Muutama vastaus

Jahas, maailmassa on taas tapahtunut vaikka mitä sitten viime bloggailun. Suomi on saanut uuden presidentin ja minä uuden Nokian Lumian. Ja elämäni ensimmäisen kutsuni plastikkakirurgille. 

(Luomenpoistoon but hey, kuulostaa se silti aika pelottavalle! 😀 Melkein jo meinasin perua ajan ku kävi jännittämään…)

Ja vierashuonekin on taas tyhjä (yhyy):

Ja te ootte halunneet kysyä multa jotain. Vähin mitä voin (yrittää) tehdä, on vastata kysymyksiin täällä. Ihan ok, jollen aina ehdi kaikkia kommentteja kommentoimaan, mutta jos nyt kysymyksiin voisin vastata. Mun mielestä se jotenkin kuuluu asiaan ja ennen kaikkea on kohteliasta. Blogien tai vastaavien sos.medioiden kommenttitiloja voidaan tottakai käyttää eri tavoin ja joidenkin tarkoitus onkin vain vastaanottaa erilaisia mielipiteitä, mutta mulle on aina ollut tärkeää jonkinlainen inhimillinen keskustelevuus. Ei se, että kommenttiboksiin voi vain sylkeä (joissain tapauksissa oksentaa) ajattelemattomia äärimielipiteitä ja aikaansaada joku tylsä yksisanainen kommenttikulttuuri, jonka virrassa joko haukutaan tai kehutaan. Se, että kommenttiboksissa on interaktiivisuutta ja sivistyneitä, inhimilliselle keskustelulle ominaisia piirteitä sisältäviä kommentteja on mulle tärkeää ja siksi on myös luonnollista yrittää vastata ainakin kysymyksiin. (Olipa pitkästi selitetty, katselin liikaa vaalivalvojaisia eilen :D) So…:

Onko tämä se sama mekko jota käytit raskausaikanakin? Vai oliko se sittenkin punaisilla koristuksilla? (Viitaten parin postauksen takaiseen villamekkoon) -Joo mulla on sama puuvillaisena, kevyempänä, jossa on ne punaiset koristeet. Sitä käytin paljon raskausaikoina!

Mikä on tuo ihana villamekko ja mistä voin hankkia samanlaisen? -Villamekko on vanha Odd Molly ja niitä löytyy kai vain käytettyinä esim. juuri ruotsalaisesta Tradera.comista… 😦 Mutta kevään Odd Mollyihin on tulossa ihan vastaava mekko puuvillaisena (esim. CountryDreamsilla on jo myynnissä).

Mitä villahousu/alusvaate merkkiä suosittelet? -Mulla on eniten Pierre Robert-, Ulvang- ja Janus -merkkejä, mutta myös ihan Suomen Sokokselta ostettuja… Ei sillä niin väliä kunhan ei kutia!! 🙂

Ja sitten toinen kuuma kysymys, miten hoidat lasten vaatteiden kierrätyksen? -Mulla on vähän sama ongelma kuin kysyjällä, eli aika paljon olen säästänyt etenkin niitä rakkaimpia lasteenvaatteita… Jotkut jäävätkin ihan varmasti omaan varastoon, ei niistä raaski luopua :))) Vaatteet, joissa on pinttynyttä likaa tms. menevät suruttaa roskikseen ja sellaset, joilla ei niin merkitystä ole joutuvat Uffiin tai vastaavaan. Mahdollisimman vähän yritän säilöä kotiin.

Mitä käsiin? -Nahkaiset karvavuorelliset rukkaset kuulosti kommenttiboksissa ihan parhailta; meidän lapsille olen löytänyt urheilukaupasta untuvahanskat.

Aivan ihana tuo sinun pitsitunika, onko Odd Mollyä? 🙂 -Juu, villahousupostin tunika on Odd Mollya 🙂

mut mistä oot nuo saappaasi löytänyt? etsin juuri tuon värisiä! -Voi saappaat on tosi tosi vanhat -siskonkin vanhat! 😀 Ne taitaa olla Ten Points -merkkiä…

Mitä merkkiä nuo Ollin ja Ainon puvut ovat? -Ompun ja Ainon villajutut ovat kuvissa Pierre Robertia ja Tom&Trinea. Niillä on myös paljon Janusta ja Nøstebarnia ja…  Villahousu postin kommenttiboksissa tuli ihan kauheasti hyviä vastauksia ja juuri meillekin tuttuja villavaatemerkkejä! 🙂

Kaytan samaa kuvankasittelyohjelmaa kuin sina. Miten saat noista kuvista erikokoisia kun yhdistat niita? Makin osaan laittaa viereikkain tai ruudukon tms. mutta vain niin etta kaikki kuvat ovat toistensa kanssa samankokoisia.
ps. tuli mieleen, etta eikø Suomeenkin ole tullut Cubus? -Joo jos menee siihen ”Yhdistä kuvia” -kohtaan ja laittaa kaksi kuvaa vierekkäin, täytyy valita kuvat luonnollisessa koossa. Eli jos toinen kuva on pystysuora ja toinen vaakasuora, tulee ne automaattisesti niinku samankorkuisina… Ymmärsitköhän? ;D Ja kun ne tulevat samankorkuisina, on sen pystysuoran pakko olla leveyssuunnassa paljon kapeampi! Kuvat eivät siis voi olla saman mallisia, jotta niistä saa erikokoiset…. Toivottavasti tajusit… 🙂 Ja joo Cubuksella on kans paljon lasten villavaatteita!!

Sulla on aivan ihana leipälaatikko keittiössä, huomasin, kun luin jotain aiempaa kirjoitusta. Mistä olet mahtanut sen hankkia? -Voi vitsi leipälaatikko on taas jostain pikkukaupasta… Kristiansandista… Eikä siinä edes lue mitään valmistajaa, kävin tsekkaamassa… 😦

Hei. voiko chill Norwayn tuotteita tilata netin kautta? -Ei tietääkseni, ikävä kyllä 😦 No, Putiikki Rannalla on kyllä ainakin Chillin jälleenmyyjä, mut kysäsenpä Chillin porukalta et onko niillä laajemmin mallistoa jossain netissä!

uteliaana kysyn puhtaan pyykin säkistä: pesetättekö vaatteenne kenties pesulassa eli onko se siellä tapana ? -Ei ikävä kyllä 😀 Olen ostanut noi pyykkisäkit H&M Homelta kai joku reilu vuosi sitten ja niitä roikkuu kylppärissä kolme kpl (tumma pyykki, vaalea pyykki ja villa-/hienopyykki). Täydet pussit kuljetetaan alakerran ”pyykkitupaan” pestäviksi ja mies tuo aina samoissa pusseissa puhtaat pyykit ylös… Mun mielestä se on vähän ällöä, jollei sitten ole pessyt pussiakin, mut en nyt jaksa valittaa ;D

Ihan ylimmissä kuvissa sängyt siis vierashuoneen parisänkynä ja alimmissa kuvissa ”kulmasohvana”. Kaksi runkopatjaa, supersimppeliä.

Iloista alkuviikkoa!! ❤

78 vastausta artikkeliin “Muutama vastaus

  1. Aw, this was a really nice post. In concept I wish to put in writing like this additionally ? taking time and precise effort to make an excellent article? but what can I say? I procrastinate alot and certainly not appear to get something done.

    Tykkää

  2. This web site is mostly a walk-by way of for the entire information you needed about this and didn?t know who to ask. Glimpse right here, and also you?ll undoubtedly discover it.

    Tykkää

  3. A powerful share, I simply given this onto a colleague who was doing somewhat evaluation on this. And he in actual fact purchased me breakfast as a result of I found it for him.. smile. So let me reword that: Thnx for the deal with! But yeah Thnkx for spending the time to debate this, I feel strongly about it and love reading extra on this topic. If attainable, as you become expertise, would you mind updating your weblog with more particulars? It is highly useful for me. Large thumb up for this weblog publish!

    Tykkää

  4. I’m not sure why but this site is loading extremely slow for me. Is anyone else having this problem or is it a issue on my end? I’ll check back later on and see if the problem still exists.

    Tykkää

  5. It?s exhausting to seek out knowledgeable people on this matter, but you sound like you already know what you?re talking about! Thanks

    Tykkää

  6. I would like to voice my admiration for your kind-heartedness giving support to persons that have the need for help on your concept. Your personal commitment to getting the solution around turned out to be certainly functional and has continually enabled folks much like me to get to their goals. Your entire important advice indicates so much a person like me and still more to my peers. Thanks a lot; from each one of us.

    Tykkää

  7. You really make it seem so easy with your presentation but I find this matter to be really something which I think I would never understand. It seems too complex and very broad for me. I am looking forward for your next post, I will try to get the hang of it!

    Tykkää

  8. Undeniably imagine that that you stated. Your favorite reason seemed to be on the net the simplest factor to take note of. I say to you, I certainly get annoyed whilst other folks consider concerns that they just don’t understand about. You managed to hit the nail upon the top and outlined out the whole thing with no need side effect , folks can take a signal. Will probably be back to get more. Thanks

    Tykkää

  9. Hi there! I just wanted to ask if you ever have any trouble with hackers? My last blog (wordpress) was hacked and I ended up losing months of hard work due to no back up. Do you have any methods to stop hackers?

    Tykkää

  10. Usually I don’t read article on blogs, but I would like to say that this write-up very forced me to try and do it! Your writing style has been surprised me. Thanks, quite nice post.

    Tykkää

  11. A powerful share, I just given this onto a colleague who was doing slightly evaluation on this. And he the truth is bought me breakfast as a result of I found it for him.. smile. So let me reword that: Thnx for the deal with! But yeah Thnkx for spending the time to discuss this, I really feel strongly about it and love studying extra on this topic. If doable, as you develop into experience, would you mind updating your weblog with extra details? It is extremely useful for me. Large thumb up for this weblog put up!

    Tykkää

  12. Howdy! Quick question that’s totally off topic. Do you know how to make your site mobile friendly? My weblog looks weird when browsing from my iphone4. I’m trying to find a theme or plugin that might be able to fix this issue. If you have any recommendations, please share. Appreciate it!

    Tykkää

  13. Today, I went to the beach with my kids. I found a sea shell and gave it to my 4 year old daughter and said ”You can hear the ocean if you put this to your ear.” She put the shell to her ear and screamed. There was a hermit crab inside and it pinched her ear. She never wants to go back! LoL I know this is totally off topic but I had to tell someone!

    Tykkää

  14. You can definitely see your expertise within the work you write. The arena hopes for more passionate writers such as you who aren’t afraid to mention how they believe. All the time follow your heart.

    Tykkää

  15. Good day! I could have sworn I’ve been to this blog before but after checking through some of the post I realized it’s new to me. Anyhow, I’m definitely glad I found it and I’ll be book-marking and checking back frequently!

    Tykkää

  16. Thanks for the marvelous posting! I genuinely enjoyed reading it, you might be a great author.I will make sure to bookmark your blog and will eventually come back at some point. I want to encourage continue your great job, have a nice evening!

    Tykkää

  17. I would also like to express that most individuals who find themselves with no health insurance are typically students, self-employed and those that are jobless. More than half of those uninsured are really under the age of Thirty-five. They do not sense they are looking for health insurance as they are young along with healthy. Their particular income is often spent on houses, food, and also entertainment. Some people that do work either complete or part time are not presented insurance by way of their work so they go without owing to the rising cost of health insurance in the country. Thanks for the concepts you reveal through this site.

    Tykkää

  18. Hi there! I’m at work browsing your blog from my new iphone! Just wanted to say I love reading through your blog and look forward to all your posts! Carry on the great work!

    Tykkää

  19. Howdy would you mind stating which blog platform you’re using? I’m looking to start my own blog in the near future but I’m having a hard time making a decision between BlogEngine/Wordpress/B2evolution and Drupal. The reason I ask is because your layout seems different then most blogs and I’m looking for something unique. P.S Apologies for being off-topic but I had to ask!

    Tykkää

  20. Excellent post. I was checking continuously this blog and I’m impressed! Extremely useful information particularly the last part 🙂 I care for such info much. I was seeking this certain info for a long time. Thank you and best of luck.

    Tykkää

  21. Hey there! Do you know if they make any plugins to protect against hackers? I’m kinda paranoid about losing everything I’ve worked hard on. Any tips?

    Tykkää

  22. Hey! I’m at work browsing your blog from my new iphone 3gs! Just wanted to say I love reading through your blog and look forward to all your posts! Keep up the outstanding work!

    Tykkää

  23. I love some words so much and may i quote a few of them on my weblog? I also have e-mailed you relating to could it be possible for us to exchange our links, hope talking with you soon.

    Tykkää

  24. I?d have to check with you here. Which isn’t one thing I often do! I enjoy reading a post that can make people think. Additionally, thanks for permitting me to comment!

    Tykkää

  25. Hey there! I’m at work browsing your blog from my new iphone! Just wanted to say I love reading through your blog and look forward to all your posts! Carry on the great work!

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: