei Liinu, pitää minunkin tähän kommenttini antaa.
    On tosi hieno juttu ettei sukulaisesi ole unohtanut suomen kieltä ulkomailla ollessaan. Minun kokemukseni kuitenkin on että on todella yleistä ettei kaikki erikoistermit tule sujuvasti mieleen kaikilla kielillä kun elää arkea useammalla kielellä.
    Ja miten voisi edes olettaa että tietäisi automaattisesti kaikkien asioiden suomenkieliset nimet, jos noihin asioihin ei ole törmännyt Suomessa? On esimerkiksi monta hedelmää ja vihannesta joiden suomen kielisiä nimiä en tiedä, koska en ole niihin Suomessa törmännyt. Varmaankin niitä ”fico d’indioita” ja ”nespoleita” jostain Prisman eksoottisten hedelmien hyllystä saisi, mutta en ole käynyt etsimässä joten tunnen nämä nimet vain italiaksi.
    Myös työstäni osaan puhua vain englanniksi, koska, vaikka olen työskennellyt myös Suomessa on monikansallisen yrityksen työskentelykieli englanti. Suomalaisten kollegoiden kanssa tuntuu hassulta puhua englanniksi, joten olemme puhuvinamme suomea mutta kyllä se todellisuudessa on kamalaa finglishiä, kun kaikki ammattitermit tulee englanniksi. Välillä se harmittaa, mutta ei niille kaikille termeille edes ole luontevaa suomenkielistä vastinetta.
    Kuten tuolla joku jo mainitsikin, tärkeintä on tulla ymmärretyksi. Varsinkin tällaisessa blogissa, joka muutenkin on enemmän puhekielellä kirjoitettu.
    Ja tosiaan mun lapsuudessa Itä-Suomessa syötiin kyllä broccolia eikä parsakaalia. Mitä lie hienostelijoita munkin vanhemmat olleet…. 😉
    Ja Johannalle kiitokset blogista. Olen kyllä ennenkin kommentoinut ja kiitellytkin (ainakin luulen), mutta halusin sanoa että sun blogi on ihanan teeskentelemätön ja elämänmyönteinen.

    Tykkää

  16. Heips Johanna!
    Oliko sähköpostini tullut perille??? Sain takaisin jonkun englannin kielisen viestin, ettei viestini olisi tulut perille=( Onkohan sähköpostiosoitteesi vielä voimassa;/

    Tykkää

  17. Kalan grillaus on ihan simppeliä: folion päälle vaan ja sit kurkkii vähän väliä joko ois valmista ;))

    Tykkää

  18. Joo -miten niin toivottavasti? ;D Kristian Valen (tai sinnepain ;)) on ton koomikon nimi, ihq ❤
    😉

    Tykkää

  19. Hei,
    kaunista on teidän pihalla! Olisin kysellyt, mikä mahtaa olla tuo rungollinen pensas tms mikä sinulla on ruukussa tuon puksipuun vieressä? Olen omalle paahteiselle etukuistille miettinyt sopivaa kesäkukkaa, kokemusta on parilta viime kesältä, eivätkä peruskesäkukat siinä viihdy, liian kuuma. Mietin nyt oliivipuuta, mutta tuo sinunkin kasvi on aika kivan näköinen! Ihan kuin jotain rosmariinia… 🙂

    Tykkää

  20. Huomenta Johanna=)
    Juuri tuohon ylläolevaan sähköpostiin laitoin viestiä mutta yritän laittaa uudelleen=)

    Tykkää

  21. Kokemuksella voin sanoa että HELPOSTI menee sanat hukkaan neljässä vuodessa. Itse oon töissä ulkomailla, enkä käytä suomenkieltä ku enintään tunnin päivässä.
    Että kyllä on brokkolit täälläkin käytössä, hehhee!

    Tykkää

  22. Kiitos tästä ja näkkäriohjeesta, ne on kokeiltu ja erinomaisiksi todettu. Vasta löysin tän sun blogin joten hitaalla mennään, mutta näiden lisäksi bongasin ”tuhansin-tavoin-sidottavan” mekon ja sellainen on juurikin menossa ompeluun 🙂
    Kiitos ja kumarrus, sekä aurinkoista kesää!

    Tykkää

  23. Howdy are using WordPress for your blog platform? I’m new to the blog world but I’m trying to get started and create my own. Do you need any html coding knowledge to make your own blog? Any help would be really appreciated!

    Tykkää

  24. Whats up! I simply wish to give an enormous thumbs up for the nice info you’ve here on this post. I will likely be coming again to your weblog for more soon.

    Tykkää

  25. We are a group of volunteers and opening a new scheme in our community. Your web site provided us with valuable info to work on. You have done a formidable job and our entire community will be thankful to you.

    Tykkää

  26. Please let me know if you’re looking for a writer for your weblog. You have some really great articles and I feel I would be a good asset. If you ever want to take some of the load off, I’d love to write some content for your blog in exchange for a link back to mine. Please shoot me an e-mail if interested. Kudos!

    Tykkää

  27. Hi there! Do you know if they make any plugins to assist with SEO? I’m trying to get my blog to rank for some targeted keywords but I’m not seeing very good gains. If you know of any please share. Many thanks!

    Tykkää

  28. Excellent post however , I was wondering if you could write a litte more on this subject? I’d be very grateful if you could elaborate a little bit further. Cheers!

    Tykkää

  29. Hey there! I just wanted to ask if you ever have any problems with hackers? My last blog (wordpress) was hacked and I ended up losing many months of hard work due to no backup. Do you have any solutions to stop hackers?

    Tykkää

  30. WOW! Now that is what you call a well written article, it has everything in it that as a reader you want to know. Keep up the good work and continue to post great articles like this one.

    Tykkää

  31. I do enjoy the manner in which you have framed this issue plus it really does give me personally some fodder for consideration. However, because of everything that I have observed, I just simply wish as other opinions pile on that individuals stay on point and in no way start on a soap box of the news du jour. Still, thank you for this exceptional piece and though I do not go along with it in totality, I respect your perspective.

    Tykkää

  32. Hey would you mind sharing which blog platform you’re working with? I’m looking to start my own blog soon but I’m having a hard time selecting between BlogEngine/Wordpress/B2evolution and Drupal. The reason I ask is because your layout seems different then most blogs and I’m looking for something unique. P.S Apologies for being off-topic but I had to ask!

    Tykkää

  33. My thoughts on this are what the author has posted is alright but why don’t you checkout this link? I think might be a little bit more relevant.

    Tykkää

Jätä kommentti Joanna Vailes Peruuta vastaus