Pelastusliivit

Kuumimmilla ilmoilla on pakko lähteä merelle. Ajella veneellä ja etsiä joku kiva rauhallinen paikka. Tosin kuumimmilla ilmoilla rauhallisia paikkoja on hankala löytää. Kaikki ovat siellä.

Täällä melko rauhallisella pikku rannalla luin paljon päivän polttavia sanomalehtiä.  Luin haastattelua eräästä tyttärensä taannoisessa ammuskelussa menettäneestä naisesta. Luin, kuinka nainen sanoi lyhyesti halunneensa polttaa ampujan. Eikä se herättänyt minussa mitään kovin kummallista tunnetta. Eikä sen varmaan ollut tarkoituskaan herättää mitään kummempia tunteita, haastattelussa oli paljon vahvoja kohtia. Kysymyksestä hypättiin seuraavaan eikä nainen varmasti sen kummemmin kuin minäkään kannattanut kuolemantuomiota.

Mietin, että vaikka suuri tragedia on julkisesti otettu vastaan uskomattomalla, yllättävällä rakkaudella, ei vihaa ja kiukkua voi tuomita sopimattomaksi. Luulen, että toisille rakkaudesta puhuminen ja sen puoleen kääntyminen on suuri, elintärkeä selviytymiskeino ja ainoa mahdollisuus päästä eteenpäin jotenkuten ehjänä omana itsenään. Toisten on pakko saada sanoa, että he voisivat kuristaa murhaajan omin käsin -vaikkeivat voisikaan.

Ja totta, paljon fiksumpaa ja korrektimpaa on sanoa -kuten nuori norjalainen Helle Gannestad sanoi ”Jos yksi mies voi tuntea noin paljon vihaa, ajattele kuinka paljon rakkautta me kaikki yhdessä voimme tuntea.”.  Tai toisen selviytyjän Eskil Pedersenin sanoin ”Meidän nuoret eivät kuolleet siksi, että Norja täyttyisi vihasta.”. Mutta kaikki eivät jatkuvasti ole täynnä rakkautta ja perhosia ja viisaita ajatuksia ja jos vihan tunteet tällaisen tapahtuman jälkeen tuomitaan sopimattomiksi, voi ilmapiiri loppujen lopuksi tuntua aika suvaitsemattomalta.

Riitaa missään nimessä haastamatta, uskoen meidän kaikkien olevan jokseenkin samaa mieltä tästä ajatukseni ylös kirjoitin. Kun nyt mieleeni tulivat ja taannoiseen kommentointiin niin läheisesti liittyivät. 

Päivän varsinaiseen aiheeseen; lupasin nimittäin joku aika sitten ostaa meille aikuisillekin pelastusliivit 😉 Ruotsalainen Baltic Record -retroliivi moderneilla käyttöominaisuuksilla oli mun valinta: Retro voitti tyylikkyyden (patukkaliivit) jälleen kerran 😉 Näitä löytyi oransseina (retroista retroin) ja punaisena, mutta hillityin sininen oli kompromissi ne patukkaliivit vaihtaessa! 😀

Sit kun joskus vielä saatais joku tollanen^ tyylivene tän meidän pikkupurnukan sijaan hih (dream on….).

76 vastausta artikkeliin “Pelastusliivit

  1. Mielestäni on teeskentelyä, jos vihaa ja muita negatiivisia tunteita ja ajatuksia ei koskaan näytetä. Kuitenkin jokainen terve kokee niin iloa kuin surua ja vihaakin. Tunteet pitää näyttää. Olemme vain ihmisiä 🙂
    Kiitos todella ihanasta blogista!

    Tykkää

  2. Olet täysin oikeassa. Tunteet (myös vihan) pitää saada näyttää. Shokin ja menetyksen jälkeen tunteet vaihtelevat, tulee viha, raivo, ikävä, suru..kukaan ei voi määrittää mitä ja miten näitä tunteita tulee käsitellä tai ilmaista. Suvaitsevaisuus on päivän trendi, ymmärrän, mutta ihan kaikkea ei tarvitse ymmärtää ja hyväksyä.

    Tykkää

  3. Viha on olennainen ja täysin normaali osa suruprosessia. Vihan tunteet voivat olla pelottavia ja tulla esille juuri tuollaisina ”voisin polttaa hänet” -kommentteina, sinä puhuit taannoin kivittämisestä ja minä pesismailoista. Mutta nekin tunteet on hyvä käydä läpi ja sitten antaa niitten hiljalleen hiipua ja mennä pois. On paljon vaarallisempaa padota ne tai sitten jäädä vihaan piehtaroimaan.
    Haluan kiittää sinua siitä, että olet tästä niin rohkeasti ja rehellisesti blogissasi kirjoittanut, se ei ole varmasti helppoa. Mutta juuri siksi blogisi onkin niin suosittu, että olet rohkeasti oma itsesi.
    Liivit ovat hienot!

    Tykkää

  4. Asiasta ihan toiseen, kuinka lämmin siellä on merivesi kesäisin? Että tarkeneeko uida hyvin vilukissatkin (eli onko yli 20 asteista?).
    Huokaillen katselen norjalaisia maisemia näissä rantakuvissa. Kaunista!

    Tykkää

  5. Kaikenlaiset tunteet ovat ihmiselle sallittuja ja inhimillisiä. Ne voi jopa sanoa jossain tilanteessa ääneenkin. Terveellä ihmisellä nämä pahat ja mustat ajatukset jäävät ajatuksen tasolle eivätkä johda tekoihin. Näin minä ajattelisin tämän asian. Jo kuten joku kirjoittikin, on vihan tunne tärkeä osa suruprosessia. Voi vaikka hakata seinää vihassaa kunhan ei kohdenna sitä kanssaihmisiin. Asiasta aisanvarteen.. Kivoja kuvia olet taas ottanut. Kaikesta huolimatta Norja on kaunis maa ja haluaisin sinne taas matkustaa joskus 🙂

    Tykkää

  6. Hei Johanna!
    Olen löytänyt blogisivusi Kaks plus lehden artikkelin myötä. On kiva seurata kuulumisiasi. Saanko kysyä, kuinka pitkään olet kirjoittanut blogiasi? Kerroithan, että olet vaihtanut osoitettakin välillä.
    (Olen huomaavinani, että olet innoittanut muitakin samantapaisten blogien kirjoittamiseen.)
    Blogin nimessä on hauskaa leikillisyyttä, ja se herätti heti minussa mieluisia mielleyhtymiä (kun sen artikkelin luin).
    Tuosta kommentistasi olen samaa mieltä. Ja lisäisin, että itse olen monta kertaa elämässäni huomannut sen lainalaisuuden, että ne ihmiset, jotka kovasti hillitsevät itseään, pahan mielen tunteitaan, vihaansa, nielevät ylpeytensä jne. Usein kuitenkin jossain vaiheessa ”räjähtävät”, suuttuvat toden teolla, paljastavat todelliset kasvonsa, kun se itsehillintä ei enää pysty kaikkea sitä vihaa kantamaan.
    Se on jotenkin pelottavaa. Että se niin valoisa ihminen tai kiva ihminen onkin pidätelyt niin paljon vihaa.
    Tämä näin ”aasinsiltana” keskusteluun.
    Minusta suuttumus on todellakin normaali reaktio tilanteessa, jossa joku on käyttäytynyt sinua kohtaan väärin. Eikä siinä ole mitään pahaa.
    Kauniita kesäpäiviä sinne Norjaan!

    Tykkää

  7. Merivesi ei ollenkaan aina oo tarpeeksi lämmintä, mutta on se nyt yli kaksikymmentä ihan kunnolla ja aika pian nousee tällaiseksi jos vaan on paljon hellepäiviä peräkkäin. Mutta siis itse uin ekaa kertaa nyt(!) ja on setään elokuun loppu. Mulle vähän kylmiä näa vedet.
    Ps. Ihan aiheeseenhan tää liittyi ;))

    Tykkää

  8. Moikka, käytän Photoscapea, sen voi ladata netistä ilmaiseksi! (Ei toimi Macilla) Kiitos 🙂

    Tykkää

  9. Olen samaa mieltä muiden kanssa, että tunteet pitää voida näyttää. Itselläni on aivan sama tilanne, kun Norjassa tapahtunut on vielä päällä niin toisaalla räjähtää jälleen. Ja se toisaalla on minulle se kohta josta juttelen erittäin intohimoisesti, kyyneleet silmissä. Minullakin on vihaa ja katkeruutta, silti yritän niiden ilmestyessä koittaa etsiä syitä miksi en vihaa tai katkeroidu :/
    Kauniita kuvia jälleen. Jaksamisia sinne Norjaan.

    Tykkää

  10. Hirmu kiva sitten. Kerrotko vielä millaisia kiksejä tuo kaikkien alojen asiantuntijana ja maailman omanatuntona olo antaa?

    Tykkää

  11. Hyvin sanottu!
    Todellakin, on ihan eri asia tuntea tunteita ja tuntea ne läpi, kuin sitten ”toimia” niiden pohjalta. Ehkä ihmisiä pelottaa usein negatiiviset tunteet, ja siksi niitä ei uskalleta tuntea (siis ei kaikilla tietenkään ole näin). Ja luulen, että nimenomaan se, että ne tukahduttaa saa toimimaan niiden pohjalta ehkä tiedostamattakin ne saattavat ohjata kostamaan jne.
    Tähän muuten liittyen, Johanna sinullekin olin siis ajatellut tähän blogijuttuusi kommentoida, liittyy tämä seuraava Eija-Riitan blogikirjoitus:
    http://eijariitta.puheenvuoro.uusisuomi.fi/79133-hullu-vai-paha

    Tykkää

  12. Oon aina joskus eksynyt sun blogiin, ja aina oon yllättynyt ilosesti ! Nättejä kuvia ja ihania piha- ja sisustusjuttuja. Pohdiskelen juuri tällä hetkellä opiskelujani; jatkanko sisustuspuolella vai aloitanko aivan muut opinnot. Kauniit pihakuvasi antavat kummasti motivaatiota jatkaa sisustuspuolen parissa 🙂 Kiitos niistä. ps. Photoscape on vissiin aika hyvä kuvankäsittelyohjelma !
    Mukavia kesäpäiviä !

    Tykkää

  13. Onpas naurettava kommentti. Kerrotko itse, miksi yleensäkin luet tätä blogia, jos noin kismittää.

    Tykkää

  14. Jaa-a… mitähän tuohon osaisi lisätä. Oli se niin tyhjentävä kirjoitus -hyvässä mielessä.
    Jee, mekin päästää veneilemään tänään, ollaan nimittäin menossa mökille käymään. Tosin venematka kestää korkeintaan 5 min 😉

    Tykkää

  15. Jeps, samaa mieltä. Olen kyllä hämmästäny noista kommenteista joita olet saanut. Aikamoista jeesustelua.. Meillä on muuten kans venehaaveita, ehkä joskus 🙂

    Tykkää

  16. Hassua että moni(?) on kimpaantunut sun teksteistä, et edes ole, ainakaan mielestäni, kirjottanut mitenkään vahvasti negatiivisistä tunteista! En tajua, eikö mitään pahaa saisi tuntea semmosta miestä kohtaan ku on tappanut niin monta ihmistä?!

    Tykkää

  17. Ymmärrän kyllä kaikenlaiset tuntemukset tähän asiaan liittyen, ja jos asettaa itsensä esimerkiksi tuon lehtijutun äidin asemaan, niin uskon että itselläkin olisi samanlaiset fiilikset. Mutta kun asiaa ajattelee kaikella järjellä, niin kuolemantuomio on mun mielestä liian armahtava tuomio. Ja liian helppoa murhaajalle. Pahempaa ihmiselle on olla eristettynä ja yksin koko loppuelämä. En vaan itse usko väkivaltaan ja etenkään ”silmä silmästä” periaatteeseen. Sillä ajattelumallilla tää maailma ei ikinä muutu paremmaks. En silti kiellä vahvoja ajatuksia ja tunteita asiaan liittyen.

    Tykkää

  18. Samaa mieltä Paulan kanssa, naurettava ja säälittävä kommentti mrs-nimimerkiltä. Ei voi kun ihmetellä miten toiset jaksaa ja jaksaa ja jaksaa tota älytöntä ”näykkimistä” ja IHAN JOKA asiasta, huh!

    Tykkää

  19. Tämä blogi on tosi koukuttava ja piristävä, suorastaan naurattava uskomattomassa itsensä vakavasti ottamisessa ja totisuudessa: on pakko käydä vilkaisemassa mitä kuuluu bloggarin päivään: ”tänäänkin taas Minä postaan teille jotain kansainvälisestikin Merkittävää, olenhan Mielipide-, muoti-, lastenkasvatus- ym. Vaikuttaja. Johanna. Minä” Ihanaa! 😀

    Tykkää

  20. Voi että kun ihania kuvia:)
    Ja joku ihana ihminen on taas päättänyt purkaa pahaa oloaan tänne. Mun mielestä on kovin ikävää että omaa mielipidettään ei saa tuoda esiin joutumatta kuulemaan ”maailmanparantaja”-tyyppisiä solvauksia.
    Väkivaltaa se on henkinenkin väkivalta.

    Tykkää

  21. Olet mielestäni kirjoittanut todella vahvasti ja kovinkin sanoin aiheesta, mutta mitä sitten? Olisi todella tylsää ja ikävää lukea blogia, jossa ei sanottaisi mitään suuntaan tai toiseen. Vaikka joskus olen itsekin eri mieltä, niin niinhän sen kuuluukin olla ja siksi tätä sinunkin blogiasi luen. On ihana kun saa haastaa itseänsä ajatteluun ja oikeasti miettiä asioita. Kiitos siitä.
    Sinulla vaikuttaa olevan ihana ja jonkun sanoin jopa täydellinen elämä (mitä kenelläkään ei omasta mielestään kai ole:)), mutta eihän se ole keneltäkään pois. Nauttikaamme siitä, että saamme nähdä ihania kuvia kauniista Norjasta ja mukavan oloisista ihmisistä. Enkä kirjoita näin siksi, että haluan imarrella. Tuntuu vain siltä, että ihmiset hukkaavat turhaa aikansa tahalliseen loukkaamiseen rakentavan keskustelun sijaan.

    Tykkää

  22. mrs, käyhän sinäkin pihalla välillä ulkoilemassa. Ei ole ihmisen hyvä istua yötä päivää päivystämässä koneella. happihyppelylle siitä, hus 😀

    Tykkää

  23. Ihanat retroliivit! Meilläkin veneillään ja unelmoidaan purjeveneestä pienestä vanhasta keskimoottoriveneestä käsin. Pääasia että pääsee vesille. Patukkaliivit-sana kulostaa hauskalta, ilmeisesti sama asia kuin paukkuliivit? 😉 Itse otan myös mieluummin tavalliset veneilyliivit päälle, potentiaalisesti pamahtavien kaasupullojen kanniskelu rinnolla tuntuu pelottavalta!

    Tykkää

  24. Nyt kun Suomessakin on kahdesti ollut kouluampumiset ja tämä Norjan tapaus tuoreena asiana,niin ei voi olla ajattelematta myös ampujien omaisia,mitä tuskaa he joutuvat kestää ja syytöksiä,omantunnon tuskia. On itsekästä ampujalta ajatella että tekee sen vain oman olon ”parantamiseksi”,ei toinen ihmisen saisi päättää toisen elonpäiviä. Sitte vähän kevyempään aiheeseen,oletko tulossa Suomeenpäin vielä tänä kesän aikana? Nuo reissu kuvat joita tuossa edellisissä jutuissa oli,oli tosi upeita.

    Tykkää

  25. Työskentelen ihmisten kanssa, jotka ovat tehneet rikoksia. Paljon, ja pahoja.
    Auttamisen halusta ja inhimillisestä ihmisyydestä huolimatta joidenkin asiakkaiden kohdalla myös me työntekijät voimme myöntää, että tämä ihminen on paha. Niin paha, että kuoleman hänet kohdatessa se on monelle kanssakulkijalle parempi vaihtoehto. Tämä ihminen ei kuolemansa jälkeen tee enää enempää pahaa. Ja meille ei tule ikävä.
    Silti jokapäiväisessä kanssakäymisessä kohtaamme hänet ihmisenä. Emmekä osoita vihaa.
    Mielestäni se, joka ei ole kohdannut todellista pahaa, kykenee myös moralisoimaan muiden tuntemaa vihaa pahaa tekeviä ihmisiä kohtaan.
    Anteeks, oli vaan pakko sano oma mielipide.

    Tykkää

  26. Ihmisen teloittaminen, yksilön,porukan tai valtion toimesta on raaka, raaistava, peruuttamaton ja epäinhimillinen teko.Ajattelun- ja sananvapaus on jokaisen oikeus.Minusta olisi kummallista, ellei Norjassa asuva Kalastajan vaimo olisi auttanut meitä lukijoitaan keskustelun alkuun.

    Tykkää

  27. Taas jälleen kerran ihanan kutsuvia kuvia. Hienoa, että nyt teillä kaikilla on turvallista matkustaa veneellä:)

    Tykkää

  28. Meinasin tulla kirjoittamaan jotain, että ”kyllä, se on juuri näin!”, mutta prkkkkkl, pitihän se arvata täälläkin oli joku prkleen kateellinen ”mrs” myrkyttämässä ilmapiiriä :(( äyyyy. Ihana kesäpäivä teillä kuitenkin! :)) ❤ Toivottavasti lämpöiset ilmat jatkuvat… täällä vissiin sateita viikonlopuksi, mutta täytyyhän niitäkin välillä olla ❤

    Tykkää

  29. Hyvä kommentti Madicen 🙂
    Ja toki on ihan eri asia kohdata ihminen -ja etekin töissä hyvänen aika! Eihän siellä voi osoittaa vihaa tms, johan se olisi tosi epäammattimaista. Varmasti oppii paremmin käsittelemään tällasia asioita…

    Tykkää

  30. Ymmärrän kai oikeastaan että ärsytän välillä, mutta… tää nyt on vaan bloggaamista mrs 😉 Eikä mulle bloggaaminen ois mielekästä, jos saisin keskittyä vain yhteen aiheeseen. Mulle bloggaaminen on sitä, että saan kirjoittaa ihan vapaata ajtusten virtaa, omaa elämääni koskettavia juttuja.
    Postaan mielelläni joskus ”jotain kansainvälisesti merkittävää”, miksei?? Usein maailman uutiset askaruttavat mieltä ja puhun niistä muidenkin kanssa.
    Noihin sun nimityksiin (Mrs) en oikein osaa sanoa mitään muuta kuin että kuten todettu, olen yksi pieni bloggaaja tuhansien joukossa. Kai me kaikki _jollain hyvin pienellä tavalla_ olemme jonkinlaisia vaikuttajia? Mutta en tänne heitä ajatuksiani pitäen niitä maailman parhaina ja ainoina oikeina, vaan odottaen vastakaikua ja kuullen muita -fiksuja ajtuksia ja näkökulmia 🙂

    Tykkää

  31. Löytyypä sieltä ruudun takaa taas oikea päivänsäde 😛
    Mun mielestä taas on virkistävää lukea blogia jossa on muutakin sisältöä kuin meikit ja vaatteet. Jos on viisaita ajatuksia ja osaa vielä pukea ne sanoiksi niin miksi jättää sanomatta?

    Tykkää

  32. Ok, kiitos vastauksestasi :).
    Minua on jo pitkään kiinnostanut, missä tapasitte miehesi kanssa? ei toki tarvitse vastata jos on liian intiimi kysymys 🙂

    Tykkää

  33. Kiitos ihanasta blogista! Nyt on ihan pakko kysyä että mitä photoscapen kehystä olet käyttänyt tämän postauksen kuvissa, ihanat ja raikkaat kuvat! 🙂 Mukavaa viikonjatkoa sinulle!;)

    Tykkää

  34. ?tänäänkin taas Minä postaan teille jotain kansainvälisestikin Merkittävää, olenhan Mielipide-, muoti-, lastenkasvatus- ym. Vaikuttaja. Johanna. Minä?
    — mitä ihmettä? Kenen ajatuksia kunkin tulisi sitten blogiinsa kirjoittaa? Mrs ei ilmeisesti ole sisäistänyt tätä blogikirjoittelun tarkoitusta. Melko pikkusieluista kommentointia, mutta sekin toki kuuluu tähän blogimaailmaan. Tsemppiä Johanna!

    Tykkää

Jätä kommentti rouva F Peruuta vastaus