Kauneudenhoitovinkkiä x 2

Multa kysellään aina silloin tällöin hiustenlaittovinkkejä, että mitä teen ihan arjessa hiuksilleni. Ja että miten hiuksista saisi sellaset kuohkeat. Kommenttiboksissa on vaan kamalan vaikea lyhyesti saada kunnolla selitettyä hommaa, joten postaus aiheesta on ollut mielessä jo kauan. Tässäpä siis etenkin siihen kuohkeuteen liittyviä niksejä!

Noh, etumaisia hiuksia nyt käännän paplareilla milloin minnekin, mutta ihan alimmat rullaan aina alhaalta ylöspäin niin, että latvat kääntyvät ulospäin. Etumaisia hiusuortuvia rullatessa kannattaa kuitenkin myös olla tietoinen, että niiden asettelu vaikuttaa paljon lopulliseen lookkiin. Muilla nyt ei niin ole väliä 😉 Suurimpia rullia tapaan käyttää ihan päälaelle ja siitä alas takaraivolle.

Paras tulos syntyy mun mielestäni, jos ehtii käymään illalla suihkussa hyvissä ajoin ja antaa hiusten kuivua itsestään lähes täysin kuiviksi. Sitten rullat päähät ennen nukkumaanmenoa suunnilleen tunniksi niin, että hiukset ovat täysin kuivat ennen rullien poistoa.

Saman voi tehdä toki myös föönillä kuivattaen; rullat kuiviin, lämpimiin hiuksiin ja pois kun hiukset ovat kunnolla jäähtyneet.

Tykkään tosi paljon Tigin Small Talkista. Se antaa hiuksille ryhtiä, himpan kiiltoa ja etenkin yhteistyössä hiutenkuivaajan kanssa runsaasti volyymia! Purnukka on myös todella riittoisa.

Täällä on ihan varmasti nähty havainnollistavampiakin kuvia hyvästä lopputuloksesta, mutta olkoon toi nyt ihan ok, ainakin sitä kuohkeutta havainnollistava 🙂  Ja vähän sitäkin, miten rullilla voi saada latvat kääntymään nätisti (ja kuohkeasti ;)) sisäännpäin päältä ja päinvastoin ulospäin alta.

Sit on pakko vielä vinkata mun uudesta best friendistä kun nyt kauneudenhoidosta puhutaan. Se on Shiseido Pureness Matifying compact oil-free -meikkipuuteri. Kosmettiikkaliikkeen naiset täällä kehuivat kyseistä ainetta siinä määrin, että päätin laiskana meikkivoiteen käyttäjänä kokeilla -näin syksyisin kun usein alkaa kaipaamaan mineraalimeikkejä peittävämpää pohjaa. Pureness -sarja taistelee suuria ihohuokosia, mustapäitä ja rasvaisuutta vastaan ja siihen kuuluu jos vaikka mitä ihonhoitotuotetta, joita houkuttelisi vielä kokeilla. Tämä meikkipohja ainakin on toden totta vinkkaamisen arvoinen tuote, joka jää todella kauniin ja tasaisen lopputuloksensa ansiosta varmasti mun vakiovarusteisiin!

***

Sellaset vinkit tänään, moikka! :))

74 vastausta artikkeliin “Kauneudenhoitovinkkiä x 2

  1. Tarrapaplarit on kans mun salaisuus!
    Laitan yleensä aamulla suihkun jälkeen vähän itsekseen kuivuneeseen tukkaan, vähän föönin lämpöä päälle ja site kahvia + Hesari.
    Sillä aikaa on tullut hyvä vaikutus, rullat auki,kiiltovahaa ja suihketta, oujee!
    Myssyn alle, talven varalle riittää kun rullaa muutaman rullan sinne tänne. ”Huolettoman” näköinen look, joka ei kärsi myssyn alla 🙂
    ❤ paplarit

    Tykkää

  2. etumainen = ensimmäinen, eniten edessä oleva.
    Melkein jo epäilin suomeani, mutta tarkistin wikista 😉

    Tykkää

  3. kiitos. pitääpä kokeilla paplareita. jos sä otat paplarit yöksi pois niin säilyykö ilmavuus tai taivutukset? vai laitako tukan yöksi jotenkin kiinni?
    ps. tää blogi on tosi ihana.

    Tykkää

  4. Oj, kiitos tuhannesti näin kattavasta vastauksesta<3 Pitääkin perjantaina kiikuttaa paplarit ostoskärryyn, kuin mulla ei oo aiemmin käyny mielessä… 🙂

    Tykkää

  5. Joo, mun mielestä tällä konstilla saa kestävimmän lopputuloksen! Kun hiusten antaa kuivua paplareiden kanssa illalla, jäävät ne kaikkein tehokkaimmin ”asentoonsa” 😉 Nukkuminen ei koskaan oo haitanut lopputulosta; päin vastoin yön yli odottaminen palauttaa jotenkin hiuksen sileäksi -mun tukka tuntuu ainakin olevan tosi pitkään ”auki” (hiussuomut siis) ja sellasen karvaisen näköinen jos aamulla käy suihkussa. Riippuu siis varmaan vähän hiustyypistäkin. Mutta ilmavuus ja taivutukset säilyvät, joskus jopa parantuvat 🙂
    Kiitos ❤

    Tykkää

  6. Näyttävät tosi isoilta nuo paplarit. Kertoisitko tarkemmin, kuinka isoja on? (Joo, munkin järki sanoo, että isoja niiden on oltava, että kuohkeutta tulee.)
    Jos mäkin joskus innostuisin edes yrittämään tekemään tälle tukalleni muutakin kuin vetämään ponnarille, kun on niin helpon kuuloista 🙂

    Tykkää

  7. Jos joku meinaa tuota Tigin Small Talkia hankkia, niin kannataa tilata se Feeluniquelta 🙂 Paljon halvempi siellä, kuin kampaamoissa.

    Tykkää

  8. Löysin blogisi yhden lehtijutun perusteella, ja olen seurannut sitä säännöllisen epäsäännöllisesti siitä lähtien. Sinulla on taito kirjoitella niin mukavalla tavalla ihan arkisistakin asioista ja positiivisessa hengessä, että blogisi saa usein suupielet ylöspäin. Pukeutumistyylisi on piristävän erilainen, ja kauniskin olet=) Jatka samaan malliin, siunausta ja kaikkea hyvää koko perheelle!

    Tykkää

  9. Komppaan edellistä, Cinnamonia -mäki löysin tän lehtijutun perusteella ja sen jälkeen oon käynyt lueskelemassa sun blogia. Mukavalta ja positiiviselta persoonalta vaikutat. Piristää kummasti täällä Suomen harmauden keskellä. Jatka samaan malliin!
    Onnellista syksyä! ❤

    Tykkää

  10. Sun kuvat, neuleet ja poseeraukset on niin ihania, että ihan niitä vain piipahdin katsomassa! 🙂
    Miten helpolla pääsetkään hiustesi kanssa! Minä jos pitäisin rullia tunnin, en huomaisi mitään eroa… 😛

    Tykkää

  11. Tuo tigin mömmö on tosi hyvä ja ihanan tuoksuinen. Leikkautin juuri hiukset melko lyhyiksi ja luulin, että aine ei ole hyvä lyhyempiin, niin on melkein parempi jopa.
    Raikasta syksyä!

    Tykkää

  12. Komppaan Tigin Small Talkin ylistystäsi. Mulla ei juurikaan ole lempituotteita, enkä osaa mitään tukkataikoja, mutta tämä on jo muutaman vuoden ajan ollut lempparini! Mä pöyhin sitä vähän ympäri pestyyn jo kuivuvaan tukkaan. Mielestäni muuten lättänä tukkani saa siitä ilmavuutta. 🙂

    Tykkää

  13. Minäkin kuulun siihen porukkaan, joka pesee hiukset aina illalla 🙂
    Tosin paplareita en ole koskaan kokeillut, hyvä vinkki!
    Lumenella on muuten huippuhyvä meikkipuuteri, on ollut vakikäytössä jo useamman vuoden, itseasiassa taitaa olla jo yli kymmenen vuoden rakkaus ?

    Tykkää

  14. Täytyykin laittaa paplarit testiin:) En kauheasti jaksa panostaa hiusten laittoon ja tuo vaikuttaisi aika vaivattomalta systeemiltä. Eikä tarvii kärventää kutreja hiustenkuivaajalla!

    Tykkää

  15. Minä kiinnostuin ko.meikkipuuterista sen verran paljon että menin ja tilasin sen strawberry.netistä (26egua)
    Kevään/ kesän olen käyttänyt LilyLolon mineraalimeikiä ja nyt ilmojen viiletessä kaipaa hiukan tuhdinpaa naamankin 😉
    Pirstsakkaa syskyn jatkoa!
    – Laura

    Tykkää

  16. Kivoja vinkkejä! Oletko koskaan kokeillut lämpörullia? Mietin niiden hankkimista. Minun hiuksiini saa kyllä kuohkeutta tarrapaplareilla mutta se ei pysy hetkeä kauempaa (vaikka mitä aineita olisi alla), joten ajattelin, että ehkä pitävämpi lopputulos tulisi lämpörullilla. Kiitos muuten lainelautavinkistä taannoin. Hankin sen myös ja tykkään!

    Tykkää

  17. Moikka!
    Voih, olisiko tuo Shiseidon meikkipuuteri vastaus ainaiseen ”peitto”-ongelmaani.. Olen tässä jo hetken miettinyt, että meikkipuuteri voisi olla helppo levittää ja kuitenkin tarpeeksi luonnollinen ja vähän peittävän lopputuloksen tuoja?! Olen niin laiska käyttämään kasvoillani ylipäänsä mitään muuta kuin kosteusvoidetta, mutta näin syksyn ja pian talven tullen huomaan, että iho voisi olla värivirheettömämpi, jos siinä jotakin peittoa olisi. Ja puhumattakaan siitä, että se myös suojaisi ihoa.. On vaan tuntunut, että kaikista lopputulos jää turhan ”laitetuksi” pakkelimaisuuksineen. Vai suositteletko ennemmin mineraalipuutereita? Mikä väri sinulla on tuosta Shiseidon versiosta?

    Tykkää

  18. Kiitos! Kyllä mä paplareita aikoinaan lyhyeen tukkaan väkersin, mutta olen autuaasti unohtanut niiden käytön pitkässä tukassa. Ei muuta kuin kokeilemaan saisiko tähän liukkaaseen hiuslaatuun vähän kuohkeutta. 😉 Niin, ja kysymys vielä, laitatko tuota small talkia ennen paplareiden kiertämistä?

    Tykkää

  19. Hei! Ihanaa!! Juuri tällaista hiustenlaittovinkkiä olen kaivannut kipeästi. Otan havainnekuvista väriprintit ja teippaan sen seinään hiustenlaittoaseman viereen 🙂 Ja mikä parasta, suosittelet tätä illalla tehtäväksi. Aamut on niin kiireisiä ja väsyneitä täällä päässä.
    Kiitos ihanasta blogistasi ja tunnelmallista syksyn jatkoa!
    Satu

    Tykkää

  20. Sensain meikkipuuteri on sit kans ihana, suosittelen kokeilemaan, ei jässähdä kuivana kalkkina naamaan vaan sulautuu täydellisesti. Peittää todella hyvin mutta hohtaa silti nätisti koko päivän. Sisältää jotain silkkijuttua joka tekee nää taikatemput iholla. Suosittelen, enkä suotta. Nimim. laiska mutta niiiiin hehkeä 🙂

    Tykkää

  21. Ootko kokeillut Four Reasons Hair Powder hiuspuuteria, se antaa ainakin mun hiukselle riittävästi kuohkeutta, kun suihkauttaa hiustyveen kun paplarit on päässä. ?

    Tykkää

  22. Small talk on tuttu tuote. En ole vuosiin käyttänyt kyseistä tuotetta, en sitten tullut aikoinaan hankittua uutta sen loputtua. Nuo tuotteet tuoksuu ihanalta, tiedätkö sarjan ainoastaan kiiltoa- antamaan tuotteen, pieni sievä pullo sekin. Kerran olin laittanut hiuksiin näitä tuotteita ja olin kesäjuhlissa ja useampi ampiainen tykkäsi siltä miltä tuoksuin. Ampparit oli nimittäin mun kimpussa koko ajan…:).Auts. ”Lakka” on myös sarjalla hyvä, violetti pullo oli aikoinaan. Nestemäinen kiinnitysaine.

    Tykkää

  23. I just cant stop reading this.  Its so cool, so full of information that I just didnt know.  Im glad to see that people are actually writing about this issue in such a smart way, showing us all different sides to it.  Youre a great blogger.  Please keep it up.  I cant wait to read whats next.

    Tykkää

  24. Thanks for your post. What I want to point out is that when evaluating a good internet electronics retail outlet, look for a web page with total information on key elements such as the level of privacy statement, safety details, payment methods, as well as other terms along with policies. Generally take time to look into the help plus FAQ sections to get a greater idea of the way the shop will work, what they are capable of doing for you, and exactly how you can maximize the features.

    Tykkää

  25. I am constantly searching for good info on this topic. It can be difficult to find sometimes. Thanks!. I will check back on your site from time to time for more information.

    Tykkää

  26. Hi there just wanted to give you a quick heads up. The words in your article seem to be running off the screen in Chrome. I’m not sure if this is a format issue or something to do with web browser compatibility but I figured I’d post to let you know. The design look great though! Hope you get the problem solved soon. Cheers

    Tykkää

  27. Does your site have a contact page? I’m having problems locating it but, I’d like to send you an email. I’ve got some recommendations for your blog you might be interested in hearing. Either way, great site and I look forward to seeing it expand over time.

    Tykkää

  28. Thanks for the suggestions shared using your blog. One more thing I would like to state is that weight reduction is not all about going on a celebrity diet and trying to get rid of as much weight as you can in a couple of weeks. The most effective way to lose weight naturally is by acquiring it slowly and gradually and obeying some basic points which can make it easier to make the most from your attempt to drop some weight. You may be aware and already be following some tips, although reinforcing knowledge never damages.

    Tykkää

  29. Hi! Quick question that’s completely off topic. Do you know how to make your site mobile friendly? My web site looks weird when viewing from my apple iphone. I’m trying to find a theme or plugin that might be able to fix this issue. If you have any suggestions, please share. Cheers!

    Tykkää

  30. Very good written article. It will be supportive to anyone who employess it, including myself. Keep up the good work – for sure i will check out more posts.

    Tykkää

  31. Hey! Would you mind if I share your blog with my zynga group? There’s a lot of people that I think would really appreciate your content. Please let me know. Cheers

    Tykkää

  32. Hey there! This is kind of off topic but I need some guidance from an established blog. Is it very difficult to set up your own blog? I’m not very techincal but I can figure things out pretty quick. I’m thinking about making my own but I’m not sure where to start. Do you have any points or suggestions? Thank you

    Tykkää

  33. Please let me know if you’re looking for a article author for your blog. You have some really good posts and I feel I would be a good asset. If you ever want to take some of the load off, I’d love to write some articles for your blog in exchange for a link back to mine. Please send me an email if interested. Regards!

    Tykkää

  34. Hey! I’m at work browsing your blog from my new iphone 4! Just wanted to say I love reading your blog and look forward to all your posts! Carry on the outstanding work!

    Tykkää

  35. Howdy! Someone in my Facebook group shared this site with us so I came to take a look. I’m definitely enjoying the information. I’m book-marking and will be tweeting this to my followers! Great blog and terrific style and design.

    Tykkää

  36. Brillient, once again, flipping brillient! One complaint, why are there spaces between the tracks? It actually interrupts the flow of the CD when there is an extra split second or so at the end of each track. The same problem happened with Singalong 2. I would throw them all in my Logic sound engineering program and clip the endings, but alas, my imac died .Thanks again for sharing your music and your voice, but above all, your heart for God.

    Tykkää

  37. I’m truly enjoying the design and layout of your blog. It’s a very easy on the eyes which makes it much more pleasant for me to come here and visit more often. Did you hire out a developer to create your theme? Exceptional work!

    Tykkää

Jätä kommentti Meghan Mccain Peruuta vastaus