Tukkaremontti

Vaalennetut, raidoitetut hiukset? Kesäauringon vielä entisestään valkaisemat ja kuivattamat?

Ei hätää! Ratkaisu on oman luonnollisen väriset raidat.

Ihan totta siis. Kävin tänään fiksaamassa villintynyttä kesätukkaani -leikata ei tarvinut kunhan sai vaan värin kuntoon. Koko tukkaan laitettiin kauttaaltaan mahdollisimman oman ruskeita raitoja ja päälle tyveen muutama vaalea. Yleisilme tummeni hiukan ja oman värin kasvattelu tyvikasvuineen sujuu paremmin -jos niikseen haluaa.

Mulla on aika sellanen maantien harmaa oma väri, jota nyt oikeastaan oli tarkoitus kasvatella hissuksiin esiin… Kysymys kuuluukin, kuinka moni teistä viihtyy omassa värissään ja kuka on mielestään vain harmaa hiirulainen? Ketä virkistää uusi kirkas väri, kuka haluaa pitää värjäyksenkin mahdollisimman huomaamattomana (-tunnistan itseni viimeisessä.. -sitä tyytyväisempi olen, mitä huomaamattomampi ja ”luonnollisemman” näköinen lopputulos on)? Entä kuinka moni on kasvattanut pois värjäyksen -ja oliko kaikki kasvattelu ja odotus sen oman värin arvoista?! Kuinka moni ei koskaan ole värjänyt tukkaansa (onko teitä?) ja kuinka moni liikaa? 😉

Sit loppuun ihan muuta kuin hiusasiaa, eli mun kuvausassistentit 🙂

MOI!

124 vastausta artikkeliin “Tukkaremontti

  1. Onkos Ainolla likaiset vaatteet?;) Itse olen aina tosi tarkka ettei kuvissa ole likaiset vaatteet, kun sit harmittaa jälkeenpäin onnistuneessa kuvassa. Tosin eletty elämä saa näkyä… mut itse vaan olen niin nipo et kuvissa elämän pitäisi näyttää puhtaalta ja kauniilta:) Meillä muutenkin ruokailuvaatteet lapsilla erikseen, sillä oman kokemukseni mukaan kaikki rasvatahrat ei lähde millään irti pesussa ja harmittaa jos nätit vaatteet menee piloille. Otatko muuten paljon kuvia lapsista ja teetätkö paperikuvia, kuvakirjoja, tauluja tai jotain muuta? Itse olen ihan kuvafriikki ja kuvaan joka päivä ja teetänkin noin 200 kuvaa per kuukausi. Hullua, mut niin ihanaa!

    Tykkää

  2. Moi! Uudet hiuksesi on ihanat! 🙂 Tämä on kyllä kaikista paras blogi. Pakko hehkuttaa vaikka olen ennenkin hehkuttanut.. 😉 Niin kauniita kuvia, ihanasti kuvattu teidän arkea, kaunis talo, mukavia ajatuksia.. Kiitos tästä ainutlaatuisesta blogistasi! ❤

    Tykkää

  3. Tosi nätti lopputulos. Ja todellakin luonnollinen. Ite en oo värjänny hiuksiani koskaan :O Jotenkin oon tykästyny tähän oikeeseen väriin ja kesällä aurinko vaalentaa vähän nii saa pikkusen vaihtelua. Välillä tekis mieli vaalentaa, kun niskasta hiukset alkaa tummeneen aika vauhdilla (päällä olevat on siis blondit), mutta en oo vielä jaksanu kun juurikasvupaniikki ei kauheesti kiinnosta. Eli omalla värillä mennään 🙂

    Tykkää

  4. Mä värjäsin tukkaani monta vuotta, kunnes kyllästyin ja kasvatin omani takaisin. Meni melko kivuttomasti, kun värjäsi ensin mahdollisimman lähelle omaa väriä, vaikka näkyihän se silti. Olen viihtynyt nyt useamman vuoden omassa värissäni. Vähän sellainen maantienharmaahan tuo on (niinkuin suurimmalla osalla suomalaisista), mutta ei se mitään. Välillä hotsittaisi värjätä taas tummaksi – se kun sopii mulle tosi hyvin – mut en varmaan jaksais sitä värjäysrumbaa enää. Kuuntelen kauhulla, miten jotkut joutuu käymään kampaajalla muutaman viikon välein, itse kun tulee käytyä ehkä kerran kahdessa vuodessa 🙂

    Tykkää

  5. Hehei mäkin kävin raidoittamassa tukkani maanantaina ja kyllä ihan samaa mieltä olen kanssasi: ilme muuttui hetkessä parin hassun raidan avuin 🙂 Avopuolisokin kehui kesäistä ulkonäköä 😉
    Kyselisin sun Tory Burch-kokemuksista: onko ne hintansa väärtit, eli kestääkö käytössä ja onko minkä tuntuiset jalassa? Haaveilin mustista perus-baltsuista ShopBop:n sivuilla ja muistelin nähneeni samannäköiset blogissasi..
    Hauskaa viikonloppua! 🙂

    Tykkää

  6. Omat hiukset vaihtaneet aikoinaan varia niin punaiseen, mustaan kuin blondiinkin, mutta viimeiset 3 (!!!!) vuotta olen ollut omassa varissani, ihanaa kun ei tarvitse kampaajalla koko ajan juosta! Tuohon vaikutti paitsi laiskuus, myös se, etta taalla tuo maantienvari on mita tavoitelluin: kampaajalla monesti viereisen penkin asiakas kayttanyt tata maantienvarista hiuspehkoani mallina millaiset hiukset itsellee haluaa 😉 Mutta niinhan se menee, aina haluaa jotain mita itsellaan ei luonnostaan ole.

    Tykkää

  7. Hyvän värinen tukka sulla! mulla myös maantietukka ja omaa väriä olen kyllä pitänyt jokseenkin 20-31-ikävuoden välillä ,nyt hieman vaaleaa mukana

    Tykkää

  8. Ite en oo värjänny ikinä hiuksiani enkä aijokkaan. Entä sitten jos on vähän maantienharmaat hiukset ku se on luonnollista!
    Olis kiva saada sulta jotai hiuspostausta sillä ihmettelen et onko sulla vaan niin paksut hiukset ja hyvä hiuslaatu vai millä konstilla en on aina nii kuohkeet??:)

    Tykkää

  9. Aloin harmaantua nelikymppisenä, lopetin värjäyksen koska rakastan harmaita hiuksia. Nyt 15 vuotta myöhemmin toiveeni on toteutunut, ja olen harmaa. Sinun hiuksesi ovat runsaat ja kauniit.

    Tykkää

  10. Ihanaa, että näin moni nainen pitää oman, aidon väristä tukkaa:) Itse aloin kasvattaa omaa väriä takaisin viime syksynä. Sitä ennen tukassa oli lähinnä raitoja ja vähän tummempaa sävyä. Tosi hyvin on oikeastaan mennyt, eikä alun juurikasvuvaiheen jälkeen ole tullut halua käydä laittamassa väri päähän. Tällä hetkellä tukkaa näyttää mielestäni oikein kivasti itselle sopivalta, vaikka väri onkin perussuomalainen, aika maantienvärinen vaalea. Vaatteilla ja asusteilla saa sitten väriä riittävästi, jos haluaa. Tsemppiä kasvatukseen!

    Tykkää

  11. Noin kolmekymppisestä nelikymppiseen värjäsin tukkaani, koska se tummui runsaasti lasten myötä. Sitten kun näin ensimmäiset harmaat hiukset joukossa, lopetin värjäämisen heti, koska olen aina toivonut harmaita hiuksia. Sitä paitsi ihmisellä myös ihon väri vaihtuu samoihin aikoihin kuin tukka alkaa harmaantua. Ja suurimmalla osalla lämpimäksi tai kovan mustaksi värjätty tukka ei yhtään sovi uuteen ihon väriin (ja vanhan ihon paklaaminen värivoiteillakin on riskihomma. Se vaatii useimmiten niin pitkän aamu-urakan onnistuakseen luonnollisesti, että suurin osa ei viitsi – eikä osaakaan) Tukkani ei vielä lähellekään ole helmenharmaa, jollaista tietysti tavoittelen. No, siihen mennee vielä aikaa. Äitini oli valkotukkainen 70-vuotiaana, sisareni ei ole vielä lähelläkään vaikka on jo 75-vuotias. Saas kattoa kuinka minun käy. Matkalla kuitenkin ollaan siihen suuntaan.

    Tykkää

  12. Olen tykännyt ihan omasta hiusväristäni jo 30 vuotta eli kertaakaan en ole värjännyt. Pienenä olin blondi, nyt olen tumma. Kesäisin saan vaaleampia raitoja tukkaani. En ikinä aio värjätä (ellen sitten ala harmaantua viiden vuoden sisällä).

    Tykkää

  13. Hiuksistasi tuli todella kauniit ja hyvinvoivan näköiset. Itse värjäsin tukkaa aikasemmin, mutta raskauden myötä en enää uskaltanut, kun aloin miettiä mitä kaikkia myrkkyjä väriaineet sisältää. Nyt noin kolme vuotta värjäämisen lopettamisen jälkeen omasta väristäni on kehkeytynyt lähes maitosuklaan värinen, kesäisin saan lisäksi valkosuklaisia raitoja:) Tykkään huiksistani nykyään enemmän, kuin värjäysaikoina.

    Tykkää

  14. Olen värjännyt tukkaani 18-vuotiaasta asti.Nyt olen 27v.Oma väri on just se maantienvärinen,mikä ei miellytä.Tukkani on pitkä ja aika paksu.Pari vuotta (eron jälkeen..) tukkani oli kirkuvan punainen,nyt värjään sitä hillitysti tummanruskeaksi.Haluan silti,että väri näkyy,ei mitään piiperrystä! Sun tukka näyttää tosi kauniilta ja runsaalta.

    Tykkää

  15. Saanko kysyä,kuinka pitkä olet? Olet ihanan siro ja hyvässä kunnossa! Täytyykö muuten sun mielestä ihmisen pituus huomioida vaatevalinnoissa? Kuten että ”ei maksihametta lyhyelle..” (hyvin sopii mun mielestä..)

    Tykkää

  16. Hyvältä näyttää.. 🙂
    Itse olen värjännyt hiuksia varmasti jo viimeiset 18 vuotta, onneksi monet vuodet jo kampaajan käsissä. Nuorena tuli aina vedettyä kaupanväriä päähän ja lopputulos oli aina arvoitus, yleensä ihan toinen kun pakkauksen mallilla. ;D

    Tykkää

  17. Sun tukka näyttää aina oikein hyvältä 🙂 Itellä varmaan yli kymmenen vuotta putkeen tullut värjättyä tukkaa… nyt päätin kasvattaa oman luonnollisen värin esiin! Itselläkin on tällanen perusmaantienharmaatukka, mutta monen vuoden värikokeilujen jälkeen se oikeastaan näyttää ihan kivalta 🙂 Aika paljon vaikutti päätökseen se, että on viime aikoina alkanut mietittyttää että paljonko noita kemikaaleja tulee oikein käytettyä… Koitan vähän viilata elintapoja joka saralla 🙂 Jos tähän omaan väriin joskus kyllästyy niin varmaan voisi kokeilla jotain luonnollisempia hiusvärejä!

    Tykkää

  18. Mulla on hiuksissa ollut kaikki mahdolliset värit, punasesta lilaan 😀 Viimeset 3 vuotta pysynyt pikimustassa, 2 vuoden kasvattaminen on tuottanut tulosta, tukka ylettyy alaselkään asti!! :)) Oma väri sellanen ihan perus maantie. Joillekkin sopii mielettömän hyvin oman värin pitäminen, vaikka sitten oliskin ihan perusmaantie. Kuinka usein Johanna värjäät hiuksiasi?
    Hyvää kesänjatkoa 🙂

    Tykkää

  19. Nyt on pakko kommentoida, kun ittellä niin ajankohtanen juttu! 😀 Itse värjäsin ihan blondista tukasta tumman ruskeaan, kun kaipasin jotain vaihtelua! Tulihan tästä tietysti aivan erilainen ja totuttelua vaatii, mutta mä tykkään tosi paljon 🙂
    Sun tukasta tuli tosi pirteen näkönen ja just niin luonnollinen, kuten varmaan kaipasitkin.
    Yleisestikin pakko sanoa, että aina innolla uusia postauksia odotan! Sulla on niin positiivinen elämän asenne, ettei tämmösiä montaa ole 🙂 Itse ehkä poikkean ’vähän’ tästä muusta lukia massasta iälläni, mutta kyllä näin alaikäsenäkin nää jutut on ihania ja innostavia, että ”sitten kun mä joskus omaan kotiin pääsen”-tyylillä 😀

    Tykkää

  20. Tosi kivasti tehdyt raidat 🙂
    Onko Garnstudion eskimo lanka sun mielestä miten pehmyttä? En ole nähnyt enkä päässyt kokeilemaan sitä missään.
    Mietin että olisiko parempi ottaa neuleeseen suosiolla Ice lanka, joka näyttää olevan samanpaksuista, mutta villatonta.. jää neule pitämättä jos lanka pistelee tai kutittaa.
    Toivottavasti löydän jompaa kumpaa nettikaupasta koska lähellä ei ole mitään kauppaa missä niitä olisi myynnissä, pakko päästä neulomaan!!

    Tykkää

  21. Kaunis väri tuli hiuksiin! On todellakin luonnollisen näköinen. MInulla on luomutukka, en värjää tätä enkä ole koskaan värjännyt. Väri on tumma luonnonvaalea nykyään. Mieluusti soisin sen olevan vaaleampi, mutta jotenkin haluan pysytellä luomuna, joten en ole vielä lähtenyt kirkastamaan olemustani, vaikka se todennäköisesti vain kaunistaisi. 😉 Periaate menee nyt kauneuden edelle.. Olen siis myös reiätön, eli minulla ei ole ollut koskaan korvareikiä tai muita koristuksia. Kauniit naiset ovat ihania ja kaikki kaunistuskeinot siis sallittakoon naisille ja miehillekin (?!), mutta koen olevani hitusen ainutlaatuisempi, kun pidättäydyn omassa luomulinjassa. 🙂

    Tykkää

  22. Todella kaunis kesätukka, oikein pirtsakka!
    Itselläni on vaalea tukka, joka aina tummenee hieman talveksi. Yleensä talvella ja keväällä laitan vaaleaa raitaa joukkoon, kesällä aurinko hoitaa sen puolen. Muutama vuosi sitten kokeilin tummempaa lookia, joka olikin todella kiva, kunnes omaa väriä alkoi puskemaan esiin. Juurikasvu oli aivan järkyttävän näköinen – siis vaalea juurikasvu tummassa tukassa näytti aivan pälvikaljulta! Jouduin ottamaan päälle vaaleita raitoja kasvatusprosessin ajaksi. Sen jälkeen olen ottanut välillä vain tummaa raitaa vaalean joukkoon, jos olen kaivannut jotain uutta… 🙂

    Tykkää

  23. Hehe, kävin viikko sitten Norjassa kampaajalla ja lopputulos näyttää presiis samalta kuin sun tukka =)

    Tykkää

  24. Kivannäköinen tuo raidoitus!
    Aloin kasvattaa omaa hiustani takaisin vuosi sitten ja odotin sieltä paljastuvan maantienharmaan letin. Juurihan on aina tummempi, niin en värjäysten välissä tiennyt mikä on todellinen hiustenvärini. Olen siis värjäillyt hiuksiani vuosien ajan. Yllätys olikin positiivinen: hiukset näyttävät hennosti raidoitetuilta kivanvärisiltä. Tätä en tosiaan olisi osannut odottaa…tosin nyt haavilen vielä selkeämmistä vaaleista raidoista eli kampaajalle suuntaan heti kun on aikaa. 🙂

    Tykkää

  25. Uusi väri näyttää hyvältä! Olen itse värjännyt hiuksiani sekä vaalemmaksi että tummemmaksi – oma väri on tummanvaalea. Parhaiten viihdyn värissä joka on lähellä omaani, mutta raidoitettu vähän vaaleammaksi. Ilmeisesti aika sama siis kuin sinullakin. Välillä olen kasvattanut oman värini kokonaan näkyväksi ja hetken päästä taas vähän sävyttänyt kevyesti vaaleammaksi. Silloin juurikasvu on huomaamaton, mutta hiuksissa on kuitenkin kirkkaampi sävy.

    Tykkää

  26. Hyvältä näyttää minunkin ruudulla :). Olen ollut samankaltaisessa tilanteessa kuin sinä nyt olet, joskus 10 v sitten. Raitoja tuli laitettua melko pitkään ja sit kuitenkin se tyvikasvu harmitti kun hiukset näytti likaisilta kun ero oli niin suuri. Päädyin siihen, että värjäsin hiukset ruskeiksi ja laitoin vaaleita raitoja muutaman. Ihan jees näin, ei tartte pohtia tyvikasvuja kun raidatkin niin lähellä omaa mutta tuovat eloa. Joskus kyllä haaveilen vaaleammasta lookista, sitten muistuu juuri se kampaajalla ravaaminen parin kuukauden välein.

    Tykkää

  27. aivan superihanat! Tuli tossa muuten yksi päivä mieleen tällainen kysymys:
    Mikä/Mitkä ovat söpöimpiä/oudoimpia/hassuimpia kysysymyksiä joita Olli on kysellyt?
    vai onko hän edes kyselijätyyppi? 🙂

    Tykkää

  28. Oikein tyylikkäät on uusi hiuksisto! :)) Milloinhan muuten blogisi taustakuva vaihtuu (tarkoitan noita H&M:n naisia)? Tuntuu kuin ne olisivat olleet siinä iäisyyden… Ihanaa uutta viikkoa ❤ t. huomenna lomalta töihin palaava

    Tykkää

  29. Onko Norjassa oman värin kasvatusbuumi niinkuin Suomessa näyttäisi olevan? Itse lopetin värjäämisen 2,5 v sitten värjättyäni sitä 13-vuotiaasta. En enää edes kunnolla muistanut omaa väriäni, mutta kertaakaan en ole katunut tai halunnut tarttua väripurkkiin. Mulla on keskiruskeat hiukset ja tietty väri vähän vaalenee kesäisin.

    Tykkää

  30. Hei!
    Olen seurannut blogiasa vasta vähän aikaa, mutta piipahdan täällä joka päivä 🙂
    Aivan IHANIA kuvia, silmä lepää…<3
    Tukkasi on todella kivan värinen passaa hyvin sinulle, luonnollinen. Katsoin että joku muukin oli kommentoinut siitä tukka värin pois kasvattamisesta. Olen kampaaja ja voin kertoa että kaikki haluavat olla mahdollisimman naturellejä tai sitten oiken räväkkäitä, kuten liilaa ja punaista 😉 Raidat on in, Jennifer Anistonin aloittama buumi muutama vuosi takaperin. Ehkä.

    Tykkää

  31. Itse kasvatin oman värin esiin parin viime vuoden aikana. Kun loppujen lopuksi vihdoin sain koko tukan oman väriseksi, ei tulos ollutkaan niin harmaa ja tylsä kuin odotin, tykkäsin todellakin omasta väristäni! Tarkoitus oli sllä jatkaa, mutta levoton sielu halusi jotain uutta, joten taas menin tukkani värjäämään ja parturi olisi tiedossa myös ensi viikolla.
    Taidan silti kesän jälkeen aloittaa taas oman värin kasvatusprojektin…

    Tykkää

  32. Hei, tosi kiva postaus, toi lopetus oli kaikkein paras. Ihan nauratti ääneen! Mä kuulun niihin, jotka ei värjää mutta olenkin brunetti 🙂 Olen kyllä nuorempana värjännyt jopa hennalla… oijoijoi.

    Tykkää

  33. Ainolla on ihan samanlainen pose kuin äidillään tuossa missä pitää käsiä polvilla, hyvin on malliopittu mammalta 😀 Ihana!

    Tykkää

  34. Niin samaa mieltä Aino!! Niin moniulotteista ja kaunista väriä ei saa kuin luonnollinen väri!

    Tykkää

  35. Tosi nätti ja luonnollinen lopputulos! 🙂 sulle käy hyvin tuollee suoraksi föönattu tukkakin, kun usein näkee kiharaa ja lainetta. 🙂 miusta luonnolliset sävyt on jotain kauneinta, mitä hiuksissa voi olla – juuri tuollainen vaaleanruskean ja blondin sekoitus.

    Tykkää

  36. Mä en ole ikinä värjännyt tukkaani 🙂 Aina oon ollut omaan väriini tyytyväinen. Oon kai vaan jotenkin niin luomu, etten ees tykkää ajatuksesta, että jotain väriä laittaisin päähäni. Muitten värjätyt tukat ei tokikaan haittaa 🙂 Nykyään tukan väri on aika samantekevä mulle enivei, kun hiuksilla ei oo pituuttakaan kuin muutama milli ;D
    Sulla on kyl kivannäköinen tukka!

    Tykkää

  37. moi oon kotkasta ja no en oo ikinä värjännyt hiuksiani, hinku kyllä olisi kova:D. Koska en paljookaan pidä tästä omasta maantienharmaan väristä vaikka monet sanovatkin etten saa missään tapauksessa värjätä:). Ihan kuin olisin joskus lukenut että olisit kans etelä-suomesta päin:) vai ootko ihan kotkasta:D?. Ihana tää sun blogi ja pidän paljo tavastasi kirjoittaa:)).

    Tykkää

  38. Pakko oli tähän vielä nyt myöhemmin kommentoida. Mä aloin värjäämään hiuksia joskus 14-vuotiaana (ja elokuussa täytän nyt siis 30 vuotta). On ollut ihan tumman ruskeaa(melkein mustaa), punaista, vaalean ruskeaa ja vaaleaa. Oma väri on tumma tuhkan vaalea ja pitkään pidin sitä tosi tylsänä ja hiirulaisvärinä kunnes 2 vuotta sitten aloin kaipaamaan vaaleampaa tukkaa. Hiukset oli silloin siis ruskeat ja tyvi piti värjätä kuukauden välein koska muuten näytti pöljältä. Menin yhdelle kampaajakaverille värinpoistoon ja vaalentaamaan tukkaa ja hiukset vedettiinkin ihan niin blondiksi kuin vain hiukset kesti ilman hamppu-tukka efektiä. Sen jälkeen olen kerran käynyt laittamassa vaaleita raitoja vuosi sitten ennen häitämme ja siitä lähtien olen kasvatellut omaa väriä. Nyt on hauska liukuväri-efekti hiuksissa. Hiukseni on siis pitkät ja noin puolesta välistä vaaleat tummeten asteittain omaan väriin. Tykkään omasta väristä mutta olen harkinnut josko kävisin kevyesti raidoittamassa hiuksia nyt syksyllä ja kasvattelisin sitten taas vuoden verran ennen seuraavia raitoja. Tykkään omasta väristä mutta kevyet vaaleat raidat voisi raikastaa ja elävöittää vähän ja näyttäisivät myös hyvältä nyt ruskettuneena.

    Tykkää

  39. Sattumalta pyrähdin blogiasi katsomaan. Ja täytyy sanoa että aivan mahtava blogi siulla!! Ja noi sun hiukset on ihan mielettömän upeat, toi uusi väri on just sellane mitä itsekkin haluisin vaaleeseen tukkaani:) OIkein ihanaa syksyä sinulle! ja uusia kirjoituksia odotellessa:)

    Tykkää

  40. Excellent post but I was wondering if you could write a litte more on this subject? I’d be very thankful if you could elaborate a little bit more. Thanks!

    Tykkää

  41. Today, I went to the beachfront with my kids. I found a sea shell and gave it to my 4 year old daughter and said ”You can hear the ocean if you put this to your ear.” She placed the shell to her ear and screamed. There was a hermit crab inside and it pinched her ear. She never wants to go back! LoL I know this is completely off topic but I had to tell someone!

    Tykkää

  42. Hi there every one, here every person is sharing these knowledge, so it’s nice to read this web site, and I used to pay a quick visit this webpage everyday.

    Tykkää

  43. The very root of your writing whilst sounding agreeable at first, did not really sit perfectly with me personally after some time. Someplace within the paragraphs you actually managed to make me a believer unfortunately only for a very short while. I however have a problem with your leaps in logic and one would do well to fill in those breaks. If you can accomplish that, I could undoubtedly be fascinated.

    Tykkää

  44. We stumbled over here different web page and thought I might as well check things out. I like what I see so i am just following you. Look forward to checking out your web page for a second time.

    Tykkää

  45. next time i read a blog, hopefully it won’t disappoint me just as much as this particular one. i mean, yes, it was my choice to read, however i actually believed you would probably have something interesting to say. all i hear is a bunch of whining about something you could possibly fix if you weren’t too busy searching for attention.

    Tykkää

  46. What you posted made a bunch of sense. However, what about this? suppose you were to create a awesome headline? I ain’t saying your content isn’t solid, but suppose you added a headline that grabbed people’s attention? You could glance at Yahoo’s front page and watch how they create post titles to grab viewers interested. You might add a video or a related picture or two to grab readers interested about what you’ve got to say. Just my opinion.

    Tykkää

  47. Most of what you claim is supprisingly precise and that makes me ponder why I had not looked at this in this light before. This particular article truly did switch the light on for me as far as this particular topic goes. Nonetheless at this time there is 1 point I am not too comfy with and while I attempt to reconcile that with the main idea of your issue, permit me observe what the rest of your visitors have to point out.Well done.

    Tykkää

Jätä kommentti Nashville roofing Peruuta vastaus