
-ihana arvonta ❤







Eikä näytäkin ihanalta? Sitä se on, Unelmien piilopaikka, yli 160 suurta, tukevaa sivua unelmien kesäpaikkoja.
Lohisalaatin reseptiä
Grillipaikan rakennusta
Kukkien kieltä -tiedätkö mikä kukka edustaa horoskooppimerkkiäsi?
Mielettömiä värejä
Kasvimaita ja kukkaruukkuja
Asukkaiden tarinoita
. . .
Ilona Pietiläisen ja kustannusyhtiö Docendo Oy:n maaliskuussa 2013 julkaisema Unelmien piilopaikka – Sisustus- ja rakennusideoita kesäasumiseen on kirja, jonka parissa saattaa omalla terassilla viettää tunteja. Se sisältää loputtomasti inspiraatiota kesäasumiseen, ohjeita unelmien toteutukseen ja aivan ihania kuvia. Niin runsasta värikylpyä kuin rauhoittavaa harmoniaakin. Sellaista kesäluonnon tuntua ja tunnelmaa tosiaan!
Olen pintapuolisesti tutustunut saamaani kirjaan ja selanut sen parikin kertaa malttamattomana läpi, vaikka oikeasti ja kunnolla mun on tarkoitus säästää sen lukeminen joksikin aurinkoiseksi kesäpäiväksi. Sellaiseen hetkeen kun mulla on kahvia ja lämmintä piirakkaa. Varjossa auringolta, sireenipensaan suojassa ja lintujen visertäessä.
Tämä on sen verran nautiskeltava kesäkirja, että ilolla tarjoan sen yhdelle teistäkin! 🙂 Myös aivan superi lahjaidea kesäkylään suunnatessa! Eli ilmoittakaa ihmeessä osallistumisenne kommenttiboksiin (tai vaikka facebookiin) ja arvon kirjan osallistuneiden kesken sunnuntaina 🙂 Onnea matkaan taas ❤
Kelpais! 🙂 -EevaK
TykkääTykkää
Täydellinen kesäkirja terassilla luettavaksi, ehdottomasti mukana.
TykkääTykkää
Oi Kuulostaapa aivan ihanalta inspiraation lähteeltä!
-Ansku
TykkääTykkää
Tuo kirja olisi aivan täydellinen! Olen mukana arvonnassa. 🙂
-Lotsu
TykkääTykkää
Voi miten kuulostaa ihanalta! Olis kerta heitolla tuparilahja ystävien uudelle kesämökille hoidettu! Mukana arvonnassa. KataMeri
TykkääTykkää
Oi, ihana kirja ❤ tuosta kirjasta varmasti löytyisi ideat ja ratkaisut meidän pihaan/rantaan, tällä hetkellä ne ovat vain mutaa, hiekkaa ja kiviä täynä. Mukana ollaan arvonnassa 🙂
TykkääTykkää
Tätä kirjaa on odotettu, vielä se ei ole kirjahyllyyni saapunut..uuteen asuntoon olisi mainiota saada uusia ideoita remontin keskelle! Arvonnassa mukana!
TykkääTykkää
Kaunis inspiroiva kirja! Mukana arvonnassa. -Raili
TykkääTykkää
Mökin uudistaminen kesällä aikeissa, tästä kirjasta saisi varmasti huimasti inspiraatiota!
kesäterveisin Minna
TykkääTykkää
Oi mä haluan voittaa tuon.Osuispa onni kohdalle! -Ansku-
TykkääTykkää
Oi, minäkin tahdon yrittää. (Ja riippumaton tms.)
T: Liisa
TykkääTykkää
oi että, mikä ihana kirja!
TykkääTykkää
Ihania ideoita! Mukana myös 🙂
-Emilia
TykkääTykkää
Ihastuttava blogi ja ihastuttava kirja, sen kanssa olisi ihanaa ainakin haaveilla riippukeinussa kesällä..
~Helis~
TykkääTykkää
Ihana olisi! Pienten lasten kanssa ideoiden toteutus voisi olla vielä hankalaa, mutta olisi ihana päästä lueskelemaan ja haaveilemaan, lapset kun tästä kasvaa niin äitikin ehtii enemmän puuhastella omia sisustusjuttuja! 🙂
TykkääTykkää
Ooo, ihania kuvia! Mulle ei ole koskaan tullut kotiin yhtään sisustuslehteä, mutta tuossa olisi niitä kerrakseen, parhaimmisto koottuna. Taidan suunnata ensihätään kirjastoon… .)
Elina
TykkääTykkää
Kesäpihan rakennus ja terassin suunnittelutyöt parhaillaan käynnissä.
Tässä olisi ihana inspiraation lähde. Toivottavasti arpaonni suosii.
t.Henni
TykkääTykkää
Siskolle olis sopiva, siis sinne menee, jos voitto osuu kohdalle:)
Sanna
TykkääTykkää
Aivan ihania kuvia, olen mukana arvonnassa!
TykkääTykkää
Ensi viikolla on synttäripäiväni. Voi, kunpa saisin kirjan lueskeltavaksi!
-Miia
TykkääTykkää
Tuossa olisikin kivasti sekä lukemista että puuhaa juuri alkaneen kesäloman ajaksi! 🙂 -Anne
TykkääTykkää
Kyllä näyttää kivalta, just my style 😉
TykkääTykkää
Kesälukemista kaipaillen…
Sirleena
TykkääTykkää
Ihaanalta kuulostaa! tollanen kesäideakirja olis ihan mahtava!
minsmajs
TykkääTykkää
Ehdottomasti mukana arvonnassa. Kyyneleet meinaa nousta silmiin, kun ajattelen, että tuon kirjan kanssa en unohtaisi haaveilua keskellä kiireisintäkään arkea. Ja tietenkin jaksaisin myös uskoa oman unelmien piilopaikan toteutumiseen.
-Pirunpaskanrinsessa
TykkääTykkää
Osallistun! Ihanalta vaikuttava kirja lukemiseksi kesälomalle.
-Elina
TykkääTykkää
Tunnistan täysin itseni Unelmien piilopaikka -kirjan kauniista kuvista; kesä ja kauneus kiehtovat loputtomasti, piha kukkasineen kutsuu minua nauttimaan luonnosta ja perheen kesken vietetty yhteinen aika ulkona on kesällä ihan parasta. Tähän arvontaan on ihan pakko osallistua, ottaisin mielelläni uusia ihania ideoita vastaan oman unelmieni piilopaikan suunnitteluun!
TykkääTykkää
Tunnistan täysin itseni Unelmien piilopaikka -kirjan kauniista kuvista; kesä ja kauneus kiehtovat loputtomasti, piha kukkasineen kutsuu minua nauttimaan luonnosta ja perheen kesken vietetty yhteinen aika ulkona on kesällä ihan parasta. Tähän arvontaan on ihan pakko osallistua, ottaisin mielelläni uusia ihania ideoita vastaan oman unelmieni piilopaikan suunnitteluun!
Jonna*
TykkääTykkää
Voih! Rakastan kaikkia (tämän tyyppisiä) sisustuskirjoja. Haluaisin niin kovin istahtaa kirjan ja kylmän jääteen kanssa kuistin varjoon penkille kuumana hellepäivänä ja ideoida tulevia kesäprojekteja.
Marianne
TykkääTykkää
Voiko kesäisempää kirjaa olla! 🙂 Tuota lukiessa voisi antaa haaveille tilaa ja nostaa unelmat siivilleen eli mukana arvonnassa. 🙂
-Kotikisu-
TykkääTykkää
Ihan pakko olisi saada grillauspaikan rakennusohjeita mökille eli ylivarustellu laavulle 🙂
t:Merja
TykkääTykkää
Ooooooo ihan ehdottomasti mukana arvonnassa! 🙂
Liv
TykkääTykkää
Aivan ihanan oloinen kirja! Yleensä en arvontoihin juurikaan osallistu mutta tuo kirja on saatava! 🙂
TykkääTykkää
Ihana ihana ihana! Olisipa tämä kirja pian mun! 🙂
TykkääTykkää
Kaunis kirja ja kuvat – mukana arvonnassa! 🙂 Anne
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa. 🙂
Johanna
TykkääTykkää
Aivan ihana!!!Olen vuosi sitten toteuttanut unelmani ja ostanut oman ”torpan”, ”mummolan”,torppaani nyt innolla sisutstan ulkoa ja sisältä. Kuvat ovat juuri sitä tyyliä jolla omaanikin sisustelen vähitellen. Kirjasta varmasti löytyisi vinkkejä tänä kesänä toteuttaviksi.
Kiitos ihanasta blogistasi:)
Kikka kesäheinä
TykkääTykkää
Sisustusfriikki ilmoittautuu arvontaan. Sopisi hyvin mun kesäsuunnitelmiin tuo kirja!
– Laura
TykkääTykkää
Täydellistä kesälukemista ❤
Jenni
TykkääTykkää
Aikas kivalta kuulostaa, mukana siis arvonnassa oikein mielellään 🙂
Anne P.
TykkääTykkää
Ihania ideoita maalle kotiin, mielellään mukana arvonnassa!
Mukavaa ja lämmintä kesää sinulle!
– Anna
TykkääTykkää
Oioioi, kaunis, kaunis, kaunis! Ja just olisi omakotitalomme rakennusprojekti siinä vaiheessa, että ajatukset alkavat kääntyä pihaan ja terassiin väkisinkin 🙂 Peukut pystyyn!
TykkääTykkää
Näyttääpä ihanalta tuo kirja, ehdottomasti haluan olla mukana arvonnassa 🙂
TykkääTykkää
Totta ihmeessä haluan tämän! /Tiitu
TykkääTykkää
Ihanan näköinen kirja 🙂 minäkin olen aloittanut kunnon väriterapian kotona, nimittäin ostin turkoosin puusohvan 😀
TykkääTykkää
Kesälukemista ja selailua aurinkotuolissa nautiskellen. Kelpaa kyllä 🙂
-Marika
TykkääTykkää
Tätä Ilonan kirjaa minulla ei vielä ole,kaikki muut ihanuudet löytyy:). Jospa nyt saisin kirjan itselleni. Ilonan kirjat on vaan Niilin ihquja, Johanna
TykkääTykkää
Ihanan oloinen kirja! Saadapa tuo…
-Leena
TykkääTykkää
Kunpa viimeinkin mun arpaonni kääntyisi 🙂
Silja
TykkääTykkää
Heippa! Kirjasta voisi ammentaa taas jotain uutta ja ihanaa omalle kesäpiilopaikalle…
Pia
TykkääTykkää