Heisan :)) Aloitetaankin tänään kahdella before -kuvalla! Ostin nimittäin tovi sitten sellaisen vanhan mäntykaapin vanhojen tavaroiden kaupasta. ”-Mänty… luulin et just tällaset huonekalut on nyt ihan out…” mun mieheni sanoi hyvin epäileväisenä kun tarvitsin apua kaapin kotiinkuljetuksen kanssa.
Enka toden totta olisi varmaan koko hommaan ryhtynytkään, jos järkevämmän puoliskoni epäilyjä olisin kuunnelut. Oli nimittäin pikkanen homma A) lasien teippaamisessa B) koko rötiskön maalamisessa. Olen lukemattonia hetkiä käyttänyt (kylmässä) autotallissa (yksin) kaappia maalaten ja nyt päätin, että urakka saa luvan olla ohi. Lopputuoksesta huolimatta.
Me tarvittiin kipeästi lasikaappitilaa viinilaseille. Meillä on niitä jo yksi vitriinillinen täynnä ruokailutilassa, mutta vielä oli parikymmentä kappeletta vailla paikkaa. Plus että rappukäytävään tuli ihanan harmoninen tunnelma yhtenäisen valkoisen ja kauniisti heijastelevien lasien ansiosta.
Se kaikkein helpoin tuunauskonsti; vanhojen vetimien vaihto uusiin. Vaikka kauniisti maalattuihin posliinisiin.
Olenpa ollut myös tanssimassa zumba maratonilla, juhuu 🙂 Ja vetämässä kulttuuriyön kulkueessa zumbaa. Että zumballa taas mennään 😉 Jei. Ne muut zumbaohjaajat on vaan ihan(an) hulluja. Niillä on zumbavetimet kengistä hattuihin ja siinä välillä tietysti kilistin- ja kimallevyöt ja rannerenkaat :)) Mut ei se mitään. Vaikken ehdikään ihan samalla tavalla omistautumaan hommalle. Ei se haittaa. Kivaa se vaan on silti!! :))
Hyvää viikonlopun jatkoa ❤





Kaapista tuli tosi hieno! Minä olisin niin jättänyt koko homman tekemättä, koska muistan muutamasta projektista mikä työ siinä on.
TykkääTykkää
Kylläpä tuunattu kaappi on kivan näköinen, ja vetimet kruunaa kokonaisuuden, mutta on varmaan ollut hurjasti hommaa tuossa. Lopputulos on kyllä sen arvoinen 🙂
Ja luulen, että sun zumba-tunnilla saattaa käydä jokunen, joiden mielestä on tosi kiva, kun et ole ihan viimeiseen asti omistautunut sille hommalle… Tavallisen tallaajan zumbaamis-kynnys voi olla vähän matalampi, kun ohjaaja ei helise ja kilise heiluessaan, vaikka sen ohjaajan lantio liikkuisikin ihan samalla tavalla kuin niiden kilisijöidenkin 😉
TykkääTykkää
Kerrassaan viehättävä kaappi. Ehdottomasti vaivan arvoinen. Tollaisia löytöjä kun itsekkin tekisi:)
TykkääTykkää
Aivan ihana tuli lopputuloksesta! Tuollaisen kelpuuttaisin omankin taloon (sitten joskus) 🙂
Todella Jossain
TykkääTykkää
Oi, miten hyvin uusi kaappi sopii paikalleen! Tosi hieno!
TykkääTykkää
Ai että tuostahan tuli aivan ihana kaappi! 😀
Kivoja tällaiset postaukset. Mukavaa viikonloppua!
TykkääTykkää
On vain tosi hieno! Ottaisin kotiini!
TykkääTykkää
Oi, kuinka ihana mäntykaapista tuli. Ja sopii kyllä mielettömän hyvin tuon lipaston läheisyyteen 🙂
TykkääTykkää
Upea tuli kaapista. Meillä on pari vanhaa hyvää mäntyhuonekalua, joita ei ole tullut vaihdettua, koska tekis mieli maalata ne. Nyt sain vähän inspistä tästä, vaikka tiedän että on kova homma…
TykkääTykkää
Sä kun olet tuollainen näppärä käsistäsi, niin ajattelinpa kysellä seuraavaa: tiedätkö (tai tietäiskö joku muu täällä), mahtaako antiikkipetsattuja mäntykalusteita saada enää vaaleammiksi, vai onko ainoa vaihtoehto tehdä niistä tummempia?
TykkääTykkää
Moikka,
Aivan ihana kaappi! Täällä olisi lukuisia huonekaluja, jotka kaipaisivat omistajan mielestä tumman sävyn vaihtamista valkoiseen.. huoh, mikä homma! Taidan kallistua ammattilaisten puoleen.
Mutta, mutta… mistä löysit nuo ihanat vetimet?? Kovasti kaipaisin myös tuon tyylisiä (tai ”kristallisia”) vetimiä myös.. Ei ole vielä sattunut silmään. Tiedätkö kenties paikkaa Suomesta, josta niitä voisi saada? Tai tietääkö joku muu? 🙂
TykkääTykkää
Ainakin indiskassa myydään vastaavia vetimiä ja erinäisissä nettikaupoissa, 🙂
Kaapista tuli hieno, ja taatusti oli työläs! Teillä on kyllä niin kaunis ja harmonien koti ❤
TykkääTykkää
Wau, kylläpä kaappi muutti olemustaan! Hienosti sopii juuri tuohon, missä on, sisältöineen päivineen. Hyvää viikonloppua!
TykkääTykkää
Timantin muotoisia ”kristallivetimiä” myy ainakin Sasu’s Playhouse Porvoossa.
TykkääTykkää
Aivan ihana kaappi! Ja ihan huippua, että oot itse jaksanut maalata sen. Asiat tuntuu paljon arvokkaammilta, kun niissä on jotain itse tehtyä 🙂
TykkääTykkää
Tosi hyvæ lopputulos:) Meilla on ihan sama harrastus. Mullakin mennyt viimeajat kylmassa autotallissa. On vaarallista kun kotoa løytyy valk.maalia…. nyt tyøn alla kirsikan varinen tripp trapp tuoli:) Kohta talon kaikki kalusteet ovat saaneet valk. varin:)
joo toi teippaaminen.. tehtiin makkariremppa ja meidan ikkunan pielet olivat puunvariset. Nyt ovat valkoiset mutta huh huh… oli eka ja vika ikkuna jonka maalaan vaikka hieno tulikin:)
TykkääTykkää
Tulipas hieno kaappi. Saat olla tyytyväinen itseesi, että näit maalaamisen vaivan, koska vanha kaappi sai nyt uuden elämän. Maapallo kiittää moisesta uroteosta!
TykkääTykkää
Tosi upean näkönen kaappi tuli. Tuo kyllä lähes innostaisi muakin tekeen jotain omilleni, jotka kököttävät makkarin nurkassa, ”piilossa”. Millasta maalia vedät pintaan, hioitko kaappia ensin, vai pysyykö maali hyvin mäntyisen kalusteen päällä, oisko meilläkin antiikkipetsattu, en oo varma, mutta ihan männyn värinen. Vinkkejä?!
TykkääTykkää
Hurja urakka, huh! Hieno lopputulos, kaunis.
Zumbaaaaa, taas ensi viikon ohjelmassa. Ja musta on ihan jees, ettei kaikkea vedetä 100 %, pysyy tämmönen semizumbailijakin mukana!
Ilosta sunnuntaita!
TykkääTykkää
Kaapista tuli todella hieno!
Minä just eilen vielä kertaalleen vetelin yhden jo kesällä aloittamani mäntykaapin pintaan vielä kerroksen valkoista, kun aina vaan sieltä pukkaa keltaista läpi.. mutta nyt saa maalaus riittää ja tänään laitan siihen vihdoin vetimetkin!!
TykkääTykkää
Aivan ihana! Kyllä kannatti ahkeroida, sehän on varmasti paljon rakkaampi ja arvokkaampi kuin mitä valmiina ostettu olisi! Meillä on samantapainen astiakaappi, mutta ei todellakaan näin hieno, kun ei ole itse tuunattu! 🙂
TykkääTykkää
Todella onnistunut ”tuunaus”! Valkoinen väri on kätevä männyn päivittäjä 🙂
PS. Zumba on ihanaa ja olen sinun inspiroimana alkanut haaveilemaan zumbaohjaajan sivutyöstä 🙂
TykkääTykkää
hieno lopputulos=) lähtökohta ei niinkään..;) maalasin itse viitisen vuotta sitten kauhean mäntyisen vitriinikaapin vaaleansiniseksi ja tein siihen antiikkikäsittelyn – tykkäsin ja on edelleen käytössä:) se oli tosin lähtökohdaltaan vielä hirveämpi kuin tää – lasitkin oli 70-luvun ”rypyläistä rusehtavaa” lasia, yäk:/ mutta nekin vaihtui sit ihan tavalliseen lasiin. vanhan tuunaaminen on kyllä niin paljon järkevämpää kuin uuden ostaminen! tää postaus sai taas ideat lentämään.. thanks=)
TykkääTykkää
kyllä varmaan tarttuu nykymaalit ”mihin tahansa”. onhan noita kaiken maailman primereita ja muita pohjamaaleja jos haluaa varman päälle ottaa sen tarttumisen kanssa.
TykkääTykkää
Aivan ihana kaappi! Posliinivetimet kruunaa lopputuloksen.
TykkääTykkää
Kiva ja toimiva tuunaus, maalilla saa aikaan ihmeitä! Itselläni on seuraavana projektina karmivan ruokapöytämme maalaaminen. Piti tehdä se jo kesällä, mutta en vaan saanut aikaiseksi… Lähtökohdat pöydän värin suhteen ovat muuten suunnilleen samanlaiset kuin sun kaapissa 🙂
Tervetuloa kurkkaamaan blogiini Valkeat Unelmat!
TykkääTykkää
No kyllä tuli kivannäköinen ❤ Voikun itsekin jaksaisi tällaisia projekteja tehdä, näemmä lopputulos palkitsee!
Niin.. ja tietty jos olisi vielä enemmän tilaa kotona 😉
TykkääTykkää
Onpa kaunis lopputulos ja kokonaisuus! Täytyy sanoa, etten ihan nähnyt alkuperäisen mäntykaapin potentiaalia. 🙂 Onneksi sinä näit!
TykkääTykkää
Aivan upea kaappi ja tuo koko kokonaisuus portaiden päässä, kyllä kannattaisi itsenikin harkita jonkun vanhan mänty-”kaunokaisen” maalaamista ennen Ikeaan juoksemista!:) Kiitos mainiosta inspiraatiosta!
TykkääTykkää
Kaapista on tullut upea! Aivan ihanat nuo vetimet.
TykkääTykkää
Tulipa tosi hieno! Sopii erityisen kivasti lipaston viereen, ihan kuin olisivat olleet alunperinkin pari. Tämä rohkaisee itseäkin lähestymään paria mänty-hirvitystä valkoisen sudin kanssa. Kivaa viikkoa!
TykkääTykkää
Ihana ja iloinen blogi sulla! Kiitos siitä. ja kaikista innostavista sisustusvinkeistä. tämäkin kaappi. loistava!
TykkääTykkää
Tuli muuten tosi hieno. Miksi ihmeessä itse olen katsellut jotain hirmuhintaisia Böknäsin hyllyjä, kun tuunaamalla saa noin kauniin, parsoonallisilla vetimillä. Ihana. Sulta saa kyllä usein kivoja ideoita DIY tuunaukseen.
TykkääTykkää
Kauniit vetimet.
TykkääTykkää
Apple now has Rhapsody as an app, which is a great start, but it is currently hampered by the inability to store locally on your iPod, and has a dismal 64kbps bit rate. If this changes, then it will somewhat negate this advantage for the Zune, but the 10 songs per month will still be a big plus in Zune Pass’ favor.
TykkääTykkää
Having read this I thought it was rather informative. I appreciate you spending some time and energy to put this short article together. I once again find myself personally spending a significant amount of time both reading and leaving comments. But so what, it was still worth it!
TykkääTykkää
I was able to find good information from your content.
TykkääTykkää
Howdy! I’m at work surfing around your blog from my new iphone 4! Just wanted to say I love reading through your blog and look forward to all your posts! Carry on the outstanding work!
TykkääTykkää
First-class web site! I truly love how its easy on my eyes and
that the data have been well written. I am wondering how I might be notified
whenever a new post has been made. I have subscribed to your RSS which must do that the trick!
Have a nice day!
TykkääTykkää
Hey there just wanted to give you a quick heads up. The words in your article seem to be running off the screen in Chrome. I’m not sure if this is a format issue or something to do with browser compatibility but I thought I’d post to let you know. The style and design look great though! Hope you get the issue fixed soon. Many thanks
TykkääTykkää
I discovered your blog site on google and check a few of your early posts. Continue to keep up the very good operate. I just additional up your RSS feed to my MSN News Reader. Seeking forward to reading more from you later on!?
TykkääTykkää
Thanks for your personal marvelous posting! I certainly enjoyed reading it, you will be a great author.I will remember to bookmark your blog and definitely will come back later on. I want to encourage that you continue your great work, have a nice afternoon!
TykkääTykkää
Well I really liked reading it. This subject offered by you is very constructive for proper planning.
TykkääTykkää
ibuprofen is often a fine pain reliever on that
the other hand i heard that this one have nasty side effects too
TykkääTykkää
Hi! I’m at work browsing your blog from my new iphone 3gs! Just wanted to say I love reading through your blog and look forward to all your posts! Carry on the excellent work!
TykkääTykkää
Hi! I know this is somewhat off topic but I was wondering if you knew where I could get a captcha plugin for my comment form? I’m using the same blog platform as yours and I’m having trouble finding one? Thanks a lot!
TykkääTykkää
Woah! I’m really enjoying the template/theme of this site. It’s simple, yet effective. A lot of times it’s difficult to get that ”perfect balance” between superb usability and appearance. I must say that you’ve done a great job with this. Also, the blog loads extremely quick for me on Firefox. Outstanding Blog!
TykkääTykkää
Thanks, I enjoyed Gulvafslibning Kurt Gulvmand.
It was fine. View my blog sometime, it all about Altamonte
Springs, FL Real Estate.
TykkääTykkää
Right now it sounds like Movable Type is the top blogging platform available right now. (from what I’ve read) Is that what you are using on your blog?
TykkääTykkää
Hi there are using WordPress for your blog platform? I’m new to the blog world but I’m trying to get started and create my own. Do you need any coding expertise to make your own blog? Any help would be greatly appreciated!
TykkääTykkää