-vähän asiapitoisempaa postia välillä 😉
Heippa, tänään on ollut sellainen päivä, joka mun kohdallani alkoi ahmimalla norjalaisen lääkärin ja ravintoekspertin Berit Nordstrandin artikkelin -jota tässä alle tulen teillekin melko sanasta sanaan suomennettuna jakamaan JA vieläpä yllättymällä iloisesti saman aihepiirin asioista töissä. Työpäivä koululla alkoi nimittäin uudella kirjalla, oikein hyvällä ruokaoppaalla, joka oli jaettu koulun kaikille ekaluokkalaisille (vanhempien luettavaksi ja toteuttettavaksi). Loistavaa. Ja mulle. Kouluterkkarisydämeni säteili onnesta; tätä tosiaan tarvitaan, ravitsemusoppia vanhemmille. (Sydän on kyllä tässä iltaan mennessä jo vähän rauhoittunut tajutessaan, että eihän noita kirjoja edes avaa ne, joilla suurin tarve olisi.)
Huomaan olevani vuosi vuodelta kiinostuneempi ja vihkiytyneempi ravitsemukselle, meneväni aina vaan syvemmälle syihin ja selityksiin ja juuri siksi rakastan myös oikeastaan kaikkea mitä yllämainittu Berit julkaisee. Ja siksi mun oli pakko laittaa teillekin vähän tällaista ravintomotivaatiota; syksyllä kesäherkuttelujen jälkeen on oiva hetki remontoida ruokatottumuksia.
Tämä artikkeli sisälsi alunperin paljon lainauksia mm. American Journal of Clinical Nutrition -julkaisuista, mutten liittänyt niitä suoraan tämän tekstin sekaan; kurkatkaa Beritin alkuperäinen artikkeli jos asia kiinostaa 🙂
Tarkoituksena on lisätä vähän teidänkin motivaatiota syömään hyvin -ja voimaan hyvin- ja siksi lähtökohtana iho onkin aivan loistava motivaattori; kukapa ei haluaisi kaunista, hehkuvaa ja terveennäköistä ihoa. Ja siinä sivussa tietysti paremmin toimivaa koko kroppaa ja mieltä… :))
Ihon vitamiineista ja antioksidanteista….
-C -vitamiinilla on keskeinen osa mm. ihon kollageenisynteesissä ja riittävä c-vitamiinin nauttiminen voikin vähentää ihon kuivuutta ja ryppyjen muodostumista. C-vitamiinipitoisia marjoja ja hedelmiä kuten mustat viinimarjat, kiivai, appelsiinia, greippiä, brokkolia ja pinaattia kannattaa siis nauttia runsaasti. Päivittäinen c-vitamiinin tarve on vähintään 75 mg. Ripottele siis vaikkapa viinimarjoja aamiaismuroihin, tee smoothie kiivistä tai appelsiineista ja nautiskele herne- pinaattimuhennosta tai uunipaistettuja punajuuria ja brokkolia lohen kera.
-E -vitamiini sen sijaan on tunnetusti hyvä ehkäisemään solujen ennenaikaista tuhoutumista. Tutkimukset osoittavat myös sekä C- että E -vitamiinin parantavan ihon luontaista aurinkoauojaa. Aikuisen päivittäinen E -vitamiinin tarve on vajaa 10 mg ja sitä saa ruokaöljyistä, kalasta, karkeista viljatuotteista, pähkinöistä ja avokadosta.
-A -vitamiini taasen on keskeisessä roolissa solunjakautumisen kannalta ja sen puute voi tehdä ihosta harmaan ja elottoman. Riittävä A-vitamiininsaanti voi myös auttaa ehkäisemään finnien syntyä. A-vitaminia riittää 1 mg päivässä. ja sen saa kalanmaksaöljystä, rasvaisesta kalasta, maksapasteijasta, maitotuotteista, munista ja myös monista vihanneksista.
– B -vitamiinin puute sen sijaan voi tehdä ihosta kuivan ja kutisevan; muistakaa herkkäihoiset talvellakin! 🙂 Varmista B -vitamiinin riittävä saanti nauttimalla maitotuotteita, karkeita viljoja, siemiä, munia, kanaa, pähkinöitä maksaa tai rasvaista kalaa. Hyvä tapa on pitää pähkinöitä aina mukana töissä; laukussa tai pöydällä (kauniissa) kulhossa.
– Seleeni on vahva antioksidantti, joka sekä suojaa ihoa UV -säteilyltä että vahvistaa vastustuskykyä ja jopa vähentää riskiä sairastua syöpään. Päivittäinen seleenin tarve on noin 1 mg/ kg ja sitä tarjoaa runsaasti suolaisessa vedessä eläneet äyriäiset ja kalat. Myös karkeat viljat, cashew- ja saksanpähkinät, auringonkukan siemenet ja valkosipulit ovat oivia seleeninlähteitä.
Tyydyttämätöntä rasvaa iholle
Tyydyttämätön on ”pehmeää” rasvaa, joka pitää myös ihon pehmeänä, joustavana ja ”voideltuna” sisältä päin. Kertatyydyttämättömiä rasvahappoja saat mm. oliivista, avokadosta, pähkinöistä ja sian- ja kananlihasta. Monityydyttömättömiä happoja sen sijaan sisältävät runsaasti rasvaiset kalat, kalaöljyt, saksanpähkinät, pellavansiemenet ja pellavansiemenöljyt. Nautiskele siis kourallisella pähkinöitä, käytä oliiviöljyä salateissa ja lisää smoothieihin pellavansiemeniä.
Juo nuoren, joustavan ja kosteutetun ihon puolesta
-Vihreää teetä. Sen runsaasti sisältämä katekiini vähentää ihon stressi- ja tulehdusreaktioita sekä lisää kimmoisuutta ja pehmeyttä. Katekiinilla on runsaasti myös muita koko elimistölle edullisia vaikutuksia ja se muuten myös polttaa kaloreita!
– Vettä. Vesi on ehdottomasti paras janojuoma ja sen nauttimisesta ja oikeista määristä onkin ilmoilla lukuisia ohjeita. Koska veden määrän tarve riippuu niin henkilön koosta, ruokavaliosta, aktiivisuuden tasosta ja aineenvaihdunnasta, on hyvä nyrkkisääntö virtsan lähes väritön koostumus. Jos virtsa on lähes väritöntä, on myös veden saanti riittävää!
Sellasia. Toivottavasti nautitte lukemisesta yhtä paljon kuin minä ;)) Nää on mun mielestä niin tärkeitä ja mielenkiintoisia juttuja. Ja lisäävät tietysti motivaatiota ja mahdollisuuksia toteuttaa parempaa ruokavaliota. Ja kun se kauneus ja hyvä olokin tosiaan tulevat todellakin sieltä sisältä…. 😉
❤
Nämä ois kyllä hyvä muistaa. varsinkin tuon kalan syöminen tahtoo jäädä. Osaksi myös siksi että hyvää kalaa on niin hankala saada. Tarjolla on lähinnä viljeltyä joka ei maistu hyvälle. ja isot kotimaiset järvikalat ovat kyllästettyjä elohopealla joten niitä ei suositella syötäväksi kovin usein.
mites tuo karkea jauho. tarkoitatkohan täysjyväjauhoja? perus karkea jauho kun on ihan sitä valkaistua höttöä
TykkääTykkää
Tulipa tästä mieleeni. Opiskelin aikoinani sivuaineena biologiaa. Luennoitsija puhui vitamiineista, niiden imeytymisestä, miten solut energiansa ottavat jne. Sanoi sitten ”Teille naisopiskelijoille tiedoksi. Vaikka mainokset niin väittävät iholle tarkoitetut vitamiinit eivät imeydy sieltä kalliista kasvovoiteesta mihinkään ihon läpi. Niiden ostaminen on turhaa, ellei saa siitä sitten jotain muuta iloa. Syökää mieluummin terveellisesti” Hyvän ohjeen heitti ja samaa asiaa siis sinula.
TykkääTykkää
Kiitoksia kivasta postauksesta. Ihanaa että kaikki suosituksesi ovat minusta hyviä ja herkullisia aineksia, siis avocado, pähkinä, kala, karkea leipä, oliiviöljy salaateissa yms.
Tuli ihan nälkä!
TykkääTykkää
Aina kaikissa ravinto-oppaissa ja muissa kehotetaan pähkinöiden syöntiin ja hyviähän ne ovatkin. Söisin hirveän mielelläni jotain sellaista ”herkkua”, jota on helppo napostella vaikka koulussa tai hyvän kirjan parissa ja pähkinät olisivat ihan hirveän hyvä vaihtoehto. Ne vain sattuvat suureksi harmikseni olemaan ainut ruoka-aine, jota en voi syödä. Joitain pähkinöitä voin syödä hyvin pienissä määrissä jonkun ruoan tai leivonnaisen seassa, mutta ravintoarvot jäävät aika pieniksi.
Psst. Brokkoli taitaa muuten olla ihan parsakaali suomeksi 🙂
TykkääTykkää
Näissäkin asioissa toimii se, minkä järjellä ymmärtää olevan hyväksi:) Avokado on muuten ihan sikahyvää muussattuna rapsakaksi paahdetun ruisleivän päällä, kaksi hyvää yhdellä iskulla ja aamu lähtee kivasti käyntiin. Pähkinöissä taas on ”lajikohtaisia eroja” kai aika paljonkin, mutta parapähkinät ja saksanpähkinät lienevät terveellisemmästä päästä ja järkihän sanoo ettei suolatut ja paahdetut cashewt voi kovin hyväksi olla.
Hyviä juttuja, kiitokset, näitä on hyvä itse kunkin pohtia! Ruoka määrittää hyvinvoinnin melko pitkälle, yhdessä liikunnan kanssa. Itse huomaan voivani huonommin heti jos syön huonosti…
http://mamainprogess.blogspot.fi/
TykkääTykkää
Olipas kiva postaus! Tuo Ihon top 10 -lista pitäisi melkein tulostaa jääkaapin oveen niin pysyisi hyvät vinkit koko ajan mielessä ja oppisi omaksumaan ne osaksi arkea. Synnytyksen ja imetyksen jälkeen iho kaipaakin extrahuolenpitoa (ja äiti ehkä vähän enemmän unta) 🙂
Niina, http://uusiaunelmia.wordpress.com
TykkääTykkää
Erittäin mielenkiintoinen listaus. Omasta ruokavaliosta löytyykin lähes kaikki, mutta avokadon ja siemenien syöntiä tulisi varmaan lisätä. Myöskään vihreää teetä en ole oppinut juomaan, mutta se on kai totuttelukysymys =)
TykkääTykkää
Moi!
Pohjoisen asukkina itse olen unohtanut oliiviöljyn, ja panostan rypsiöjyyn, joka kasvaa meillä puhtaassa luonnossa. Parempi ravintoarvoiltaan ja parempi omega 6/omega 3 suhteeltaan.
http://yle.fi/uutiset/rypsioljy_paljastui_luultua_terveellisemmaksi/5664572
Jaakko Kolmosella myös asiasta rypsiöljyä puoltavia kommentteja. Joka tapauksessa haluan tukea kotimaista maatataloutta.
TykkääTykkää
Oletko nyt koulussa töissä? Ja kiitos mielenkiintoisesta ja tärkeästä aiheesta. Pähköitä söisin mielelläni, mutta olen niin hiton allerginen, että en voi niitä syödä, samoin on monien muidenkin ruoka-aineiden kansa. Tämä on tosi inhottavaa, mutta toisaalta on oppinut lukemaan tarkkaan tuoteselostukset ja ottamaan selvää ravinnosta ja tätä kautta tieto on lisääntynyt.
Hyvää elokuuta sinne Norjaan!
TykkääTykkää
Jälleen kerran mieluinen postaus sinulta, varsinkin näin kesän jälkeen…:) Itse nautin maitotuotteita aivan liian vähän (juustoja lukuun ottamatta). Millähän ne voisi korvata? Olen yrittänyt siirtyä jogurtin syöntiin esim. aamupalalla (tehnyt esim. smoothien maustamattomasta jogurtista ja marjoista) mutta jostain syystä maidon / jogurtin / viilin /rahkan alassaaminen ei suju…totuttelukysymys sekin. Vihreää teetä sen sijaan menee aivan liikaa;)
TykkääTykkää
Kannattaa panostaa hyvää irtoteehen, joka on paljon paremman makuista kuin pusseissa oleva kitkerä vihreä tee. Mielestäni nimenomaan vihreän teen kohdalla laatuun kannattaa panostaa:)
TykkääTykkää
Tuossa ruokavaliossa ei ole mitään uutta. Perinteinen suomalainen ravitsemussuositus.
Ruoka-ympyrän mukainen. Ja (vihreää) teetä ja tummaa suklaata suositeltu terveyssyistä iät ja ajat. Ainakin yrttitee (Rooibos) on myös terveellistä tuon vihreän lisäksi…
TykkääTykkää
Tykkäsin myös, vasta heränneenä 😉 näitä kiva lukea ja tavotella terveempää huomista. Laitahan hyviä kalaruoka ohjeita. Niin onneton kalan laittaja olen että tulee syötyä siksi vähän. 🙂
TykkääTykkää
Kiitos hyödyllisestä yhteenvedosta! Tosi kiva saada asiat vähän kuin muistilistamuotoon. Varsinkin iän myötä (mahtavat 36v 🙂 ) olen huomannut, kuinka paljon ravinto vaikuttaa oloon. Kalan syömistä pitäis kyllä lisätä!
Asiasta toiseen… Mulla olis yks postausehdotus, josta olet saattanut kirjoitella aiemminkin, mutta ei ole osunut silmään: Vaatteiden säilytys + asun kokoaminen. Eli olisiko sinulla hyviä vinkkejä vaatteiden säilömiseen niin, että päivittäisten asujen valitseminen olisi mahdollisimman kätevää? Entä miten lähdet koostamaan päivän asua? Osaat mielestäni hienosti valita itsellesi sopivia värejä. Oletko koskaan käynyt värianalyysissä? Itse en ole käynyt, mutta olen saanut ammattilaiselta osviittaa, minkä vuodenajan värit minulle sopivat ja olen kokenut tämän tosi hyödylliseksi vaatekaapin perusjuttujen koostamisessa.
TykkääTykkää
Niinpä 🙂 Samoin vast’ikään olen törmännyt pariinkin eri tutkimukseen, jonka mukaan ravintolisinä nautitut vitamiinit eivät välttämättä ole niin hyödyllisiä kuin mitä on väitetty.
Komppaan yhden kirjoittajan tekstiä muuten siitä, että rypsiöljy on parempi ravintoainesisällölään kuin oliiviöljy. Esimerkiksi n-3-sarjan rasvahappoja (tunnetaan myös omega 3=välttämätön rasvahappo) on todella vähän oliiviöljyssä rypsiöljyyn verrattuna. ks. linkki http://www.sydanliitto.fi/c/document_library/get_file?folderId=14457&name=DLFE-1726.pdf
Ja vielä kysymys kalaan liittyen. Millaista keskustelua siellä käydään Norjan kassilohesta?
Kuinka uudet suositukset/käyttö ovat muuttuneet kalansyöntiä koskien? Ymmärtääkseni terveysviranomaiset rajoittivat lohen syöntiä rajusti, kun kävi selville että lohissa on dioksiinia (joka on päätynyt kalaan eteläamerikkalaisesta kalanrehusta, jossa endosulfaanit sallittuja (kulkeutuu sitten varsinki rasvaiseen kalaan, koska kala varastoi sitä).
Ehtisitkö Johanna tai joku muu Norjassa asuva kommentoida? Millaista keskustelua siellä käydään aiheesta? En ole hysteerinen aiheen suhteen, mutta erittäin kiinnostunut…
Tässä artikkeli, missä juttua Norjan lohesta http://www.aftenposten.no/nyheter/iriks/Norge-vil-tillate-mer-gift-i-laksefr-7226756.html#.UhXyzhbrbzI
TykkääTykkää
Hei Johanna! Olen lukenut blogiasi säännöllisesti jo pitkään, mutta harvoin tulee kommentoitua. Tämä juttu taas osui ja upposi. Luen myös tosi mielelläni kaikki vastaan tulevat ravitsemukseen liittyvät artikkelit ja mielenkiintoiselta vaikuttavat kirjat. Olisi mukava lukea useamminkin sinulta blogauksia tästä aiheesta, jos olet törmännyt johonkin uuteen mielenkiintoiseen kirjaan tai artikkeliin tai miettinyt muutoin jotain asiaan liittyvää!
TykkääTykkää
Loistava kirjoitus mielenkiintoisesta ja tärkeästä asiasta, mutta yhteen ravintovinkkiin puuttuisin: maitotuotteissa on paljon hormoneja ja haitallisia proteiineja, kuten kaseiini ja esimerkiksi aknesta kärsivien kannattaisi koittaa löytyykö maidon vähentämisestä/poisjättämisestä apua iho-ongelmiin. Ihminen on ainoa nisäkäs joka nauttii maitoa imetysajan jälkeen ja monien tutkimusten mukaan se aiheuttaa jos jonkimoista vaivaa ihmisille.
TykkääTykkää
Heissan. Nyt taas asian vierestä….sulla oli tässä taannoin yhdessä postauksessa ihana Marco Polon mekko päällä. Mitä kautta olet sen tilannut? Upea. Väri puki sinua! Sen haluaisin metsästää. Kaunista viikonloppua.
A.A
TykkääTykkää
Hyvä Johanna, täyttä asiaa! 🙂
-Sanna
TykkääTykkää
Kritiikkiä kritiikin kritiikistä…
jokainen tosiaa saa olla mitä mieltä haluaa, sananvapaa Suomi sallii sen. Mutta olen Johannan kanssa tasan samaa mieltä, että valittamisesta=kritiikistä on tullut suositeltavaa, ja nostattaa valittajan imagoa, ainakin valittajan mielestä. Tyhmät ovat tyytyväisiä… Tottakai meistä jokainen kritisoi tilanteita, asioita, ihmisten mielipiteitäkin jne…Minä myös.
Tällaiset blogit ovat kuitenkin jokaisen omassa valinnassa, lukeeko niitä vai ei. Jos ei tykkää, silloin ei enää lue. En oikein ymmärrä, miksi siitä täytyy kertoa ja julistaa jonnekin kirjallisesti? Eikö riitä, että jättää lukematta…? Minusta on mukavaa, kun jokaisella blogistilla on oma tyylinsä ja tapansa tehdä omaa tuotostaan. Ei tyylin tai tavan pidä muuttua! Siihen minulla perustuu esim tämän blogin seuraaminen; tykkään erityisesti Johannan kuvaamistavasta. Itsekin harrastan jonkin verran kuvaamista, saan ehkä uuden idean…
Mukavaa on ollut katsella matkakuvia, kahvilakuvia, luontokuvia… Repertuaari on tosi laaja, kun vielä kauneus ja muoti, ruoka ja terveys ovat olleet teemana.
joten HYVÄÄ JATKOA!
nim. Ope
TykkääTykkää
Ihana blogi!!
Selailin vanhoja kirjoituksia ja näin sulla conversen valkoiset, nahkaiset tennarit. Aivan käsittämättömän upet kengät, mistä olet ne hankkinut ja milloin? Yritin etsiä kaikkialta netistä, mutta ei tärpännyt.. osaatko auttaa, voisikohan tuollaiset vielä saada jostain?? 🙂
TykkääTykkää
Eniten seleeniä sisältää itse asiassa parapähkinä. Muutamasta pähkinästä tulee täytettyä koko päivän tarve.
TykkääTykkää
Maitotuotteet saattavat nimenomaisesti aiheuttaa iho-ongelmia, kuten myös gluteiini. Usein atooppisesti ihosta kärsiviä kehotetaan kokeilemaan joko gluteiinitonta tai maidotonta ruokavaliota tai peräti molempia.
TykkääTykkää