
~arvonta~











Äitienpäivän viikonloppu on hyvä päättää juttelemalla vähän sängystä. Monihan on huomioideni mukaan saanut aamupalan valmiina (ja skumpalla) sänkyyn ja sit taas toiset, noh, ovat vaan onnelisia edes päästessään sinne. 😉 Kuten minä.
Mun viikonloppu meni nimittäin taas jostain hullusta syystä töissä (”vanhassa työpaikassa”) yövuoroissa, joten kyllä on tuo sänky ja uni maistunut taas ekstra makealta. Hmm. Rakastan muuten nukkumaanmenoa. Etenkin puhtaisiin lakanoihin ja ei-yksin. Yövuorojen jälkeen nukahdan usein hymy huulilla koska se on vaan niin ekstraihanaa. :))
Tämän äitienpäivän haluan päättää jakamalla vielä yhdelle teistä pitkäaikaisen yhteistyökumppanini Beach House Companyn Logo Beach -vuodevaatesetin parisänkyyn; tuon saman valkoisen kuin kuvissa -sekä yhden jersey -kylpytakin (väri coffee/smoke, käännettävä). Ja pahoittelemalla vielä näin julkisesti niille, joiden edelliset Beach House -(joulukalenteri)voitot myöhästyivät; melkein on nolottanut laittaa uutta arvontaa kun viimekertaisen hoidin vähän huonosti; suuret pahoittelut kärsineille :(. Olen ollut tosi pahoillani. Tällä kertaa palkinnot lähtevät pikana heti! :))
Eli jos uusi vuodevaatesetti sekä kevyt trikoinen kylpytakki kelpaisivat, kommentoi boksiin ollaksesi mukana arvonnassa.
Eikä hätää; jollei voitto osu kohdalle, heitän tästä vielä toisen äitienpäivä-alekoodin: Millan putiikista saatte kaikki Beach Houset -20% alennuksella 25.5. asti koodilla BHSS2014!
Hienoa arjen alkua, hyviä öitä ja kommentoikaahan! Arvon voittajan (suunnitelmien mukaan) tiistaina! 🙂
Ps. Olohuoneen vanhat Happy Lightsit päätyivät sängyn ylle ”lukuvaloiksi”. Tuovat muuten ihanan tunnelmallisen valon ja tekevät koko sängystä etenkin pimeässä vielä mukavamman pesän. Jes miten ihana päästä nyt just nukkumaan. Omaan sänkyyn.
Mukana arvonnassa. Puhtaisiin ja raikaisiin lakanoihin kömpiminen on kyllä parasta. 🙂
TykkääTykkää
Ai että mä oon unelmoinut noista Beach housen lakanoista pitkään!! Yövuoro takana täälläkin ja kyllä on rytmit ihan sekaisin..
t.elisa
TykkääTykkää
Ihanaista blogia aina niin mukava lukea.
Olisipa nyt tuuria ja tämä setti lennähtäisi minun makkariin.
TykkääTykkää
Ihanat, mukana ollaan 🙂
TykkääTykkää
On niin paljon osallistujia…onkohan tämä osallistuminen kuin lottoamista. Eli unelma vain. Yritetään kuitenkin. Voisin kyllä ostaakin tuollaiset.
TykkääTykkää
Minäkin mukana!Ihana arvonta:)
mallukka
TykkääTykkää
Osallistun arvontaan 🙂 Yöttö
TykkääTykkää
beach house
TykkääTykkää
Oih, mukana ehdottomasti! Jospas sitä arpaonni suosisi ensimmäistä kertaa elämässä…:). t. Johanna
TykkääTykkää
Ihana arvonta! Tottakai mielellään mukana 🙂 kaikki kehuu noita niin paljon että kohta pakko ostaa jos ei arpaonni suosi!
t. Ramona
TykkääTykkää
Kelpaisivat mullekin, saisi vähän valoisampaa sävyä lakanoihin kun nykyset on melkeen kaikki tummia (:
-Maija
TykkääTykkää
Voi mitä ihanuuksia ❤ Arvonnassa mukana!
-Mira
TykkääTykkää
Ihanat lakanat! Ehdottomasti mukana, olen aina haaveillut Beach House:in tuotteista.
Lotta N
TykkääTykkää
Niin ihanat..mukana arvonnassa!!!
Maria
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa, ihania tuotteita 🙂 -Nea
TykkääTykkää
Näyttävät sellaisilta, että uni maittaisi noissa lakanoissa.
TykkääTykkää
Arvontaan mukaan, kumpi vaan kelpaisi. Tarvetta molemmillekin olisi.
Kevätterveisin Hannele
TykkääTykkää
Unelmien lakanat!! Mikään ei voita puhtaita lakanoita pitkän päivän päätteeksi.
Terkuin, Riina
TykkääTykkää
Ihanat, ehdottomasti haluan olla mukana. T: Katri
TykkääTykkää
arvonta olisi ihana yllätys suurten murheiden keskelle.
pitsimamma
TykkääTykkää
Viestien määrästä päätellen sula mahdottomuus voittaa, mutta kokeilen kuitenkin! 🙂
Sillyli
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa! Ihania unia 🙂
-Elina
TykkääTykkää
Voi mikään ei voita puhtaisiin lakanoihin mönkimistä:) ilman muuta mukana arvonnassa.
TykkääTykkää
ihaniin, puhtaisiin ja silitettyihin lakanoihin on suuri nautinto kaivautua saunaillan päätteeksi.
Kolmas kerta arvonnassa mukana, mites se sanonta meni 🙂 Huippua, että tässä arvonnassa on lakanat parivuoteeseen, ei tule kisaa kumpi lakanoissa pötköttelee. -Anne L.
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa ehdottomasti! -Miia-
TykkääTykkää
Olisi ihana saada noin kauniit lakanat kesäksi!
TykkääTykkää
Näyttää herrrrkullisilta nuo lakanat! Uuden elämänvaiheen alkaessa myös vanhat lakanat saavat kyytiä joten tervetuloa meille 🙂
TykkääTykkää
Ihana tunnelma ja ihanat lakanat..arvonnassa mukana siis;) Ansku
TykkääTykkää
Nukkuminen on NIIIIN parasta :)! Ja erityisesti just ulkona tuuletetuissa ja juuri vaihdetuissa lakanoissa se on aivan huippua. Voi vitsit. Kunpa onni suosisi :)! T. Jossukka
TykkääTykkää
Ois kyllä ihana saada tollaset lakanat 🙂 Työttömyys juuri alkoi eikä ole varaa moisiin hienouksiin 😦 Mukavaa kesänalkua sinulle!
Pirre
TykkääTykkää
Olisipa ihanat lakanat! Parit BH:n yöpaidat löytyvätkin jo vaatekaapista. Mukana arvonnassa ja peukut pystyyn!
-Katja-
TykkääTykkää
Meille tarvittaisiinkin uusia lakanoita ja varmasti unikin maistuisi noissa paremmin. 🙂
TykkääTykkää
Ihana arvonta ja ihana blogi!! Oi vitsit, varmasti tulis hyvin unet uusissa lakanoissa 😉 Mukana arvonnassa 🙂
TykkääTykkää
Oi taas mikä ihana arvonta! Pakko siis koettaa onnea. 🙂
-Heidi
TykkääTykkää
Heh, nyt illalla tätä lukiessa tuli fiilis, että taidankin mennä tänään aikaisemmin nukkumaan 😀 Arvontaankin mielelläni osallistuisin.
– Annukka –
TykkääTykkää
No jopas sattui sopivasti, juuri kun olen ihan ilman kylpytakkia ja mikä parasta, sopii niin naisille kuin miehillekin. Siis kun poikani tulee kyläilemään äidin luona voisi hän lainata tuota ihastuttavaa kottonitakkia. 😉 Kyllä lakanatkin kelpaa
TykkääTykkää
Oi että, olispa ihana saada tommoset! 🙂 Kesäkuussa olis tiedossa omat häät ja sen jälkeen muutto mieheni kans ensimmäiseen yhteiseen kotiin, joten olis aivan unelmaa aloittaa yhteinen taival tommosissa lakanoissa ❤
TykkääTykkää
Noissa lakanoissa nukkuisi kyllä makoisasti ja myös kylpytakki saisi täältä hyvän kodin 🙂
-eräs uneksija
TykkääTykkää
Nukkuminen on niin parasta 😉 Olisi tosi mahtavaa voittaa uudet lakanat, joihin kääriytyä illan tullen. – Merja
TykkääTykkää
Super ihanan pehmoiset vuodevaatteet, joita tullut monesti ihasteltua. Kylpytakki näyttää myös kauniilta. Arpaonnea toivoen.
Elina
TykkääTykkää
Ihanan näköistä. Mukaan arvontaan. -Jenni
TykkääTykkää
Heippa! Saimme juuri makkarirempan valmiiksi (kesti 7 vuotta!! =D) eli sinnehän olisi hieno saada noi uudet tekstiilitkin! =) Mutta kelpaa kyllä uusi kylpytakkikin, voishan sitä vanhasta meikkivoiteen värittämästä jo luopua…;) Kiitos!
TykkääTykkää
Mukana arvonnassa, tottakai 🙂
-asmv-
TykkääTykkää
Beach House -yöpuku on jo ostettuna, lakanat olisivat aivan ihanat. Johanna
TykkääTykkää
Pehmeät lakanat on luksusta, joten koitan onneani! Etenkin nyt, kun perheessä on vauva ja unet vähissä!
TykkääTykkää
Upeat laadukkaat lakanat ja kylpytakki olisivat kyllä ihanaa luksusta! Onnea koettamaan!
-Leena-
TykkääTykkää
Ja tack, vill verkligen vinna det här.
TykkääTykkää
ihana lakana-setti! Tuollaisen haluaisin ja siksi kokeilen onneani osallistumalla arvontaan
terv Terttu
TykkääTykkää
Ihanaa taas arvonta:)innolla mukana, viimeinen vuosi on mennyt pienen pojan valvottaessa mutta oma sänky ihan parasta ja sinne aina mukava kömpiä yksin tai kaksin:)
TykkääTykkää
Hei,
Mukana arvonnassa ollaan! Kylpytakki tai lakanat – molemmat sopii. 🙂
-Annemari
TykkääTykkää