Arvatkaa mitä tein viime yönä.
En juhlinut juhannusta. Itseasiassa mulle kävi lapsia nukuttaessa niin, että nukahdin itsekin. Joskus ennen ilta kahdeksaa.
Mutta sitten keskiyöllä kahdentoista ja kahden aikaan suunnilleen kun heräsin enkä saanut enää unta. Silloin luin Ebban! Christina Herrströmin Ebba-kirjan ja se oli ihan yhtä hyvä kuin kymmenvuotiaanakin. Ja mietin kirjan luettuani, miten tylsää aikuiselämä on. Koska muka olen viimeksi istunut lähes tuntemattoman pyöräntarakalle ja kesätulen puhaltaessa miettinyt miten tämä tuoksuu vapaudelle?
En malta millään olla laittamatta pientä sneak peakia terassista -vaikka se on ihan kesken. Mut siitä tulee niin kiva!
Eikö tullut hyvä kaide? IHANA! Luulen, että me beisataan (suomeksi lakataan?) yläosa rottinkikalusteiden väriseksi ja maalataan alaosa valkoiseksi. Luulen. En ole ihan varma vielä, mutta taidan kuitenkin haluta säilyttää puunvärin.
Dagens mekko French Connection ja korusta tulee pian lisää juttua 🙂
Jos joku nyt kuitenkin pitää Ebbaa ja muita lastenkirjoja himpan aikuisille sopimattomana lukemistona, suosittelen John Irwinin kirjoittamaa Garpin maailmaa, joka on kyllä mun aikuiselämäni suosikkikirja. Ja joka jotenkin tyylillisesti muistuttaa Ebbaa.
Mut mut, vielä on paljon hommaa! Palailen taas kun ehdin, kommentteihinkin! 😀
Ihanaa juhannusta suomalaiset ❤






Hyvää Juhannusta sinnekkin päin! 🙂
Hieno tuli tuosta aidasta eikä se välttis väriä tarvitse, mutta jos jotain haluaa laittaa, niin sellainen kuultava maalikin olisi ihan kiva…? Eli ei muuta väriä niin radikaalisti. 🙂
TykkääTykkää
Petsaamisesta taidat puhua:) Meidän terassilla oli myös pitkään puut valtoimenaan kun alettiin projekti jos toinenkin samaan aikaan. Nyt kaikki on paikoillaan ja ihmettelen että mihin se kauhea määrä puuta katosi! No leikkimökki siitä suurimmaksi osaksi tuli mutta aika määrä puuta siihen meni;)
TykkääTykkää
Hei! Olet kylla ihailtavan aktiivinen bloggaaja, jos milloin vaan kaipaa kaunista ja harmoniaa silmalle ja mielelle, niin nailta sivuilta pesee! Oikein hyvaa juhannusta teille kaikille!
TykkääTykkää
Oikein ihanaa keskikesän aikaa teille!? ja kiitos hyvän juhannuksen toivotuksista. Tänään kokkoa katsomaan :). Teidän aidasta tuli oikein kiva!
TykkääTykkää
Ihanaa Juhannusta teille ❤ Tuo aita on todella ihana, kannattaa säilyttää puunväri! Joku sään kestävä lakka vaan päälle. Ja tuo sinun mekkosi, kaunis 🙂
TykkääTykkää
Oletko tutustunut Minna Hepburnin vaatemallistoon? Kannattaa, hänen luomuksensa ovat ihan sinun näköisiä. Aivan ihania ü Tsemppiä eteenkin päin, blogiasi on mukava lukea ja ennen kaikkea katsella.
TykkääTykkää
Hei vaan ja Hyvää Juhannusta!! Ihanat rannikkomaisemat siellä. Kauniisti näkyi siinä yhdessä kuvassa. Ihana istuskelupaikka se terassi. Minunkin mielestä on ihan hyvä noin, luonnonvärinen kaide on minun mielestä hyvä. Ja valkoinen kun ei aina pysy valkoisena—-voi aina säänpieksemänä herkkä väri. Kaikki roskat näkyy ym. Teillä tehdään aina kaikkea kivaa koko perheen voimin, kuten alimmaisessa kuvassa. Se on hyvä juttu.
TykkääTykkää
Terassi nayttaa tosi mukavalta! Mutta se on muuten John Irving ;-).
TykkääTykkää
On teillä vaan niin kauniit näköalat siellä. Ja terassi näyttää todella viehättävältä.olen yrittänyt pientä oliivipuuta metsästää keittiön ikkunalaudalle, mutta ne on kaikkialta vissiin täällä loppu 😦
Kastrlin jo edellisestä postista, että sun hiukset näyttää kovin nätiltä tuollai suorempanakin. Eipä muuta mulla, kun tällaista jonnenjoutavaa lötinää 😀 Hauskaa juhannusta sinne Norjaan 🙂
TykkääTykkää
= Katselin siis. Sen siitä saa kun yrittää kirjoittaa vikkelään…
TykkääTykkää
Hei!
Musta lastenkirjat on ihan huippuja myös, mun kesälukemista on ollut Aapelin Pikku Pietarin piha, rakastan vanhojen suomalaisten kirjojen puutalokaupunkimiljöötä, joka on myös Pertsassa ja Kilussa (ehkä sulle kotkalaisena tuttu sarja?) ja Aapelin Vinski-kirjat myös. Ah!
Oon monta kertaa miettinyt, kun keväisellä skandinaviaturneellani törmäsin nyt ilmeisen muodikkaisiin lounge-tyyppisiin terassikalusteisiin ja nyt niitä on tullut vastaan kotimaassakin, että miten noiden pehmusteiden hoidon kanssa menetellään? Onko ne jotain kaikenkestävää materiaalia (musta sellaset homeen-sateen-auringonkestävät kuulostaa vaan tosi keinotekoisilta ja hikisiltä istua) vai roudataanko kaikki pehmikkeet sisätiloihin aina, kun eivät ole käytössä? Mä olen itse patalaiska ja rakastan kaikkea käytännöllistä ja olen aina näitä terassikalusteita katsoessani miettinyt, että pakko näissä on olla joku kaiken pelastava juju, tuskin kaikki maailman muut ihmiset on niin reippaita,että jaksaa koko ajan roudata pehmusteitaan… 🙂
TykkääTykkää
Kuultava maali on myös hyvä idea! Sellanen tosin, joka tekis sävyn pikkasen tummemmaksi.
TykkääTykkää
Leikkimökki ❤ se pitäis kans varmaan joskus saada! Joo petsaamista tarkoitin tottakai!! Nää on taas tällaista sanastoa, joka ei kuulu mun vahvuuksiin 😛
TykkääTykkää
Kiitos Riitta, kiva kuulla ja tervetuloa tänne vaan ihan koska vain hih… 🙂
TykkääTykkää
Olen niiin kade teille, jotka saatte viettää oikeaa juhannusta! ❤
TykkääTykkää
Niin no, sellanen me siitä tehdään!
TykkääTykkää
Kiitos Vaeltaja, olen kuullut, mutten sen kummemmin tutustunut… Täytyy vissiin kaydä sit jos noin on :))
TykkääTykkää
Kiittis kommentista, lapset sählää täällä juu vähän liikaakin mukana 😉
TykkääTykkää
Oi ei niin tietenkin on… kirjoitusvirhe! 🙂
TykkääTykkää
Niin ne pienet oliivipuutkin on kivoja, harmi jos on noin loppu! Kävin juu leikkaamassa tukkaa ja kampaaja suoristi sen sit… tykkään kans! 🙂 Kiitos lötinöistä Sara 🙂
TykkääTykkää
Moi kiva kuulla pitkästä aikaa sinusta tyttism 🙂 Jees, Pertsa ja Kilu on tuttuja :))
Nää kalusteiden pehmusteet ei oo mitään kaikenkestävää, eli täytyy tosiaan raahailla sisään TAI peittää ja suojata jollain pressulla kosteutta vastaan. Olen nyt tosin nähnyt mainoksia ulkokalusteista, kenties yhden valmistajan patentoima tuote, jotka kestävät kaiken ulkona…. en sit tiedä miltä ne ”tuntuu”, mutta ovat ilmeisesti laadukkaita (ja kalliita).
Jotenkin siihen roudaamiseen tottuu -ja on meillä joskus jäänyt yöksi uloskin ilman suurempia vahinkoja 🙂
TykkääTykkää
Hei, nyt kolahti…vertaat Irwining kirjaan, pakko tutustua sinulle tärkeään kirjaan myös. Kiitos; kesälukemista tästä sitten minullekin. Terassinne näyttää ihanan houkuttelevalta vaikka päivänokosille; innolla kuvia odottaen! Hyvää Juhannusta myös teille!
TykkääTykkää
Moikka ja hyvät jussit. 🙂
Kaidetta ei kannata lakata eikä maalata, yleensä ei kaiteissa noi kuultavat puunsuojat tai lakat oo parhaita mahdollisia vaihtoehtoja kuluvuuden kannalta.
Laita puuöllyä, sen voi halutessaan sävyttää vaikka millaisilla väreillä.. kestää parhaiten!
Terveisin värisilmän myyjä. 🙂
TykkääTykkää
Tere ja hyvää juhannusta sinnekin! Mites Irvingin ”Ystäväni Owen Meany”? Tai Luis Sepúlvedan ”Vanha mies joka luki rakkausromaaneja”? Suosittelen 🙂
TykkääTykkää
Ihanan näköinen terassi!! Siitä tulee varmaan tosi kotoisa 🙂
Saitko muuten sähköpostin, jonka lähetin sulle toissapäivänä (kenkäasiaa, kenkäasiaa 😀 )? Tuli vaan mieleen, kun muistan lukeneeni taannoin, että sulla oli jotain vaikeuksia saada lähetettyjä maileja perille.. =)
TykkääTykkää
Mun ystävä ompeli juuri teekkaripurjehtijoiden veneeseen jotain uusia patjanpäällisiä, jotka oli juuri jotain sellaista kaikenkestävää kangasta. En ehtinyt sitä hiplata, mutta ilmeisesti sitä on siis kangaskaupastakin saatavana jopa useassa eri kuosissa. Ehkä olisin valmis alistumaan roudailuun, jotenkin tuntuu että tollanen kaikenkestävä kangas on sit kyllästetty kyllä yhdellä jos toisellakin myrkyllä!
Ja joo, mä hiipparoin blogistaniassa toisellakin nimimerkillä (neitinomad), kun vaihdoin blogista toiseen, mutta kommentoin näköjään vanhalla rutiinilla tällä nimimerkillä 🙂
TykkääTykkää
siis aivan ihana tuo mekko 🙂 ootko tilannu sen jostain? koitin kovasti käydä läpi nettikauppoja, mutta en löytänyt sitä mistään!
TykkääTykkää
Kuvissasi silmä lepää, taas!
TykkääTykkää
Kertoisitko lyhykäisyydessään, että mistä kirja ”Garbin maailma” kertoo? Minkä ”tyylinen” kirja se on?
TykkääTykkää
Luin just juhannuksena Garpin maailman loppuun. Pidin. Nyt luenkin sitten Baskervillen koiraa, vanha salapoliisiromaani sopii hyvin kesään.
TykkääTykkää