Unelmien piilopaikka

-ihana arvonta ❤

Eikä näytäkin ihanalta? Sitä se on, Unelmien piilopaikka, yli 160 suurta, tukevaa sivua unelmien kesäpaikkoja. 

Lohisalaatin reseptiä

Grillipaikan rakennusta

Kukkien kieltä -tiedätkö mikä kukka edustaa horoskooppimerkkiäsi? 

Mielettömiä värejä

Kasvimaita ja kukkaruukkuja

Asukkaiden tarinoita

. . .

Ilona Pietiläisen ja kustannusyhtiö Docendo Oy:n maaliskuussa 2013 julkaisema Unelmien piilopaikka – Sisustus- ja rakennusideoita kesäasumiseen on kirja, jonka parissa saattaa omalla terassilla viettää tunteja. Se sisältää loputtomasti inspiraatiota kesäasumiseen, ohjeita unelmien toteutukseen ja aivan ihania kuvia. Niin runsasta värikylpyä kuin rauhoittavaa harmoniaakin. Sellaista kesäluonnon tuntua ja tunnelmaa tosiaan!

Olen pintapuolisesti tutustunut saamaani kirjaan ja selanut sen parikin kertaa malttamattomana läpi, vaikka oikeasti ja kunnolla mun on tarkoitus säästää sen lukeminen joksikin aurinkoiseksi kesäpäiväksi. Sellaiseen hetkeen kun mulla on kahvia ja lämmintä piirakkaa. Varjossa auringolta, sireenipensaan suojassa ja lintujen visertäessä.

Tämä on sen verran nautiskeltava kesäkirja, että ilolla tarjoan sen yhdelle teistäkin! 🙂 Myös aivan superi lahjaidea kesäkylään suunnatessa! Eli ilmoittakaa ihmeessä osallistumisenne kommenttiboksiin (tai vaikka facebookiin) ja arvon kirjan osallistuneiden kesken sunnuntaina 🙂 Onnea matkaan taas ❤

689 vastausta artikkeliin “Unelmien piilopaikka

  1. Oi, mukana arvonnassa tottakai, tuota kirjaa olisi mukava selailla kesäiltoina.
    Tarja / Tarja’s Snowland

    Tykkää

  2. Noi on niin ihania kirjoja kaikki! Ottaisin tuonkin ja toivon nyt vaan arpaonnea kesän kunniaksi!
    Maija

    Tykkää

  3. Tahtoo kans mukaan! – Eihän meitä olekaan kuin ”muutama” yrittämässä onnenkantamoista. :DIlona tekee niin ihania ja tunnelmallisia kirjoja.
    – Aulikki

    Tykkää

  4. Ihana arvonta, olis ihaa lukea tota kirjaa kesälomalla riippukeinussa 🙂 Mukana arvonnassa ollaan !

    Tykkää

  5. mulla onkin nuo muut ilonan kirjat jo, ovat aivan ihania ja tämä siis vain uupuu. Jospa sen täältä saisi. t. anna

    Tykkää

  6. Kuulostaapa ihanalta kirjalta! Mulla onkin jo muutama herkullinen ja houkutteleva sisustuskirja jemmassa elämäni ensimmäiselle palkalliselle(!) kesälomalle, mutta eihän lukemista voi koskaan olla liikaa?!:)
    Suskii

    Tykkää

  7. Juuri tuollaista inspislähdettä kaipaisin mökkiprojektia vauhdittamaan, eli mukana ollaan arvonnassa!

    Tykkää

  8. Juuri tuollaista inspislähdettä kaipaisin mökkiprojektia vauhdittamaan, eli mukana ollaan arvonnassa!
    – Heidi

    Tykkää

  9. Oi ihanaa, just tuollaisen kirjan tarvitsisin, sillä olemme remontoimassa kesämökkiä, joka siirtyi sukupolvenvaihdoksessa vanhemmiltani meille. Retro-tyyli vaihtuu johonkin muuhun ja sisustusajatukset vievät välillä jopa yöunet, mutta uutta on aivan ihana suunnitella. Tarvitsen ideoita! Terveiset Suvirannalta

    Tykkää

  10. Kirja näyttää aivan ihanalta! Voin sieluni silmin kuvitella, miten sitä olisi lukea kesällä ulkona ja unelmoida 🙂 Osallistun siis arvontaan peukuttaen sekä sormilla että varmailla että onni suosisi tällä kertaa..

    Tykkää

  11. Voi miten inspiroivia kuvia! Tuo kirja on varmasti lukemisen arvoinen ja sopisi kauniiseen kesäpäivään kuin nakutettu, terassilla luettavaksi. Voisipa siitä saada uusia ideoita pihamaan ja terassin laittoon, me kun vietämme nyt ensimmäistä kesää omakotitalossa asustellen.
    Tahdon ehdottomasti olla mukana arvonnassa! 🙂
    – Henna

    Tykkää

  12. Mie niin lahjoittaisin tuon viherpeukalo-miehelleni ❤ 😀 Ite osaisin vain reseptit hyödyntää 😉

    Tykkää

  13. Kylläpäs on jo paljon osallistujia, mutta koitetaan arpaonnea. Olisi kesälomalle mieleistä luettavaa…
    Mintsu

    Tykkää

  14. Huikean houkuttava kirja, kunnolla sivujakin, että riittää katseltavaa ja luettavaa. Mukana siis..
    tiiti66

    Tykkää

  15. Ihanan näköisiä kuvia!!! Itsellä juurikin menossa kesäkodin remppailu ja sisustuspuuhat… Eli tulisi tarpeeseen :). T Jane

    Tykkää

Jätä kommentti