Unelmien piilopaikka

-ihana arvonta ❤

Eikä näytäkin ihanalta? Sitä se on, Unelmien piilopaikka, yli 160 suurta, tukevaa sivua unelmien kesäpaikkoja. 

Lohisalaatin reseptiä

Grillipaikan rakennusta

Kukkien kieltä -tiedätkö mikä kukka edustaa horoskooppimerkkiäsi? 

Mielettömiä värejä

Kasvimaita ja kukkaruukkuja

Asukkaiden tarinoita

. . .

Ilona Pietiläisen ja kustannusyhtiö Docendo Oy:n maaliskuussa 2013 julkaisema Unelmien piilopaikka – Sisustus- ja rakennusideoita kesäasumiseen on kirja, jonka parissa saattaa omalla terassilla viettää tunteja. Se sisältää loputtomasti inspiraatiota kesäasumiseen, ohjeita unelmien toteutukseen ja aivan ihania kuvia. Niin runsasta värikylpyä kuin rauhoittavaa harmoniaakin. Sellaista kesäluonnon tuntua ja tunnelmaa tosiaan!

Olen pintapuolisesti tutustunut saamaani kirjaan ja selanut sen parikin kertaa malttamattomana läpi, vaikka oikeasti ja kunnolla mun on tarkoitus säästää sen lukeminen joksikin aurinkoiseksi kesäpäiväksi. Sellaiseen hetkeen kun mulla on kahvia ja lämmintä piirakkaa. Varjossa auringolta, sireenipensaan suojassa ja lintujen visertäessä.

Tämä on sen verran nautiskeltava kesäkirja, että ilolla tarjoan sen yhdelle teistäkin! 🙂 Myös aivan superi lahjaidea kesäkylään suunnatessa! Eli ilmoittakaa ihmeessä osallistumisenne kommenttiboksiin (tai vaikka facebookiin) ja arvon kirjan osallistuneiden kesken sunnuntaina 🙂 Onnea matkaan taas ❤

689 vastausta artikkeliin “Unelmien piilopaikka

  1. Kiva arvonta.Muutama sisustuskirja jo onkin, lähinnä joulukoristeluun. Tuo näyttää houkuttelevalta.

    Tykkää

  2. Osallistun!! Auringon valon lisääntyessä innostun aina rakentamaan sellaista ”täydellistä piilopaikkaa” pihaamme – sellaista niinkuin ennen vanhaan mummon maatilalla 🙂 Olisi ihan täydellinen tuollainen kirja!
    -Norppa

    Tykkää

  3. Oi ihanalta näyttää kirja – mutta äiti tykkäisi varmasti vielä muakin enemmän. Onneksi hänellä ois synttäritkin tulossa tässä. Joten mukana arvonnassa! 😀 – Lotta

    Tykkää

  4. kuten sanoit kirja on niin ihana, että vaatii rauhallisen oman hetken, jotta sen kanssa voi nautiskella ja haaveilla ja suunnitelle oman mökin tunnelmia. näitä hetkiä tarvitaan.
    -jaana-

    Tykkää

  5. Ehdottomasti mukana:) Olisi mukava lueskella noin kivan oloista kirjaa ja samalla kuunnella lintujen viserrystä. -Heidi-

    Tykkää

  6. Kyllähän mä tuollaisen huolisin niin ikään kesäillan lukemisiksi vaikka meidän omalle huvilalle! 🙂 

    Tykkää

  7. Mä niin haluan tuon kirjan!! Voi kunpa arpaonni suosisi tällä kertaa, muuten on mentävä kirjakauppaan. 
    T. Minna 

    Tykkää

  8. Hih, meidän kesäpaikka on tällä hetkellä jotain ihan muuta, kuin unelma. 🙂 Tekemistä piisaa sen verran, etten yhtään tiedä, mistä aloittaisin! Osallistun siis ja toivottavasti inspiraatiopläjäys osuu kohdalle. 🙂
    Mukavaa loppuviikkoa!
     
    Marika

    Tykkää

  9. Oih, ja voih 🙂 Varmasti ihana kirja =)
    Sinnikkäästi osallistun arvontoihin…. jospa joskus… 🙂
    Sanna

    Tykkää

  10. Mukana! oivallinen hetki olisi tutustua kirjaan, kun uuden kodin piha pitäisi taikoa puutarhaksi. Toivottavasti siinä olisi myös pihasaunajuttuja, koska sen haluaisin itselleni ihan ensiksi!

    Tykkää

  11. Ihanan näköinen kirja jonka kuvia voisi tällainen opiskelija pienessä asunnossaan ihailla ja haaveilla tulevaan taloonsa ja josta oma äitini voisi inspiroitua lapsuuden kodissani! 🙂 Minäkin siis mukana arvonnassa ehdottomasti. 🙂
    ~ Jossu

    Tykkää

  12. Aivan ihana! Kesälukemista parhaimmillaan. Eikä vain kesäksi, tuota kun selailee marraskuun myrskyissä niin saa varmasti kesämielen 🙂
    – Maarit

    Tykkää

  13. Aivan ihana kirja! Olisi varmasti iso apu pihanrakennukseen, joka tällä hetkellä ajankohtaista meillä.
    AK

    Tykkää

  14. Ai kun olisi houkuttava opus, ihana ja inspiroiva! Ja miten se nyt meni.. ”lukeminen kannattaa aina” 🙂 t. Mirjami 

    Tykkää

Jätä kommentti